JUHLASALI
Sunnuntaina klo 17.00-17.50
Fengshui on kiinalainen oppi siitä, miten rakennetaan ympäristö tukemaan ihmisten tarpeita ja hyvinvointia. Koti on paikka, jossa ihmisen pitää päästä lepäämään ja keräämään voimia pysyäkseen mahdollisimman terveenä ja voidakseen nauttia hyvistä ihmissuhteista sekä perhe-elämästä.
Kodin perustehtävä on olla ihmisen turvapaikka maailman melskeiden keskellä. Sinne vetäydytään lepäämään. Useimmille se on perheelämän keskus, toisille sosiaalisen elämän näyttämö. Ilman kotia ei ole hyvin toimivaa elämää.
Kiinalaiset totesivat jo varhain, että kaupunkien, kylien ja rakennusten sijoittelulla oli merkitystä ihmisen hyvinvointiin useammalla tasolla kuin mitä länsimaisessa ympäristöopissa käsitellään. Suuntautuminen suhteessa maapallon magneettikenttään sekä ajan kuluminen vaikuttavat olennaisesti siihen, miten ympäristö tukee ihmisen hyvinvointia. Ihmisen elämänkulku voi muuttua yllättävästi hänen muuttaessaan uuteen taloon. Näin voi tapahtua myös samassa paikassa asuttaessa, kun aika kuluu ja aikakaudet vaihtuvat.
Usein lehdissä näkee uutisia julkkisten avioliitoista ja avioeroista. Toisinaan avioeroa seuraa uusi yhteen muuttaminen ja jopa uusi avioliitto aikaisemman puolison kanssa. Syitä tilapäisiin eroihin on luonnollisesti useita. Yksi mahdollinen syy on se, että pari on naimisiin mennessään muuttanut kotiin, jossa on voimakkaana avioeroihin tai riitoihin liittyvä energia. Eron jälkeen osapuolet muuttavat muualle ja löytävät uudestaan toisensa positiivisella tavalla, koska asuinympäristö ei enää vaikuta negatiivisesti parisuhteeseen.
Terveyden ylläpidossa kodin osuus on suuri. Tärkeintä on, että kotona saa tarpeeksi lepoa, jotta immuunipuolustusjärjestelmä pysyy vahvana. Asuinpaikalla voi olla myös hienovaraisia vaikutuksia. Ympäristön energia voi altistaa ihmisen tietyntyyppisille vaivoille tai onnettomuuksille. Synnynnäisiä tai elintavoista johtuvia sairauksia ei voi poistaa ympäristömuutoksin, mutta esim. useamman kerran vuodessa sairastettavat flunssat eivät kuulu normaaliin päiväjärjestykseen, vaan saattavat ainakin osittain johtua jostain ympäristön vahingollisesta piirteestä.
Su Dongpo (1037-1101) ilmaisi ihmisen kohtaloon vaikuttavat tekijät tunnetulla listallaan: kohtalo, ajanjaksot, fengshui, hyvien töiden tekeminen salaa, opiskelu.
Syntymässä perintönä saatu kohtalo sekä onnen vaihtelut ajanjaksojen mukaan määräävät ihmisen elämän suuret suuntaviivat. Ympäristö vaikuttaa omalta osaltaan. Ihminen ei saa kuitenkaan heittäytyä fatalistiksi, vaan hänen on itse tehtävä töitä edetäkseen elämässään. Osana elämänhallintaa on kohtalon, ajan ja ympäristön vaikutusten ymmärtäminen sekä niiden huomioon ottaminen.
Fengshui-oppi sisältää ympäristön havainnointiin käytetyn teorian sekä tietoa siitä, miten tehdä haluttuja muutoksia. Ihmisillä ei ole yleensä suuria mahdollisuuksia vaikuttaa ympäristönsä suuriin ympyröihin. Niinpä jokapäiväinen fengshui keskittyy oman kodin sisustukselliseen puoleen. Tällöin tutkitaan, miten eri toiminnot sijoitetaan käytettävissä olevaan tilaan. Huonekalujen sijoituksella sekä värien ja esineiden käytöllä pyritään maksimoimaan tilan potentiaali niin, että se palvelee asukkaan tarpeita ja toiveita.
Koska ei ole olemassa täydellistä ja ongelmatonta ihmiselämää, ei myöskään ole olemassa täydellistä ja ongelmatonta asuinpaikkaa. Ihminen voi kuitenkin valita kivikkoisen tien tai kauniin tien. Tietoinen ympäristötekijöiden hoitaminen voi tehdä elämänpolusta miellyttävän.
Ei ole olemassa yhtä ainutta poppakonstia, joka muuttaisi kaikkien ihmisten elämän ja kohtalon taikaiskusta paratiisilliseksi. Elämänpolkua voidaan kuitenkin tasoittaa pienillä teoilla ja muutoksilla. Yksi käytettävissä oleva työkalu on fengshui.
Päivi Vilkki
Master of Feng Shui, FSRC
fengshui@welho.com
www.fengshuimestari.fi
Päivi on opiskellut metafysiikkaa, uskontoja ja rajatiedoksi luokiteltuja asioita lapsuudesta asti. Todettuaan fengshuin käytännönläheiseksi ja konkreettisen hyödylliseksi, hän erikoistui alaan. Perusteellisten opintojen ja käytännön työn perusteella hänelle myönnettiin Kanadan Feng Shui Research Centerin Master of Feng Shui -arvo.
(Tämän artikkelin kirjoittaja ei saa sähköpostitse ilmoitusta julkaistuista kommenteista)