Rajatiedon Yhteistyö ry

Hengen ja Tiedon Messut Tampereen Sampolassa 25.-26.3.2017

 

Henna Länsipää (juontaja)

 

Inspiraatiolla on suuri elämän ja muutoksen voima. Inspiraatio saattaa olla nostavaa energiaa, pirskahtelevaa, energisoivaa. Ehkä syvää tietoisuutta, hiljaisuutta, vahvuutta, luovuutta. Se on myös luonnollisesti sitä, että minä voin, minä pystyn. Tunne se hetki, jolloin kaikki on mahdollista ja esteet elämälle alkavat kadota. -Kuinka inspiroivaa!

Mistä sinä inspiroidut, mikä saa sinut hereille, mistä sinä saat elämän energiaa, voimaa? 

Luento on ajatuksia herättävä, aktiivinen ja voimauttava. Varaudu liikkumaan ja tuntemaan! Hyppää mukaan inspiraation virtaan, joka vie sinut kohti mielenkiintoista omanlaista elämää, jossa vain taivas on rajana!

Henna Länsipää on mukaansa tempaava Inspirational Human, jonka tehtävänä on ravistella, energisoida ja saada ihmisistä paras esille. Henna on valmentaja, juontaja, kouluttaja ja Natural High Healing festivaalin visionääri & pääjärjestäjä sekä Inspirational Eventsin toimitusjohtaja.

www.hennalansipaa.com

 

Takaisin messuohjelmaan

 


 

Klaus Rahikainen

 

Haluan muistuttaa suomalaisten todellisesta lahjasta maailmalle, joka kärvistelee markkinatalouden ahneissa kourissa. Meidän ei tarvitse myydä maatamme, ei metsiämme eikä teitämme, vaan me voimme näyttää muillekin maailman kansoille tien takaisin siihen elämän ytimeen, josta kaikkien ihmisten todellinen yhteys on löydettävissä. Siinä on meidän elävä lahjamme, se mistä muistuttaminen on meidän tehtävämme. Meidän yhteytemme luontoon, metsään ja vesiin on vielä olemassa, vielä hengissä, vaikka kovasti pelon ja ahdistuksen kurittamana. Me olemme tunnollisesti koettaneet unohtaa itsemme ja oman luontomme, mutta emme ole onneksi oikein onnistuneet. Suomalainen menee vieläkin metsään kun hän kaipaa rauhaa ja tasapainoa, hän tunnistaa luonnon harmonian omakseen. Kuulin juuri pienestä pojasta, joka aina kun perhe tuli kaupungilta tai suuremmasta ihmistapahtumasta hävisi hetkeksi läheiseen metsään ja tuli takaisin vasta kun oli taas omassa voimassaan. Tämä tieto on vielä meissä kaikissa, se on meidän lahjamme tälle yhteiselle maailmallemme.

 

Kun Suomen sydän avautuu

 

Suomalaisilla on loputtomasti tietoa ja teknistä osaamista, joka hakee tarkoitustaan ja merkitystään taloudellisen kilpailun tantereella. Nokian vanavedessä monet suomalaiset ja koko maakin sai kokea menestymisen huumaa markkinatalouden antamin ehdoin. Nokian kaatumisen ja Venäjän kaupan taantumisen kautta Suomi ajautui pitkäaikaiseen lamaan, joka vasta viime aikoina on näyttänyt hienoisia hellittämisen piirteitä. Vaan hellittääkö sittenkään?

 

Mitä jos vakaa ratkaisu ei löydykään markkinatalouden lakien seuraamisesta vaan oman voiman vahvistamisesta ja omien merkitysten luomisesta? Mitä jos suomalaisten olisikin viimein aika ottaa elämänsä omiin käsiinsä, ja luoda taloutta ja toimivaa arkea, joka ei ole idän tai lännen ailehtelevista tahdoista riippuvainen? Mitä jos me suomalaiset aivan omina itsenämme olisimmekin tärkeitä niin naapureillemme kuin koko maailman kansoillekin?

 

Jokaisella kansakunnalla – aivan niin kuin yksilölläkin – on oma erityinen laatunsa, jonka tunnistaminen ja toteuttaminen johtaa sen monipuoliseen ja runsaaseen kukoistukseen osana kaikkien ihmisten, kansojen ja valtioiden maailmanlaajuista verkostoa. Luonnollinen ja hedelmällinen yhteistyö on mahdollista vain oman laatunsa ja voimansa tunnistavien yksilöiden ja kansakuntien välillä. Kun kukin on mukana oman eheänä yksilönään tai kansanaan syntyy uudenlaista jakamisen avoimuuteen ja rehellisyyteen perustuvaa yhteistyötä. Kilpailua ei enää tarvita kun ei ole kyse paremmuudesta tai voittamisesta vaan kaikkien ainutlaatuisten lahjojen tunnistamisesta ja niistä kumpuavien hedelmien vapaasta jakamisesta ja niistä nauttimisesta.

 

Suomen ja suomalaisten erityislaatu ja ominaisuus on syvään luontoyhteyteen perustuva tietous elämän kaikkia kansoja kantavista voimista. Suomalaiset eivät vielä ole tuota yhteyttään kadottaneet, vaikka niin itäistä kuin läntistäkin johdatusta kuunnellessamme tuo oma voima ja tietous on painunut hetkeksi unhoon arkisen hälyn ja suorittamisen alle.

 

1980-luvun lopulla kriisiytyi itäinen yhteytemme ja Moskovan kuiskausten kuunteleminen Neuvostoliiton romahduksen yhteydessä. Elettyämme pitkään itään päin kallellaan, vaikkakin omat juuremme tunnustaen, oli länteen päin kääntyminen luonnollista ja kaivattua. Halusimme, ja saimme kokea, kaiken sen rikkauden ja menestyksen, jota länsi pystyi meille erityisesti Nokian menstyksen kautta antamaan. Lauloimme kaikin voimin lännen laulua, mutta pidimme myös huolta suhteistamme Venäjään, ikuiseen naapuriimme, jonka sylissä Suomi 1800-luvulla kasvoi itsenäiseksi valtakunnaksi ja jonka kanssa käyty kauppa on aina ollut Suomelle luonnollista ja kannattavaa.

 

Nokian kaatumisen sekä Krimin valtaamisesta seuranneiden Venäjän pakotteiden kautta Suomen talous notkahti syvälle ja lännen kuiskausten kuuleminen johti Suomen yhä suurempiin vaikeuksiin. Miten menestyä tässä kriisiytyvässä maailmassa, jonka suuria linjoja yhä suuremmiksi kasvavat ylikansalliset yritykset hallitsevat kansallisten ja alueellistenkin valtioiden pään yli? Miten löytää oman kansallisen menestyksen salaisuus, se voima ja lahja, joka Suomella on antaa kaikkien kansojen yhteydelle? Se ei ollut Nokia, vaikka hetken siltä näytti, eikä se ole koko maan ja kaikkien yhteisten resurssien myyminen eniten tarjoavalle. Mitä muuta meillä on tarjota? Mitä on Suomen ja suomalaisten ainutlaatuisuus kaikkiin muihin kansoihin verraten?

 

Suomi on äärimmäisten olosuhteiden maa, jossa luonnon rytmit talven pimeästä kylmyydestä kesän villiin ja valoisaan kasvuun, heijastuvat myös suomalaisten mieleen, työhön ja tuntemuksiin kaikesta maailmankuulusta koulusivistyksestä huolimatta. Suomalainen elää luonnosta ja luonnossa, tunnistaa monipuolisen tietoutensakin läpi luonnon kantavat voimat. Suomalainen on luonnon lapsi, tekijä, tietäjä ja taiteilija, joka tarvitsee luonnon kukoistaakseen ja kukoistaa luonnon rytmit tunnistaessaan ja niiden mukaan eläessään. Tätä laatua koko maailmaa tarvitsee, muistutusta luonnon hengestä ja rytmeistä kaiken elämän taustalla, kaikkea elävää kantamassa.

 

Voidaksemme lopullisesti lunastaa paikkamme merkittävien kansakuntien joukossa, sen johon jo 1800-luvun ja 1900-luvun alun kansallisromantikot viittasivat, meidän on lopultakin rohjettava tunnistaa omaa erityislaatumme ja uskaltautua seisoa siinä yksin ja puhtaasti antautumatta niille idän tai lännen houkuttaville tai pelottaville kuiskauksille, joiden olemme antaneet niin kansallista kuin yksilöllistämmekin elämäämme hallita. Meidän suomalaisten on aika tunnistaa oma voimamme, tunnistaa se ja luottaa siihen. Siinä on meidän lahjamme kaikille kansoille, myös itsellemme.

 

Tässä voimassa seisten kaikki kohtaamamme haasteet SOTE-uudistuksista, pakolaiskriisistä tai sodan uhkasta lähtien ovat mahdollisuuksia herätä ja muistaa oma itsenäinen voimamme ja valtamme luoda omaa todellisuuttamme maailman hälyn ja kriisien keskellä. Tässä voimassa kaikki palvelee elämää, sen edistymistä ja aukeamista niin meissä, meidän kylällämme kuin koko maailmassammekin. Me palvelemme elämää.

 

Eli kuten Kari Rydman sen sanoo laulussaan Niin kaunis on maa:

 

 

Aurinko nousee,
On kastetta maassa.
Aika on herätä,
Nousta ja lähteä,
Kohdata ystävä kallehin.

 

Niin kaunis on maa,
Niin korkea taivas.
Soi lintujen laulusta kukkiva kunnas
Ja varjoisat veet,
Niin varjoisat veet.

