Miniseminaari
Luokka 4T (4.kerros) Su 14.00-15.45

Vanhat suomalaiset kääntyivät pyyntöineen aina naispuolisen jumaluuden puoleen. Suomea on kutsuttu Naisten Maaksi, jonka johdossa oli nainen jo tuhansia vuosia sitten.  Ja Kalevalan paljon parjattu Pohjan Akka olikin todennäköisesti Taivaan Kuningatar.

2000 vuotta sitten elänyt roomalainen historioitsija Tacitus mainitsee Germania -teoksessaan (jota edelleen opiskellaan yliopistoissa), että tällä pohjoisella kolkallamme palvottiin Äiti Jumalatarta. Alueella, jonka suomalaiset sitten asuttivat, oli johdossa nainen, mitä tapaa hän ei voinut olla mainitsematta todella rappeutuneeksi! Kyseessä oli Terra Feminarum, Naisten Maa, kuten historioitsijat Adam Bremeniläinen ja Saxo Graamaticus sitä nimittivät. Ei liene siis yhteensattumaa, että olemme aina kutsuneet maatamme Suomi-neidoksi.

Ruotsin Akatemian jäsen, uskontohistorioitsija H.S. Nygren päätyi siihen, että meidän Kalevalamme paljon parjattu Pohjan Akka on identtinen indo-iranilaisen Taivaan Jumalattarena pidetyn Anahitan kanssa. Anahitaa palvottiin veden, hedelmällisyyden, parantamisen ja viisauden jumalattarena. Jos Pohjolan Emäntä oli Taivaan Kuningatar, silloin oli luonnollista, että hänen tyttärensä, kaunis Pohjan Neiti istui taivaalla sateenkaaren päällä, kuten Kalevalassa runoillaan.

Se, että maassamme on todennäköisesti palvottu naispuolista jumaluutta, on suorastaan vallankumouksellinen juttu, joka ei ole tullut aiemmin mitenkään esiin. Historiamme ja vanhat uskomuksemme on kuin lakaistu piiloon maton alle. Niistä on hankalaa saada tietoa,  eikä niitä juuri opeteta kouluissakaan. Tiedämme intiaanien historiasta enemmän kuin omastamme. Ja kuitenkin mekin olemme alkuperäiskansa, sitkeä joukko, joka on selviytynyt Pohjolan perillä vaikeissa luonnonolosuhteissa vain sen avulla, että olemme osanneet kunnioittaa, pyytää, kiittää ja rukoilla luontoa. Vanhan luontouskomme mukaan kaikella luonnossa oli henki, eli se oli tietoinen, ja siksi siihen voitiin vaikuttaa. Loitsuilla, rukouksilla ja pyynnöillä saatiin aurinko paistamaan, kuu kumottamaan, tuuli kääntymään suotuisaksi tai tyyntymään. Samoilla menetelmillä saatiin kaloja vesistä, saalista metsästä ja viljaa pelloilta.

Arkeologian professori Marija Gimbutas löysi ensimmäisenä todisteita vanhassa Euroopassa vallinneesta Jumalattaren kulttuurista. Jumalattaren voima oli vedessä, puissa ja kivissä, linnuissa, käärmeissä ja kaloissa, vuorissa ja kukkuloissa, kukkasissa ja perhosissa. Jumalatar ilmensi kaiken luodun pyhyyttä ja mysteeriota, ja hän oli läsnä kaikessa. Gimbutasin mukaan Jumalatar saattoi olla hirvi, karhu, mehiläinen, lintu, käärme, pystyssä seisova kivi tai puu. Ja kuinka ollakaan, vanhoille suomalaisille olivat pyhiä joutsenet, käärmeet ja mehiläinen, joka esiintyy Kalevalassa. Osa suomalaisista kuului hirvien klaaniin ja osa karhujen klaaniin. Ja puita ja kiviä, seitoja, palvottiin. Niiden juurelle tuotiin uhreja, leipää, maitoa jne. Vanhat suomalaiset kääntyivät naispuolisen jumaluuden puoleen, jolle he esittivät pyyntönsä, rukouksensa ja kiitoksensa. Mutta se on vain luonnollista, koska luonnonkansat ylipäätään palvoivat Äiti Maata. Suomalaisilla Emo esiintyi kaikkialla: maassa, vedessä, tuulessa, tulessa, metsässä. Meillä oli maaemo, veden emo, tuuliemo, tulen emo, metsän emo.

Ristiinan Astuvansalmella löydetyt kalliomaalaukset ovat arviolta 7 500 vuotta vanhoja. Kallioon on punaisella maalattu kantaäitinämme pidetty Astuvan Artemis, Jumalatar, jolla on jousi ja nuoli kädessään. Naiset osallistuivat metsästykseen miesten kanssa, kuten Tacitus mainitsi - ja Artemis oli sen johtava hahmo.

Näissä vanhoissa viisauksissa ja luontosuhteessamme on juuri niitä asioita, joita voisimme ja joita meidän todella pitäisi ottaa käyttöön tässä tilanteessa, jossa luontoa uhkaa tuhoutuminen.

Tervetuloa kuulemaan enemmän miniseminaariin!

Arja-Liisa Landén
toimittaja-kirjailija

Sähköposti arjaliisa.landen ät gmail.com
Web-sivut www.kuutamosonaatti.fi

Free lance toimittaja, yhteiskuntatieteiden maisteri. Kirjoittanut romaanit Aurinkotanssi (2002), Kuutamosonaatti (2010) ja runokokoelman Paratiisi sydämessäni (2010). Asuu Hämeenlinnassa.

(Tämän artikkelin kirjoittaja saa sähköpostitse ilmoituksen julkaistuista kommenteista)