Luento
Juhlasali Su 12.00-13.45
Ikiaikaisen henkisen lain mukaan ihminen voi muuttaa maailmaa. Ekologisten valintojen lisäksi voimme päivittäin muistaa elvyttää puita, vettä, ilmaa - kaikkea ympärillämme. Pyyteetön rakkautemme on merkityksellisempää kuin monasti luullaan; voimme elvyttää luontoa ja auttaa toisia ihmisiä heidän omassa kehityksessään ja kasvussaan.
Maapallo on yhteinen kotimme. Se ei voi kovin hyvin. Ekosysteemimme, johon lukeutuvat myös puhdas ilma, makea vesi ja kalakannat, on vaurioitunut. Ilmansaasteet, maaperän eroosio, metsäkato ja paisuvat jätevuoret ovat vakavia, hälyttäviä ongelmia. Kotimme maapallo tarvitsee meiltä viisasta toimintaa.Viisas, ekologinen toiminta ja ajattelu auttavat maapallomme ekosysteemiä eheytymään.
Luonto, kasvit, eläimet maa, ilma ja vesi kaipaavat meidän huomiotamme ja huolehtivaa toimintaamme. Meillä on riemullinen ja ihana tehtävä: voimme luoda maapallosta paratiisin ja johdattaa se monien ennustusten esittämään kultaiseen aikaan!
Ihmisen osa, luoda uutta, on henkisistä laista sikäli vaativin, että siihen sisältyy myös aina vastuu seurauksista. Luojina olemme erityisasemassa. Voimme valita vapaasti, mitä haluamme kehittää ja tehdä. Tiedämme, että voimme aina halutessamme liittyä korkeimman rakkauden, vastuullisen viisauden yhteyteen. Tiedämme, että olemme osa kaikkea ja kaikki on meissä. Voimme vaikuttaa itseemme, ajatuksiimme, tunteisiimme ja ulkopuoliseen maailmaan. Muistaessamme olevamme Jumalan kuvia, valon ja rakkauden olentoja, voimme tuoda taivaan meissä maan päälle. Kaikki on värähtelyä ja värähtelyn kautta yhteydessä toisiinsa. Rakkauden ja kiitollisuuden värähtelykentän luominen eheyttää meitä ja maailmaa. Ulkoinen todellisuus on heijastuma meidän sisäisestä maailmastamme.
Kun alamme tottua uskomaan, että voimme tehdä toisin, luopua ahneudesta ja materian yliarvostuksesta, maailma muuttuu tasa-arvoisemmaksi ja saasteista puhtaammaksi. Kun murramme ajatuksissamme taloudellisen kasvun ja suoritushulluuden uskomukset, löydämme vaatimattomuuden ja onnellisuuden. Jo nyt on merkkejä siitä, että kasvuajattelu muuttuu. Lukuisat ympäristöjärjestöt tekevät aktiivisesti työtä ajattelutapojen ja toimintatapojen muuttamiseksi. Ihmiskunnalla ei ole enää vaihtoehtoja, koska elämme jo nyt kulutuksemme kannalta aikaa, joka ylittää maapallon kantokyvyn. Visioiden ja mielikuvien kautta voimme alkaa kehittää myös toimintatapojen ja elämäntapojen muutosta.
”Se, mihin kiinnität huomiosi, vahvistuu” on henkisenä lakina monelle tuttu. Vesikin kristalloituu kiitoksen sanoista. Kenties tapahtuu niin sanottuja ihmeitä, vaikka ihmeethän ovat luonnollisia ilmiöitä, joillekin vain uusia kokemuksia. Yhdessä voimme luoda uuden värähtelyaallon, joka hoitaa maapalloa, meitä ja muita.

Riitta Wahlström
FM, KL
Sähköposti riitta.wahlstrom ät gmail.com
Web-sivut www.elisanet.fi/taiga
Riitan kirjaa Eheyttävä luonto voi tilata kirjoittajalta.
(Tämän artikkelin kirjoittaja ei saa sähköpostitse ilmoitusta julkaistuista kommenteista)