Tero Lahdes

Tero Lahdes tukee ja ohjaa valotyöntekijöitä korkeamman itsen ohjaukseen avautumisessa, ja auttaa ymmärtämään maapallon ja ihmiskunnan ylösnousemusprosessia.

Oma henkinen heräämiseni alkoi varsinaisesti 90-luvun puolivälissä, kun epäonnistuneiden liiketoimieni ja muiden vastoinkäymisten myötä koin suuren elämänmuutoksen. Sisäinen ääni alkoi ohjata minua uuteen suuntaan.

Löysin itseni Kulttuuritalon henkisiltä messuilta, jossa päätin selvittää, onko erilaisilla lukijoilla ja tietäjillä jotain todellista tietoa ja viestiä minulle. Käytyäni läpi jotakuinkin kaikki messujen tietäjät, jouduin ihmeekseni toteamaan, kuinka paljon nämä ihmiset pystyivät tietämään minusta. Kaiken kukkuraksi siirtyessäni seuraavaan tulkintasessioon, selkeä ääni päässäni sanoi: ”Tuossa on tuleva puolisosi!” Hämmentyneenä käännyin katsomaan erästä väkijoukossa seisovaa täysin vierasta naishenkilöä. Ja toden totta, hänestä myöhemmin tuli lapseni äiti! Keskeisin tietäjien viesti oli, että en tällä hetkellä elä elämää, jota minun tulisi elää, vaan yritän täyttää muiden odotuksia ja vaatimuksia. Olin tehnyt itsestäni kynnysmaton, vaikka minun kuuluisi olla jotain aivan muuta. Minun pitäisi ottaa selvää: ”Kuka minä olen?”

Sen seurauksena menin ensimmäiselle meditaatiokurssilleni, ja hieman myöhemmin intensiiviseen monivuotiseen henkiseen koulutukseen (Valon Polku). Siitä polkuni jatkui tyypillisen totuuden etsijän tapaan, tutustumalla laajasti henkiseen kirjallisuuteen, erilaisiin henkisiin filosofioihin, parannustekniikoihin, henkisiin järjestöihin, ryhmiin jne.

Vuonna 2012 sain sisäisen ohjauksen kautta kehotuksen kääntää ja kustantaa A.D.K.Lukin kirjat Law of life 1 ja 2. Kirjat olivat vedonneet minuun suuresti, ja ne perustuivat 1930-50 luvuilla kanavoituun materiaaliin. Kirjat antoivat tietoa alkavasta suuresta muutosprosessista, ja valmistelivat ihmiskuntaa toimimaan tietoisesti muutoksen edistäjinä. Kirjojen päälähde oli Mestari St Germain, joka oli tullut minullekin tutuksi heräämiseni alkuvaiheista lähtien. Hän on osoittautunut minun ja monen muun valotyöntekijän suureksi auttajaksi ja tukijaksi. Aloin myös pitää Elämän Laki kirjojen sisältöön liittyviä luentoja ja meditaatioryhmiä. 

Vuonna 2016 elämä yhdisti minut erääseen nuoreen äitiin, Minnaan, joka oli kuuntelemassa esitystäni Elämän Laki kirjoista. Olimme molemmat käyneet erään tietäjänaisen, Eilan, kanavointiryhmissä. Huomasimme välillämme virtaavan vahvan energian, ja ymmärsimme sillä olevan joku korkeampi tarkoitus. Aloimme viikoittain meditoida keskenämme ja aika pian aloimme saada systemaattista opetusta arkkienkeleiltä, mestareilta, ja muilta valo-olennoilta. ”Koulu” kesti neljä vuotta, jonka aikana saimme paljon henkilökohtaista ohjausta ja kehojemme valonmäärää vähitellen nostettiin. Minnasta kehittyi loistava kanava, joka pystyi antamaan viestien tulla puhtaasti kauttaan, ilman oman mielen suurempaa vaikutusta. Olimme samassa energiatilassa, mutta minun roolikseni tuli enemmän tulkita viestien sisältöä, ja kävimme tarvittaessa reaaliaikaista keskustelua toistemme ja viestin lähteen kanssa selventääksemme sanomaa. Näihin vuosiin mahtui myös paljon omien rajoitusten loputonta työstämistä. Ensimmäinen vuosi liittyi fyysisen kehon kehittämiseen, toinen vuosi tunnekehon haasteisiin, kolmas mentaalikehon ja neljäs henkikehon. Meitä autettiin ymmärtämään Maaplaneetan ja ihmiskunnan ylösnousemusprosessia ja avaamaan yhteyttä omaan korkeampaan tietoisuuteen.

