JUHLASALI
Sunnuntaina klo 11.30-12.30
MINISEMINAARI
Sunnuntaina klo 13.00-14.45
Hän joka oli todistamassa näitä asioita sanoi ”Varmuudella minä tulen pian. Niin kuin yö seuraa päivää, niin vuosisata seuraa vuosisataa, kunnes toinen vuosituhat on päättymässä”. Aamen. Tulkoon siis Kristus-valo.
(III Ilm. 8:20)
Ilmestyksen tekstin kirjoitti ilmeisesti Jeesuksen lähimpänä opetuslapsena pidetty Johannes, vuosien 60-100 välillä, Kreikan Patmoksen saarella. Raamattuun hyväksyttyä eli kanonisoitua versiota on hyvin todennäköisesti karsittu ja korjailtu, jotta se mukailisi kirkollisen instituution pyrkimyksiä pitää ihmisten ”pelastaminen” kirkon ja pappien tehtävänä.
Suoraan tietokoneen tekstinkäsittelyohjelmaan henkimaailmasta vastaanotettu ”III Ilmestyskirja” on suureksi osaksi poistettu Raamatusta luultavasti siksi, että sen sisältö korostaa ihmisen omaa vastuuta valinnoistaan ja sitä kautta sisäisen henkisen kasvun merkitystä ”taivaaseen pääsyssä”. Tätä näkökulmaa tuovat esiin myös useimmat nykyaikana kirjoitetut henkiset tekstit.
III Ilmestyskirja ajoittaa Kristuksen uuden tulemisen vajaan kahden tuhannen vuoden päähän sen kirjoittamishetkestä – ts. juuri meidän aikaamme 2000-luvun alkuun. Kuinka ollakaan, Raamatun ilmestyskirjan alkupuolen luvut vaikuttavat kuvaavan aikamme tapahtumia: ”Pohjattoman kuilun peto”, on Johanneksen kuvauksen perusteella tunnistettavissa hävittäjälentokoneeksi. ”Pedon merkki” 666 muuntuu heprean kirjoitusmerkkeinä muotoon ”www”. Tämä on merkki ”jota ilman ei voi myydä eikä ostaa”, joka asetetaan jokaisen ”oikeaan käteen” tai ”otsaan”; siis sen avulla esitellään joko henkilön ammattia tai identiteettiä. Mukana ovat myös 9-11 -isku, ilmastonmuutos, ydinaseet...
Ja seitsemän enkeliä puhuivat yhteen ääneen, sillä kun he tulivat kävelemään maan päälle, he ottivat monia muotoja jotka olivat kuin ihmisen, mutta ihmisen muodosta huolimatta henki ei ollut ihmisen, sillä he astuivat ihmisten kehoon kuin pyhään paikkaan. Mutta kun he olivat menneet, ihmisestä tuli taas yksilöllinen. (III Ilm, 3:1) Näinä aikoina ”seitsemän enkeliä”, Jumalan (kaikkeuden, rakkauden) seitsemän kollektiivista arkkityyppiä tulevat ihmisten tietoisuuteen tuomaan ymmärrystä meitä korkeammasta todellisuudesta.
Seitsemän ja kaksitoista ovat Ilmestyskirjan avainluvut, ei niinkään 666. Niissä yhdistyvät ”Jumalallinen 3” (isä, poika, pyhä henki) ja ”Maallinen 4” (neljä elementtiä ja ilmansuuntaa) erikseen (3+4=7) ja yhdistettynä (3x4=12). Olemme siirtymässä 7 arkityypistä 12 arkkityyppiin. Siksi Ilmestyskirjan ”tiedon kirjassa” on 7 sinettiä, jotka kertovat 7 Jumalan lahjasta ja 7 vitsauksesta, joiksi lahjat ihmisen käsissä ovat muuttuneet. Siksi ”kultaisessa kaupungissa” (taivas maan päällä) on 12 porttia. Siksi 7 chakrasta tulee 12 chakraa...
Kristus on uuden ajan ihmisen kollektiivinen tietoisuus, joka toimii sydämestä ja rakkaudesta käsin. Kristus ei tunnista egon vallanhalua, tuhoamista ja alistamista, mustasukkaisuutta, kateutta... Nämä ovat materialistisen, militaristisen kilpailuyhteiskunnan ominaisuuksia; siksi kapitalistisen maailmanjärjestyksen, ”Babylonin”, luhistuminen (niin ulkoisesti kuin sisäisestikin) on oleellinen osa Kristus-tietoisuuteen siirtymistä - viimeinen muttei vähäisin jäljellä oleva vitsaus.
Vaikka tässä yhteydessä käytän sanoja ”Kristus” ja ”Jumala”, ihmiskunnan muutoksessa ei ole kysymys kirkosta. Kysymys on ihmiskunnan evoluutiosta, johon kutsutaan kaikkia, uskonnosta ja ihonväristä riippumatta. Rakkaudella.
Veli Martin Keitel
Uuden ajan taiteilija ja luennoitsija
martinkeitel@gmail.com
martinkeitel.net
Veli Martin on tullut tunnetuksi Englannin viljapeltokuvioita, pyhää geometriaa ja muutoksen ajan muita ilmiöitä tutkivana luennoitsijana ja kirjoittajana jo vuodesta 1997 alkaen. Hän valmistaa hologrammimaisia 3-ulotteisia kuvia pääosin henkisen kasvun aiheista, vaikka onkin koulutustaustaltaan muusikko. Viime vuosina häntä on kiinnostanut erityisesti ihmiskunnan siirtyminen Kristus-tietoisuuteen, mm. Ilmestyskirjan ja Mayakalenterin viitoittamana.
(Tämän artikkelin kirjoittaja ei saa sähköpostitse ilmoitusta julkaistuista kommenteista)
lähimmäisen rakkaus
olisipa enemmän sellaista
Ilmestyskirja ym.
Haluan vain muistuttaa Ilmestyskirjan viimeisen luvun ja varoituksen, mitä seuraa, jos siihen lisää ja siitä ottaa pois jotakin.
Miksei Jeesusta kutsuta oikealla nimellä vaan pelkkänä Kristuksena. Onko tarkoitus vesittää Jeesuksen Kristuksen tehtävä maan päällä ollessaan eli sovittaa syntiinlangenneen maailman synnit ja valmistaa ihmisen tie Jumalan luokse. Muuta tietä - kuin Jeesus Kristus - Jumalan luokse ei ole.
Muuten, Pyhä Henki kirjoitetaan suurella alkukirjaimella, koska Hän on Jumaluuden kolmas Persoona!