 

Teksti on Rahikaisen uudesta kirjasta Kun Suomen sydän avautuu, joka ilmestyy kevään aikana. Se on Suomen kansan tasolla jatkoa sille henkilökohtaisen avautumisen prosessille, jota hän kuvasi kesällä 2016 ilmestyneessä kirjassaan Kun miehen sydän avautuu.

 

Takaisin messuohjelmaan

 


 

Veli Martin Keitel

 

Ennen oli miehet rautaa ja laivat oli puuta hiiohoi. Harhaa ovat miehet nyt ja laivatkin on harhaa...

Maailmankaikkeus katoaa, nyt jo monien fyysikkojenkin silmissä. Holografinen todellisuuskuva yleistyy tieteessä ja viihteessä - mutta edessämme aukeava virtuaalimaailma vaikuttaa yhtä aineelliselta kuin ennenkin. Kalevala ja muut vanhat myytit tukevat nekin ajatusta aineen aineettomuudesta. Mutta mikä sitten on totta, what is the Matrix? Ehkäpä tie totuuteen käy vain harhapolkujen kautta...

 

Veli Martin on kirjoittanut kaksi kirjaa, joissa tulkitsee maailmaa pyhän geometrian ja arkkityyppien näkökulmasta - tukeutuen erityisesti kabbalistiseen Elämänpuuhun. Taustalla on peltokuvioilmiön syvällinen tutkimus ja aiheesta tekemänsä videodokumentit. Muusikkona Veli näkee kosmisen geometrian myös sävelten maailmassa.

 

Takaisin messuohjelmaan

 


 

Mai Niemi

 

Kuka minä olen, keitä me olemme? Mikä on suomalaisten alkuperä, missä ovat omat juuremme? Mihin perustuu ennustus ”Valo tulee Pohjolasta”? Mitä tapahtuu, kun heräämme muistamaan koko olemuksemme ja kykymme? Näihin kysymyksiin olen etsinyt ja löytänyt vastauksia, joita jaan luennollani. Kerron Aurinkokiekon paluusta, Pohjolan Valon Paratiisista ja ikiaikaisesta viisaudesta, joka välittyy minulle työssäni myyttisinä tarinoina, kehon tietoisuutta avaavina koodeina, tulevaisuuden muistina siitä keitä me olemme.

 

Mai Niemi, muotitaiteilija (B.A.hons.) ja fengshui-pukeutumiskonsultti on Finnish Fairytale tarinamuodin ja IAMMAI kokonaisvaltaisen ja moniulotteisen muodin ja tietoisen pukemisen konseptin kehittäjä.

 

Jo asuessaan ja opiskellessaan Lontoossa, Mai Niemi tutki Suomen muinaishistoriaa ja hänet initioitiin kalevalaiseen viisauteen, jonka hän Suomeen palattuaan neuloi kalevalaiseksi neuleperinteeksi, Neule Kalevalaksi ja jatkojalosti sen sitten Finnish Fairytale tarinamuodiksi.

 

Mai Niemi on omistautunut tietoisen ja kokonaisvaltaisen, kehon tietoisuutta avaavan ja värähtelytasoa kohottavan muodin kehittämiseen. Hänellä on luontainen suhde moniulotteisiin energioihin, joita hän välittää työnsä kautta. Hän on syvästi yhteydessä jumalalliseen feminiinisyyteen, Kalevalaan ja suomalais-ugrilaiseen kulttuuriin. Mai Niemeä kutsutaan Suomen hyväksi haltijattareksi ja muodin alkemistiksi, joka yhdistää hengen muotoon tuoden muodin ja vaatetuksen Uuteen Kultaiseen aikakauteen.

 

Mai on luennoinut ja pitänyt näyttelyitä muodistaan USAssa, jossa siitä ollaan erityisen kiinnostuneita. Main Finnish Fairytale design on myös siellä myynnissä.

 

Takaisin messuohjelmaan

 


 

Päivi Kaskimäki

 

Suomi-neidon maya-astrologiset laadut kertovat yksilöllisestä, vapaasta ja intuitiivisesta pioneeri voimasta, jolla myös Suomen kansaa on siunattu. On aika ottaa tämä luomisvoima entistä avoimemmin käyttöön, ja muuntaa henkisyys tietoiseksi arjeksi.On aika tuoda henkisyys "kaapista ulos".

 

Luennollani saat havainnollisen maya-astrologisen katsauksen Suomen tulevaisuuteen. Kerron Suomen syntymä maya-merkistä ja henkisen tehtävän voimamerkistä, nämä kertovat myös jotain meistä suomalaisista. Suomi aloitti uuden 13:n vuoden syklin 6.12.2016 ja tämä viitoittaa monia asioita meille suomalaisille uusiksi.

 

On aika asettaa aivan uudenlaiset päämäärät ja tässä työssä meillä jokaisella on tärkeä rooli. Tehtävämme on tuoda henkinen viisautemme laajempaan tietoisuuteen, kukin omalla persoonallisella tavalla. Olemme tienviitoittajia ja esimerkkinä myös laajemmin.

Saat luennolla vinkkejä ja suuntaviivoja oman tehtäväsi selkiyttämiseen.

 

Maya-kalenterin pitkä sykli loppui 21.12.2012, seuraavana päivänä alkoi uusi pitkä sykli. Ihmiskunta on edelleen lähtöruudussa, mutta ne mylläkät joista tuolloin kohistiin, ovat nyt alkaneet hahmottua todeksi. Mullistukset ja uudistuminen niin yksilöiden tietoisuudessa, kuin yhteiskunnassa ja maailmalla, ovat alkaneet konkretisoitua. Muutoksen ajassa tarvitsemme yhteisöllisyyttä, kannustusta ja tietoa, voidaksemme pysyä omassa voimassa, luodessamme uuttaa suuntaa.

 

Tervetuloa saamaan inspiraatiota ja kannustusta tehtävääsi, toimiessasi suomalaisen tietoisuuden valonkantajana.

 

Takaisin messuohjelmaan

 


 

Kalevi Riikonen

 

Suomen itsenäisyyden 100-vuotisen historian aikana kansallisuutemme erityispiirre, lavatanssikulttuuri on aina elänyt muutoksineen ajan hengen mukaan. Suomalaisuuteen kuuluu pitää "ilmaa" ympärillä oleviin ihmisiin, enemmän kuin monen muun maan kansalaisten vastaava luonteen ominaisuus laadultaan yleisesti ilmentää. Kahdessa paikassa perisuomalainen väljyyden tarve ohitetaan; Saunassa saatetaan olla ilkosillaan aivan tuntemattomien ihmisten keskellä. Toinen paikka on perinteiset lavatanssit, jossa päästetään aivan tuntematonkin ns. iholle kiinni.

 

Kansalliskulttuuriimme erikoispiirrettä tanssilavojen sosiaalisessa vuorovaikutuksessa tanssien kautta, on sadan vuoden aikana ehtinyt kokea moni sukupolvi maassamme. Kun lähestytään asian luonnetta ihmisyhteisön sielullisen magnetismin näkökulmasta, niin saadaan erikoispiirteelle selkeyttä. Suomen kansallisen sielunsäteen energian laatu näyttää olevan I-säde.

 

Tämän säteen edistyneenä maailmanpalvelijana Suuressa Suunnitelmassa, toimintasi on Korkeimman Ikiolevaisen Tahdon ja Tarkoituksen istuttaminen ihmismieliin. Menettelet voimallisesti ihmiskunnan keskuudessa vaikuttamalla ideoillasi, painottamalla yleviä hallitsevia Planetaarisen Tarkoituksen periaatteita niiden sisällön omaksumista varten. Ne yksilöt, kellä on astrologisessa kartassaan Oinas, Leijona tai Kauris, kokevat kansamme henkisen tehtävän itsessään paljon voimakkaammin kuin muiden kosmisten energioiden laadullista virtausta ilmentävät. Suomen muinainen Kalevalainen henkinen perintö on ollut kauan kätkettynä "tuhon voimilta". Kun suuret syklit vaihtuvat, Kalevan Tyttäret ja Pojat kehollistuvat aika ajoin tehtävänään saattaa eteenpäin osansa Suuresta Suunnitelmasta...

 

Tähän "Kätkettyyn" Tietoon koodeina liittyvät esoteerinen Tähti, symbolina Leijona ja värikoodina on sininen ja valkoinen. Värit ovat myös karman ja karmallisen opetuksen värejä. Näihin kahteen väriin on kätketty täydellinen pelastustie. Värit liittyvät myös kahteen eri enkelijoukkoon, jotka ”taistelevat” ihmisten rinnalla tiettyä orjuuttavaa, materiaan samaistumiseen vievää suunnitelmaa vastaan... Koskaan ennen ihmiskehotietoiset olennot eivät ole voineet toimia näin laajasti ulottuvuuksien välisissä yksilösielun minuusrakenteissaan, Sielukehityksensä mukaisesti, korkeampiin sisäisiin maailmoihin ja planeettamme ulkopuolisiin kosmisiin tahoihin nähden.

 

Sillä tiedä, että ulkoisesti toimivat ja orjuuttavat tuhon voimat ovat jälleen liikkeellä tuhotakseen Sisäisen Tiedon Kantajat. He yrittävät käyttää valtaansa luomalla kaoottisuutta ja alistavaa pelon raskaiden energioiden värähtelyjä eri muodoissaan, hallintayritystensä tarkoituksiin. Tällä kertaa Meitä Sisäisen Valon lähettiläitä on hyvin paljon enemmän kuin koskaan aikaisemmin ollut, nykyisen ihmiskunnan aikana. Sirius, Sanat Kumara, Shamballa ja Suomi ovat samassa Suuressa Kosmisessa Säteessä.