Opetuksen myötä meitä valmisteltiin ohjaamaan myös muita, ja niin aloitimmekin syksyllä 2020 ns. valokehopilottiryhmän, joka toimi noin puolitoista vuotta. Ohjauksen tehtävänä oli jakaa tietoa ja antaa energiatukea kurssilaisille, jotta he voisivat helpommin saada yhteyden omaan korkeampaan tietoisuuteensa. Pilottikurssin aikana saimme viestejä pääasiassa Arkkienkeli Arielilta ja Mikaelilta, ja myöhemmin Metatronilta. Kurssi onnistui varsin hyvin. Kurssi Minnan kanssa jäi toistaiseksi viimeiseksi, sillä meitä kehotettiin seuraavaksi toimimaan yksin, ilman toisen tukea. Näin on tehty. Olemme toki vielä kuukausittain yhteydessä yhteisten meditaatiopienryhmien kautta.

Tänä vuonna olen kevään ja kesän aikana opiskellut ja tehnyt yhteistyötä mm. amerikkalaisten parantajien kanssa Masterhealer kurssilla. Huomasin, että minulla ja amerikkalaisilla kollegoilla on hyvin paljon samanlaisia kokemuksia henkisen polun vaiheista, ja meidän ymmärryksemme henkisestä avautumisesta ja ihmisen mahdollisuuksista parantaa itseään ja auttaa myös muita paranemaan on osoittautunut hyvin samanlaiseksi. Myös henkimaailman tuki ja ohjaus tuntui olevan hyvin samanlaista Atlantin molemmin puolin.

Arkityönään Tero (KTM) tukee työyhteisöjä yhteistyön, yhdessä kehittämisen, luottamuksen ja psykologisen turvallisuuden parantamisessa. Hän on kirjoittanut kaksi yhteistoimintaa käsittelevää kirjaa: Samassa Veneessä – Tositarinoita hyvästä yhteistoiminnasta (2011) ja Yhteistoiminta ja Luottamus (2015).

Hanna Ojanen

Maailmankuvani on animistinen. Kaikella on henki. Työskentelyni on shamanistista. Minulle shamanismi on kommunikointia henkimaailman kanssa – rajalla kulkemista.

Työskentelyni keskiössä on animistinen tapa kokea maailma – olla osa luontoa, vahvassa ja elävässä yhteydessä henkimaailmaan. Työskentelen shamanistisin menetelmin. Tärkeitä minulle ovat luovuus, herkkyys, läsnäolo ja kehollisuus. Yrtit, laulu, soitto, tanssi, taide, kädentaidot ja kansanperimätiedon elävänä säilyttäminen ovat aina kuuluneet vahvasti elämääni. Olen koulutukseltani kuvataiteilija ja fytoterapeutti. Ihmisopettajinani shamanistisella polulla ovat toimineet Christiana Aro-Harle sekä Jaana Kouri. Olen kiitollinen heidän antamastaan tuesta. Tärkein oppi, jonka heiltä olen saanut, on luottamus henkioppaisiin. Olen myös neljän lapsen äiti. Lapseni ovat olleet ehkä tärkeimpiä opettajiani ihmisyydessä. Lisäksi haluan tässä kiittää kaikkia, jotka kulkevat rinnallani tätä polkua.

Teen shamanistista hoitotyötä ja seremonioita sekä ohjaan rumpupiirejä ja kursseja. Tärkeimpinä työvälineinäni toimivat shamanistinen näkeminen, rumpu, ääni ja yrtit. Ohjaajana minua pidetään lempeänä ja hyväksyvänä. Koenkin tärkeimpänä ohjaus- ja opetustyössäni jokaisen kohtaamani ihmisen oman potentiaalin näkemisen ja sitä kohden kulkemisessa tukemisen. Tekemäni hoitotyö perustuu perinteisiin shamanistisiin menetelmiin, kuten voimanpalautukseen, sielunpalautukseen, puhdistamiseen ja poistamiseen sekä kuoleman ja elämän kanssa työskentelyyn. Hoitoseremonian ytimenä on shamanistinen matkantekeminen rumpua, helistintä ja ääntä työvälineinä käyttäen.

