Antti Häyhä

Olen Antti Juhani Häyhä, 51-vuotias näkijä, Celestial Aura Healing -metodin kehittäjä ja kouluttaja, energiaparantaja, visuaalinen suunnittelija ja Sielunkuvataitelija Jyväskylästä.

Henkinen polkuni alkoi noin 20 vuotiaana tutustumalla lähes kaikkeen mahdolliseen parapsykologiseen kirjallisuuteen kotikaupunkini Lappeenrannan maakuntakirjastossa.

Valmistuttuani graafiseksi suunnittelijaksi 1997 suuntasin mainostoimistomaailman pyörteisiin, mutta samalla opiskelin lukuisilla henkisen kasvun kursseilla ja aloitin oman sisäisen eheytymismatkani luotettavan energiahoitajan asiakkaana. Kävimme yhdessä monia kivuliaita, mutta vapauttavia inkarnaatioterapia-sessioita useiden vuosien aikana.

Oma tieni energiaparantajana ja henkisenä kouluttajana alkoi vuonna 2004, oltuani jo vuosia John Cosgroven ja Asger Lorentsenin oppilaana. Tuona vuonna perustettiin Jyväskylään Osuuskunta Mandalatalo, henkinen ja hyvinvoinnin keskus, jossa olen yksi perustajajäsenistä. Tarjoan Mandalatalolla energiahoitoja, meditaatioita, erilaisia kursseja ja koulutan Celestial Aura Healing -energiaparantajia.

Toukokuussa 2018 uskalsin vihdoin tarttua jo vuosia jatkuneeseen sydämeni kutsuun tarttua siveltimeen! Energiahoidoissani olen kohdannut niin paljon kauniita ja kirkkaita sieluja, nyt haluan välittää jotakin siitä todellisuudesta heille tuomalla sen yksilöllisenä maalauksena kankaalle. 

​Tämä on aito intohimoni ja kutsumukseni tällä hetkellä sekä osuuteni ihmiskunnan ylösnousemusprosessissa.

Tero Lahdes

Tero Lahdes tukee ja ohjaa valotyöntekijöitä korkeamman itsen ohjaukseen avautumisessa, ja auttaa ymmärtämään maapallon ja ihmiskunnan ylösnousemusprosessia.

Oma henkinen heräämiseni alkoi varsinaisesti 90-luvun puolivälissä, kun epäonnistuneiden liiketoimieni ja muiden vastoinkäymisten myötä koin suuren elämänmuutoksen. Sisäinen ääni alkoi ohjata minua uuteen suuntaan.

Löysin itseni Kulttuuritalon henkisiltä messuilta, jossa päätin selvittää, onko erilaisilla lukijoilla ja tietäjillä jotain todellista tietoa ja viestiä minulle. Käytyäni läpi jotakuinkin kaikki messujen tietäjät, jouduin ihmeekseni toteamaan, kuinka paljon nämä ihmiset pystyivät tietämään minusta. Kaiken kukkuraksi siirtyessäni seuraavaan tulkintasessioon, selkeä ääni päässäni sanoi: ”Tuossa on tuleva puolisosi!” Hämmentyneenä käännyin katsomaan erästä väkijoukossa seisovaa täysin vierasta naishenkilöä. Ja toden totta, hänestä myöhemmin tuli lapseni äiti! Keskeisin tietäjien viesti oli, että en tällä hetkellä elä elämää, jota minun tulisi elää, vaan yritän täyttää muiden odotuksia ja vaatimuksia. Olin tehnyt itsestäni kynnysmaton, vaikka minun kuuluisi olla jotain aivan muuta. Minun pitäisi ottaa selvää: ”Kuka minä olen?”

Sen seurauksena menin ensimmäiselle meditaatiokurssilleni, ja hieman myöhemmin intensiiviseen monivuotiseen henkiseen koulutukseen (Valon Polku). Siitä polkuni jatkui tyypillisen totuuden etsijän tapaan, tutustumalla laajasti henkiseen kirjallisuuteen, erilaisiin henkisiin filosofioihin, parannustekniikoihin, henkisiin järjestöihin, ryhmiin jne.

Vuonna 2012 sain sisäisen ohjauksen kautta kehotuksen kääntää ja kustantaa A.D.K.Lukin kirjat Law of life 1 ja 2. Kirjat olivat vedonneet minuun suuresti, ja ne perustuivat 1930-50 luvuilla kanavoituun materiaaliin. Kirjat antoivat tietoa alkavasta suuresta muutosprosessista, ja valmistelivat ihmiskuntaa toimimaan tietoisesti muutoksen edistäjinä. Kirjojen päälähde oli Mestari St Germain, joka oli tullut minullekin tutuksi heräämiseni alkuvaiheista lähtien. Hän on osoittautunut minun ja monen muun valotyöntekijän suureksi auttajaksi ja tukijaksi. Aloin myös pitää Elämän Laki kirjojen sisältöön liittyviä luentoja ja meditaatioryhmiä. 

Vuonna 2016 elämä yhdisti minut erääseen nuoreen äitiin, Minnaan, joka oli kuuntelemassa esitystäni Elämän Laki kirjoista. Olimme molemmat käyneet erään tietäjänaisen, Eilan, kanavointiryhmissä. Huomasimme välillämme virtaavan vahvan energian, ja ymmärsimme sillä olevan joku korkeampi tarkoitus. Aloimme viikoittain meditoida keskenämme ja aika pian aloimme saada systemaattista opetusta arkkienkeleiltä, mestareilta, ja muilta valo-olennoilta. ”Koulu” kesti neljä vuotta, jonka aikana saimme paljon henkilökohtaista ohjausta ja kehojemme valonmäärää vähitellen nostettiin. Minnasta kehittyi loistava kanava, joka pystyi antamaan viestien tulla puhtaasti kauttaan, ilman oman mielen suurempaa vaikutusta. Olimme samassa energiatilassa, mutta minun roolikseni tuli enemmän tulkita viestien sisältöä, ja kävimme tarvittaessa reaaliaikaista keskustelua toistemme ja viestin lähteen kanssa selventääksemme sanomaa. Näihin vuosiin mahtui myös paljon omien rajoitusten loputonta työstämistä. Ensimmäinen vuosi liittyi fyysisen kehon kehittämiseen, toinen vuosi tunnekehon haasteisiin, kolmas mentaalikehon ja neljäs henkikehon. Meitä autettiin ymmärtämään Maaplaneetan ja ihmiskunnan ylösnousemusprosessia ja avaamaan yhteyttä omaan korkeampaan tietoisuuteen.

Opetuksen myötä meitä valmisteltiin ohjaamaan myös muita, ja niin aloitimmekin syksyllä 2020 ns. valokehopilottiryhmän, joka toimi noin puolitoista vuotta. Ohjauksen tehtävänä oli jakaa tietoa ja antaa energiatukea kurssilaisille, jotta he voisivat helpommin saada yhteyden omaan korkeampaan tietoisuuteensa. Pilottikurssin aikana saimme viestejä pääasiassa Arkkienkeli Arielilta ja Mikaelilta, ja myöhemmin Metatronilta. Kurssi onnistui varsin hyvin. Kurssi Minnan kanssa jäi toistaiseksi viimeiseksi, sillä meitä kehotettiin seuraavaksi toimimaan yksin, ilman toisen tukea. Näin on tehty. Olemme toki vielä kuukausittain yhteydessä yhteisten meditaatiopienryhmien kautta.

Tänä vuonna olen kevään ja kesän aikana opiskellut ja tehnyt yhteistyötä mm. amerikkalaisten parantajien kanssa Masterhealer kurssilla. Huomasin, että minulla ja amerikkalaisilla kollegoilla on hyvin paljon samanlaisia kokemuksia henkisen polun vaiheista, ja meidän ymmärryksemme henkisestä avautumisesta ja ihmisen mahdollisuuksista parantaa itseään ja auttaa myös muita paranemaan on osoittautunut hyvin samanlaiseksi. Myös henkimaailman tuki ja ohjaus tuntui olevan hyvin samanlaista Atlantin molemmin puolin.

Arkityönään Tero (KTM) tukee työyhteisöjä yhteistyön, yhdessä kehittämisen, luottamuksen ja psykologisen turvallisuuden parantamisessa. Hän on kirjoittanut kaksi yhteistoimintaa käsittelevää kirjaa: Samassa Veneessä – Tositarinoita hyvästä yhteistoiminnasta (2011) ja Yhteistoiminta ja Luottamus (2015).

Jukka Muhonen

Työskentelen tällä hetkellä energiahoitajana kristallikallojen tietoisuuksien kanssa. Kanavoin hoidossa myös Valokieltä. Pidin ensimmäisen taidenäyttelyn Valokielen koodeista Porvoossa huhtikuussa 2022.