 

Kansallinen henkinen tehtävämme aikanamme materiaalisessa manifestoitumassa, on selventää ja tuoda fyysistymään todellinen Tietoisuuden Valo, aineen sulkevasta / orjuuttavasta tietämättömyyden pimeydestä. Virittää ja tuoda ilmentymätön ilmentymään kaikkeen käytettävissä oleviin kansainvälisen vuorovaikutuksen kanaviin. Aikamme vahvin energiavuodatus fyysistyi Urho Kaleva Kekkosen aktiivisesta toimesta v. 1975 aikoihin Helsingin idän ja lännen vastakkaisten näkemysten edustajien allekirjoittaessa Helsingissä kylmän sodan päättäviä julkilausumia.

 

Tehtävänämme planetaarisessa polttopisteessä, Suomen Sielun säde-energian voimassa, on auttaa ja tukea kansallista Suomen persoonan IV–säteen - ylevämpien ominaisuuksien yhteistyön, ymmärryksen ja tasapainon - näkemysten ja arvomaailmojen ”sillanrakentajan” tehtäväämme. Olemme rajalla kahden näkemysvoiman välissä, idän ja lännen! Haasteenamme on yhdistää molempien suuntien arvomaailmaa oikealla ja elämää kunnioittavalla tavalla, niiden sisällä olevien henkisten ja universaalis-magneettisten sidosvoimien virtausten avulla.

 

Universaalinen tehtävämme on toimia erilaisten näkemysten ja maailmojen sillanrakentajana. Samoin myös idän ja lännen erilaisten arvomaailman sisältöjen yhdistävänä sillanrakentajana ja siksi olemme kansojen keskuudessa olevien sidosvoiminen polttopisteessä pohjoisella pallon puoliskolla. Lippumme värit ovat pitkältä aikajaksolta perintönä ja kaukaisuuden koodina nykyisyydestä tulevaisuuden ihmiskunnalle?

 

Kalevi Riikonen on luennoitsija, elämäntapayrittäjä ja ufokontaktihenkilö. Hän on kirjoittanut useita kirjoja ja pitänyt luentoja universaaleista teemoista sekä myös yhteiskunnallisista epäkohdista. Hän on ajoittain toiminut myös TV:n rajatietoa käsittelevissä ohjelmissakin. Riikosen perustama Tähtitieto ry järjestää elämänlaatuun liittyviä luentoja, koulutusta ja seminaareja.

 

Takaisin messuohjelmaan

 


 

Kaija Helin

 

Kaija Helin on terveystieteiden tohtori, tutkija ja homeopaatti.

Hänellä on yli 30 vuoden kokemus homeopaattisesta hoitotyöstä ja hän on toiminut opettajana 25 vuotta Suomen Homeopatian Akatemiassa.

 

Takaisin messuohjelmaan

 


 

Pauliina Aarva

 

Mitä jokaisen tulisi tietää plasebosta? Plasebo (lume) on syvästi inhimillistä ja se vaikuttaa kaikessa hoitamisessa mielemme välityksellä. Dosentti Pauliina Aarva avaa luennossaan uusinta plasebotutkimusta ja sen tulosten merkitystä terveydenhuollossa. Hän kertoo myös esimerkkejä plasebolla parantumisesta.

 

Pauliina Aarva on yhteiskuntatieteiden tohtori, terveystutkija ja terveyden edistämisen dosentti. Plasebon ohella hänen kiinnostuksen kohteitaan ovat täydentävät hoidot, joita hän on käsitellyt kirjassaan Parantavat energiat – Myyttistä ja tutkittua tietoa täydentävistä hoidoista. Basam Books 2015.

 

Takaisin messuohjelmaan

 


 

Sakari Colliander

 

Solumme ja koko biologinen järjestelmämme perustuu sähköisiin varauksiin ja niiden rytmisiin liikkeisiin. Biosähkö on sähkömagneettista energiaa, joka vastaa voimakkuudeltaan ja taajuuksiltaan kehomme omaa sähköistä toimintaa. Se resonoi kehomme kanssa ja sillä voidaan stimuloida solujen aineenvaihduntaa ja sitä kautta edistää kudosten uudistumista. Biosähköllä voidaan myös eliminoida haitallisia mikro-organismeja ja vahvistaa siten kehon omaa puolustusjärjestelmää.

Monet lahjakkaat tutkijat, kuten N. Tesla, W. Reich, R. Rife ja G. Lakhovsky, kehittivät sähkö- ja värähtelylääketiedettä voimakkaasti 1900-luvun alkupuolella. Heidän saavutuksensa jäivät kuitenkin kemiallisen lääkevallankumouksen jalkoihin. Nykyään biosähköön perustuvat hoitomenetelmiä tutkitaan jälleen johtavissa tutkimuslaitoksissa. Esimerkiksi aivojen mikrosähköstimulaatiolla on saatu lääkehoitoa parempia tuloksia mm. kroonisen kivun ja masennuksen hoidossa.

 

Takaisin messuohjelmaan

 


 

Heikki Kulju

 

Tätä tapausta kutsutaan myös Britannian Roswelliksi.  Yksi maailman merkittävämpiä ja myös todistusvoimaisimpia ufotapauksia. Tärkeää on huomioida, että kyseinen tukikohta oli huomattava ydinasetukikohta. Näin myös vartiointi alueella oli sen mukaista.

 

Kohtaamiset tapahtuivat armeijan alueen läheisyydessä kahtena perättäisenä yönä. Tapauksista tehtiin lähihavaintoja, myös tutka havainto, useita silminnäkijöitä, jotka kaikki olivat armeijan ammattilaisia tai turva-alan erikoismiehiä. Tapauksista on autenttiset äänitteet ja piirrokset. Valokuvat armeija onnistui takavarikoimaan. Mukaan liittyy kohtaaminen huomanoidin kanssa. Tapaus on erittäin hyvin dokumentoitu.

 

Kaiken kaikkiaan tämä tapaus on erittäin todistusvoimainen, vaikka ns. virallinen taho vaikenee tai vähättelee tapausta. Esityksessäni tuon esille ison määrän todistusaineistoa, jota on kerätty tapauksesta vuosien mittaan. Mielenkiintoiseksi tässä kohtaamisessa tekee se, että tapauksen silminnäkijät ja mukana olleet ovat tulleet esille ja ovat antaneet yksityiskohtaisia kuvauksia siitä mitä todella noina kahtena yönä tapahtui. Tapauksen todistusaineisto on erittäin vahvaa ja sitä on saatu huomattava määrä eri tahoilta, vaikka armeija on tehnyt parhaansa vaientaakseen tapauksen julkitulon.

 

Heikki Kulju on Suomen Ufotutkijat ry:n tutkimuspäällikkö ja myös yhdistyksen hallituksen jäsen. Hän aloitti ensimmäiset UFO:n liittyvät seurannat ja perustietojen hankinnat 15 vuotiaana, eli n. 50 vuotta takaperin. Seitsemänkymmenluvun aikana kiinnostus lisääntyi ja tuli tehtyä ensimmäiset USA:n matkat. Ulkomaiset kontaktit edesauttoivat ufotutkimusta ja antoivat lisäpätevyyttä. Nyttemmin Kuljulla on takana n. 150 USA:n matkaa. Monilla matkoilla on ollut mahdollisuus hankkia ufoalan lisätietoa. Suomen Ufotutkijat ry:ssä Kulju on ollut mukana melkein alusta alkaen (tutkija numero 20). UFOtutkimuksen lisäksi hän on pitkään harrastanut mm. hypnoosia ja tutkinut myös muita rajatiedon alueita.

 

Heikki Kulju toimii SUT:ssa tutkimuspäällikön vakanssilla. Toimenkuvaan kuuluu saapuneiden havaintoilmoitusten tutkinta ja ennen kaikkea tutkimusten jako eri puolille maata oleville tutkijoille. Pyrkimyksenä on käyttää tutkijoita, jotka ovat mahdollisimman lähellä havaintopaikkaa. Tällöin tutkijat voivat käydä tekemässä haastattelut ja tutkimuksen paikan päällä. Aina se ei ole mahdollista. Tälläisissä tapauksissa silminnäkijöiden haastattelut suoritetaan puhelimen kautta. Joissain tapauksissa havainto pystytään selvittämään jo suoraan ilman haastatteluja.

 

Takaisin messuohjelmaan

 


 

Tuomas Kytömäki

 

Vedellä on muisti. Elämme sinisellä planeetalla, ja vesi on kaiken elämän elinehto. Viimeisimpien tutkimusten mukaan vesi kuljettaa informaatiota ja vaikuttaa hyvinvointiimme enemmän kun uskommekaan. Tuomaksen luennolta saat konkreettisia vinkkejä elävän veden monista hyvinvointia lisäävistä mahdollisuuksista. Lähde huikealle matkalle Veden salattuun maailmaan!

 

Tuomas on mukana Terveyden maksimointi – luonnonlääkintä -paneelikeskustelussa auditoriossa sunnuntaina klo 15:00 – 16:00

 

Takaisin messuohjelmaan

 


 

Osmo Turso

 

Tutkimme hetken sensuroitua Suomen muinaishistoriaa ja yllättäviä arkelogisia ja geneettisiä todisteita kulttuurimme syvyydestä.