Minulla on oma yritys, Luova Polku, jonka kautta teen hoitotyötä, ohjaan kursseja ja koulutuksia, järjestän retriittejä ja teen myös omaa taiteellista työtäni. Työssäni pyrin paitsi tukemaan kohtaamiani ihmisiä kohti omaa potentiaaliaan myös vahvistamaan luontoyhteyttä. Animismi luo viitekehyksen työskentelylleni ja laajemmin myös omalle tavalleni olla maailmassa. Animistinen maailmankuva onkin hyvin oleellinen osa shamanismia. Animismissa pyritään tasapainoon ja kunnioitetaan kaikkea elävää. Koen, että kaikella on henki ja kaikessa – myös meissä ihmisissä – on luonto.

Olen ollut aina hyvin herkkä kokemaan maailman ja näkemään ihmiset. Shamanistinen polkuni aukesi tietoiselle tasolle noin 12 vuotta sitten, kun kävin kurssin shamanistisen työskentelyn perusteista. Siellä tein ensimmäisen shamanistisen matkani, joka antoi nimen kokemukselleni maailmasta ja itsestäni. Herkkyydelleni löytyi tila kasvaa ja muuttua voimaksi. Tämän jälkeen olen askel kerrallaan vahvistanut yhteyttä omiin henkioppaisiini ja oppinut lisää shamanistisista tekniikoista. Nyt ylpeänä opetan eteenpäin samaa kurssia, josta itse olen löytänyt portin tälle polulle. Olen löytänyt käyttöön ääneni monella eri tasolla ja nyt, henkimaailman neuvoja kuullen sekä kokemuksistani ja saamistani opetuksista ammentaen, saan tukea hoitotyössäni, kursseilla ja retriiteissä ihmisiä heidän omalla polullaan eteenpäin. Ja koko ajan aukeaa uutta tietoisuuteen! Opetukset konkretisoituvat. Koskaan ei voi tietää, mitä seuraavan polunmutkan takana odottaa. Tuntuu hyvältä tietää, ettei koskaan ole valmis.

Herkkyyteni vuoksi polullani ehkä minulle kaikkein haastavinta on ollut näkyväksi tuleminen ja tätä kautta osana yhteisöä oleminen. Tämän vuoksi minulle onkin erityisen merkityksellistä tuoda Hengen ja Tiedon messuille esitykseni. Koen saaneeni lahjan tutkia jälleen omaa ääntäni, oppimaani ja voimaani. Tulen yhdessä henkioppaideni ja keräämäni elämänkokemuksen kanssa toivoen, että voin välittää niistä kumpuavaa voimaa eteenpäin. Tulen puhumaan erityisesti suullisen perimätiedon välittäjänä ja omaa kokemustani jakaen.

Hengen ja Tiedon messujen aikana teen esitykseni lisäksi tarot-tulkintoja. Tarot-tulkinta voidaan tehdä haluamastasi aiheesta tai tarkastella elämäntilannettasi yleisellä tasolla. Teen tulkinnat lämminhenkisesti sinun omaa sisäistä ääntäsi tukien. Käytän tulkinnoissani Oshon Zen-tarotkortteja, jotka näyttävät sinulle niin tilanteesi vahvuudet kuin haastekohdatkin. Minulle nämä tulkinnat ovat osa shamanistista työtäni – kortit ovat yksi työväline. Voit tulla kanssani keskustelemaan myös animistisesta maailmankuvasta ja shamanismista.

Sanni Nevalainen

Sanni Nevalainen on KTM, hyvinvointiyrittäjä, kouluttaja, hypnoosiohjaaja, kirjailija, esiintyjä ja taiteilija (mm. Intuitio- ja Ilon kortit). Hän nauttii intuitiivisesta energiamaalaamisesta yhdessä enkeleiden ja valon maailman kanssa. Hän on ollut muun muassa päätaidenäyttelyn pitäjänä Hengen ja Tiedon messuilla. Hän tunnetaan enkelikurssien ja enkelihoitajakoulutusten vetäjänä. Häneltä ovat ilmestyneet kirjat Enkeleiden matkassa, Enkelit arjessa ja Enkelit ystävinä. Lisäksi häneltä on julkaistu jo kuusi meditaatioäänitettä.

Olen Sanni Nevalainen ja olen ollut valon yrittäjä päätoimisesti vuodesta 2008. Sydämellisesti tervetuloa messuilla kuuntelemaan esityksiäni, katselemaan taulujani ja tutustumaan minuun luokassa 1K-1. Messuilla olevat taulut ovat myös myynnissä.

Olen ktm, Suggestoterapeutti SHY, suositun Enkelikoulun perustaja, elämänmuutosvalmentaja, kirjailija ja Valon taiteilija.