Olen tutkinut rajatietoon liittyviä asioita laajasti v. 1995 kuolemanrajakokemuksen jälkeen. Siitä alkoi kokemuksellinen matka henkisten asioiden parissa.

Toimin syyskuun alusta lähtien Kuopiossa. Teen energia-hoitoja, lähi- sekä kaukohoitoja kristallikallojen tietoisuuksien tukemana. Olen Reiki-, Cammalot Seichem ja Elämänkosketushoitaja. Kanavoin hoidoissa myös Valokieltä. Olen ammattikuvataiteilija – Valokielen koodien maalaaminen on tuonut täysin uuden ulottuvuuden kuvien tekemiseen.

Veli Martin Keitel

Olen Saksan kansalainen, mutta asunut lähes koko ikäni Suomessa. Koen voimakasta yhteyttä Englantiin ja Skotlantiin, joihin olen järjestänyt lukuisia matkoja, pääasiassa Michael Schirmerin kanssa.  Matkojen järjestämisen lisäksi teen selvänäköisiä tulkintoja, vedän sydänhengityssessioita ja valmistan hologrammityyppisiä 3-ulotteisia kuvia itse kehittämälläni tekniikalla.

Henkinen heräämiseni alkoi v.1997 Englannin mystisten peltokuvioiden kautta. Olen tehnyt niistä lukuisia videoita. Koin, että ne avaavat näkymän johonkin hyvin eksoottiseen todellisuuden tasoon, joka oli ollut itseltäni hukassa. Olin tosin jo pienenä lapsena hyvin intuitiivinen ja myös selvänäköinen. Kerroin tarinoita muista maailmoista, ja taikuudesta.

Kykyni ja herkkyyteni kuitenkin estyivät, kun koulun alkamisen lähestyessä minua kiellettiin puhumasta tällaisista asioista ja pitämästä niitä tosina. Tuohon aikaan perheessämme oli myös hyvin ahdistava ilmapiiri, johtuen vanhempieni välisestä ristiriidasta. Näiden asioiden vuoksi aloin kärsiä vakavista masennuksista jo hyvin pienenä.

Koen 7-vuotissyklit hyvin vahvasti omassa elämässäni. Näen, että elämäni kolme ensimmäistä jaksoa 21 vuoden ikään asti olivat traumojen keräämistä (koin vakavan hermoromahduksen juuri 21-vuotiaana), seuraavat kolme jaksoa 42-vuotiaaksi niistä parantumista. 41-vuotiaana (2007) koin merkittävän kuolemanrajakokemuksen. Ja kolme päivää 42. syntymäpäiväni jälkeen koin eräänlaisen uudestisyntyminen rebirthing-sessiossa. Pari vuotta myöhemmin aloin itse vetää hengitysterapiaa.

Vuoden 2005 jälkeen en ole käyttänyt mitään terveydenhoidon palveluita tai lääkkeitä masennuksen hoitoon, enkä viimeisen 10 vuoden aikana julkista terveydenhoitoa muutenkaan juuri ollenkaan. Tätä myötä sekä fyysinen että psyykkinen terveyteni on merkittävästi parantunut – olen ottanut itse vastuun terveydestäni. Tarvittaessa olen joskus käyttänyt energiahoitoja, homeopatiaa tai muita täydentäviä hoitomuotoja.

Itselleni viime vuosien “pakkomedikalisaatio” on näyttäytynyt pyrkimyksenä heikentää ja hallita ihmisten terveyttä, sen hoitamisen sijaan. Kehoni on temppeli ja minä itse temppelin ylipappi. Keskeisintä omassa terveydenhoidossa on mielestäni elementtien tasapainon tunnistaminen ja korjaaminen: Maa-Vesi-Ilma-Tuli – Sydän. Tähän liittyvät sellaiset asiat kuin ruokavalio, uni, liikunta, luontoyhteys, ihmissuhteet.

Sisäisen parantumisen myötä ja sydäntietoisuuteen aukeamisen myötä psyykkiset kykyni ovat vahvistuneet. Olen tehnyt selvänäköisiä tulkintoja vuodesta 2008 lähtien, mutta vuonna 2022 johdatus on vienyt tekemään näitä sekä hengitysterapiaa entistä enemmän.

Valmistuin musiikkipedagogiksi Jyväskylän ammattikorkeakoulusta syksyllä 2020. Olen viime vuosina tuonut musiikkia selkeämmin osaksi myös henkistä koulutustoimintaani.

Susanna Aarnikallio

Susanna Aarnikallio on uupuneiden oivalluttaja ja Oivallusten Olohuone-yrityksen omistaja. Hän auttaa uupuneita sekä henkisestä kasvusta kiinnostuneita. Susanna on kolmen lapsen äiti, entinen sairaanhoitaja ja uupunut itsekin elämässä kaksi kertaa. Hän on kiinnostunut ihmisyyden eri puolista, tunnetaidoista, herkkyydestä, intuitiosta sekä henkisen kasvun ulottuvuuksista.

Olen Susanna, henkisen polun kulkija ja utelias sielu, joka on kiinnostunut ihmisyydestä laajasti. Koin kesällä 2011 henkisen “heräämisen” ja aloitin sisäisen matkani kohti todellista itseäni. Matka on sisältänyt valtavan määrän sisäistä siivoustyötä, jossa haluan auttaa nyt myös muita. Matkan varrella intuitioni on vahvistunut merkittävästi ja selvätietoisuus on tärkein työkaluni arjessa.

Työskentelin 12 vuotta hoitoalalla ja vuonna 2020 perustin oman yritykseni Oivallusten Olohuoneen. Teen ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa, intuitiivisia energiahoitoja sekä ammattijärjestämistä. Työssäni yhdistän intuitiivisesti erilaisia menetelmiä ihmisten auttamiseksi. Ratkaisukeskeisyys on työskentelyni punainen lanka ja NLP, hypnoosi sekä energiahoito täydentävät ja tehostavat apua. Kutsun tapaani auttaa “uuden ajan terapiaksi”. Teen työtä johdatuksessa yhdessä taivaisten auttajien kanssa.

Olen ollut pohjalla: uupunut totaalisesti 2 kertaa elämässäni, masentunut vakavasti, kantanut syviä traumoja ja krooninen stressi oli vuosia perusolotilani, jopa osa identiteettiäni. Elin todeksi jatkuvaa sisäistä traumakemiaa tietämättäni. Ydinhaasteeni oli jatkuva tunteiden kätkeminen sekä tukahduttaminen. Vasta kun uskalsin alkaa tuntea kaikki tunteet, aloin eheytyä. Herkkyydestä, jota joskus häpesin syvästi, on nyt tullut suurin vahvuuteni ja voimavarani.

Ihmisyydessä minua kiehtoo moniulotteisuus ja kokonaisvaltaisuus. Olen oivaltanut syvällisesti tunteiden merkityksen ja nyt haluankin laajentaa ihmisten tietoisuutta, kuinka kasvaa henkisellä polulla tunnetaitoja konkreettisesti vahvistamalla.

Tarja Arffman

Olen iloinen utelias ja kyltymätön elämän tutkija. Henkinen kasvu ja itsetuntemus ovat tämän hetken harrastukseni ja osa-aikaisen yritykseni sisältö. Tulevaisuudessa toivon onnistuvani työllistymään omassa yrityksessäni koko aikaisesti ja näin yhdistämään intohimoni siihen, millä ansaitsen leipäni.

Itseoppinut, sisäisen rauhan ja onnellisuuden oivaltanut meditaation ja tietoisuustaitojen opettaja.

Luennossaan hän kysyy, haluatko sinä olla osa tietoisuuden vallankumousta, haluatko vapautua ihmiskunnan painajaisunesta nyt heti. Jos vastasit kyllä, hänen luentonsa on sinua varten. Hän kertoo sinulle, kuinka voit ylittää hengen ja materian välisen syvän kuilun tiedostamalla harhan, jonka väärä näkemyksemme elämästä luo.

Yovana Castaneda

Yovana on Perussa syntynyt ja asunut suomessa jo vuodesta 1984 lähtien. Hän on koulutukseltaan lähihoitaja, reikiparantaja sekä ekokampaaja. Lisäksi hän vetää säännöllisiä ohjattuja ryhmiä rummun kanssa. Tanssi ja liike ovat myös lähellä hänen sydäntään. Luonto ja henkisyys ovat aina tuoneet inspiraatiota hänelle hyvin eri muodoissa, nyt ensimmäisen kerran tämän kaltaisen kokonaisuuden muodossa. Teos koostuu eri elementeistä joita on kuvattu eri ympäristöissä niille ominaisen luonnollisen liikkeen ja musiikin kautta.

