Henkisyys liiketoiminnan vaikuttimena

Miniseminaari
Luokka 2C (2.kerros) La 15.00-16.45

Voiko bisneksen teko olla eettistä, saatikka sitten ekologista? Vai jääkö etiikka vain aatteelliseksi hapatukseksi, joka unhoittuu kovassa maailmassa? SYY ry tulee esittelemään tämän vuoden messuilla yrittäjyyden uutta, nousevaa, eettistä ja arvopohjaisuudelle perustuvaa liiketoiminnan muotoa, joka on hyvää vauhtia rantautumassa Suomeen. Tule sinäkin mukaan miniseminaarimme!

Liiketoiminta eli bisnes mielletään helposti egosentriseksi, oman edun tavoittelun kyllästämäksi toiminnaksi. Tämä kuvaakin loisteliaasti sitä mekanistista maailmankuvaa tai maailmaa, jossa olemme eläneet viimeisten sadan vuoden ajan. Se on ollut aikakausi, jossa pohatat ovat haalineet voitot kurjien alaistensa kustannuksella näiden toimiessa suuremman koneiston mitättömän arvoisina ja täysin korvattavissa olevina osina.

Monet meistä miettivät tahollaan omaa merkitystään ja mahdollisuuksiaan osallistua paremman huomisen ja valoisamman tulevaisuuden luomiseen. Kun yksilö alkaa miettiä merkitystään ja sen kokemista tai kokemattomuutta, joutuu henkilökohtaisen elämän ohella moni muukin asia arvioinnin alle: Onko työ merkityksellistä? Kuinka työn tarjoava taho yrityksenä tai organisaationa toimii? - Ihmisen työllä ja toimenkuvalla on varsinkin tänä päivänä suuri merkitys.

Yhteiskunnassamme on vielä voimakkaasti vallalla epäeettinen ajattelu ja sen myötä toimintamalli, joka on suoraan johdannainen tietoisuutemme kehitysasteesta. Olemme nyt keskellä mullistavaa aikakautta, jossa ihmisten vääjäämättä kohentuva tietoisuus saavuttaa kollekiivisesti tason, jolla sen hedelmät alkavat vihdoin ilmetä konkreettisesti todellisuudessamme. Näihin hedelmiin lukeutuvat myös erilaisten yhteiskunnallisten rakenteiden uudelleenluominen sekä uusien ajattelu- ja toimintamallien rohkea käyttöönotto.

Tästä samaisesta uudelleenluomisen tai uudelleentekemisen oivalluksesta sai aikanaan alkunsa myös messuilla kumpanakin päivänä muotinäytöksen pitävä Remake EkoDesign. Remake lähti rakentuessaan luomaan uudenlaista yrittäjyyden mallia, joka myöhemmin havaittiinkin jo olemassa olevaksi, vasta Suomeen rantautumassa olevaksi toimintamuodoksi. Vaikka näkyvin osa Remakea luo tai tekee nimensä mukaisesti uusiovaatteita, on yrityksen perustana kuitenkin voimakas arvopohja ja halu luoda uutta asiassa kuin asiassa.

Näkyvä osa yrityksen toimintaa on aina vain jäävuoren huippu. Tätä osaa kontrolloidaan tuottamaan yrityksen kannalta parasta mahdollista tulosta. Parhaimmillaan näkymätön osa toimintaa voi kuitenkin luoda voimakasta ideologiaa ja tuoda avoimesti julki yrityksen toimintaa läpinäkyvästi ja luottamuksellisesti.

Yhteiskunnallinen yrittäjyys on yrittäjyyden muoto, jossa yhdistyy edellä kuvattu ideologia: se raivaa tilaa yrityksille, joiden intohimona on toimia rohkeasti omalla tavallaan yhteiskunnan tilaa ja toimivuutta parantaen. Yhteiskunnallisen yrittämisen perushengen mukaisesti sitä edustavat yritykset tai yrittäjät eivät ole suoranaisesti valinneet tätä yrittäjyyden muotoa, vaan se on ikään kuin kasvanut heidän sydämensä palosta ja halusta toimia puhtaalla omallatunnolla ja sitä ilmentäen.

Yhteiskunnallisen yrityksen ominaispiirteitä ovat yleensä seuraavat:

  • Rajoitettu voitonjako, joka on selkeästi esillä yhtiösopimuksessa. Tämä siksi, että mahdollisesti saavutettavat voitot ohjautuvat edelleen yrityksen laajentamiseen ja sen toiminnan kehittämiseen.
  • Arvopohja: selkeästi määritelty ja yrittäjien tai osakkaiden selkeästi hyväksymä toimintamalli, jota ohjaavat yritykselle määritellyt arvot.
  • Yhteisöllisyys ja yhteistyön ajatus: halu tehdä yhdessä sekä ymmärrys siitä, että niin saadaan enemmän aikaan.
  • Skaalautuvuus: mahdollisuus laajentaa toimintaa suurempiin ja parempia tuloksia tuottaviin mittasuhteisiin mahdollisten yhteistyöyritysten kanssa.
  • Sosiaalinen innovaatio eli kyky luoda uudenlaista toimintaa tai korjata olemassa olevaa toimintamallia parantaen näin yhteiskuntamme tilaa.
  • Läpinäkyvyys: avoimuus kaikessa toiminnassa, mikä mahdollistaa luottamuksen ja yhteistyökyvyn. Yritystoiminta ei perustu liikesalaisuuksiin, vaan toimintamallien jakamiseen.

 

Mirjami Malleus-Lemettinen
Pukuompelija ja yrittäjä

Sähköposti
info ät remake.fi
info ät syy.fi

Web-sivut
www.syy.fi
www.remake.fi

Kirjoittaja on Syy ry:n perustajajäsen. Hän edustaa myös Remake EkoDesign -eko-ompelimoa, joka on yhteiskunnallinen yritys.

(Tämän artikkelin kirjoittaja saa sähköpostitse ilmoituksen julkaistuista kommenteista)