Elämänpolkuni on kulkenut Reikin kautta enkeleiden ja valon maailmaan. Elämäni on muuttunut täysin tällä matkalla. Vuosina 2005- 2006 etsiskelin jotain elämääni. Periaatteessa kaikki oli ulkoisesti hyvin. Minulla oli mm. upea ekonomin työ If vahinkovakuutusyhtiössä Suomen henkilöasiakkaiden verkkopalveluista vastuullisena, mutta levottomuus ja tyhjyys vallitsivat sisälläni. Aloin esittää kysymyksiä: kuka minä olen, mikä on elämän tarkoitus.

Kun kysyy, niin vastataan. Vastaukset ovat muuntuneet matkan varrella, kun on entistä enemmän se, joka on. Kysyminen on muuntunut enemmän olemiseen, läsnäoloon hetkessä. Tietoisuuteen ykseydestä ja rakkaudesta, jota me kaikki olemme. Ja syvään haluun palvella kanssakulkijoita.

Sydämeni kutsu on ohjata voimallisia Enkelikoulutuksia ja opettaa Enkelihoitajia, jotta rakkaus ja valo leviävät. Ohjaan myös muita kursseja ja retriittejä yhdessä henkimaailman kanssa. Olen syvästi kiitollinen niistä tuhansista ihmisistä, joiden upean muutoksen olen saanut nähdä kursseilla ja sen jälkeen.

Rakastan maalaamista, kurssien pitämistä, tilaustöiden tekemistä, intuition virtaa ja intuitiivisen maalaamisen opettamista. On suuri ilo ja kunnia saada kulkea ihanien oppilaiden rinnalla ja nähdä heidän kasvavan omaan suuruuteensa ja potentiaaliinsa, rikkovan vanhat rajansa ja manifestoivan unelmansa.

Uutena intohimona minulla on joogan ohjaaminen. Yhdistän siinä valon maailman korkeat energiat ja joogan. Näin energioiden kehollistaminen on helppoa ja syvästi muuntavaa.

Minulta on julkaistu Valon ja Voiman vuosi -2023 kalenteri,  3 suosittua enkelikirjaa, 7 myynnissä olevaa tehokasta meditaatiota ja olen upeiden Ilon- ja Intuitio-korttien taiteilija.

Kun maailma myllertää, ole rauha ja rakkaus. Ole oma upea itsesi ja elä unelmasi todeksi! Näytän sinulle, kuinka. Lämpimästi tervetuloa meditoimaan, koulutuksiin, joogaamaan, kaukohoitoihin sekä maalauttamaan tilaustyö tai ostamaan upea energiapakkaus, taulu!

Ilolla, rakkaudella ja kiitollisuudella Sanni

Messuilla mukana Juhlasalin ovien välissä ulkopuolella Sanni Nevalaisen Valon Taidetta. Sanni maalaa öljy- ja akryyliväreillä sekä sekatekniikalla Valon auttajien eli mm. enkeleiden kanssa. Tule tunnustelemaan ja nauttimaan korkeavärähtelyisistä, värikkäistä ja valon koodeja sisältävistä teoksista! Sannin maalauksiin ja Sanniin voit tutustua lisää myös luokassa 1K-1. Taulut ovat myös myynnissä.

Antti Korpelainen

Kaikki on tietoista. Kaikki tietoisuus on pohjimmiltaan samaa. Eikä ole olemassa maailmaa erillään tietoisuudesta. Ei objektia ilman subjektia. Siten mikään ei ole väärin eikä oikein – on vain erilaisia tapoja kokea kaikkeutta. Lopulta ei ole edes ristiriitoja. On vain ääretön kaikkeus, joka yrittää ymmärtää itseään.

Tietoisella mielellä totuutta en tiedä, mutta tunnetasolla teemme tuttavuutta. Onnekseni olen täällä unohduksen verhon takana löytänyt toimivia konseptuaalisia työkaluja sen paljastamiseksi. Iloitsen saada jakaa näitä metodeja muille samanmielisille.

Tässä inkarnaatiossa ponnistan erittäin materialististieteellisestä taustasta. Polkuni kohti tietoista henkistä evoluutiota kääntyi, kun tieteen epämääräiset teoriat tietoisuuden luonteesta eivät tyydyttäneet uteliaisuuttani mystisistä kokemuksistani. Nykyisin ymmärrän, että myös ulkopuolisten narratiivien unessa kulkemani polku oli yhtä tärkeä osa henkistä kasvua suhteessa nykyiseen tietoiseen etenemiseen. Ei ole mitään energioiden liikettä, joka ei pyrkisi takaisin yhteyteen Luojan kanssa.

