JUHLASALI
Sunnuntaina klo 14.00–14.50

”Meidän Jumalaamme” tai ”minun Jumalaani” ainoana todellisena ja oikeana pitävä uskonto, kirkko tai ihminen ei tiedosta eroa Jumalan ja erilaisten jumalakäsitysten välillä. Jos Jumala on, hän on se mikä hän on. Jumalakuva sen sijaan on ihmisen luomus, ihmisen tulkintaa jumalakokemuksestaan, yritystä sanoa jotakin Suuresta Sanomattomasta.

Ainoaksi oikeaksi julistautuva uskonto, kirkko, herätysliike tai uskonnollinen yhteisö tekee opillisesta jumalakuvastaan jumalankuvan, ja syyllistyy näin epäjumalanpalvelukseen. Koska jumalakäsitykset syntyvät jumalakokemusten perusteella, on luonnollista, että jopa yhden ja saman uskonnon tai uskonnollisen liikkeen sisällä esiintyy erilaisia jumalakuvia. Yhtä ainoaa oikeaa kristillistä jumalakuvaakaan ei löydy edes Raamatusta, jonka lukijan silmien eteen avautuu pikemminkin eri aikakausilta peräisin olevien erilaisten ja jopa ristiriitaisten jumalakäsitysten kokoelma.

Sanan tärkeimmässä hengellisessä merkityksessä usko Jumalaan, Luojaan, Korkeimpaan, Olemassaolon Perustaan, Maailmanhenkeen, Absoluuttiin – mitä nimityksiä hänestä sitten käytämmekään – ei ole oikeassa olemista vaan henkilökohtainen suhde. Suhteena Jumalaan tai jumaluuteen usko voi todentua yhtä aitona ja merkittävänä missä uskonnossa tahansa, myös kaikkien uskontojen ja kirkkojen ulkopuolella.

Tansaniassa olen osallistunut meru-kansan perinteiseen rituaaliseen aamurukoukseen kasvot käännettyinä kohti nousevaa aurinkoa ja kokenut siinä Luojan ja Elämän Antajan – aivan samalla tavalla kuin hiljentyessäni roomalaiskatolisen kirkon hämäryydessä Neitsyt Marian patsaan edessä jossakin Italiassa tai Espanjassa. Työmatkoillani Japanissa olen ammentanut voimaa hiljentymällä shintotemppeleissä ja niitä ympäröivissä rauhallisissa puistoissa – aivan kuten kotona hiljennyn sytyttämällä kynttilän ortodoksisen ikonin eteen.

Myös luonto on ollut minulle tärkeä ikoni, ikkuna Luojan todellisuuteen. Tärkeimmät hengelliset elämykseni olen kokenut Japanissa pyhän Fuji-vuoren ja Tansaniassa Kilimanjaron huipulla hiljaisessa yössä, tähtikirkkaan taivaan kaartuessa ylläni. Näillä retkillä kosminen viluni on hellittänyt, sieluni sulautunut johonkin Suurempaan, ja olen löytänyt paikkani universumissa.

Jumala puhuttelee minua myös kotoisassa luonnossa ja vuodenaikojen vaihtelussa. Aavistelen hänen kosketuksensa myös pienen lapsen luottavassa katseessa, ystävän kädenpuristuksessa ja rakkaan ihmisen läheisyydessä. Musiikki, kauniit esineet ja muu luova taide voivat nekin tarjota kanavia ihmisen jumalasuhteen todentumiselle.

Eri uskontojen jumalakäsitysten syntyyn ja kehitykseen ovat vaikuttaneet erilaiset sosiokulttuuriset, poliittiset, taloudelliset ja myös ekologiset tekijät. Yksilön jumalakuvaa puolestaan muokkaavat voimakkaasti hänen taustansa ja elämänhistoriansa. Esimerkiksi monille kristityille on vaikea hahmottaa Jumalaa Taivaallisena Isänä. Heitä olen rohkaissut lähestymään Jumalaa Äitinä tai vaikkapa Valona, Tuulena tai jonkin muun luonnosta otetun vertauskuvan kautta.

Jos monilapsisen perheen tyttöjä ja poikia pyytää kertomaan vanhemmistaan ja suhteestaan heihin, saa kuulla monia erilaisia kertomuksia, jotka lisäksi muuttuvat iän ja elämänvaiheiden myötä. Aidosti kokemukseen perustuvina kaikki kertomukset ovat tosia. Samaa on sanottava ihmisten erilaisista hengellisistä kokemuksista eri uskonnoissa ja myös niiden ulkopuolella.

Erilaisten jumalakokemusten ja jumalakuvien värikäs kirjo ei ole meille uhka, vaan pikemminkin elämän rikkautta. Tähän kirjoon voimme suhtautua kuten elämän ilmiöihin yleensä: Nöyrästi, uteliaina, avoimina ja kriittisellä suvaitsevaisuudella.

Raimo Harjula
TT, FK, Uskontotieteen dosentti
raimo.harjula ät kolumbus.fi

Raimo Harjula aloitti uransa teologina Tansanian evankelisluterilaisessa kirkossa, jossa hän toimi kahdeksan vuotta pappien kouluttajana ja afrikkalaisen kulttuurin tutkijana. Toimiessaan myöhemmin Suomen luterilaisen kirkon keskushallinnossa hän tutustui pitkillä työmatkoillaan Kaakkois-Aasiaan mm. buddhalaisuuteen, hinduismiin ja Japanin shintolaisuuteen. Näköalat avartuivat, maailmankatsomus muuttui ja Raimo Harjulasta tuli inhimillisten jumalakokemusten rikkaasta kirjosta kiinnostunut uskontotieteilijä.

(Tämän artikkelin kirjoittaja saa sähköpostitse ilmoituksen julkaistuista kommenteista)