Jussi Pajuniemi

Traumahäpeän synty ja kohtaaminen valmennuksessa

Traumahäpeän rakentuminen lapsuudessa liittyy selkeän kaltoinkohtelun, laiminlyönnin ja hyväksikäytön lisäksi kohtuuttomalta tuntuneeseen kritiikkiin, hylätyksi tulemisen tunteeseen ja torjuntaan. Se on lopulta meihin kokonaisvaltaisesti liittyvä arvio siitä, keitä me olemme hyväksikäyttävän, laiminlyövän, kaltoinkohtelevan, kriittisen, häpäisevän ja torjuvan kasvattajan näkökulmasta. Traumahäpeä ei tarkoita samaa kuin normaali häpeän tunne, joka ohjaa sosiaalista liittymistä ja siihen liittyvä hierarkian rakentumista. Normaali häpeää ohjaa meitä löytämään paikkamme yhteisöissä ja sosiaalisessa maailmassa (Boehm, 2012; Gilbert 1989). Me yritämme olla häpeän tunnistamisen avulla hyväksyttäviä ja tietoisia käyttäytymistavoistamme, jotka eivät ole hyväksyttäviä. Jos me kuitenkin koimme lapsuudessamme jatkuvaa arvottomuuden tunnetta esim. kohtuuttoman syyllistämisen, häpäisyn ja kritiikin kautta, me muodostimme kasvattajiin kohdistuvia selviytymisstrategioita, joista tuli osa meidän kiintymyssuhdettamme. Meille kehittyy silloin sisäinen ristiriita suhteessa tarpeisiimme, joista tulee sekä välttämättömiä että hävettäviä; meistä tulee traumahäpeään kiintyneitä. Me kaipaamme rakkautta, lohtua ja hoivaamista, mutta häpeämme tarvitsevuuttamme lapsuuden kokemustemme takia.

Traumahäpeämme aktivoituu normaaleissa vuorovaikutustilanteissa, joissa me olemme sosiaalisen arvion kohteena; esiintymistilanteissa, työhaastatteluissa, parisuhdekriiseissä, pääsykokeissa, asiakaskohtaamisissa, virastokäynneissä tai lääkärin vastaanotolla. Me kuulemme usein voimakkaan kriittisen äänen, joka yrittää estää toimintamme. Traumahäpeän syntyminen ja kiinnittyminen persoonallisuuteemme paljastuu parhaiten aina kriittisten ja vihaisten suojaosiemme toiminnan kautta, joiden tarkoitus on suojella ja piilotella traumatisoituneita lapsiosiamme. Traumalta suojaavien osien toiminta on usein niin tiedostamatonta, että me emme edes tunnista häpeän tunnetta tai kuule kriittistä ääntä. Meissä on selittämätön tunne viallisuudesta ja kelpaamattomuudesta. Siksi me pyrimme kaikin keinoin salaamaan häpeämme. Me häpeämme häpeäämme ja vahvistamme persoonallisuutemme suojaosien avulla sen piiloutumista. Me triggeröidymme (myös oletetusta) torjunnasta, kritiikistä tai rajattomuudesta, kun me emme tiedä vastausta kaikkeen, osaa jotakin välittömästi, tai jos me emme osaa kohdata toista ihmistä. Traumalaukeamisen takia me emme löydä oikeita sanoja eri tilanteissa ja meidän voi olla vaikeaa puhua.

Traumahäpeä on katkennut suhde itseemme ja toiseen

Traumahäpeän tunne on siis mielen osien ja kehon välisten suhteiden katkos. Se saa meidän katseemme kääntymään ja välttelemään kontaktia toiseen. Me saatamme kyyristyä tai me peitämme kasvomme käsillä. Me voimme punastua ja puheemme voi hidastua. Meitä voi kuvottaa tai me voimme tuntea heikotusta. Osa meistä kokee kehonsa raskaaksi ja vatsanpohjan tunne saattaa olla kivulias tai painava. Vireystila voi laskea tai nousta riippuen meidän eri suojaosien aktivoitumisesta. Jotkut meistä kokevat valtavaa väsymystä tai jopa irtaantuvat omasta kehostaan. Traumahäpeä on katkos kehon ja mielen välissä ja saa meidän ajatustemme laadun muuttumaan negatiiviseksi.

Persoonallisuuden osien todentumattomuus vaikeuttaa jatkuvasti meidän arkista olemista. Me leikimme (some, fantasiointi, unelmointi, työn välttely) mieluummin kuin teemme työtä tai joudumme haastavaan tilanteeseen, kun me joudumme tekemään jotain, joka muistuttaa traumasta. Traumahäpen suojeleminen aktivoituu usein myös addiktiivisuutena tai toisten ihmisten välttelynä. Traumahäpeän suojeleminen on keskeinen syy traumatilanteiden todentumattomuudelle ja persoonallisuuden osien väliselle polarisaatiolle. Siksi traumahäpeän tunnistaminen, todentaminen ja siitä eheytyminen ovat koko integraation ideaali.

Traumahäpeän hoitaminen

Oma valmennustyö on paljastanut, ettei traumahäpeä sulje pois ainoastaan myönteisiä tunnekokemuksia, vaan mitä tahansa tunteita, ajatuksia, uskomuksia, tai käyttäytymistä, joilla saattaa olla vaikutus siihen miten muut ihmiset ympärillä hyväksyvät nämä kokemukset. Kun meidän traumahäpeän suojaamisesta tulee kroonista ja se vaikuttaa patologiselta, se kietoututuu usein yhteen sisäisen kokemuksen fobian kanssa. Meissä on jotain sellaista niin väärää, ettemme halua paljastua sen tunteen kanssa kenellekään; emme edes itsellemme. Kaikki tapahtumat, tunteet ja ajatukset, jotka saattavat ohjata meidän traumahäpeään hillitään, estetään tai kritisoidaaan suojaosien avulla. 

Traumahäpeästä ei voi selviytyä nopeasti tai kertaluontoisella työskentelyllä. Me emme usein usko vakuutteluja siitä, että emme ole syyllisiä tai että meissä on rakkaus. Lähestymistapa on useimmiten tehoton ja meitä turhauttava. Me saatamme kokea olevamme vielä enemmän väärässä ja vääränlaisia, kun yksinkertaiset ohjeet häpeän sivuuttamisesta eivät meidän kohdalla toimikaan. Traumahäpeää lähestyttäessä meidän on seurattava yksinkertaista ohjenuoraa: ensin me todennamme asiaa kognitiivisella pintatasolla, jossa me tunnistamme ja todennamme traumahäpeään ja sen kokemiseen liittyviä arkisia merkkejä sekä kehollisesti että mielellisesti.

Toiseksi me luomme hitaasti ja myötätuntoisesti suhteen suojaosiin ja kolmannessa vaiheessa me pääsemme suojaosien avustuksella sisäisen lapsen kokemuksiin, joiden uudelleenelämisen ja tunteiden vapauttamisen kautta me voimme vähitellen irrottaa arvottomuuden ja yksinjäämisen tunteen otteesta. Meidän on otettava traumahäpeän käsittely osaksi koko inhimillistä kokemusmaailmaamme. Meidän tulee todentaa suojaosamme, viipyä niiden profiilien parissa ja saada lopulta yhteys sisäisen lapsen häpeästä, menetyksistä ja surusta koostuneeseen kokemusmaailmaan. Traumahäpeän normaalistaminen on tärkein osa valmennusta tai terapiaa. Meille on äärettömän tärkeää kuulla, ettemme me ole ainoita, jotka kamppailevat jatkuvan arvottomuuden ja kelpaamattomuuden tunteiden kanssa.

Jasmin Ahonen

Valovoimainen energiahoitaja ja Sinun Valo -valmentaja, joka tekee sydämensä työtä. Elämäntehtävänä kanavoida valon auttajien energiaa ja informaatiota ihmisille. 

Olen kulkenut henkisellä valon polulla nyt tietoisesti yli 10 vuoden ajan ja saanut jo nuorena luotua voimakkaan yhteyden taivaallisiin auttajiini. Olen saanut käytännön tasolla nähdä, miten upea vaikutus sillä on elämään, kun ottaa omat valon auttajat avuksi ja avaa sydämensä ja elämänsä sille valolle ja rakkaudelle, jota meille halutaan tuoda.

Niinpä haluan auttaa muita ihmisiä saamaan saman kokemuksen. Elämästä ei katoa haasteet, eikä tunteiden kirjon epämiellyttävämpi puoli. Ne kuuluvat elämään. Mutta kyky oppia haasteista ja valita suurimman osan ajasta ne tunteet, joita haluamme tuntea enemmän on mahdollista.

Tapahtumieni ja valmennukseni ajatuksena on antaa ihmisille työkaluja ja kokemuksia, jotka auttavat luomaan henkilökohtaisen yhteyden omaan sisäiseen Valon ja Rakkauden lähteeseen, sekä kyvyn ottaa elämään apua, energiaa ja ohjausta omilta valon auttajilta. Lisäksi luon tilan kohdata ja tulla kohdatuksi saman henkisten ihmisten kanssa, sekä latautua ja saada voimaa ryhmämeditaatioiden ja hoitojen kautta.

