Tervetuloa Hengen ja Tiedon messuille

Messuilla on takanaan pitkä historia. Ulkoisilta puitteiltaan messuille tulija ei voi huomata tapahtumassa suuriakaan muutoksia aikaisempiin kertoihin verrattuna, koska ensimmäistä kertaa lukuun ottamatta messut on pidetty vuosittain samassa paikassa. Sisäistä muutosta sen sijaan on tapahtunut melkoisesti, sillä liki kolmessakymmenessä vuodessa rajatiedon kenttä on saanut paljon uusia vaikutteita ja se heijastuu ilman muuta tällaisiin suurtapahtumiin.

Luennot

Tänä vuonna messujen teemana on hengen ja mielen vapaus. Vapaus, vapautuminen, on erityisesti rajatiedon piirissä tavoiteltu asia. Ihmiset tekevät paljon työtä sen eteen. Juhlasaliluennoitsijat ovat paneutuneet teemaan kukin omasta näkökulmastaan. Toiset katsovat asiaa lähinnä aineellisesti niin, että keho ja fyysinen hyvinvointi ovat ensisijaisia ja toiset paneutuvat teemaan puhtaasti henkisistä lähtökohdista. Kumpikin näkökulma on tarpeen, kun teemasta halutaan luoda kokonaiskuva ja antaa kuuntelijoille evääksi runsaasti työkaluja, joilla voi edistää omaa kehittymistä.

Messujen päätteeksi myös yleisöllä on mahdollisuus osallistua. Sunnuntain viimeisenä tuntina eli kello 17.10 – 18.00 juhlasalissa pidetään sana on vapaa –tilaisuus. Messuvieraat ovat tervetulleita keskustelemaan aiheesta eläminen ja vaikuttaminen yhteisön jäsenenä. Toivottavasti mahdollisimman moni on kiinnostunut tulemaan ja kertomaan mielipiteistään, vaikka takana on jo pitkä messuilla vietetty päivä.

Näytteilleasettajat täydentävät taas yhdistyksen järjestämää luento- ja miniseminaariohjelmaa pitämällä omia tietoiskujaan luokissa 1G ja 1N. Molemmat luokat ovat ensimmäisessä kerroksessa. Koska näytteilleasettajat esittelevät lähinnä omaa toimintaansa ja ideologiaansa, tarjolla on vaihtelevaa ohjelmaa. Näiden lisäksi jotkut luokan vuokranneet näytteilleasettajat pitävät ohjelmallisia tilaisuuksia luokissaan.

Ohjelmat on koottu yhteen niin, että lauantai ja sunnuntai muodostavat kumpikin oman kokonaisuutensa lehden sisäsivuilla. Myös näytteilleasettajien varaamissa luokissa pidettävät tilaisuudet näkyvät lehdessä. Koska tarjonta on runsasta, kannattaa sivuihin tutustua huolella jo ennen messuille tuloa.

Miniseminaarit

Miniseminaarit aloitettiin muutama vuosi sitten, jotta joistakin juhlasaliluennon aiheista voitaisiin tarjota messuvieraille lyhyttä luentoa syvempi näkemys. Sitten huomattiin, että neljännen kerroksen tila sopi erinomaisesti sellaisille aiheille, joita oli hankala toteuttaa juhlasalissa. Niitä olivat mm. liikunnan eri muodot ja jotkin musiikkiesitykset.

Miniseminaarit aloitettiin muutama vuosi sitten, jotta joistakin juhlasaliluennon aiheista voitaisiin tarjota messuvieraille lyhyttä luentoa syvempi näkemys. Sitten huomattiin, että neljännen kerroksen tila sopi erinomaisesti sellaisille aiheille, joita oli hankala toteuttaa juhlasalissa. Niitä olivat mm. liikunnan eri muodot ja jotkin musiikkiesitykset.  

Lippuja myydään toisessa kerroksessa juhlasalin ovien välissä olevassa Rajatiedon Yhteistyö ry: n infopisteessä. Lippuja voi ostaa myös ennen messuja syyskuun alusta lähtien Rajatiedon Keskuksesta, Uudenmaankatu 33, 00120 Hki, puh (09) 612 1114.

