Yhdistyksen hallitus on päättänyt alentaa Keskuksen viikonlopun vuokrahintaa niin, että 3 - 4 tunnin varauksen hinta viikonloppuna on 56 €. Koko päivän hinta (klo 9 - 17) on 80 euroa ja koko viikonlopun 150 euroa. Muutoin Keskuksen vuokrahinnat ovat edelleen vuoden 2006 tasolla. Tiedustele monipuolista tilaa tilaisuuttanne varten! Tiedustelut puhelinvastaajaan tai sähköpostiin.
Seuraavat ja 28. Hengen ja Tiedon messut järjestetään 9.-10.10.2010 Helsingin Suomalaisella Yhteiskoululla. Messujen teema liittyy tänä vuonna pohjois-eurooppalaiseen ja skandinaaviseen kansanperinteeseen, mytologiaan ja henkisyyteen. Odotettavissa taas monipuolinen messutapahtuma!
Messuille ilmoittautuminen alkaa tiistaina 2.3.2010, ensimmäisen kahden viikon ajalta niin, että ne, jotka haluavat vahvistaa saman viime vuotisen näyttelypaikkansa, voivat ilmoittaa siitä messutoimistoon. Vapaiden paikkojen myynti aloitetaan tiistaina 16.3.2010 ja se jatkuu aina messuihin asti. Seuraa tiedotustamme nettisivuilla. Messulehden ilmoituksista saa jäsenalennuksen, kun ilmoituksen jättää viimeistään maaliskuun aikana. Näytteilleasettajien messupaketti päivitetään nettisivuillemme kevään aikana.
Yhdistyksen toimisto ja kirjasto ovat suljettuina loppiaiseen tammikuun 2010 loppuun asti. Keskuksen vuokraus toimii kuitenkin normaalisti. Meille voit laittaa sähköpostia tai jättää viestin puhelinvastaajaamme. Otamme yhteyttä noin viikon kuluessa.
Hyvää vuoden vaihteen aikaa ja rauhaisia juhlapyhiä!
Tänä vuonna messuemäntänä toimii päijäthämäläinen kirjallisuuden suomentaja, toimittaja, kirjantekijä ja selvänäkijä Anuirmeli Sallamo-Lavi, joka kokee elämäntehtäväkseen välittämisen sanan varsinaisessa ja kuvaannollisessa merkityksessä. Anuirmeliltä on juuri ilmestynyt ihastuttava kirja "Uniavain", johon voi tutustua messujen info-pisteessä toisessa kerroksessa.
Rajatiedon stipendiaatti Veli-Pekka Kuhmonen julkaisee messuilla kirlian-kuvausta tutkivan kirjansa "Elämänenergiaa etsimässä". Pekan tavoittaa Ultran osaston vierestä ala-aulasta.
Ryhmä nuorille ja nuorille aikuisille Rajatiedon Keskuksessa, Uudenmaankatu 33, Helsinki. Seuraava tapaaminen on torstaina 17.9.2009 klo 18.30-21.30, jolloin aiheena on "Rajatiedon kirjallisuus".
Uusi ryhmä nuorille ja nuorille aikuisille on aloittanut Rajatiedon Keskuksessa, Uudenmaankatu 33, Helsinki.
Seuraava tapaaminen on perjantaina 14.8.2009 klo 17, jolloin aiheena on "Kahden maailman väkeä - ovatko ihmisten kohtaamat henkiolennot todellisia?". Illan vetäjänä toimii rajatiedon konkari Tapani Koivula. Teetarjoilu, eväitä saa ottaa. Rajatiedosta kiinnostuneet ovat lämpimästi tervetulleita!
Ryhmän on tarkoitus kokoontua useita kertoja vuodessa rakentavan keskustelun ja toiminnan merkeissä. Toiveet tapaamisten aiheista ja sisällöistä otetaan huomioon niitä järjestettäessä. Mahdollisia tulevia teemoja ovat mm "Meditaatio - tie syvempään totuuteen". Päivämäärät, ajat ja paikat ilmoitetaan mm nettisivuilla www.rajatieto.fi.