 

Suomalaisten laajasta muinaishistoriasta on esillä mediassa jakouluissa räikeästi väärennetty ja sensuroitu versio. Jätinkirkkojen, Hyperborean, kiinalaisten muumioiden ja suomalaisten kuninkaiden merkitys vain ohitetaan kylmästi koska ydinkäsitystä Euroopan natiiveista ja kulttuurin alkuperästä ei haluta tunnustaa ideologisesti. Euroopan kulttuurikertomus ei halua luopua 1800-luvun aatelisten saduista ja ruotsalaisten kolonisaatiota perustelevasta rotuopista suomalaisten leimaamisessa. Kuinka Arkadia-ja kuningas Arthurin myytin nimikin jo viittaa suoraan suomalaisiin? Museovirasto on valehdellut koko olemassaolonsa ajan, ettei Suomessa tehty omia miekkoja mutta uusin tutkimus sentään nyt tunnusti että Suomi oli silloinkin rautakaudella varsin korkean teknologian keskus. Metsähallitus teki tuoreesti oman kartoituksen metsissä sijaitsevista muinaisraunioista ja haudoista, kun museovirasto kieltäytyi oman funktionsa toteuttamisesta ja alustava tulos on myös mykistävä. Viihdemediassa elämme viikinkien ja merirosvojen renessanssia mutta kansainvälisesti ei lainkaan puhuta niiden pohjautuvan täysin suomalaisten heimojen demokratialle ja kunniakulttuurille. Jopa kreikkalaiset antoivat pohjoiselle kulttuurille kaiken kunnian rituaaleista ja shamanistisesta luontotietoisuudesta, siitä aidosta universalismista ja pyhän tiedon etsinnästä. Luennolla käymme läpi lyhyesti ja nopeasti monia eri aspekteja, jotka puhuvat vahvasta alkuperäisestä eurooppalaisesta kulttuurista eli suomalaisten heimojen kulttuurista ja maailmankuvasta, jota Rooma ja Vatikaani alkoivat tuhota määrätietoisesti ja yhä tuhoavat EU:n jatkaessa kulttuurituhonnan imperialismia.

 

Osmo on mukana myös Salattu Historia keskustelupaneelissa (Ohjelmatilassa A270 lauantaina alkaen klo klo 16:30)

Takaisin messuohjelmaan

 


 

Jukka Davidsson, Me Kansa -liike

 

Esitelmän pitäjä väittää, että isänmaamme Suomi on suistumassa raiteiltaan. Mihin tämä ajatus perustuu, selviää esityksestä. Luomme katsauksen lähihistoriaan ja analysoimme nykyisen menon. Samalla tutustumme pelastettuun Suomeen ja niihin elementteihin, joihin tulevaisuus rakentuu. Tarvitsemme puhtaan ruoan, menestyvän perustuotannon, omavaraisen ympäristöä ravitsevan uudistuvan energiatuotannon sekä erittäin vahvan PK-yritysten verkoston kattamaan koko Suomen. Esityksen pitäjä on ekonomi Jukka Davidsson.

 

www.mekansa.net www.jukkadavidsson.fi

 

Takaisin messuohjelmaan

 


 

Anna-Maija Usma

 

Työskenneltyäni yli 20 vuotta transsimeedio ja -parantaja Arja Helkiön kanssa piirtäen henkimaailman ystävien kasvokuvia olen ”ajautunut” pysyvästi kuvien ja sanojen maailmaan. Tällä hetkellä kierrän luennoimassa ja pitämässä erilaisia työpajoja henkisen herkkyyden kehittämiseksi.

 

Takaisin messuohjelmaan

 


 

Jeena Rancken

 

Jeena Rancken on sosiaalipsykologian alan tutkija Tampereen yliopistosta ja tehnyt väitöskirjatutkimuksen nimeltä ”Yliluonnollinen kokemus. Kokemuksen tulkinta, merkitys ja vaikutus”, jonka tiede- ja tietokirjakustantamo Vastapaino julkaisee syyskuussa 2017.

 

Kyseessä on kattava uusi perusteos ihmisiä kiinnostavasta ja kiehtovasta aihepiiristä, jota luultavasti lähes jokaisen ihmisen ajatukset jossakin elämänvaiheessa sivuavat, mutta jota käsittelevän aiemman asiatiedon kohdalla on huutava aukko. Esimerkiksi uskonnollisesta kokemuksesta on olemassa useita vastaavia teoksia, mutta yliluonnollisia kokemuksia ja niiden vaikutuksia kattavasti käsittelevää asiapohjaista teosta ei ole olemassa.

 

Käsillä oleva kirja on vahvasti ihmisten yliluonnollisten kokemuskertomusten, pohdintojen ja kysymysten inspiroima. Tutkimukseen osallistui 84 ihmistä, jotka kertoivat kokeneensa yliluonnollisen kokemuksen. Tutkimuksessa ei oteta kantaa yliluonnollisen totuusluonteeseen luonnontieteellisessä mielessä. Kokemukset tarjoutuvat tarkasteltaviksi ihmisten omina kertomuksina sekä kulttuurissa tunnettuina tarinoina, joita on mahdollista katsoa ja tulkita useista eri näkökulmista. Yliluonnollisista kokemuksista on kerrottu kaikkina aikakausina ja kertomuksia näistä kokemuksista esiintyy kaikkien kulttuurien piirissä. Yliluonnolliseksi nimettyä kokemusta ei ole mahdollista todistaa luonnontieteellisin menetelmin, se välittyy toisille lähinnä kielellisten selontekojen ja kertomusten avulla. Tästä huolimatta yliluonnollinen kokemus on usein kokijoilleen tärkeä (joskus jopa elämän tärkein) ja merkittävä kokemus, joka voi dramaattisesti muuttaa elämänkulkua.

 

Jeena Rancken on sosiaalipsykologian alan tutkija Tampereen yliopistosta ja tehnyt väitöskirjatutkimuksen nimeltä ”Yliluonnollinen kokemus. Kokemuksen tulkinta, merkitys ja vaikutus”, jonka tiede- ja tietokirjakustantamo Vastapaino julkaisee syyskuussa 2017.

 

Jeena Rancken on myös esiintyjä, laulaja ja lauluntekijä, joka tunnetaan rakkaudestaan rockabilly, roots, jazz, swing, ym. musiikkiin. Hänet tunnetaan muun muassa Sweet Jeena and her Sweethearts sekä Jeena ja Vauhtikallot -orkestereista sekä solistisista vierailuista myös ulkomailla (mm. Englanti, Saksa). Näiden lisäksi Jeena tunnetaan lukuisista värikkäistä ja tuoreista yhteistyöprojekteista niin tanssitaiteen kuin muidenkin taiteiden edustajien kanssa, joita myös mystiset ulottuvuudet elävästi inspiroivat.

 

Takaisin messuohjelmaan

 


 

Sari Turunen

 

Sari Turunen, Ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi

 

Hyvinvointikouluttaja/henkinen valmentaja

- Mieli ja tunteet yhteydessä kehoon

- Kehon reagoinnit mielen ja tunteiden saamista ulkopuolisista ärsykkeistä

- Keho ja ravinto

 

Sari Turunen, vaimo, äiti, näkijä-parantaja sekä monipuolinen hyvinvoinnin ammattilainen. Suorittanut maallikkona datanomin tutkinnon v. 2005. Kirjoittanut vaiherikkaasta elämästään kirjan Totuuden Torvi - Yhden suomalaisen naisen elämäntarina. Ollut pienestä tytöstä lähtien erityisherkkä ja omannut vahvat kyvyt aistia. Lapsena haaveili nuorisopsykologin, laulajan ja näyttelijän urasta ensisijaisesti. Tänä päivänä pitkän ja töyssyisen matkan tehtyään on elämänkoulustaan valmistunut hyvinvoinnin kouluttaja ja henkinen valmentaja, joka facebookissa tunnetaan näkijä-parantajana. Auttaa ihmisiä monipuolisesti eri elämäntilanteissa monipuolisella osaamisellaan ja ammattitaidollaan. Sari Turunen puhuu avoimesti ja rehellisesti omasta elämästään ja menneisyydestään, sillä hänen mielestään se olisi yksi tavoite koko Suomella edetä parempaan hyvinvointiin, kun jokainen olisi ensisijaisesti itselleen rehellinen ja puhuisi totuutta myös ulospäin. Turunen uskoo uudelleen syntymään ja sielujen iänkaikkiseen elämään. Hän parantaa universaalilla rakkaudella, josta on kuultu huikeita parannustarinoita. Hän auttaa näkemisenlahjallaan läheistensä menettäneitä omaisia, hän puhdistaa ja suojelee koteja ei-toivotuilta henkivierailta, joita aaveiksi ihmisinä kutsumme. Hän neuvoo, ohjaa ja opastaa kyvyillään kertoa enkelten hoitavat ja tukevat sanat jokaiselle omaa polkuaan kulkevalle, hän toimittaa henkimaailman ja tähteläisten terveiset jokaiselle heidän viestejään tarvitsevalle. Hänellä on omakohtaisen elämänsä, havainnointikykynsä ja itseopiskelunsa tuloksena menestyksekäs tietotaito valmentaa ihmisiä hallitsemaan mieltään, käsittelemään tunteitaan ja kuuntelemaan kehoaan. Sarilta ei puutu sympatiaa eikä empatiaa. Hän on iloinen ja energinen, mutta samaan aikaan rauhan tyyssija. Hänen kosketuksensa rauhoittaa ja useammat ovat ymmällään, mitä tapahtuu, kun hän koskettaa. Tule kokemaan vaikuttava tunti Sarin matkassa ihmisen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin parantamiseksi, edistämiseksi ja kehittämiseksi.

 

Takaisin messuohjelmaan

 


 

Martta Holmevaara

 

Ihmisen elämän palapelin jokainen pala on äärettömän kallisarvoinen. Auttajan tehtävänä on vain rinnalla kulkeminen. Auttaja voi mahdollistaa rauhan tilaa, jossa kuoleva voi löytää merkityksiä, jotka antavat arvoa eletylle elämälle ja hänelle itselleen ihmisenä.

