Sola Voima

Sola Voima on Christiana Aro-Harlen ’mehiläispesä’. Shamaani Christiana Harle on työskennellyt shamanismin parissa ja opettanut vuodesta 1994 lähtien, asuen useaan otteeseen Siperiassa Tuvan tasavallassa shamaanien keskuudessa, joiden perinteisiin hänet on vihitty. Hän on toiminut antropologina, englanninopettajana, taidekasvattajana sekä työskentelee lisäksi musiikkiterapeuttina. Sola Voiman tunnettujen saippuoiden valmistus on siirtynyt uudelle yrittäjälle.

’Sola’ tulee auringosta. Hänen paisteensa luo valoa pimeisiin paikkoihin. Hän loistaa auttaakseen kasvussa. Sun, Sol, Saule, Saul, Päivätär – Mehiläinen; lentävä ja pistävä hunajainen aurinko. Kerätä ja kerääntyä yhteen, elää ja olla osa Elämän ja Muutoksen kehää.

Sola, solfeggion laulu ja ääni. So- ja la- kontrapunktissa, mahdollisuus siirtyä toiseen sävellajiin, muuntua musiikkina. Kaikki laulavat.

Sola, pieni kylä Polvijärvellä, jossa Sola Voima syntyi.

Sola, kapea maaväylä kahden veden välissä. Siellä kapea ja toisinaan kiemurteleva polku voi johdattaa toiselle puolen, halki näennäisesti läpäisemättömien esteiden.

Voima – kaikenkattava kannattelun, virtaavuuden, leikkaamisen, punomisen, yhteenkutomisen ja käsillä luomisen ilmentymä. Syvällinen ja merkittävä, sisäistetty ymmärrys käsillä tekemisestä (Kraft).

Voima on siellä, missä kaikki istuvat yhdessä piirissä tulen ympärillä ja näkevät toistensa kasvoilla tanssivat heijastukset. Kaikki tanssivat.

Voima on Äiti Maahan juurtuneet jalat. Voima on kädet, jotka kohotetaan rauhan nimissä ja iloiten yhteydestä Elämään.

Sola Voima on Äiti Maata ja kaikkia hänen menneitä, nykyisiä ja tulevia asukkaitaan varten.

Christiana Harle avasi Hengen ja Tiedon messujen virtuaalitapahtuman shamanistisella seremonialla lauantaina klo 10:30-11:00.

Ananda Seva ry

Ananda Seva on Ananda Margasta vuonna 1996 irtaantunut kansainvälinen liike, joka rekisteröitiin Suomessa 15.7.1998. Ananda merkitsee henkistä onnea ja Seva viittaa kaikkien elollisten pyyteettömään palveluun sekä auttamiseen. Järjestön toiminnassa sydämen asiana on edistää ihmisen henkistä kehitystä joogan, meditaation sekä henkisen ja yhteiskunnallisen filosofian opetuksen avulla. Ananda Seva tukee yhteiskunnan ekologisen, eettisen ja henkisen ulottuvuuden kehittymistä sellaiseen suuntaan, joka huolehtii kaikkien ihmisten, eläinten, kasvien ja muun luonnon hyvinvoinnista.

Myynnissä henkistä kirjallisuutta, myös maailmantilanteeseen kantaa ottavia kirjoja. Ohjatut meditaatiomme auttavat sinua hiljentymään. Jooga- ja meditaatio-opettajiemme kanssa voit tulla tilaisuusiimme keskustelemaan esimerkiksi oman meditaation syventämisestä ja vakiinnuttamisesta ja muista henkiseen kasvuun liittyvistä asioista. Opetusten perustana ovat intialaisen Shrii Shrii Anandamurtin antamat henkiset harjoitukset, filosofiset opetukset, teoriat ja ajatukset. Sydämellisesti tervetuloa maksuttomiin ohjelmiimme!