Moniulotteinen henkisyys - Keskustelutilaisuus

Keskustelutilaisuus
Juhlasali Su klo 17.00-17.50

The Truth is out there. Is it?

Elämme äkkinäisten muutosten aikaa, missä mikään ei tunnu olevan pysyvää. Kansojen sekoittuessa kansallinen identiteetti pirstoutuu, samoin käsitys ydinperheestä, työelämästä ja harrastuksista muuttavat muotoaan. Uusia uskontoja ja guruja syntyy. Hengen foorumeilta haetaan yhä helpommin tukea ja vahvistusta omaan henkisyyteen.

Taloudellisen hyvinvoinnin ja teknologian kehittymisen myötä on jäänyt enemmän aikaa filosofiselle pohdinnalle. Kun ennen tyydyttiin seuraamaan pyhiä kirjoituksia osana elämää, harva enää tyytyy evankeliumin ilosanomaan. Raamattu taipuu huonosti nykypäivään. Henkisyyttä voidaan hakea monilta foorumeilta, kuten internetistä, tapahtumista ja messuilta. Kuka minä olen, olenko henkinen, mikä on minun totuuteni ja mikä on minulle oikein? Hengen  ja Tiedon messuilla henkisiä ihmisiä hemmotellaan, sillä sieltä löytyy jokaiselle jotakin.

Trendit muokkaavat suuntaa

Maagiseksi leimatut menettelyt ovat muinoin olleet luonnollinen osa ihmisen arkielämää. Vanha magia oli niin kiinteästi sidoksissa omavaraistalouteen, maaseudun luonnonoloihin ja elinkeinorakenteeseen. Agraaritaloudesta siirtyminen korkean teknologian aikakauteen, ihmiselle on jäänyt enemmän aikaa. Koulutuksen tuoma sivistys ja tieto on muuttanut primitiivistä suhtautumistamme henkisyyteen. Aika on kypsä eteenpäin menolle, henkiselle haasteille ja itsensä kehittämiselle.

Henkisyyttä ravitaan nykypäivänä samanhenkisen ihmisten kanssa vuorovaikutuksessa maailmanlaajuisissa verkostoissa. Tietoa kulkee ja tulee jatkuvasti lisää, kun välimatkat ovat kaventuneet muun muassa internetin ja kansainvälisen median myötä.

Henkisyys on selvästi kiinni ajassa sekä kulttuurissa. Uusimpia muotivirtauksia ja trendejä seuraamalla havaitsee tämän hetkisen henkisyyden suunnan. Totuutta haetaan milloin henkilökemioista, telepatiasta ja energioista, milloin joogasta tai ruokavaliosta. Uskaliaimmat hakeutuvat uskonnollisten gurujen luokse valaistumisaikeissa. Trendit tuovat pikahelpotusta, mutta pidemmän päälle henkinen kasvu ei muodista paljoa piittaa. Henkisyys on loppujen lopuksi yksin käytävä - yksinäinen tie.

Henkisillä foorumeilla

Henkistä vahvistusta lähdetään hakemaan entistä helpommin netistä. Hakijat löytävät muutamalla hakusanalla roiman määrän kanavoitsijoita, profetioita, ennustuksia, enkeleitä ja tulkintaa tulevasta. Henkimaailman mestareita löytyy enemmän ja enemmän. Talouskriisissä painiva maailma laittaa arvot väkisinkin uuteen uskoon ja hengen guruja syntyy kuin sieniä sateella. Uskonto tai uskomus valitaan usein sen perusteella, miten se sopii omiin ajatuksiin ja tukee omia ajatuksia. Valinta on vapaa.

Jokainen ihminen on henkinen olento. Henkinen kasvu on usein kivulias prosessi, jossa ihminen kohtaa itsensä yleensä jonkin pysähdyksen kautta. Foorumeilta ja keskustelupalstoilta voi saada tukea omalle henkisyydelleen, mutta terve järki kannattaa pitää matkassa. Hurahtaminen johonkin tiettyyn uskomukseen on vaarallista, sillä henkisyys on avoin tila ja sellaisena se kannattaa pitääkin.

Mitä ”henkisemmän tai valaistuneemman” auttajan kanssa olet tekemisissä, sitä suuremmalla todennäköisyydellä olet törmännyt huijariin. Henkinen auttaja on aina nöyrä, eikä pidä meteliä itsestään. Hän  neuvoo ja ohjastaa sinua, eikä korosta egoaan, ei tavoittele mainetta tai valtaa.

Vastuu jää itselle

Henkisillä messuilla vallitsevat kollektiiviset tunteet, kun samanhenkiset kohtaavat. Ihmisen varhaisia hengellisiä tavoitteita on tuntea yhteytensä muihin ihmisiin. Ilman minkäänlaista käsitystä tiedon laadusta, kannattaa pitää oma seula päällä. Henkinen ala on monen kirjava ja yrittäjiä on joka lähtöön.

Ehkä on syytä muistaa, että jokaisella on itsestään paras tieto, ja se ei tule ulkopuolelta. Messuilta saa oivia apuvälineitä itsensä henkiseen löytämiseen, mutta totuus itsestäsi on sinulla. Vain sinä tiedät oman henkisyytesi tason ja arvomaailman. Elämme ennustajien aikakautta, jossa povaajien neuvot ja magia ovat kiihottavia. Neuvoja kysytään selvänäkijöiltä tai ratkaisuja tehdään oman horoskoopin pohjalta. Kun oma usko ja henkisyys horjuu, ihminen tarrautuu liian helposti taikauskoon. Ennustajilla ja guruilla on nykypäivänä liian paljon valtaa omaan itseen nähden.

Todellinen henkisyys on sitä, että on rehellinen itselleen ja valinnoilleen. Luottamalla omiin voimavaroihin ja arvoihin henkinen kasvu on hyvällä mallilla. Oma henkisyys löytyy Sinusta ja vain - Sinusta.

Stella Helne
messuemäntä, freelancer toimittaja

(Tämän artikkelin kirjoittaja saa sähköpostitse ilmoituksen julkaistuista kommenteista)