 

Jos en olisi syntynyt, enkä olisi täällä, mitä olisin?

 

Kuoleva saattaa tunteiden myrskyssä kokea äärimmäistä yksinäisyyttä, jolloin hän kaipaa toisen ihmisen läsnäoloa. Kuolemaa lähestyvä ihminen tarvitsee kokemusta yhteenkuuluvuudesta – ”hänen ihonsa on nälkäinen”.

 

Kuoleva riisuu elämän itsestään. Kuoleva on sielu paljaana. Mitä tapahtuu valmisteluvaiheessa, kun elämää suurempi siirtyminen tapahtuu.

 

“We walk with mystery inside us and all around” – elämä kokonaisuudessaan herättää tutkivaa uteliaisuutta. Mistä tulemme? Keitä olemme? Mihin menemme?

Etsitään yhdessä vastauksia.

 

Martta Holmevaara on sairaanhoitaja saattohoidossa, välittäjä, auttaja.

 

Takaisin messuohjelmaan

 


 

Tanja Kettumäki

 

Mitä tarkoittaa, että enkelit ovat mukana arjessasi? Miten saat heidät mukaan arkeesi? Kun enkelit ovat mukana arjessasi tarkoittaako se, että elämäsi on helppoa ja kevyttä? Muun muassa näitä teemoja Tanja käsittelee luennossaan Enkelit arjessa.

 

Lahtelainen Tanja Kettumäki on ALH enkeli- ja regressiohoitaja sekä kiinalaisen lääketieteen akupunktuurihoitaja. Hän haluaa herätellä ihmisiä hakemaan tietoa ja kehittämään itseään siten, että jokainen voisi loistaa kirkkaana omaa valoaan ja auttaa itseään sekä kanssaihmisiään elämään tasapainoista elämää.

 

Takaisin messuohjelmaan

 


 

Markus Silvola

 

Nyt sinulla on mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin henkevien harjoitusten parissa. Paikalla on samanhenkisiä ihmisiä ja yhdessä luomme ihastuttavan ilmapiirin. Tai tule muuten vain kohtaamaan ja hakemaan uusia, yhteyden luonnetta tutkivia kokemuksia elämääsi… 

 

Teemme kaikkea kivaa yhdessä:

 

- Katsemeditaatioita erilaisin variaatioin

- Tietoisia lämpöisiä halauksia

- Naurujoogaa

- Hoivaavaa terapeuttista jakamista ja kuuntelua

- Hyväksymistaitoja ja läsnäoloharjoituksia

 

Sopii hyvin myös ujoille ja aroille. Kaikki on vapaaehtoista ja harjoitukset tehdään itseä kuunnellen. Tilaisuus on maksuton.

 

 

Markus Silvola

vuorovaikutuskouluttaja, läheisyysterapeutti

www.laheisyysterapia.fi

 

Takaisin messuohjelmaan

 


 

Michelle Karén

 

Huolimatta maailmalla riehuvasta myllerryksestä, taloudellisesta epävarmuudesta, sosiaalisesta levottomuudesta ja väkivallasta, voimme menestyä, tulla yltäkylläisen varakkaiksi ja vetää puoleemme tervettä elämää ja sitä rikastuttavia ihmissuhteita. Michelle Karén tulee osoittamaan, että tämä ei ole vain mahdollista, vaan meidän syntymäoikeutemme ja että olemme voimakkaampia kuin tiedämmekään, kauniimpia kuin uskommekaan ja rikkaampia kuin voimme kuvitellakaan. Hän antaa käytännön työkaluja liittyen äärettömiin sisäisiin voimavaroihimme ja resursseihimme luoda unelmiemme elämä.

 

Michelle Karén, filosofian maisteri Ph.D on suomalais-ranskalainen astrologi ja shamaani sekä kansainvälisesti tunnettu luennoitsija ja kirjailija. Hän on kirjoittanut tietokirjoja joogasta, elävästä ravinnosta ja astrologiasta. Viimeisin bestseller teos käsittelee Valaistumisen astrologiaa. Michelle asuu Los Angelesissa, Ranskassa ja Helsingissä matkustelun ohessa kissansa Rafayelin kanssa.

 

Michelle on myös shamaani, joka on vihitty perulaisen Q´ero heimon jäseneksi. Nämä inkojen jälkeläiset ovat asuneet Andeilla eristyksissä 500 vuoden ajan ja ovat nyt jakaneet tietonsa valituille ihmisille, jotta heidän esi-isiltä peritty tieto ei jäisi unohduksiin. Michelle on yksi näistä.

 

Takaisin messuohjelmaan

 


 

Michelle Karén

 

Tässä käytännönläheisessä workshopissa Michelle Karén selittää shamanismin perusteet ja sen käytännölliset sovellustavat päivittäisessä elämässämme. Q'ero Mestari shamaanien vihkimänä, Michelle on oppinut monia sellaisia käytännön työkaluja Perussa, joita voimme helposti käyttää jokapäiväisessä elämässämme menestymiseen ja kokeaksemme enemmän onnellisuutta. Michelle antaa käyttöömme myös käytännöllisiä työkaluja uniemme muistamiseen ja niiden kanssa työskentelyyn.

 

Hän opettaa myös sen, miten ”matkata” ja käyttää tätä voimallista harjoitusta saadaksemme konkreettisia vastauksia kysymyksiimme. Hän tulee opastamaan meitä löytämään oman voimaeläimemme ja kertoo mitä on shamanistinen muodonmuutos (shape-shifting). Michelle selittää myös alttarien voiman ja sen, miten miten ne voivat auttaa meitä ratkaisemaan yksinkertaisia konflikteja päivittäisessä elämässämme, jotta voimme elää onnellisempaa ja selkeämpää elämää.

 

Michelle Karén, filosofian maisteri Ph.D on suomalais-ranskalainen astrologi ja shamaani sekä kansainvälisesti tunnettu luennoitsija ja kirjailija. Hän on kirjoittanut tietokirjoja joogasta, elävästä ravinnosta ja astrologiasta. Viimeisin bestseller teos käsittelee Valaistumisen astrologiaa. Michelle asuu Los Angelesissa, Ranskassa ja Helsingissä matkustelun ohessa kissansa Rafayelin kanssa.

 

Michelle on myös shamaani, joka on vihitty perulaisen Q´ero heimon jäseneksi. Nämä inkojen jälkeläiset ovat asuneet Andeilla eristyksissä 500 vuoden ajan ja ovat nyt jakaneet tietonsa valituille ihmisille, jotta heidän esi-isiltä peritty tieto ei jäisi unohduksiin. Michelle on yksi näistä.

 

Takaisin messuohjelmaan

 


 

Arma Anne-Marie Keckman

 

"Lapan laulun pakkasesta, sormin suorin sommelolta, niin laulan hyvänkin virren - kaunihisti kalkuttelen".

 

TUUJITUS: laulu- ja äänimatka KALEVALAN runomitalla lauletuin lauluin ja ääni- ja soitinimprovisaatiota Metsäntytin matkassa suomalaisin käsintehdyin perinnesoittimin.

 

 

Arma Anne-Marie Keckman on tehnyt suomalaista kansanmusiikkia ja Kalevalaista runonlaulua jo vuodesta 2000 erilaisiin yksityistilaisuuksiin kuten myös useisiin festivaaleihin yksin sekä Armas JaTuli yhtyeensä kanssa, joka esiintyy tänä vuonna myös Haapavesi Folk Music Festivaalissa. Tällä kertaa luvassa on pelkistetty lauluääni sekä sydämen taajuudelle viritetyt käsintehdyt perinnesoittimet, ilman esittämistä.

 

Takaisin messuohjelmaan

 


 

Pedro Inkari Tawa - Messenger & wisdomkeeper from the Andes Peru

 

Inkari Tawa, Human bridge and official representative from the Andean community, Visionary, author, pedagog, ancestral musician, sound healer and artist from Peru, is visiting us in Scandinavia and Europe sharing the latest messages, values, energy and wisdom from the Andes to the North.

 

Inkari will be Co-creating, guiding and sharing the Andean Inka indigenous values, wisdom, information and technology, with lectures, sharing circles, ceremonies, meditations, concerts and cultural venues, in order to create a solid platform and a bridge of awareness and reconnection between, North and South, Mother Earth, ancient wisdom, groups, resources and the integration of new energies in our reality, focusing in the understanding about who we are and where we are going in this critical time of profound changes.

 

Takaisin messuohjelmaan

 


 

Pedro Inkari Tawa - Messenger & wisdomkeeper from the Andes Peru

 

With a focus on bonding with nature & Mother Earth. In this event Inkari will share the Inka indigenous, wisdom, traditions, and more, this is a subject Inkari masters and have dedicate his life for it.

 

The wokshop includes:

 

1 - Inka breathing and Inka energy exercises for balancing and managing different energies, situations and heavy energies in our reality.

2 - Inka sound attunement- Balancing the energy system and receiving the new energies.

3 - Eagle & Kondor union ceremony, Inka sound healing ceremony.

Inka visionary drum journey will be also perform to collective manifest the high energies in Tampere fair.

 

Inkari, wisdom keeper and official ambassador from the Inka community, Andean mystic, herbalist and healer (Five generations family line tradition) from the Andes in Peru. Initiated into Shamanism (North & South traditions) Visionary, teacher, sound healer, coach, author and artist. Founder of TAWA Inka Andean international Platform for awareness.