Joskus vahvan ja selkeän kommunikoinnin saavuttaminen vie aikaa, eikä se välttämättä ole tarpeen tai edes kaikkien tavoitteena. On myös paljon tapoja ottaa apua vastaan ilman vahvaa ja tietoista henkilökohtaista yhteyttä auttajiin. Esimerkiksi Askeleet Henkisen Heräämisen Hetkellä -kanavoinnit, jotka käyn messuilla läpi, ovat yksi työkalu, jolla ottaa apua vastaan.

Tällä hetkellä toimin Helsingin ja Vantaan alueella Intuitiivisena energiahoitajana, Äänimaljahoitajana, Sinun Valo -valmentajana ja tapahtumien järjestäjänä. Hoitoja ja valmennusta on mahdollista vastaanottaa myös videoyhteyden kautta. Olen kiitollinen, että saan olla ja toimia näiden ihanien valo-olentojen kanssa ihmisten hyväksi.

Energiahoidot on mahdollista vastaanottaa Vantaalla kotonani hoitohuoneessa Paimenenkatu 23 A 4(kissa- ja koiratalous), etänä videoyhteyden kautta tai Helsingissä Kehon ja Mielen Voiman Hyvinvointitilassa Pohjois-Haagassa, Kuparitie 16e.

Ajanvaraus Vantaa: https://calendly.com/luontosivoima/energiahoito?month=2022-09

Ajanvaraus Helsinki: https://www.kehon-ja-mielen-voima.com/ajanvarauskalenteri/

Kuvat © Mia Järvisalo
Kuvat © Mia Järvisalo

Brahma Kumaris meditaatiokoulu

Brahma Kumaris on maailmanlaajuinen henkinen liike, joka on omistautunut sekä henkilökohtaisen transformaation, että maailman uudistamisen tehtävälle. Brahma Kumaris on perustettu Intiassa 1937, josta se on levinnyt yli 110 maahan, kaikkiin maanosiin. Brahma Kumaris on vaikuttanut laajasti monilla sektoreilla kansainvälisenä kansalaisjärjestönä, mm. YK:ssa. Kuitenkin heidän todellinen päämääränsä on auttaa yksilöitä muuttamaan materiaalinen maailmankatsomus henkiseksi. Brahma Kumaris tukee syvällistä, yhteistä tietoisuutta rauhasta, sekä jokaisen sielun arvokkuuden kehittämistä.

Opiskelijat ovat eri ikäisiä ja erilaisista taustoista lähtöisin olevia yksilöitä, jotka opiskelevat henkistä tietoa, joka kunnioittaa kaikkien uskontojen perinteitä. Tieto selittää johdonmukaisesti sielun, Korkeimman, ajan ja karman luonteen sekä henkisen elämäntavan. He harjoittavat ja opettavat mieltä rauhoittavaa meditaatiota, joka tuo terveen tasapainon ulkoisen ja sisäisen maailman välille.

Säännöllistä toimintaa järjestetään Helsingissä. Suomessa järjestetään henkisen hyvinvoinnin luentoja, meditaatiokursseja ja retriittejä, joita järjestetään myös verkossa. Ne soveltuvat kaikille itsetutkiskelusta ja meditaatiosta kiinnostuneille. Toimintaa pyöritetään vapaaehtoisvoimin ja kaikkiin ohjelmiin on vapaa pääsy.

Mitä tarjoamme?

Tarjoamme puitteet kokemukselle, joka muuttaa elämän. Tutkimalla ja paneutumalla kaikkein olennaisimpaan kysymykseen “Kuka minä olen?”, kehitämme ymmärrystä itsemme mestaruudesta, jonka avulla voimme pitää elämämme ohjakset käsissämme. Syyttely loppuu. Syvenevä henkinen tietoisuus avaa pikkuhiljaa illuusioiden häkit. Otamme jälleen vastuun oman elämämme luomisesta. Nykyhetkestä tulee todellinen lahja.

Teemme tämän tulemalla kokeneiksi neljällä opiskelun osa-alueella.

Henkisen tiedon opiskelu

Universaalit totuudet sielun luonteesta, Jumalasta sekä näiden kahden välisen läheisen suhteen vaikutukset, luovat taustan henkisille ponnisteluillemme. Tämä ymmärrys auttaa meitä hallitsemaan kokemuksiamme, joita kutsumme elämäksi.

Rajajooga –meditaation harjoittaminen

Askel kerrallaan prosessi auttaa meitä keskittymään syvään sisäiseen voimaamme sekä potentiaaliimme, joka sitten voi alkaa kukoistaa ja laajeta. Ajattelemalla vähemmän ja voimakkaammin, alamme kokea omaa suuruuttamme.

Tässä meditaatiossa näemme, kuinka hiljaisuus on todellinen portti tyytyväisyyteen. Hiljaisuus vie meidät tyyneyden maailmaan, kuin painaisimme hetkeksi tauko-nappulaa elämämme elokuvassa. Se auttaa meitä hallitsemaan aikaa. Mitä enemmän annan aikaa hiljaisuudelle, sitä enemmän hiljaisuus antaa minulle aikaa.

Hyveiden tietoinen omaksuminen

Ymmärrämme henkisyyden merkitsevän sitä, että voimme harjoittaa hyveitä hankalissakin tilanteissa. Tämä parantaa itsekunnioitustamme. Opimme hallitsemaan ja ymmärtämään rakkauden energiaa – antamisessa, ei ottamisessa. Keskitymme luonnollisesti niin omiin kuin muidenkin hyveisiin, heikkouksien sijaan. Suhteet paranevat.

Muiden henkinen palveleminen

Luonnollinen seuraus henkisten totuuksien ymmärtämisestä, rajajooga –meditaation harjoittamisesta sekä hyveiden omaksumisesta on halu palvella muita. Muiden henkinen palvelus tarkoittaa, että heitä autetaan seisomaan omilla jaloillaan ja tekemään omat päätöksensä. Sen avulla voimaannutetaan muita, jotta hekin näkevät rauhan, rakkauden ja onnellisuuden todellisina aarteinaan sisäisen ja ulkoisen maailman luomisessa.

Yhteystiedot p. 0400 454049, 040 9106245

Seppo Laaksonen

Seppo Laaksonen on onnellinen mies joka elää rakkaudessa ja rakkaudesta. Hän on läsnä aina ja hyväksyy kaiken, mutta puuttuu vääryyteen , kuitenkin niin ettei itse poistu tasapainosta. Hän on oivaltanut, että rakastamalla itseään hän auttaa parhainten muita auttamaan itseään. Mieli on hänelle sydämen apuri ei pomo.

Seppo on uuden ajan rakkauden shamaani, joka kunnioitaa kaikkia ja kaikkea. Ja tietää, että kaikki on hänessä. Jos hänen mielensä on vapaa ja hänen sydämensä energia virtaa vapaasti, on hänessä kaikki tietous, kaikki jumaluus, koska hän on rakkaus, ykseys.

Kaikki sielut ovat hänelle yhtä tärkeitä ja samanarvoisia. Hän tietää vaikka hän on mitätön palaa tätä maailmankaikkeutta, niin hän kuitenkin samalla se tärkein pala, koska ilman häntä kaikki ei olisi yhtä ja täydellistä. Kaikessa on kyse siis hänestä. Koska Sepolle Seppo on tärkein, vain näin hän voi antaa rakkauden virrata kauttaan vapaasti ympäristöönsä.

Mutta samalla hän muistaa (ainakin yhä useammin), että Seppo asuu sydämessä, ei mielessä.
Ja aina, kun hän tippuu pois tasapainostaan eli menee mieleensä, hän hyväksyy sen ja antaa anteeksi itselleen ja mielelleen, yhä uudestaan ja uudestaan.

Sepon mielen on kovin usein niin vaikeaa muistaa olevansa täydellinen ja siksi se pyrkii hallitsemaan tilanteita sotkien vapaan energian virtauksen. Sepon mielessä asuu pelko, joka patoamaan virtauksen, mutta onneksi asian tiedostamalla on virtaus helppo vapauttaa.

Merja Valve

Merja Valve sai tinnituksen häviämään ja voimaantui uupumuksen jälkeen Sound Healingin avulla jo parikymmentä vuotta sitten. Saksofoni vaihtui hoitaviin soittimiin, kuten monochordiin, soiviin äänimaljoihin ja yläsävellauluun. Hän opettaa Sound Healingia ja hänellä on aiheesta mm. Kumauta Kulhoa- verkkokurssi. Hän pitää hoitavia konsertteja ja ääni/liikemeditaatiota Soiva Minä- heimossa ja hän valmentaa naisia elämään ytimestään käsin ja löytämään oman potentiaalinsa.

