Luento
Juhlasali La 12.00-12.50
Juhlasali Su 14.00-14.50

Miniseminaari
Luokka 2C (2.kerros) La 13.00-14.45

Pohjantähti on myyttien taivaantappi, joka määrittää sekä pohjoisen tähtitaivaan että koko pallonpuoliskon kansojen asuinpaikan ja on heidän maailmankuvansa perusta. Pohjoisen napapiirin sisällä, ns. sirkumpolaarisella alueella asuvat tai vaeltavat kansat puhuvat yhä pariasataa kieltä, joiden luku ja puhujat vähenevät nyt nopeammin kuin koskaan maailman historiassa. 1900-luvulla voimistunut teollistuminen ja ilmaston muutos ovat käynnistäneet prosessin, jonka tuloksena koko planeettamme elämä on uhattuna.

Pohjantähti on myyttien taivaantappi, joka määrittää sekä pohjoisen tähtitaivaan että koko pallonpuoliskon kansojen asuinpaikan ja on heidän maailmankuvansa perusta. Pohjoisen napapiirin sisällä, ns. sirkumpolaarisella alueella asuvat tai vaeltavat kansat puhuvat yhä pariasataa kieltä, joiden luku ja puhujat vähenevät nyt nopeammin kuin koskaan maailman historiassa. 1900-luvulla voimistunut teollistuminen ja ilmaston muutos ovat käynnistäneet prosessin, jonka tuloksena ikijää sulaa, jääkarhun kuten pohjoisen ihmisenkin elintila ehtyy, ja itse asiassa koko planeettamme elämä on uhattuna. Samalla nyt jo erittäin uhanalaisten kielten luku supistuu radikaalisti niin, että näistä nykyisen elämänmenon jatkuessa jäljellä on ennusteiden mukaan vuosisadan kuluttua vain kolme: saamen ja inuitin valtakielet ja Jamalin nenetsit.

Pohjoisten kansojen luonnonuskonto on ankaran elinympäristön läpikotaista tuntemusta eri tavoin heijastava mielen- tai sielunmaisema, jonka avainkysymys on harmonia maailman ja ihmisen makro- ja mikrokosmosten välillä. Siihen kuuluu näkemys maailman kolmesta kerroksesta, kahdeksasta ilmansuunnasta ja vuodenajasta, joiden välisen vuorovaikutuksen mytologian tuntee sekä luonnon ja ihmiselämän syklien menot hallitsee pienen kansan johtaja, usean Siperian kielen shamaaniksi sanoma mies tai nainen, jolla on ”tuskallinen shamanoinnin kyky”. Hänen tehtävänsä on tietää, muistaa ja laulaa kansansa kertomukset, palauttaa järkkynyt kansan tai mielen tasapaino sekä parantaa kansansa sairaudet ja vaivat. Suomalais-ugrilaisten kielten noita on Siperian shamaanin virkaveli, shamaanin matkareitin maan alle ja taivaalle hallitseva tietäjä.

Shamanismin käsite on ongelmallinen, koska sen ovat pohjoisen sotaisat valloittajat ja kristinuskon lähetyssaarnaajat määrittäneet venäjäksi ja kääntäneet edelleen Euroopan kieliin. Sitä varhempi samantsvo, shamaanius, vastaa paremmin ilmiön perimmäistä olemusta. Kysymyksessä ei oikeastaan ole mikään dogmaattinen uskonto, vaan elämäntapa, mielen maisema, kulttuurinen äidinkieli, jonka pienten kansojen parissa tuntee sen shamaani, ja taitaa tulkita välistä vain hänen oma perheensä. Monesti pienen kansan shamaani on myös kielensä viimeinen puhuja, jolloin kieli hengittää viimeisen henkäyksensä rituaaleissa, heimon pyhissä menoissa. Kun tämä shamaani kuolee, kuten viimeinen kamassi 1992, kuolee koko kamassien kansa. (Samaanit, pohjoisen kansan elämän taistelu, Juha Pentikäinen 1998). Shamaaniuteen kuuluu suullisen perinteen pitkä muisti – shamaani on epiikan muistaja, runolaulaja, tietäjä, näkijä.

Pohjoinen tähtitaivas on mytologialtaan ja nimistöltään oikeastaan antiikin jumalten hautausmaa, jonne Välimeren maiden kreikkalaisten ja roomalaisten olymposten jumalat on asetettu ikiajoiksi eri syistä. Niiden lähteitä ovat Ilias ja Odysseia, kerrottu ja laulettu runo, jota esiintyy myös kalevalamittaisessa epiikassa. Sana arktinen tarkoittaa kansoja, jotka asuvat Ison ja Pienen Otavan (Ursa major ja minor) alla lähellään Orion, Artemis, taivaallinen metsästäjä, yllään Linnunradalla (vintergatan, milky way) loikkiva peura eli poro (Kassiopeia, Perseus). Pohjoisen mytologian avainkertomus on Ohdon kehtolaulusta alkava karhun synty, elämä karhun vuoden syklein, kuolema, karhun peijaiset, kouvon pääliset.

Häät, joissa syödään ”vainajan omaa lihaa hernekeiton kera” ovat karhun häät. Niiden jälkeen Ohto haudataan kuin ihminen, kallo nostetaan honkaan ja juodaan karhuryyppy, skål. Karhu (ursus arctos) nousee sen jälkeen takaisin Otavan piiriin, siinä vanhimman epiikan, tosi eepoksemme ainekset, joista luennossa esimerkkejä säkein ja kalliotaiteen kuvin.

Juha Pentikäinen
FT
Lapin yliopiston pohjoisen etnografian professori,
Pohjoisen kulttuuri-instituutti

Juha Pentikäinen on tehnyt kenttätutkimusta ja luennoinut kaikissa maanosissa, julkaissut yli 30 kirjaa ja 300 tieteellistä artikkelia, tuottanut toistakymmentä etnografista näyttelyä, filmiä, jotka perustuvat kenttätutkimuksiin pohjoisten kansojen parissa. Niiden pohjalta ”samaani-, sauna- tai karhuprofessoriksi” sanottu Pentikäinen on oppinut tuntemaan yli 50 samaania ja epiikan laulajaa. Marina Takalon uskonto (1971) on Chicago Folklore Prize -palkittu alansa klassikko, jota jatkaa ”Kaikki minkä muistan - Marina Takalo, runonlaulaja ja näkijä” (SKS).

(Tämän artikkelin kirjoittaja ei saa sähköpostitse ilmoitusta julkaistuista kommenteista)