 

Inkari have an experience and deep knowledge in the alternative wisdom, energy work and techniques of more that 20 years, sharing this knowledge all around the world the last ten years, integrating also the cutting edge science, technology, information, and tools of quantum physics, Neuroscience, nutrition, frequency and sound applications, resonance, and vibrational modeling, Zen, Taoism, and Tantra, in order to create a bridging platform between spirituality/ science, ancient and modern wisdom that is grounded and integrated in our mental, emotional, physical, spiritual, and energetical intelligences and bodies.

www.facebook.com/inkari

www.tawa.nu

 

Takaisin messuohjelmaan

 


 

Harri & Ilkka Virolainen

 

Mitä huippu-urheilijoilta voidaan oppia ihmisenä kasvuun?

 

Maailman huippu-urheilijat kykenevät käsittelemään tappioita nopeasti ja olemaan valmiita seuraavaan koitokseen. Urheilun huippusuorituksissa korostuu voimakas läsnäolo. Ajatukset eivät ole eilisessä tai huomisessa – on vain tämä hetki. Tekeminen itsessään koetaan palkitseva ja siitä nautitaan. Huippu-urheilijat ovat rohkeasti suunnanneet kohti unelmiaan ja päivittäiseen tekemiseen liittyy inspiraatio. Yhä uudelleen urheilijat kykenevät rikkomaan omia rajojaan – se mikä eilen tuntui monen mielestä mahdollista, onkin tänään arkea.

 

Tohtori Ilkka Virolainen ja tohtori Harri Virolainen ovat kirjoittaneet kirjan: Mielen voima urheilussa. Useiden vuosien ajan he ovat auttaneet ihmisiä hyödyntämään mielen voimavaroja useissa eri maanosissa.

 

Takaisin messuohjelmaan

 


 

Harri & Ilkka Virolainen

 

Kuka sinä olet? Samaistutko rajalliseen identiteettiin ja annatko se vaikuttaa toimintaasi sekä elämän kokemiseen?

 

Workshopissa tehdään tietoisuuden tunnistamiseen harjoituksia. Niiden tarkoitus on auttaa laskemaan irti rajallisesta identiteetistä. Samalla aukeaa ovi sen kokemiseen mitä olet.

 

 

Tohtori Ilkka Virolainen ja tohtori Harri Virolainen ovat auttaneet ihmisiä hyödyntämään tietoisuustaitoja useiden vuosien ajan useissa maanosissa.

 

Takaisin messuohjelmaan

 


 

Harri Virolainen

 

Vapauta tukahdutetut tunteet

 

Tukahdutetut tunteet vievät ihmiseltä energiaa. Workshopissa tehdään erilaisia harjoituksia, joiden avulla tukahdutettuja tunteita vapautuu kehosta ja mielestä. Tunteiden on tarkoitus olla liikkeessä, kun niistä päästää irti, vapautuu paljon energiaa ja ilo tulee esille entistä enemmän.

 

Tohtori Harri Virolainen on kirjoittanut tunteiden käsittelyyn liittyviä kirjoja ja pitänyt aiheeseen liittyviä workshoppeja eripuolilla Suomea.

 

Takaisin messuohjelmaan

 


 

Heidi Kassara

 

Olen pohjakoulutukseltani terveydenhuollon opettaja ja kiinnostuin henkisistä asioista yli 40 vuotta sitten. Olen vuosien saatossa kouluttanut, kirjoittanut ja pitänyt esitelmiä henkisistä asioita. Kun etsin chakroista tietoa, löysin sitä aika paljon, mutta törmäsin ristiriitaisiin tietoihin. Halusin selvittää asioita. Aiemman tietoni ja syvämietiskelyä apuna käyttäen sain vihdoin ymmärrystä chakroista ja niiden yhteydestä anatomiaan sekä ihmisen henkiseen kehitykseen. Messuesitykseni pohjautuu tähän ymmärrykseeni, ja sen ensisijainen tarkoitus on olla apuna henkisen kehityksen tiellä kulkijalle.

 

Takaisin messuohjelmaan

 


 

Kaarina Niro

 

Kaarina Niro on Usui/Tibetan Reiki sekä Karuna Reiki Master/Teacher, jolla on jo yli 17 vuoden kokemus näiden energioiden työstä ihmisen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistäjänä sekä henkisen polun auttajana, kohti omaa valoamme.

 

Karuna Reiki -luennollaan Kaarina tulee kertomaan Karunan työstä meissä ihmisissä. Mm. siitä kuinka Karuna, aktiivisen myötätunnon energiana, aloittaa meissä eheytymisen sekä itseoivalluksen tien, kohti aitoa onnellisuutta ja uuden maailmankaikkeuden ihmisyyttä.

 

Takaisin messuohjelmaan

 


 

Benny Michel Smeds

 

Benny Smeds on elämäntapavalmentaja, parantaja ja ohjaaja joka auttaa ihmisiä monipuolisia työkaluja käyttäen löytämään itsensä. Vuonna 2015 Benny kävi lähellä kuolemaa. Kokemus herätti, ja oma sieluntehtävä luonnon, ihmisten ja eläinten auttamisen parissa selkiintyi entisestään. Luonto on aina ollut lähellä Bennyn sydäntä, ja hän onkin hyvin perehtynyt luonnonlääkintään- ja lääkkeisiin.

 

Takaisin messuohjelmaan

 


 

Erkki Palviainen

 

Erkki on intohimoinen puhtaan ravinnon puolestapuhuja, joka luottaa perimätietoon ja luonnonmukaisuuteen.

 

Erkki on mukana Terveyden maksimointi – luonnonlääkintä -paneelikeskustelussa auditoriossa sunnuntaina klo 15:00 – 16:00

 

Takaisin messuohjelmaan

 


 

Mervi Lepistö

 

Mervi Lepistö on työnimikkeeltään LESS STRESS TRAINER, yrityksensä toimitusjohtaja ja yrittäjä. Hän auttaa eri ikäisiä aikuisia löytämään tasapainonsa ja johtamaan itseään paremmin tässä hektisessä ajassa. Yrittäjäksi siirtymistä ennen hän on mm. väitellyt tohtoriksi terveystieteistä, työskennellyt hoitotyössä erikoissairaanhoitajana ja esimies- ja opetustehtävissä sosiaali- ja terveysalalla. Omaa osaamistaan hän on laajentanut ravitsemukseen ja stressin poistoon esim. funktionaalisen lääketieteen opintojen ja Shindon® avulla. Mervi on myös enneagrammiopettaja ja valmentaja eli coach (ACC).

 

Kokonaisvaltainen hyvinvointi on Mervin keskeisiä kiinnostuksen kohteita. Viime vuonna Hengen ja tiedon messuilla Tampereella aihetta lähestyttiin enneagrammin ja chakrojen kautta. Tänä vuonna lähestymistapa on ravitsemus. Voiko henkisyyttä tukea ja vahvistaa ravinnon avulla on Mervin teema ja kysymys, johon etsitään vastausta.

 

Tavataan sunnuntaina 25.3.2017!

 

Takaisin messuohjelmaan

 


 

Jaakko Halmetoja

 

Jaakko Halmetoja on tamperelainen ravintoasiantuntija, tietokirjailija, luennoitsija ja lifestyle-yrittäjä. Hän on juontanut yhdessä Tuomas Kytömäen kanssa suosittua Inspiradio–podcast sarjaa, jossa kaverukset haastattelivat mielenkiintoisia ja inspiroivia suomalaisia.

 

Jaakko on mukana Terveyden maksimointi – luonnonlääkintä -paneelikeskustelussa auditoriossa sunnuntaina klo 15:00 – 16:00

 

Takaisin messuohjelmaan

 


 

The Northern Eternity

 

Professori Juha Pentikäisen elämäntyöhön ja vuosikymmenten mittaiseen shamaanikansojen keskuudessa tehtyyn kenttätutkimukseen pohjautuva kokonaisuus, joka antaa pohjoisten kansojen totuudelle kanavan maailmaan. Ennenkuulumattomat pohjoisen pyhät reitit ja pohjoisen pyhät matkat avaavat kokonaan uuden lehden historiassa ja luovat samalla upean mahdollisuuden ymmärtää omaa historiaamme aivan uudessa valossa. The Northern Eternity on pohjoisten kansojen ääni kaikkialle maailmaan. Samalla se on tärkeä askel matkalla omaan itseemme.

 

Takaisin messuohjelmaan

 


 

Anna-Liisa Nuutinen

 

Pyhä Sydän ja ihmiskunnan herääminen sydäntietoisuuteen. Miten voidaan havaita energiajärjestelmän muutos ihmisessä ja miten se muuntaa olemustamme. Parantaja Anna-Liisa Nuutisen havaintoja 40 vuoden energiahoitotyössä.

 

Anna-Liisa on nuoresta saakka havainnut energiamaailmaa sekä monia hengen tasoja. Hän on työssään nähnyt, miten muutos, transformaatio kohti korkeampia olemisen ulottuvuuksia, toteutuu ihmisen energiajärjestelmässä, ja miten se näkyy auran eri tasoilla. Ihmiskunnan herääminen sielutietoisuuteen merkitsee puhtaan hengen ilmentymistä esiin jokaisen ihmissydämen kautta, ja ihmisen liittymistä uudistuvaan Maahan.