Merja Valveella on pitkä kokemus Sound Healingista. Monien vuosien kokemus äänihoitajana on saanut hänet jakamaan tietotaitojansa verkkokurssien muodossa. Hänellä on joka kesä suosittuja Sielun ääni – retriittejä Kemiön saaressa. Hän pitää hoitavia konsertteja, liike/äänimeditaatioita, tykypäiviä ja valmentaa. Merjalla on myynnissä tiibetiläisiä kulhoja messuilla.

Olen Merja Valve, joka tunnetaan myös joogaavana musiikinmaisterina. Nimi johtuu siitä, että olen musiikin maisteri ja valmistunut SIbelius-Akatemiasta saksofoni pääaineenani.

Työskentelin saksofonistina sekä saksofoninsoiton opettajana monia vuosia, mutta työnteko kävi mahdottomaksi yliherkän kuuloni takia. Minulla oli tinnitusta ja kovat äänet saivat aikaiseksi pahoinvointia ja huimasta.

Neljän lapsen yksinhuoltajuus ei myöskään sopinut yhteen tällaisen työn kanssa ja kävin läpi myös uupumuksen. Minulla alkoi hurja tinnitus, joka aiheutti huimausta ja fyysistä kipua. Kävin tämän takia tutkimuksissa ja kuulokokeiden perusteella lääkäri ihmetteli, että kuinka olen ikinä voinut edes soittaa saksofonia. Kelan uudelleenkoulutusta en saanut liian vähäisen kuulonaleneman takia ja jäin siis yksin hoitamaan ongelmaani. Etsin itselleni helpotusta tilanteeseen erilaisista vaihtoehtomenetelmistä ja opiskelin niitä myös.

Tärkeintä minulle oli kuitenkin itsehoito. Laitettuani lapset kouluun aloitin joka aamuisen äänimeditaationi. Olin ostanut messuilta ensimmäiset kulhoni ja aloitin niiden kanssa aluksi hiljentymään ja lopulta käyttämään myös omaa ääntäni. Elämässäni oli tuohon mennessä ollut jo niin paljon vaikeuksia, että nämä sessiot tuottivat aluksi enemmän kyyneliä kuin ääntä. Seuraavassa vaiheessa ääneni katkeili ja rohisi enkä millään meinannut pystyä tuottamaan pitkää suoraa ääntä.

Tinnitus ja uupumus

Näiden päivittäisten äänihetkieni avulla sain hoidettua oman tinnitukseni pois ja muutenkin testailin itselläni äänen vaikutusta hyvin tuloksin. Halusin opettaa tätä myös muille ja aluksi pidin työväenopistossa äänikylpyja ja kursseja. Noihin aikoihin oma ääneni pyrki ulos, mutta minulla ei ollut rohkeutta tuottaa sitä. Itsekseni harjoitellessa ääni tuntui kakovalta ja rohisevalta. Omaa ääntä työstäessäni työstin myös omaa hyvinvointiani.

Tullakseni siksi, joka nykyään olen

Saksofoninsoitto on ollut minulle aina tärkeää. Valmistuin musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta MuM ja olin saanut onnekseni opiskella pariin otteeseen myös Pariisissa. Opetin musiikkiopistoissa ja konsertoin sekä esiinnyimme Duo Velvetin kanssa erilaisissa tilaisuuksissa.

Huolimatta ääniyliherkkyydestäni olen soittanut aina. Opettamaan en olisi enää kyennyt. 2016 ilmestyi levy Saxophobia, missä soitamme Duo Velvetin (Monna Relander, piano) kanssa ihanimpia kappaleita keikkaohjelmistostamme.

Tullakseni siksi, joka olen nyt, olen myös opiskellut lukemattomia muita hyvinvointiin liittyviä koulutuksia. Näistä olen ammentanut pohjaa myös nykyiseen työhöni. Olen käynyt myös suuren elämänkoulun, joka on tuonut minut vaikeuksista voittoon. Olen siis valmis auttamaan muitakin löytämään itsensä ja oman voimansa.

Marketta Rantti

Marketta Rantti; Enkelten Koti – Tietoisuuden koulun koulutuksesta vastaava opettaja ja Tiibetin 7 Mestarin meditaation vetäjä

Kiinnostava alustus Tiibetin 7 Mestarin meditaatiosta sekä ohjattu meditaatio.

Ohjatussa meditaatiossa opetellaan perusta, joka on ainutlaatuinen ja välttämätön jotta päästään yhteyteen Tiibetin 7 Mestarien kanssa. Työ tehdään makuulla ja kehotietoisessa rentoutuneessa tilassa.

Mestarit ovat toisesta universumista ja tukevat meitä tässä muutoksen ajassa.

Kaiken pohjana on rakkaus ja meditaatio tuo meille rauhaa, toivoa, iloa ja ymmärrystä.
Meditaation vaikutukset ovat myös fyysisellä tasolla tunnettavissa eikä edellytä aiempaa meditaatio kokemusta.

Maria Zavou

Olen Maria Zavou, Ateenasta, Kreikasta.

Työskentelen opettajana, kirjoitan kirjoja ja maalaan. Minulla on poikkeuksellinen kyky olla yhteyksissä taivaallisiin opettajiin, enkeleihin ja se on kulkenut mukanani jo yli 35 vuoden ajan. Tänä aikana olen tutkinut, opiskellut, maalannut sekä kirjoittanut aiheesta, luennoinut tuhansille ja tuhansille ihmisille sen tuomasta mahdollisuudesta eheytymiseen ja syvään itsetuntemukseen.

Opetusfilosofiani keskiössä on teoria linnunratojen ulottuvuuksista, muinaisesta osaamisesta ja vaihtoehtolääketiede. Näiden avulla on tavoitteena herättää meissä asuva jumalallinen viisaus, henkilökohtainen kehitys ja eheytyminen.

Eräs erikoisuuteni on kanavoidut Henkikirurgiat. Näissä tapahtumissa tulevat taivaalliset erityisosaajajoukot auttamaan ja puhdistavat psyykkisten ja fyysisten sairauksien syyt. Tähän tarkoitukseen on myös luotu Kristallipeti Helsingissä, johon voit varata henkilökohtaisen hoitoajan.

Kauttani koulutuksen saaneet oppilaat onnistuvat

  • herättämään muistin jumalallisesta kipinästä sydämessä.
  • muuttamaan ajattelemisen tavat, näkemyksen ja lähestymisen elämän tosiasioille, sekä katsomaan ja käsittelemään niitä ilman negatiivisia tunteita.
  • huomaamaan, että sielussa on mahdollisesti kykyjä horroksessa, jotka voidaan herättää jumalallisten valoenkelien, arkkienkelien ja Kristuksen viidennen ja kuudennen ulottuvuuden hierarkian mestareiden avulla. Ohjauksessani oppilaat yhdessä henkilökohtaisen itsetietoisuuden kanssa asteittain :
  • vapautuvat karmisista sopimuksista.
  • löytävät todellisen itsensä.
  • oppivat rakastamaan, kunnioittamaan ja uskomaan.
  • lopettavat pelkäämisen, katkaisevat riippuvuudet ja epäilykset, sekä poistavat esteet,
    jotka ovat kontrolloineet elämää.
  • rakentavat uuden todellisuuden, joka sopii sielun todellisiin tarpeisiin ja toiveisiin.

Maria Zavou maalaa myös tilauksesta Sielukehon, Kaksoisliekin ja Taivaallisten vanhempien maalauksia.

Jozsef Strausz

Unkarissa syntynyt, 1973 Suomeen opiskelemaan tullut, Otaniemessä diplomi-insirööriksi opiskellut, yrittäjänä toiminut ufotutkija.

Viisikymmentä vuotta sitten, kaksikymmentävuotiaana lähdin Unkarista Suomeen stipendiaattina valloittamaan maailmaa. Kahden kuukauden tehokielikurssin avulla piti aloittaa opiskelut Teknillisessä Korkeakoulussa Otaniemessä.

Alkuvaikeuksien ja vuoden kielikylvyn jälkeen pystyin suoriutumaan suomen kielellä joistakin peruskursseista.

Vuonna 1982 valmistuin Otaniemestä Puun mekaanisen teknologian, Teollisuustalouden, sekä Atk alan pää- ja sivuaineista. Samana vuonna presidentti Mauno Koivisto signeerasi Suomen kansalaisuustodistukseni.

Valmistumiseni jälkeen perustin teknisen alan yrityksen ja olen toiminut yrittäjänä siitä lähtien. Olen osallistunut Nokian nousukiitoon alihankkijana, parhaimillaan 50 softa-insinöörin työnantajana.