Tapaamisia ohjaa käsiteltävään aihealueeseen perehtynyt asiantuntija. Tapaamisiin osallistuu myös Rajatiedon Auttavan Puhelimen edustaja.
Rajatiedon Yhteistyö ry
Uusi ryhmä nuorille ja nuorille aikuisille on aloittanut Rajatiedon Keskuksessa, Uudenmaankatu 33, Helsinki.
Seuraava tapaaminen on perjantaina 26.6.2009 klo 17 (huomaa päivitetty aika), jolloin aiheena on "Matkoja mielen avaruudessa". Illan vetäjänä toimii rajatiedon konkari Tapani Koivula. Teetarjoilu, eväitä saa ottaa. Rajatiedosta kiinnostuneet ovat lämpimästi tervetulleita!
Ryhmän on tarkoitus kokoontua useita kertoja vuodessa rakentavan keskustelun ja toiminnan merkeissä. Toiveet tapaamisten aiheista ja sisällöistä otetaan huomioon niitä järjestettäessä. Mahdollisia tulevia teemoja ovat mm "Kahden maailman väkeä - ovatko ihmisten kohtaamat henkiolennot todellisia?" ja "Meditaatio - tie syvempään totuuteen". Päivämäärät, ajat ja paikat ilmoitetaan mm nettisivuilla www.rajatieto.fi.
Tapaamisia ohjaa käsiteltävään aihealueeseen perehtynyt asiantuntija. Tapaamisiin osallistuu myös Rajatiedon Auttavan Puhelimen edustaja.
Rajatiedon Yhteistyö ry
Syksyn Hengen ja Tiedon messuja valmistellaan jo vauhdilla. Messut järjestetään vapaaehtoisvoimin ja uusia taitajia otetaan ilomielin "messutiimiin". Haemme jo nyt vapaaehtoisia tulemaan mukaan messuorganisaatioomme.
Lähetä itsestäsi lyhyt esittely sähköpostilla. Kerro millaista osaamistasi
olisit valmis tuomaan esiin. Kerro myös, jos olet etsimässä opinnäytetyön tms. aihetta. Hallitus päättää messutoimikuntaan kutsuttavat henkilöt kevään aikana.
Vapaaehtoistöistä messuilla voit lukea myös näiltä sivuilta.
Seuraavat Hengen ja Tiedon messut järjestetään Helsingissä 10.-11.10.2009 jälleen Helsingin Suomalaisella Yhteiskoululla.
Näytteilleasettajien messuilmoittautumisia otetaan vastaan 3.3.-9.4.2009 ti-to 12-15 Hengen ja Tiedon messujen messutoimistossa puh (09) 612 1772. Kesäkuussa ilmestyvän messulehden sisältöasioita ja ilmoitusmyyntiä hoitaa 23.4.2009 saakka Rajatiedon Keskus ti-to 12-15. Katso yhteystiedot. Ennen yhteydenottoa tutustuthan huolella messupakettiin, joka sisältää myös messulehden mediakortin. Ilmoitustilaa myydään myös muille kuin näytteilleasettajille.
Tervetuloa messuille lokakuussa!
Lämpimät kiitokset kaikille näytteilleasettajille ja avustajille lokakuun messujen onnistumisesta ja runsaalle kävijäjoukolle kiinnostuksesta messujamme kohtaan! Vastaanotamme palautetta messuista mielellämme, sitä voi lähettää mm sähköpostitse.
Seuraavat Hengen ja Tiedon messut järjestetään Joutsenossa 24.-25.1.2009. Helsingissä messut järjestetään seuraavan kerran 10.-11.10.2009 jälleen Helsingin Suomalaisella Yhteiskoululla.
Rajatiedon Yhteistyö ry