 

 

Ohjelmatilassa A209

Lauantaina klo 11.40-12.10 Tietoisku: Henkinen kasvu energiajärjestelmän valossa – Anna-Liisa Nuutinen, Valon Koulu (paikka 234-235)

Sunnuntaina klo 14.20-14.50 Tietoisku: Henkinen kasvu energiajärjestelmän valossa – Anna-Liisa Nuutinen, Valon Koulu (paikka 234-235)

 

Takaisin messuohjelmaan

 


 

Kirsi Hänninen

 

Kirsi Hänninen, Ph.D., on turkulainen folkloristi, joka on tutkinut yliluonnollisia kokemuksia ja niistä kertomista. Esitelmässään hän kertoo suomalaisten kohtaamisista yliluonnollisten olentojen kanssa. Millaisia olentoja ihmiset sanovat havainneensa ja tavanneensa? Mitä kohtaamisissa tapahtuu ja  miten ne vaikuttavat kokijoiden elämään? Esitelmässä etsitään vastauksia näihin ja muihin yliluonnollisia kokemuksia koskeviin kysymyksiin.

 

Takaisin messuohjelmaan

 


 

Jukka "Jukkis" Nieminen

 

Muinaiset salaisuudet - kaikki mitä sinulle ei kerrota! Tule kuulemaan ja oppimaan asioita, joista et tiennyt entuudestaan mitään.

 

Tamperelainen Jukkis on väsymätön muinaistiedon etsijä ja osaa kerta toisensa jälkeen tuoda uusia asioita esiin.

 

Jukkis on mukana myös Salattu Historia keskustelupaneelissa (Ohjelmatilassa A270 lauantaina alkaen klo klo 16:30)

Takaisin messuohjelmaan

 


 

Tarja Senne

 

Meediotilaisuus. Viestejä henkimaailmalta sekä parantavaa ja voimaannuttavaa energiaa. Transsityöskentely.

 

Takaisin messuohjelmaan

 


 

Johdanto kabbalan voimaan

 

Mikä on elämän todellinen tarkoitus? Mikä estää sinua nauttimasta jatkuvasta hyvästä olosta? Kuinka löydät todellisen kutsumuksesi?

 

Kabbala on maailman vanhin henkinen viisaus. Se selittää kaiken sielun tieteestä luonnonlakeihin ja sen, miksi universumi on olemassa.

 

Jokaisella meistä on erityisiä lahjoja ja ainutlaatuista voimaa. Innostava ja käytännöllinen kabbalan viisaus auttaa aktivoimaan nämä voimat ja rohkaisee jokaista olemaan enemmän oma itsensä. Voimme menestyä kaikilla elämän alueilla ymmärtämällä sielumme juuren ja liittymällä siihen.

 

Kabbala on universaali viisaus, jota kuka tahansa voi opiskella, riippumatta taustastaan tai elämänkatsomuksestaan.

 

Tule kuuntelemaan maistiaisia kabbalan perusperiaatteista ja tämän viisauden työkaluista.

Tilaisuus on suomeksi. Tapahtuma on osa Hengen ja Tiedon messuja ja kuuluu messulipun hintaan.

 

Takaisin messuohjelmaan

 


 

Syvähoitava Kvanttirumpumeditaatio, oviraha 5 eur.

 

Irrottaudu arjesta ja siirry lempeästi meditatiiviseen tilaan rummun rytmin ohjaamana. Keho rentoutuu,stressi kaikkoaa ja mieli vapautuu arjen rasituksista. Rummutuksen aikana tapahtuu myös ryhmäkvanttihoito.

 

Meditatiivisessa tilassa sinulla on mahdollisuus olla 0-kentässä (tyhjydessä/hiljaisuudessa) tai voit myös tehdä sisäisen matkan.

 

Takaisin messuohjelmaan

 


 

Yläsävellaulu ja Kvanttienergia Paja / Pia Lindvall.

 

Vokaalien laulamisen kautta ääni vaikuttaa niin kehon kuin mielen rentoutumiseen ja parantumiseen. Lauletaan yhdessä tasapainottavia, energiaa antavia ja maadoittavia voima-ääniä. Sen lisäksi kanavoin sekä Kvanttienergiaa että Voima-ääniä juuri Teille juuri Sillä Hetkellä käyttäen tiibeettiläisiä kulhoja voimistamaan ja syventämään vaikutuksen. Sopii Kaikille - "laulutaitoa" EI tarvitse olla! Oviraha: 5 eur.

 

Takaisin messuohjelmaan

 


 

Prananadi

 

Opettaja Petra Pentiulescu kertoo tiibetiläisestä Prananadista, johon kuuluu

1) energiahoito

2) reinkarnaatio-terapia

3) meditaatiomenetelmä,

mestari Tibor Ujlakin esitelmän pohjalta. Prananadi-menetelmä on tuotu Tiibetistä v.1990 Eurooppaan, jossa sillä on satoja tuhansia kannattajia. Euroopan keskus sijaitsee Romanian vuoristossa.

Suomeen uskontoihin sitoutumaton Prananadi tuli v.2015 (keskus Helsingissä, Uudenmaankatu 33).

Mestari Tiborin mielestä Suomessa on ainutlaatuisen hyvät olosuhteet henkiselle kehitykselle - johtuen Suomen pitkistä perinteistä luonnonläheisen shamanismin alalla. Koulutus aloitettiin Helsingissä, josta kurssitoiminta on laajentunut Turkuun, Tampereelle, Ouluun ja Kuopioon.

 

Löydät Prananadin edustajat kolmannesta kerroksesta, pöydästä 355.

 

Takaisin messuohjelmaan

 


 

Äiti Maa -meditaatio

 

Äiti Maa -meditaatiossa (noin 30 min) maadoitumme Maaäidin parantavaan värähtelyyn, vahvistamme yhteyttämme luontoon ja sen tietoisuuteen, käytämme luovaa voimaamme Maaäidin energioiden tasapainottamiseksi ja voimistamme ykseyden energiaa.

 

Meditaatio sopii Sinulle jos haluat vahvistaa yhteyttäsi Äiti Maahan, rauhoittua, kokea Maan ja Valon taajuuksien parantavaa läsnäoloa ja auttaa Maa-planeetan energioiden tasapainottamisessa tietoisuutesi voimalla. Aiempaa kokemusta meditaatiosta ei tarvita.

 

Voit osallistua meditaatioon vaikka että olisikaan kiinnostunut itkuvirsityöpajasta. Suosittelemme meditaatioon osallistumista kuitenkin kaikille itkuvirsityöpajan osallistujille, sillä rauhoittuneessa ja juurtuneessa tilassa on helpompaa siirtyä vahvasti keholliseen tunteiden ilmaisuun kuin suoraan messuhumusta.

 

Meditaation vetää energiahoitaja Marja Hirvi. Hän on Lehto – Suomen luonnonuskontojen yhdistys ry:n hallituksen jäsen.

 

Lehto – Suomen luonnonuskontojen yhdistys ry on kaikille Suomessa asuville luonnonuskovaisille ja luonnonuskonnoista kiinnostuneille tarkoitettu yleishyödyllinen uuspakanahenkinen yhdistys, jonka tarkoituksena on parantaa luonnonuskontojen tuntemusta sekä yhteiskunnallista asemaa Suomessa. Lehto toimii myös yhdistävänä tekijänä erilaisten luonnonuskontojen harjoittajien välillä ja tukee luontoa kunnioittavaa elämäntapaa.

www.lehto-ry.org

 

Takaisin messuohjelmaan

 


 

Itkuvirsi-työpaja

 

Itkuvirsi-työpajassa tutustumme ikiaikaiseen äänellä itkemisen perinteeseen ja liitymme aiempien sukupolvien itkijänaisten ketjuun. Kuulemme, mistä perinteisistä elementeistä nykyajan itkijä voi halutessaan ammentaa ja miten itku toimii tässä ajassa hoitavana ja vapauttavana ilmaisukeinona. Saamme kokeilla, miltä tuntuu sanoittaa improvisoiden omat tunteet ja ilmaista ne äänellä itkien.

 

Itkuvirsi-työpajaan voi osallistua jokainen äänellä itkemisestä kiinnostunut ilman mitään ennakkotietoja, eikä laulutaitoa tarvita. Pyrimme luomaan luottamuksellisen ja rauhallisen ilmapiirin, jossa jokainen itkijä saatetaan yhdessä matkaan ja häntä kannustetaan nyyhkytyksin ja huokauksin. Äänellä itkeminen ryhmässä on yhteisöllisesti jaettua tunteiden kohtaamista.

 

Itkuvirsityöpajan vetää folkloristi (FM) Katariina Krabbe. Hän on myös Lehto – Suomen luonnonuskontojen yhdistys ry:n puheenjohtaja.

 

katariina.krabbe (at) gmail.com

http://www.naiseudenvoima.com/katariina-magiaa-ja-maadoittumista

 

 

Lehto – Suomen luonnonuskontojen yhdistys ry jakaa tietoa luonnonuskonnoista ja toimii yhdistävänä tekijänä erilaisten luonnonuskontojen harjoittajien välillä.
www.lehto-ry.org

 

Takaisin messuohjelmaan

 


 

Todisteita Maan ulkopuolisesta älystä ja elämästä, suomalaisten kokemuksia

 

Avoin keskustelupaneeli. Kaikki halukkaat yleisöstä ovat tervetulleita osallistumaan avoimeen keskustelupaneeliin! Voit kommentoida tai esittää kysymyksiä paneelin asiantuntijoille.

 

Millaisia todisteita muukalaisten olemassaolosta on olemassa?

Millaisia havaintoja on tehty meillä Suomessa?

Mitkä ovat tuoreimmat havainnot?

 

Keskustelussa mukana Tuomas Kytömäki (juontajana & panelistina), Lasse Ahonen, Heikki Kulju, Asko Nummela, Jaakko Närvä.

 

 

Tuomas Kytömäki on luontoa rakastava media-alan monipuolinen ammattilainen, joka luennoi mm. hyvinvoinnista ja tietoisesta elämisestä. Mutta mikä häntä kiinnostaa rajatiedon sektorilla? Tule ottamaan selvää!