Kiinnostukseni ufoihin alkoi heti Suomeen tullessani, kun käteeni joutui Frank Edwardsin kirja ”Lentävien lautasten arvoitus”. Se oli menoa saman tien. Tiesin heti, että löysin jotain joka tulisi vaikuttamaan elämääni ja ajatteluuni suuresti.

Ateisti taustaisena maahan laskeutuvat jumalat, sekä uskontojen alku sai järkevän selityksen vieraiden sivilisaatioiden ja avaruusaluksien olemassaolojen kautta.

Unkarin vapautumisen jälkeen seurasin satelliittilähetysten kautta, mitä siellä puhuttiin ufoista ja vieraista sivilisaatioista. Aihe oli paljon vapaampi, kuin Suomessa useampi TV kanava käsitteli aihetta viikottain. Ufo-aiheisia julkaisujakin oli useampia saatavilla.

Vierailessani Budapestin ufokongressissa, tutustuin unkarilaisiin ufotutkijoihin ja kirjailijoihin. Liityin myös Suomen Ufotutkijat ry:n jäseneksi ja myöhemmin, kun tulin SUTin hallituksen jäseneksi, kontaktit unkarilaisiin tutkijoihin loi mahdollisuuden yhteistyön luomiseen.

Suurin muutos kehityksessäni tapahtui, kun tutustuin István Élesin reinkarnaatiotutkimuksiin. Hän on tutkinut yli kaksikymmentä vuotta ihmisten edelliset- sekä tulevat elämät valveuni tilassa. Hän sai silmäni avautumaan henkiselle ulottuvuudelle ja tällä hetkellä voin kuvailla itseäni ”Jumalaan uskovaksi ateistiksi”. Michael Newtonin kirja ”Sielujen Matka” teki myös suuren vaikutuksen ajatteluuni.

Pari vuotta sitten tutustuin puheenjohtajamme Heikki Kuljun kautta Gosian Youtube videoihin ”Cosmic Agency” nimellä. Kanavalla on tällä hetkellä yli kolmesataa videota todella laajoilta alueilta, historiasta, fysiikkaan, kemiaan, avaruustieteeseen, henkimaailmaan- ja avaruusolioihin. Ufotutkijana tämä tietolähde on kullanarvoinen. Pinnallinen tutustuminen videoihin ei välttämättä riitä, mutta mitä enemmän näihin asioihin tutustuu, sitä varmemmaksi tulee asian aitoudesta.

Hannu Piekkola

Olen astrologian tuntija ja sittemmin astroarkeologian ja riimujen harrastaja, jota on aina kiehtonut tähdet ja avaruus. Aikaisemmat kirjani Kalevala – matkaopas tähtiin 2011 ja Yrttien ylivoimaa 2013 kertovat tähtitarinaa ja yrteistä. Luennolla kerron kokemuksista luonnon voimapaikoilla ja riimuista luonnon energian geometriaan Nuuksiossa ja Pohjanmaalla jätinkirkoissa. Stonehenge, ja Orkneyn saaret Englannissa, Malta ja Karnak Bretagnessa ovat tulleet myös tutuiksi matkoillani. Koulutukseltani ja ammatiltani olen taloustieteilijä.

Suomi on vetänyt aina puoleensa ihmisiä, jotka haluavat löytää luonnon salaisuuksia ja kaivertaneet niiden merkityksiä kiviin riimuina, ja kirjoituksissa on usein päätteenä Tyr-riimu ᛏ kaipuu tähtikotiin. Isojakin kiviä on siirretty ja tuettu vastaamaan paikan luonnonvoimien pyörteitä. Luonnonvoima opettaa hiljentymään ja aistimaan ympärillä olevaa. Pohjoiset alueet ovat lähellä magneettista napaa. Kivissäkin on sama magneettinen lataus, joten maaperämme on ainutlaatuinen. Suomea voi laajoine kallioalueineen kutsua Euroopan tasapainottajaksi, keuhkoksi.

Olen Yrttien ylivoimaa -kirjan julkaisusta 2013 alkaen kiertänyt Suomen voimapaikkoja etenkin Nuuksiossa, Kemiönsaaressa ja Pohjanmaalla ja kirjoittanut asiasta kaksiosaista kirjaa, joka valmistunee 2023. Hyvin äkkiä löytää säännönmukaisuuden kivirakenteista mistä kohdin aurinko nousee ja laskee eri vuodenaikoina. Jätinkirkkoja on hyvin moneen suuntaan ja niihin on pakattu noin 16mx33m suorakulmaiselle alueelle se mikä Nuuksio muodostaa laajempien alueiden kokonaisuuksia. Kulttuurit olivat varsin yhteneväisiä maailmankuvaltaan ajalla 3000-2000 eaa. Tieto säilyi pidemmälle vielä suomalaisissa vanhoissa kansanrunoissa.

Yhtä vuodenkiertoa voi kutsua hengitykseksi, jossa talvipäivänseisaus aloittaa kevään, vappu kesän ja elonkorjuujuhla syksyn. Hengitys on elämään ylläpitävä voima ja sillä on oma tursaansydän tai Hagal-riimu ᚺ eli yksi hakaristin muoto vanhoissa kansanrunoissa. Hengityksen voima lähtee sydämestä ja keuhkoista ja yleensä juuri tasapainoinen hengitys on luonnossa vaeltelun se parantava voima. Kuitenkin se on myös jotain mikä yhdistää maan Ken-riimun alkutulen, ihmisen hengityksen Sowilo-riimun ᛋ, sydämen yhteyden Eol-riimun ᛉ yliseen Calc-riimuun ᛣ. Pohjanmaalta on säilynyt riimukalenteri, joka jakaa vuoden kolmikantaisesti eli ns. triskeliin.

Ihmiset ajattelivat aurinkoa, mikä se oikeastaan on? Pyöreä ja mitä se tuo tullessaan? Mikä on sen aura? Mikä tuo elämän maan päälle: fotonit, kirkkaat ja korkealla jatkuvana virtana loistavat. Tämä spiraalinen virta on kuin suuren suuri enkeli joka siivillään on ottanut meidät suojaansa ja kantaa meitä eteenpäin. Hengitys ylläpitää auringon viittä sädettä tai planeettavoimaa kehossamme. Tätä voidaan nimittää rahamyllyksi, puhtaaksi kullaksi, joka myös säilyttää arvonsa.

Toista vuodenkiertoa voi kutsua tuulen voimaksi, jossa juhannus aloittaa syksyn, kekri talven ja kynttilänpäivä kevään ajan. Kuu. mikä kuu on? Mitä se kertoo? Kuinka se elää, kun sitä katsoo paljain silmin? Kuinka siitä ovat paistaneet aina kasvot, joskus hymyilevät, joskus surulliset. Sekin jatkaa matkaansa. Kuin aallot meren, se vetää meitä puoleensa. Tuulen voima heijastaa kuun kulkua, minne se selkäpuolelta meitä viekään. Vanhoissa kansanrunoissa tätä kutsutaan suolamyllyksi ja suolakin edustaa pysyvää kristallisoitua voimaa, jolla on luonnossa omat tuulimyllyn siipensä. Juhannus aloittaa kuupuoliskon vuodesta, kun yang energia muuttuu yin voimaksi. On siis tiputtauduttava lomalla pois elämänpyörästä hetkeksi ja ajateltava laajemmin.

Kolmas sampomylly on maailmankaikkeuden ja maapallon suhde, kun ”tasan on taivaan saranat” keväällä ja syksyllä tasauspäivinä. Aikoja voi kutsua tasapainon ja äiti maan juhlaksi, joilla on oma tervehdyttävä vaikutuksensa. Ihminen on luovimmillaan syyspäiväntasauksen aikaan, kesän antimet ovat vahvistaneet ihmistä ja taivas paljastaa jo yöaikaan tähtitaivaan salat. Miten kauniisti kuun vastapäiväinen ja auringon myötäpäiväinen liike kohtaavat eri voimapaikoissa maaäidin syleilyssä. Mikä valtava maapallo! Iso horisontti, avaruudessa auringon ja kuun välissä, sininen meri. Sininen energia. Valtamerillä on tärkeä värähtelevä vaikutus, siksi emme oikein tiedäkään mihin suuntaan maapallo kallistaa suuntaansa. Kuitenkin kaikilla luontoyhteyden voimilla on avainasema henkisessä eheytymisessä ja elämänpolun matkan tarkoituksessa. Keväällä luodaan jauhomylly ja jauhot eivät ole yhtä hyvin säilymään ja silti ruoka on elinehtomme. Kevään Fee-riimu ᚠ ja syksyn Evas-riimu ᛖ ovat kuin lännen tulen ja idän ilman viisaus. Tämä kaksinaisuus on aivan kuin suomalaisten asema Euroopassa ja menneisyys idässä missä jakolinjana oli pitkään Päijänne.

