Luento
Juhlasali su klo 13.00 - 13.50
Miniseminaari
Luokka 4T (4. kerros) su klo 14.00 - 15.45
Jotta maailma muuttuisi on ihmisen muututtava. Meditaation ja muiden sisäisten harjoitusten lisäksi on hyvin merkityksellistä, jopa ympäristön kannalta, huomioida oma ravintonsa niin, että se ravitsee olemuksen kaikkia tasoja ja myös puhdistaa sekä antaa näin henkiselle kehitykselle hyvän pohjan. ”Terve sielu terveessä kehossa” pitää edelleen paikkansa myös henkisen tien kulkijalle. Yrtit ja kukkaterapia auttavat myös sydämen ja tunteiden tiellä.
Ihminen on luomakunnassa hyvin ainutlaatuinen olento, koska hänellä on kehittynyt tietoisuus itsestään. Hänellä on myös vastuu itsestään ja sitä kautta koko luomakunnasta. Jotta pystyy tähän, ihmisen tärkeänä tehtävänä on kehittää itseään ja oivaltaa kaiken ykseys ja yhteenkuuluvuus sekä palvella ihmiskuntaa ja muita eläviä olentoja omilla resursseillaan ja lahjoillaan, joita on tänne maailmaan tullut täyttämään.
Sydäntietoisuus on avain suurille muutoksille, joita maailma nyt kaipaa. Sen kehittäminen tapahtuu myös aivan käytännön tasolla. Tällaisia ovat mm. vastuunottaminen ympäristöstä sekä luomuviljely. Luonnon säilyttäminen ja sen kanssa tasapainossa eläminen ovat tärkeitä haasteita niin meille kuin tuleville sukupolville. Luonnonmukaisesti viljelty ravinto auttaa – ei vain ympäristöä ja luomakunnan eliöitä - myös oman tietoisuuden kehittymistä terveessä kehossa.
Luomua tarvitsisi saada lisää, me ja jälkeläisemme olemme sen arvoisia. Kemiallisia kasvinsuojeluaineita (rikkaruoho- ja tuholaismyrkkyjä) ahdetaan pelkästään Suomessa 1,6 miljoonaa litraa kasveihin ja maahan ja sitä kautta vesistöihimme, meriimme ja kaikkeen elävään. On korkea aika herätä ajattelemaan äiti-maan puolesta! Jokainen voi omalla esimerkillään vaikuttaa ja vaatia päättäjiä, viljelijöitä ja kauppojakin huolehtimaan luomun ja geenimuuntelemattoman ravinnon saantia.
”Olemme sitä mitä syömme” – kasvisvoittoinen ravinto ja sen hienosäädöt luovat ns. satvisen eli hienosyisen ravinnon. Sillä kehitetään ihmisen valovoimaisuutta, luovuutta ja tietoisuutta. Joogassa tunnettu ahimsa eli väkivallattomuus-käsite on ihmisen tietoisuuden ja myös luomakunnan kannalta yksi tärkeä peruspilari. Tolstoi aikoinaan sanoi ”Niin kauan kuin on teurastamoja niin kauan on sotia”! Hienosyinen ravinto tarkoittaa kuitenkin paljon muutakin kuin lihansyönnistä pidättäytymistä. Eri ruoka-aineilla on omat vaikutukset niin kehoon kuin mieleenkin.
Suomalaiset villivihannekset, yrtit ja niistä tehdyt hapatteet ja viherjauheet antavat keholle suuria määriä helppoliukoisessa muodossa hivenaineita ja vitamiineja sekä runsaan klorofyllipitoisuuden kautta puhdistavat ja lisäävät kehon vitaliteettia. Ne ovat suomalaisille parantavaa, läheltä tulevaa ”superruokaa”. Keho kevenee ja saa uutta puhtia, mieli nousee hienosyisemmille tasoille ja meditaatiokin onnistuu paremmin.
Myös suomalaiset kasvirohdot sekä kukkaterapeuttiset uutokset voivat auttaa niin kehon kuin mielen ongelmissa. Tällöin jopa syntymästä asti tulevat karmaattiset terveysongelmat kuin elämän aikana hankitut, usein tunteisiin liittyvät vaikeudet helpottuvat ja sydäntietoisuuden avautuminen ja kehittyminen helpottuu.
Esimerkiksi Siankärsämö, suomalainen tuhattaituri vahvistaa ja puhdistaa elimistöä. Nokkonen antaa puhtia ja auttaa kun on uupunut ja voimaton. Se lisää äitimaan voimaa elämän kaikille tasoille ja tekee elinvoimaiseksi. Kuusen kukista valmistettu kukkaterapeuttinen uutos helpottaa ihmistä niin sisäisissä kuin ulkoisissa paineissa. Näin hartiat voivat vapautua ja stressi laueta. Kuusi voi opettaa rentoutumaan ja auttaa tuntemaan turvallisuutta kaikissa olosuhteissa. Nokkosen kukkatipat opettaa ymmärtämään, että olemme osa luontoa ja elämme tasapainossa sen kanssa, suojelemme ja siunaamme kaikkea elävää. Pihlaja ja Villiruusu auttavat rakkauden kehittämisessä niin, että itsekkyytemme vähenisi ja lähimmäisten ja luonnon rakastaminen tulisi sydämen tasolta käytäntöön. Villiruusu auttaa sydämen avautumista rakkaudelle niin, että sen energia voi laajeta ja ilmentyä ja voisimme kokea: ”Jumalallinen rakkaus ilmenee kauttani ja olen puhdasta rakkautta”.

Virpi Raipala-Cormier
Frantsilan Luomuyrttitilan perustaja
ja luontaisen terveydenhoidon ja yrttien asiantuntija
Kotisivut www.frantsila.com
(Tämän artikkelin kirjoittaja ei saa sähköpostitse ilmoitusta julkaistuista kommenteista)