 

 

Lasse Ahonen - UFO-Finland ry:n puheenjohtaja

 

Lasse Ahonen on toiminut ufotutkimuksen parissa yli viidenkymmenen vuoden ajan, sekä valokuvannut ufo- ja rajatietotilaisuuksissa vuodesta 1970 lähtien. Ahonen on UFO-Finland ry:n puheenjohtaja sekä Suomen Ufotutkijat ry:n entinen puheenjohtaja.

 

Heikki Kulju - Suomen Ufotutkijoiden tutkimuspäällikkö

 

Heikki Kulju toimii SUT:ssa tutkimuspäällikön vakanssilla. Toimenkuvaan kuuluu saapuneiden havaintoilmoitusten tutkinta ja ennen kaikkea tutkimusten jako eri puolille maata oleville tutkijoille.

 

Ufotutkimusta Heikki on harrastanut jo n. 50  vuotta. Hänellä on takana n. 150 USA:n matkaa. Monilla matkoilla on ollut mahdollista hankkia ufoalan lisätietoa.

 

 

Asko Nummela - kontaktihenkilö

 

Asko on kosmisen tien kulkija ja kontaktihenkilö.

 

Hän on toiminut yhtenä EsoTV:n asiantuntijoista. Palvelu avattiin 13.3.2014 nimellä Astral TV.

 

Asko Nummela toimittaa Tähteläiset-lehteä ja on lisäksi perehtynyt tantran maailmaan, tutkinut unia sekä käyttänyt erilaisia tarot-kortteja. http://www.numfidea.fi/

 

 

Jaakko Närvä - ”ufotohtori” ja asiantuntija

 

Jaakko Närvä uskontotieteilijä. Närvän väitöskirja ”Ufologia ja ufokokemukset uskonnollisina ilmiöinä – Teoreettinen tutkimus” tarkastettiin Helsingin yliopistossa joulukuussa 2008.

 

Takaisin messuohjelmaan

 


 

Arje Sakari Silander - Itsensä parantaminen geeniterapian avulla

 

Arje Sakari Silander on parantaja, shamaanihenkinen opettaja. Arje työskentelee Helsingissä, jossa hän opettaa halukkaille itsensä tuntemista paremmin. Arje sai Enkeliltä symbolin, jonka avulla voi ohjelmoida omia geenejään takaisin Jumalalliseen tilaansa. Tämän jälkeen hän on kehittänyt menetelmän, jonka avulla ihmiset voivat muuttaa omia geenejään ja palauttaa itse itsensä takaisin terveiksi ja ehjiksi.

Tämän luennon aikana Arje kertoo saamastaan geeniterapiamenetelmästä ja jos aikaa jää, osallistujat voivat kokeilla muuttaa omia geenejään ja parantaa kehonsa.

Arjen löydätte pöydästä 239.

Arjen kotisivut ovat: www.reuel.name ja puhelinnumero, josta saa henkilökohtaista apua on 0456349000.

Tervetuloa luennolle!

 

Takaisin messuohjelmaan

 


 

Suomen ja maailman vaiettu historia

 

 

Avoin keskustelupaneeli. Kaikki halukkaat yleisöstä ovat tervetulleita osallistumaan avoimeen keskustelupaneeliin! Voit kommentoida tai esittää kysymyksiä paneelin asiantuntijoille.

 

Historian salaisuudet. Tule kuulemaan ja oppimaan asioita, joista et tiennyt entuudestaan mitään!

Mitä meiltä on yritetty salata, millaisia tutkimuksia virallinen tiede ei suostu myöntämään, todistusaineistosta huolimatta?

 

Keskustelussa mukana Tapani Koivula, Osmo Turso, Jukka Nieminen, Juhani Olutkoski, Matti Salo.

 

Tapani Koivula - ufoasiantuntija, arkkitehti, kirjailija

 

Tapani Koivula on osallistunut rajatiedon toimintaan aktiivisesti jo 50 vuoden ajan. Hän on ollut 1970-luvulla perustamassa Rajatiedon Yhteistyö ry:tä, ja toiminut alusta alkaen Rajatiedon Keskukseen 2014 perustetun Avartuva Ihmiskuva ry:n puheenjohtajana. Ufotutkijana hän on aloittanut jo v.1968 Oulussa, ja vuosikymmenien ajan toiminut Suomen Ufotutkijat ry:n hallituksessa sekä myös kansainvälisillä kentillä. Koivula on aktiivisesti kirjoittanut rajatiedosta alan lehtiin (mm. Ultraan ja Ääretön-lehteen) sekä useita ufo- ym. henkisiä kirjoja.

 

Löydät Tapanin kolmannesta kerroksesta myyntipöydästä 354, jossa hän esittelee ufo- ym.henkisiä kirjojaan (ilmestynyt 12kpl).

 

 

Jukka ”Jukkis” Nieminen - Tietotietokirjailija ja muinaishistorian harrastaja, ohjaaja

 

Jukkis on väsymätön muinaistiedon etsijä ja osaa kerta toisensa jälkeen tuoda uusia, yllättäviä asioita esiin.

 

 

Juhani Olutkoski

 

Juhani Olutkoski on ollut mukana kolmisenkymmentä vuotta tamperelaisissa poikkitieteellisissä ympyröissä. Hän on kirjoittanut kaksi omakustannekirjaa, joista Ufohauta pohtii romaanin keinoin, miksi valikoimme ne tarut, joihin uskomme. Vai kuka ne oikeastaan meille valitsee?

 

 

Matti Salo - rakennusmestari, joka on perehtynyt Bosnian pyramideihin

 

Bosnian Pyramidit löydettiin 2005. Tuhansien vuosien ajan paikalliset ihmiset olivat pitäneet mäkiä luonnon muodostamina, koska niitä peitti metrin paksuinen maa-aines ja kasvusto.  Nämä ovat ensimmäiset Euroopasta löytyneet pyramidit.
 

Bosnian pyramiditutkimuksista on tullut maailman suurin monitieteellinen projekti arkeologian alalla. Kohde sisältää maailman suurimman pyramidin – Bosnian Auringon Pyramidin – jonka korkeus on yli 220 metriä ja näin ollen ohittaa selkeästi Kheopsin pyramidin (147 metriä).
 

Auringon Pyramidi on kauttaaltaan keinotekoisesti valmistettujen betonilohkareiden peitossa. Bosnian, Italian ja Ranskan tieteellisten materiaalitutkimuslaitosten mukaan tämän betonin ominaisuudet, äärimmäinen lujuus (jopa 133 Mpa) ja alhainen veden imeytyminen (noin 1%), ovat huomattavasti edellä nykyaikaisia betonimeteriaaleja.

 

Pyramidin huipulta on löydetty myös ultraääntä lähettävä säde, joka ei voi olla luonnonmuodostama ilmiö. Nämä pyramidit todella muuttavat käsityksemme historiasta – ja ehkäpä koko maailmankatsomuksemme?

 

 

Osmo Turso

 

Uskontotieteeseen, psykoanalyysiin ja poliittiseen historiaan perehtynyt vapaa tutkija

 

 

Takaisin messuohjelmaan

 


 

Terhi Jansson

 

Terhi Jansson on Helsinkiläinen meedio, selvänäkijä, eläinkommunikoija, enkelienergian välittäjä ja ufokontakti henkilö. Hän on koulutukseltaan lähihoitaja ja työskentelee lasten parissa. Tällä hetkellä hän toimii meediona, enkelienergiahoitajana, eläinkommunikoijana ja selvänäkijänä, sekä kouluttaa uusia enkelienergiahoitajia ja elinkommunikoijia Helsingissä.

Hän vetää sunnuntaina Sampolassa meedio istunnon, jossa hän välittää viestejä henkimaailmasta halukkaille.

Meedio toimii henkimaailman ja elävien välisenä tulkkina, kahden maailman välillä. Henkimaailman ja meedion yhteistyö on antoisaa ja lohdullista.

Henkien viestit ovat rakkaudellisia, he tuovat lohtua lähimmäisilleen ja pyytävät anteeksi antoa tekemilleen virheilleen tai asioille joita he jättivät tekemättä. He haluavat siten tuoda rauhaa ja rakkautta tänne jääneille läheisilleen.

 

Takaisin messuohjelmaan

 

 


 

Iisakki Totuudentalo

 

Luennolla tutustutaan matematiikan eri tasoihin, kuten luomistyöhön, pyhään geometriaan ja numerologiaan. Esille nousee käsite ”Sana”, jota käyttäen myös matemaattinen luomistyö toimii. Luomistyön käytännön esimerkkeinä nostetaan esiin Stonehenge, kabbalan pyhä kirja Sefer Yetzirah, Mona Lisa ja Gizan suuri pyramidi. Löydämme näitä mestariteosten mittasuhteita yhdistävän, geometrisen jumalan kuvan.

 

Luennon lopuksi demonstroidaan, miten koko maailmankaikkeus luodaan vain peukaloa ja etusormea käyttäen.

 

Oululainen Iisakki Totuudentalo on Totuudentalo (www.houseoftruth.education) -verkkosivuston luoja (2011) ja ylläpitäjä. Verkkokampukselle kerätään mm. erilaisia henkisiä ja hengellisiä kursseja ja oppitunteja, joita kuka tahansa voi opiskella milloin tahansa. Iisakki on myös yksi Rajatiedon Yhteistyön vuoden 2016 stipendinsaajista.

 

Takaisin messuohjelmaan

 


 

© Rajatiedon Yhteistyö ry  |  Leila Sihvo, 2016

webmaster (at) rajatieto.fi