Kaikki pöly, joka on kaupungeissa, sota ja melu sotkee ihmisen mieltä. Onni syntyy yksinkertaisista asioista. Se tulee joskus kuuhulluudesta. Ei ole mitään muuta, se on musiikkia korvillenne. Kuulla kuuta, kuulla, heijastaa sitä mikä auringosta tulee eteenpäin. Ottaa kuun musiikki suojaksi ja antaa sen virittää koko päivä. Kuten kitaristi virittää kitaraansa, jotta sillä on oikea sointi. Ja yhdistää sen sanoma tähtiin.

Kaikella tällä on voimapaikkansa ja riimunsa. Luento ja tuleva kirja on osa omaa oppimista ja johdatukseksi, jotta voisimme myös paremmin arvostaa kallioiden ja metsien ainutlaatuista luontoarvoa. Luento yhdistää Nuuksion kivirakennelmat ja jätinkirkot neoliittiseen kultuuriin ajalle 3000-1800 eaa. mukaan lukien Egypti, Karnak, Orkeyn saaret, Malta ja myöhemmin vielä Antiikin Ateena 500 eaa., joihin kaikkiin olen tutustunut myös paikan päällä. Stonehenge 2800 eea. aikaan oli myös osa yhtenäiskulttuuria Pohjanmeren ja Itämeren alueilla ja ylöspäin, tulihan uudet suuntaukset kulttuureissa Iso-Britanniassa siihen aikaa pohjoisesta Orkneyn saarilta ja Shetlannista päin.

Erkki Lehtiranta

FM Erkki Lehtiranta on kirjailija, kouluttaja, ammattiastrologi, musiikkitieteilijä ja journalisti, joka on tutkinut elämän henkistä ulottuvuutta yli 40 vuoden ajan. Näistä tutkimuksista on syntynyt 12 kirjaa henkisyyden eri osa-alueilta sekä satoja kirjoituksia, luentoja ja kursseja eri foorumeille.

Erkki Lehtiranta on ammattiastrologi, kirjailija, kouluttaja ja hengen tutkimusmatkailija, joka on tutkinut elämän henkistä ulottuvuutta 1970-luvun loppupuolelta lähtien. Alusta lähtien astrologia on kuulunut hänen tutkimuskohteisiinsa, ja siitä tuli osa hänen ammatti-identiteettiä 1990-luvun puolivälissä. 2000-luvun alussa syntyi oma yhtiö Smiling Stars. Erkki on keskittynyt henkiseen astrologiaan, joka tutkii karman heijastumia syntymäkartoilla ja astrologisten syklien yhteydessä.

Erkki on pitänyt satoja viikonloppukursseja ja myös viikon mittaisia mestarikursseja henkisen astrologian pohjalta. Asiakkaita hänelle on kertynyt kuudelta mantereelta. Kirjassaan Astrologia ja Henkinen Tie Erkki on avannut laajan perspektiivin astrologisen kartan henkisiin koodauksiin ja karmallisiin tekijöihin.

Astrologian rinnalla on kulkenut hänen raja-joogan opiskelunsa Kirjeopisto Vian oppilaana. Henkinen jooga on auttanut Erkkiä perehtymään tietoisuuden mysteereihin ja ihmisten potentiaalisuuteen. Näitä teemoja hän käsittelee mm. pääteoksissaan Universaalit lainalaisuudet ja henkinen kehitys ja Todellisuuden lukutaito – vinkkejä valaistumisen varalta. Ensin mainittu teos on käännetty myös englanniksi.

Ihmiskehon hämmästyttävä tietopankki on ollut Erkin keskeisiä tutkimuskohteita ja kurssiteemoja lähes neljännesvuosisadan ajan. Tässä tutkimuksessa häntä on ohjannut henkinen opettajansa Mestari Hilarion ja inspiroinut lukuisat matkat Intiaan ja Himalajan kulttuuripiiriin, missä kehon syvemmän symboliikan lukemista on harjoitettu vuosisatojen ajan. Yksi Erkin tavoitteista onkin ollut itäisen ja läntisen viisauden synteesi.

Henkisiä kurssimatkoja Erkki ja kumppaninsa Leena ovat tehneet eri yhteistyökumppaneiden kanssa mm. Brasiliaan, Bhutaniin, Tiibetiin ja Pyreneille. Kreetalle Smiling Stars on tehnyt yli 20 matkaa vaihtuvien teemojen puitteissa. Esimerkiksi kukkauutteiden tekeminen on aina kuulunut Kreetan-matkojen ohjelmistoon, ja Smiling Stars on pyrkinyt edistämään tätä lempeää hoitomuotoa myös upeiden suomalaisten uutteiden avulla. 

Kirjoissaan Suomen luonnon valkoista magiaa ja Kasvien viisaus, kivien muisti Erkki ja Leena ovat kartoittaneet suomalaisten kasvien hämmästyttäviä energia- ja informaatio-ominaisuuksia. He ovat tutkineet myös kukkauutteiden ja astrologisten tekijöiden välisiä yhteyksiä. Näin he ovat osaltaan elvyttäneet ikiaikaista hermeettistä viisautta, jossa makro- ja mikrokosmiset teemat kutoutuvat yhteen.

Smiling Starsin YouTube-videot kattavat laajan kirjon eri aihealueita liittyen esimerkiksi kolmannen silmän aktivointiin, luonnon energioiden tunnistamiseen, luonteen  jalostamiseen, matkaan sielun tummasta yöstä valon porteille sekä tuloillaan olevan Vesimiehen ajan keskeisiin energioihin.

Koulutukseltaan Erkki on musiikkitieteilijä, ja hän on työskennellyt mm. Sibelius-Akatemiassa. Erkki on kartoittanut monissa kirjoituksissaan ja luennoillaan musiikin yhteyttä henkiseen evoluutioon. Hän on tehnyt yhteistyötä mm. intialaisen sarangi-mestarin Ustad Kamal Sabrin kanssa ja tuottanut tämän CD:n Sarangi Meditation. 

Erkin missio on käytännön henkisyyden ja hengen työkaluopin edistäminen. Hän uskoo erilaisten pikavoittojen ja oikopolkujen sijaan kärsivälliseen työskentelyyn luonteen jalostamisen ja henkisten teemojen parissa sekä sisäisen eettisen kompassineulan alituiseen kalibrointiin. Erkin mukaan jokainen on oman henkisen oppinsa kävelevä mainoskortti, ja todellinen henkisyys punnitaan aineen vastuksen työpajassa.

Timo Chaturtha Päivänsalo

Hiljaisuus On Kaikkialla. Vain Hiljentynyt Mieli voi sen Hiljaisuuden Ihmeen nähdä. Henkiset Mestarit ovat puhuneet ja ammentaneet kautta aikain tämän ikuisen rauhan lähteestä. Se on avoin ja vapaa, armollinen, kaunis ja täydellinen. Se Vapahtava Hiljaisuus on tiedon tuolla puolen, joten meidän ihmisten tulisi lakkaamatta etsiä tätä Hiljaisuuden aarretta, joka aina On, jos haluamme löytää ja tunnistaa täyttymyksemme elämässä. Älyllisesti sitä ei voi koskaan tavoittaa, vaikka sen ymmärtäisikin. Vain se, joka syö omenan, tietää, miltä se maistuu. 

Antautuminen ja hyväksyminen, haluista irtipäästäminen, meditaatio, kehon huolto, hyvä ravinto, rukoukset ja henkiset laulut tuovat meitä lähemmäksi sitä Sisäistä Ikuista Rauhaa, joka jokaisessa on kätkettynä. Kun mieli hiljenee, Horjumaton Todellisuus, Rauha, Autuus ja Tietoisuus vallitsee. Ei tulkintoja, ei mielipiteitä, ei ei arvostelua, ei erillisyyttä, vaan Ykseyden Rauha. Kun Itse oivalletaan, jää jäljelle Itsetön Itse. Kun kiinnipitämämme henkilö menettää otteensa ja valtansa meistä, ei jää jäljelle ketään ja olemme vapaita, niin kuin aina olemme olleet. Kun ei pidä mistään kiinni ja antautuu aina vallitsevalle ajattomalle Hetkelle, oivallamme olevamme perillä. 

Mantrat ja henkiset laulut pitävät meitä yhteydessä syvimpään olemukseemme. Siinä yhdistyy monen monta tärkeää tekijää kuten esimerkiksi antautuminen, henkinen oivallus, keskittyminen, sydämen avautuminen, mielen hiljeneminen. Kun Korkeimman Pyhiä Nimiä laulaa tai muita henkisiä lauluja, se antaa päiviimme kauneutta ja rohkeutta elää hyvää rikasta elämää. Ja kun mantralaulu tai mantran toisto lopulta hiljenee, jää jäljelle Ihana Hiljainen Autuus. 

