Rajatiedon Yhteistyö järjestää tänä vuonna 29. messut. Lähes joka vuosi ne on järjestetty Helsingin suomalaisella yhteiskoululla. Tapahtumasta on kasvanut yksi maamme suurimmista rajatiedon tapahtumista.
Vaikka käytävillä on toisinaan ahdasta, tunnelma messuilla on kuitenkin joka vuosi ollut hieno mahtavan yleisön ja hyvien näytteilleasettajien ansiosta. Messut ovat joka vuosi jokseenkin samannäköiset, koska ne sijoittuvat koululle käytössä olevien tilojen mukaisesti. Uusia näytteilleasettajia tulee kuitenkin aina mukaan ja joitakin vanhoja jää pois. Vanhat näytteilleasettajat puolestaan laajentavat valikoimiaan ja uusiutuvat. Jotkut näytteilleasettajat ovat olleet mukana alusta asti. Kokemus on kuitenkin aina uusi. Keskeinen osa messuja ovat luennot ja miniseminaarit. Luennoitsijoita on mahdollista tavata juhlasaliluennon jälkeen toisessa kerroksessa salin ovien välissä olevassa yhdistyksen infopisteessä. Ensimmäisessä kerroksessa ruo-kalan ja Ultra-lehden tilojen välillä toimii toinen tapaamispaikka (Miitti-Piste), joka on luennoitsijoiden sekä kaikkien keskusteluista kiinnostuneiden messuvieraiden käytettävissä.
Messuilta voi löytää melkein mitä tahansa rajatietoon ja henkisyyteen liittyvää. Erilaisia hoitomuotoja tarjoavia parantajia messuilla on useita, kuten myös selvänäkijöitä, tarot-tulkitsijoita ja meedioita. Niin uusien kuin vanhojenkin ideologioiden ja elämänkatsomuksellisten filosofioiden esittelijöitä saapuu paikalle. Näytteilleasettajilta löytyy myös monenlaisia tuotteita: alan kirjallisuutta, luonnonmukaista kosmetiikkaa ja pesuaineita, lahjatavaroita, rentouttavaa musiikkia, henkisen kasvun lehtiä, symbolikoruja, kiviä ja kristalleja, shamaanirumpuja ja unisieppareita - kaikkea mikä liittyy tavalla tai toisella esoteerisiin ja henkisiin näkemyksiin. Äiti Maan kunnioitus näkyy messuilla monin paikoin, täältä löytyy esimerkiksi vaihtoehtoja luontoa kuormittaville aineille joita supermarketit pursuavat. Messuilta voi löytää kotiin kokeiltavaksi esimerkiksi pesupähkinöitä, jotka luonnon kuormittamisen sijaan ravitsevat sitä, tai kosmetiikkaa joka ei sisällä myrkyllisiä ainesosia, sekä luonnonmukaisesti tuotettua, terveellistä ruokaa, teetä ja kahvia. Toisinaan kuulee, kun ihmiset valittelevat messujen kaupallistumista. Valitettavasti elämme maailmassa, jossa ilman rahaa on vaikea tulla toimeen - niinpä ihmiset perustavat yrityksiä. Jokainen päättää itse, käyttääkö rahaa maksullisiin tuotteisiin tai palveluihin. Messuilta voi löytää monenlaisia kauniita esineitä, kuten kiviä ja kristalleja. Monet kokevat, että niillä voi auttaa luomaan harmonisen ympäristön, millä puolestaan voi olla positiivinen vaikutus ihmiseen.
Messujen järjestäjät valitsevat vuosittain vaihtuvan messujen teeman, joka on perustana juhlasaliohjelmalle ja miniseminaarien aiheille. Teema on yleinen siten, että luennoitsijat voivat sen puitteissa käsitellä monia eri aiheita. Näytteilleasettajien tietoiskuissa käsitellään muitakin asioita, eivätkä ne siten välttämättä liity messujen varsinaiseen teemaan. Tämän vuoden teema on Sydäntietoisuuteen herääminen. Tämä voidaan nähdä avautumisena uuden ajan tietoisuudelle - kollektiiviselle myötätunnolle ja pyyteettömälle rakkaudelle. Kun ihminen elää sydämessä, hän voi kokea ykseyden muiden kanssa, mikä tuo ulkoisista tapahtumista riippumattoman onnellisuuden. Messujen luennoitsijat käsittelevät sydäntietoisuutta monista eri näkökulmista. Teemaan voi nähdä liittyvän esimerkiksi huolenpitäminen ympäristöstä sekä omasta terveydestä ja kehosta, sielun temppelistä. Monien näkemysten mukaan kollektiivinen sydäntietoisuuteen herääminen liittyy olennaisesti vuotta 2012 koskeviin profetioihin.
Miniseminaarit pidetään toisen kerroksen luokassa 2C ja neljännessä kerroksessa, jonne pääsee oikeanpuoleisen käytävän (pääovelta katsottuna) keskivaiheilla olevia portaita pitkin. Useimpia miniseminaareja edeltää seminaarinpitäjän luento juhlasalissa. Luennolla aiheen käsittely aloitetaan, ja miniseminaarissa sitä täydennetään. Tänä vuonna uutta messuilla on kaikille avoin keskustelufoorumi lauantaina kello 16-18 luokassa 12. Paikalle voi tulla keskustelemaan rajatiedollisten näkemysten merkityksestä henkisyyden syventäjänä. Viime vuonna aloitetut, 50 minuutin mittaiset opetusluennot jatkuvat, ja niiden hinta on edelleen viisi euroa. Ne ovat neljännen kerroksen miniseminaariluokassa. Tänä vuonna lauantain aihe on tarot-kortit ja sunnuntain sisäisen lapsen eheytyminen. Tunnin ja kolme varttia kestäviin seminaareihin on erillinen kymmenen euron sisäänpääsymaksu. Kaikkiin seminaareihin voi ostaa lippuja Rajatiedon Keskuksesta, osoitteesta Uudenmaankatu 33, Helsinki 13.9.2011 alkaen tai tilata toimitettavaksi maksuennakolla numerosta (09) 612 1114 (ti-to klo 12.00 - 15.00).
Ensimmäisen kerroksen ruoka- ja kahvilapalvelun järjestää jälleen Hima & Sali. Ruoka on ekologista ja luonnonmukaisesti tuotettua; sen vuoksi se on kasvispainotteista. Myös kolmannen kerroksen taidekahvila-basaarista löytyy kevyttä syötävää.
Sekä näytteilleasettajien että messuvieraiden on hyvä varautua jo etukäteen siihen, että koulun pihalla on rajoitetusti pysäköintitilaa, jonka hinta on 3€ /päivä. Lähiympäristöstä löytyy hyvin henkilöautoille sopivia parkkipaikkoja. Ekologisemmin messuille pääsee julkisella liikenteellä: bussilla, raitiovaunulla ja junalla. Lehden infosivu kertoo, mitkä kulkuvälineet tuovat messupaikan läheisyyteen. Koululla on kaksi naulakkoa. Näytteilleasettajien toivotaan käyttävän ensimmäisen kerroksen perällä olevaa naulakkoa, jotta pääsisäänkäynnin aulassa olevat tilat jäisivät messuvieraille.
Toivotamme kaikille antoisaa, ajatuksia herättävää messuviikonloppua.
Tervetuloa messuille!
Messutoimikunta
(Tämän artikkelin kirjoittaja saa sähköpostitse ilmoituksen julkaistuista kommenteista)