Luento
Juhlasali la klo 14.00 - 14.50

Sain tilaisuuden viettää muutaman päivän yksin hiljaisuudessa, ja käytin tämän ajan Äiti-Maan sylissä olemiseen. Äiti Maa kertoi tarinan, jonka nyt jaan tässä.

Kutsutte minua äideiksenne, ja minä pidän teitä lapsinani. Olen seurannut kehitystänne ihmiskunnan alkuajoista asti. Olen antanut teidän käyttöönne kaiken tarvitsemanne. Tämän yhteisen projektimme, Maa planeetan, kehoni. Alussa pidin huolta, niin kuin vauvoista pidetään; rakastetaan, annetaan kauneutta, hyvää oloa, turvaa, ruokaa jne. Yhteinen tiemme on ollut antoisa kaikin puolin, eikä Rakkauteni teitä kohtaan ole tietenkään yhtään vähentynyt. Leikki-iässä, niin kuin kehitykseen kuuluu, opettelitte rajoja.... taisi mennä vähän yli. Ihastuitte rajoihin ja laitoitte niitä joka paikkaan; rakensitte muureja, veditte ns. valtakuntien rajoja, maakuntien rajoja, kuntien rajoja, tonttien rajoja… Rajoititte toisianne ja itseänne.

Pääsitte murrosikään. No niin... Tässä vaiheessa määränne oli jo suuri, voimanne mahtava, tietonne ja taitonne moninaiset. Täytyy myöntää, ettei jokainen päivä kanssanne ole ollut hirveän hauska. Mutta näinhän ”murkkujen” kehitys menee. Aloitte käydä lompakollani! Keksitte käyttöä ja arvoa monelle piilossa olleelle kehoni osalle. Pumppaatte öljyn sisuksistani. Tuhoatte mielettömät määrät metsiä, joita yhä tarvitsette jopa hengittämiseen. Rikotte ihoni kaivaen sisuksistani milloin mitäkin tärkeänä pitämäänne. Ja yritä nyt puhua murrosikäiselle ns. järkeä! Tiedän hyvin, että ollessanne ”murkkuja” rikotte, sotkette, tuhoatte vaikka mitä – ja usein nauratte päälle.

Murrosikänne on ollut melko lyhyt, mutta sitäkin rajumpi. Olette todella riehuneet. Paljon on rikottu ja liattu, jopa tuhottu. Hurjaa joukkoa olette olleet! Tulella olette leikkineet. Monia kertoja olen itkenyt vuoksenne, yrittänyt ojentaa, näyttää rakentavampaa mallia. Harva on kuunnellut. Äitinä olen varsinkin surrut käyttäytymistänne, ei pelkästään minua kohtaan, vaan myös toisianne. Pienimmistä ja heikoimmista ei juuri ole huolehdittu! Käyttäytymisenne on jopa erittäin itsetuhoista. Tiedän, Rakkaat lapseni, että kaiken tämän läpi on pitänyt kulkea, aikuistuminen ei ole ihan helppoa.

Nyt on kuitenkin tullut aika aikuistua, katsella suurempaa kuvaa kuin oma napa ja sen lävistys. Näen teidät valmiina ottamaan vastuun omasta elämästänne, kodistanne, itsestänne, koko hommasta. Nyt alatte ymmärtää, miten me kaikki olemme todellakin yhtä ja samaa. Nyt te olette astumassa aikuisten saappaisiin, ottamassa vastuun tekemisistänne. Tottakai olen yhä täällä neuvomassa ja ohjaamassa, mutta te olette nyt oppimassa tasapainon tärkeyden. Siunaan teitä kaikkia ja pidän teidät Suuressa Rakkaudessa, olette kaikki suurenmoisia ja tärkeitä.

Nyt olemme ”leikkineet” ja ”pelleilleet” raivokkaasti, kuin lapset, näkemättä toimintamme tulosta, tai siitä välittämättä. Meistä on tullut enemmän kuluttajia kuin vastuullisia toimijoita. Toki syitä on monia, ehkä juuri tuo kehitysvaiheemme on tehnyt helpoksi suostua kaikenlaiseen trendikkääseen hölmöilyyn, ajattelematta sen pidemmälle. Teemme ns. työtä voimiemme rajoille, koska näin vain täytyy tehdä.

Meillä on esimerkiksi järjettömän suuri öljybisnes, jonka voisi kuvata vaikka näin: Ensin öljyä täytyy pumpata sieltä Äiti Maan uumenista, yhä syvemmältä. Tämä rikkoo, saastuttaa, rumentaa ympäristöä. Öljy kuljetetaan kauas jalostettavaksi, josta osa menee ns. petrokemian tehtaisiin jalostettavaksi muoveiksi ja muiksi kemiallisiksi aineiksi. Muovi viedään esimerkiksi Kiinaan ja osa muovituotteista päätyy kellumaan Tyyneen valtamereen valtavaksi 10 metrin paksuiseksi jätelautaksi.

Merja Suhonen

(Tämän artikkelin kirjoittaja ei saa sähköpostitse ilmoitusta julkaistuista kommenteista)