Mantrat ja pienet laulut, joita Timo Chaturtha esittää, on omia sävellyksiä ja sanoituksia. Osa on vain suomenkielellä ja osassa on pohjana on sanskritin kielinen mantra, josta Timo Chaturtha on tehnyt intuitiivisen tulkinnan, ei siis suoran käännöksen.

Mantralaulut ja Meditaatio

Laulamme yhdessä Timo Chaturthan tekemiä mantralauluja ja lopuksi teemme yhteisen hiljaisen meditaation. Tilaisuus kestää tunnin verran. Mantralaulun osuus noin 40 minuuttia ja lopussa 20 min meditaatio.

Tervetuloa mantrojen pariin hiljentymään.

Teemu Kassila

Teemu Kassila on ollut aloittamassa monia erilaisia vaihtoehtoiseen tiedostamiseen pohjautuvia ajatushautomoita, toipumismuotoja sekä henkisen elämänmuodon uudistamishankkkeita.

Hän on pitänyt useita näyttelyitä sekä Suomessa että ulkomailla. Maalausten abstraktit ja myyttiset teemat ovat myös pyrkineet herättämään dialogia tämän ajan pysähtyneisyyden ja muutostarpeen välillä.

Julia Kuu

Oi, ihana ahdistus! Se on tullut kertomaan minulle, että nyt on vihdoinkin purettava pahoinvointia tuottava malli sisältäni. Elämän aarteet eivät aina näytä lahjoilta saapuessaan, vaan vasta kun opimme ymmärtämään niiden sisältämän viestin, jonka rakkaudellinen elämänvoima yrittää meille kertoa. Kivuliaat kokemukset on mahdollista muuttaa kullaksi oikealla tulkinnalla ja hyväksynnällä. Yhtäkkiä voikin huomata olevansa niistä kiitollinen. Kovimman paineen alla syntyvät kirkkaimmat timantit.

“Onko tämä universumi ystävällinen paikka?” Einstein kehotti ihmisiä kysymään itseltään. Minussa oli nuorena niin suuret määrät arvottomuutta ja rakkaudettomuutta, että 21-vuotiaana olin syvimmässä mustassani ja yritin tehdä itsemurhan yhden sellaisen päivän jälkeen, jolloin silloinen aviomieheni oli pahoinpidellyt minut. Nykyään näen tuon päähän potkimisen yhtenä elämäni parhaista tapahtumista. Se on suuri timantti, josta olen kiitollinen, sillä se herätti minut henkisesti. Tuon täydellisen periksiantamisen eli antautumisen jälkeen alkoi muutaman vuoden mystisten rakkautta ja ykseyttä värähtelevien kokemusten sarja, joka hyvin selkeiden johdatuksellisten tapahtumien lisäksi sai minut luottamaan elämään. Sen jälkeen minä olen aina tiennyt eläväni rakastavassa universumisssa, joka pyrkii ohjaamaan ihmistä kasvamaan, avaamaan sydäntään ja toimimaan sen mukaisesti.

Kasvu tarkoittaa eritoten vääristyneiden toimintamallien, uskomusten ja tunnelukkojen purkamista. Olemme täynnä ohjelmointeja ja niitä laatikoita rikki räjäyttelemällä onni, rauha, rakkaus, ilo, turva ja luottamus meissä kasvavat.

Mutta ei se helppoa ole. Oman rujoutensa näkeminen. Omaan paskaansa uppoaminen, jotta sitä saa puhdistautua. Ei, siksi välttelemme sitä. Vastustamme, näemme viat ja pahoinvoinnin syyt muissa ja yhteiskunnassa. Ylennämme ja alennamme itseämme. Miellytämme tai olemme kovia ja epämiellyttäviä. Väistelemme tunteitamme riippuvuuksiin. Vajoamme ahdistukseen ja syömme siihen päällimmäistä tuskaa poistavia lääkkeitä, muttemme kajoa juurisyihin.

Se, että hyväksymme kulloisenkin olotilamme ja kasvukohtamme. Sen, että “Jaahas, nyt minä taas kuvittelin olevani parempi tai pidemmällä kuin tuo toinen, onpas mulla vielä henkistä egoa murskattavana.” Että uskallamme katsoa syvälle itseemme ja keskeneräisyyteemme ja hyväksymme, että “tässä kohtaa minä nyt olen ja annan itselleni siihen luvan” jo pelkästään itsessään muuntaa asiaa. Pelkkä tiedostamisen valo, jota laitamme pimeyteemme, alkaa vaikuttaa.

Vielä kun ymmärrämme, miksi tämä vääristynyt malli on ollut meissä, mitä se on meille opettanut, se kova tapa elää alkaa alkemistisesti sulaa kullaksi. Alamme tuntea kiitollisuutta, joka on hyvin korkeavärähteinen tunne. Esimerkiksi itsensä esille tuomisen tarve, joka on kummunnut arvottomuudesta ja hyväksytyksi tulemisen pohjattomasta tarpeesta, on voinut auttaa ihmistä opettelemaan esiintymistaitoja. Hänellä ei ehkä muuten olisi tullut niin suurta tarvetta opetella niitä. Näitä taitoja voi myöhemmin elämässä käyttää puhtaasta sydämestä ja puhtaista tarkoitusperistä hyvän tekemiseen.

Toiset ihmiset ovat paras peilimme. Ensimmäinen avioliittoni toi minulle hyvin selväksi sen, että minun on todellakin aloitettava siirtyminen rajattomuudesta rajojen asettamiseen. Rajaton myös sen lisäksi, että ottaa itse vastaan huonoa kohtelua, usein myös kävelee surutta toisten rajojen yli tavalla tai toisella huomaamatta sitä, sillä hänellä ei ole rajan näkemisen kykyä. Ymmärsin myös, että minun on opeteltava itsearvostusta ja itsensä rakastamista. Sillä samalla tiellä olen edelleen kuten jokainen meistä.

Väkivaltainen suhde on ääriesimerkki. Kuitenkin jokainen ihmiskohtaaminen on yhteinen kasvun paikka samalla kun se on mahdollisuus nauttia ihmisten välisestä sydänyhteydestä ja jakamisesta, ravita toinen toisiamme. Olemme valtavan hyviä peilejä toisillemme. Se, mikä toisessa ärsyttää, se on useimmiten itsessämme se kohta, jota meidän on vaikea katsoa.

Oma tulkintamme tapahtumista vaikuttaa syvällisesti siihen, millainen elämämme todella on ja miten koemme maailman. Omasta tarinastaan ja omasta tämän hetkisestä elämästään ja omista tunteistaan vastuun ottaminen on oman voiman löytämistä ja itsensä rakastamista. Meillä on mahdollisuus nähdä tarinamme traumatisoituneen uhrin kärsimysnäytelmänä tai sitten monipuolisia rikastuttavia kokemuksia täynnä olevana löytöretkenä.

Matkana, jossa Rakkaus ohjaa meitä laajentumaan, kasvamaan, kuoriutumaan ulos nahastamme ja uskaltamaan kokea elämää herkkänä ja voimakkaana ihmisenä, jolla on jalkojen juuret vahvasti syvällä maassa ja laaja latvusto korkealla taivaassa. Joka osaa tuoda Henkeä Lihaksi elävässä elämässä muiden ihmisten parissa nähden oman ja toisten inhimilllisen kauneuden ja rujouden. Joka ymmärtää, että sen lisäksi, että tämä on rakastava universumi, tämä on myös universumi, joka pyrkii jatkuvasti laajentamaan kokemistamme niin kipeällä pimeydellä kuin autuaallisella onnella, rakkaudella ja rauhallakin.

Minä saan omalla varjojen ja valojen leikin matkallani paljon iloa ja nautintoa muun muassa maalaamisesta, runojen ja tekstien kirjoittamisesta, elämäni jakamisesta erilaisten ihmisten kanssa, tanssimisesta, laulamisesta, rummuttelusta, uuden soittimeni ukulelen rämpyttelystä sekä äärimmäisen paljon luonnosta. Kuopukseni muutti juuri loppukeväästä pois kotoa ja minä samalla hyvin vapaaseen, luonnonläheiseen ja liikkuvaan elämään asuntoautoon. Välillä vierailen Pyhtäällä Stockforsissa Kasvajat ry:llä, jossa saa tehdä hyvää eli hyvinvointiin liittyviä vapaaehtoistöitä hyvässä porukassa ja katsoa itseään peiliin kunnolla rehellisesti ja myötätuntoisesti.

Messuilla myyntipöydästäni löytyy yhteystietojeni ja minun lisäkseni voimaannuttavia maalauksiani, puolijalokiviä yms., jotka kaikki ovat vahvassa messualessa, sillä tosiaan asun kokoaikaisesti asuntoautossa ja mieluusti tyhjennän varastoani.