Myös tänä vuonna miniseminaarien ohjelmat täydentävät juhlasaliluentojen aiheita, mutta poikkeuksiakin on. Luokassa 2C molempina päivinä pidettävät Christina Wallin tilaisuudet sisältävät harjoituksia. Alustavaa luentoa ei ole myöskään David Wardin tulkattavaan tilaisuuteen eikä Riitta Vuorelan, Terttu Seppäsen, Lea Tikkalan & Harry Tuomisen luentoihin eikä Andrew Geen Sufi - sessioon. Sunnuntaina neljännen kerroksen miniseminaariohjelma aloitetaan klo 11.00 tunnin kestävällä Ray Edenin taikaesityksellä.

Varsinaisen ohjelman ulkopuolella neljänteen kerrokseen voi mennä hiljentymään seuraavina aikoina: lauantaina klo 11.15 – 11.45 ja 18.00 – 18.30 sekä sunnuntaina klo 17.00 – 17.45.

Näytteilleasettajat

Jo vuosien ajan näytteilleasettajien määrä on vakiintunut vähän yli kahteen sataan eli siihen, mitä koululle mahtuu. Näytteilleasettajien messuille tuoma tarjonta on myös tänä vuonna monipuolista. Selvää lisäystä on tapahtunut hoitojen alueella. Viime vuosina Suomeen on rantautunut useita uusia hoitomuotoja, joita halutaan nyt tarjota messuilla kävijöille. Onko lisääntynyt tarve saanut aikaan lisääntyneen tarjonnan?

Vuosittain tulee aina jonkin verran uusia näytteilleasettajia ja vanhoja jää pois. Koulun käytävillä kulkiessa saa vaikutelman, että aineellinen tarjonta lisääntyy vuosi vuodelta ja jossain määrin se pitää paikkansa, sillä monenlainen pienyrittäjyys on rajatiedon alueella lisääntynyt. Useimmat näytteilleasettajat edustavat kuitenkin jotain ideologista näkemystä niin käytävillä kuin luokissakin. Messuille tulijat tapaavat siis edelleen monia vanhoja tuttujaan.

Ravintola ja kahvilat

Pitkät messuilla vietettävät päivät saavat kävijät kaipaamaan myös aineellista antia. Ensimmäisen kerroksen ravintolan ja kahvilan hoitaa Helsingin Kaapelitehtaan kokenut ravintoloitsija Hima & Sali. Ruokalista ja kahvilatarjonta löytyvät lehden Palvelemme messuilla -osastolta. Uutta on, että tänä vuonna yksi annos on mahdollista ottaa mukaansa. Linjalta taas annoksia voi tilata puolikkaina.

Kolmannen kerroksen taideluokan ruokailutarjonnasta vastaa tänäkin vuonna lohjalainen kala- ja kasvisravintola Rosmarin. Tuotteet ovat vuosien mittaan maittaneet monille.

Huomioitavaa

Messuille kannattaa tulla hyvissä ajoin ja jättää oma auto kotiin. Julkisilla kulkuneuvoilla pääsee hyvin lähelle messupaikkaa. Palvelemme messuilla -osastolta löytyy tiedot liikenneyhteyksistä.

Niiden, jotka ehkä matkan hankaluuden tai jonkin muun syyn vuoksi tulevat omalla autolla, on hyvä tietää, että koulun piha on pieni ja pysäköinti siellä maksullista. Koulun lähistöltä löytyy runsaasti autoille sopivia ilmaisia pysäköintipaikkoja.

Polioinvalidit ry hoitaa naulakkopalvelut. Naulakkomaksu menee kokonaisuudessaan heidän toimintansa tukemiseen. Tänä vuonna lisäksi näytteilleasettajille on oma vartioitu naulakkonsa.

Tervetuloa messuille!

Messutoimikunta
Rajatiedon Yhteistyö ry

(Tämän artikkelin kirjoittaja saa sähköpostitse ilmoituksen julkaistuista kommenteista)