Amerikkalaisen L/L Research -tutkimusryhmän 1984 julkaisemat Law of One -kanavointikeskustelut RA:ksi esittäytyvän tietoisuuskollektiivin kanssa tarjoavat kirkkaan ja kokonaisvaltaisen näkökulman metafysiikkaan, fysiikkaan, biologiseen ja tietoisuuden evoluutioon, historiaan ja tulevaisuuteen. Näiden transsikanavointien tärkeimmäksi sisällöksi on itselleni muodostunut johdanto tarot-korttien hyödyntämiseen konseptuaalisena järjestelmänä ymmärtämään arkkityyppistä mieltä eli Luojan suunnitelmaa nyt kokemastamme itsetietoisuuden illuusiosta.

Tiedeuskoisen taustani takia opiskelen metafysiikkaa ja hengen evoluutiota omalla empiirisellä kokeellani, jossa ensiksi hahmotan rationaalisessa mielessä erilaisia konseptuaalisia malleja todellisuuden luonteesta ja sitten tutkin näiden teorioiden totuudenmukaisuutta mystisten kokemusten avulla. Vaikka koen sanojen ja muiden symbolien voiman tärkeäksi totuudenetsijän polulla, ne ovat aina vain vajavaisia karttoja, jotka elävät itse kuvaamassaan maastossa. Totuutta ei voi koskaan kukaan ulkopuolinen kellekään sanoilla selittää, sen voi jokainen kokea itse.

RA-materiaalin saatavuuden ja ymmärrettävyyden helpottamiseksi julkaisemme viikottain videon Neljäs tiheys -Youtubekanavallamme. Viisiosaisen perusteet-videosarjan jälkeen olemme julkaisseet yhden videon per kanavointisessio ja tämä 106 sessiota pitkä urakka tulee päätökseen keväällä 2023. Urakan helpottamiseksi saimme Hengen ja tiedon messuilla 2021 Rajatiedon Yhteistyö ry:n tutkimusstipendin. Tervetuloa mukaan matkalle kohti neljättä tiheyttä!

Jukka Muhonen

Työskentelen tällä hetkellä energiahoitajana kristallikallojen tietoisuuksien kanssa. Kanavoin hoidossa myös Valokieltä. Pidin ensimmäisen taidenäyttelyn Valokielen koodeista Porvoossa huhtikuussa 2022.

Olen tutkinut rajatietoon liittyviä asioita laajasti v. 1995 kuolemanrajakokemuksen jälkeen. Siitä alkoi kokemuksellinen matka henkisten asioiden parissa.

Toimin syyskuun alusta lähtien Kuopiossa. Teen energia-hoitoja, lähi- sekä kaukohoitoja kristallikallojen tietoisuuksien tukemana. Olen Reiki-, Cammalot Seichem ja Elämänkosketushoitaja. Kanavoin hoidoissa myös Valokieltä. Olen ammattikuvataiteilija – Valokielen koodien maalaaminen on tuonut täysin uuden ulottuvuuden kuvien tekemiseen.

Veli Martin Keitel

Olen Saksan kansalainen, mutta asunut lähes koko ikäni Suomessa. Koen voimakasta yhteyttä Englantiin ja Skotlantiin, joihin olen järjestänyt lukuisia matkoja, pääasiassa Michael Schirmerin kanssa.  Matkojen järjestämisen lisäksi teen selvänäköisiä tulkintoja, vedän sydänhengityssessioita ja valmistan hologrammityyppisiä 3-ulotteisia kuvia itse kehittämälläni tekniikalla.

Henkinen heräämiseni alkoi v.1997 Englannin mystisten peltokuvioiden kautta. Olen tehnyt niistä lukuisia videoita. Koin, että ne avaavat näkymän johonkin hyvin eksoottiseen todellisuuden tasoon, joka oli ollut itseltäni hukassa. Olin tosin jo pienenä lapsena hyvin intuitiivinen ja myös selvänäköinen. Kerroin tarinoita muista maailmoista, ja taikuudesta.

Kykyni ja herkkyyteni kuitenkin estyivät, kun koulun alkamisen lähestyessä minua kiellettiin puhumasta tällaisista asioista ja pitämästä niitä tosina. Tuohon aikaan perheessämme oli myös hyvin ahdistava ilmapiiri, johtuen vanhempieni välisestä ristiriidasta. Näiden asioiden vuoksi aloin kärsiä vakavista masennuksista jo hyvin pienenä.

Koen 7-vuotissyklit hyvin vahvasti omassa elämässäni. Näen, että elämäni kolme ensimmäistä jaksoa 21 vuoden ikään asti olivat traumojen keräämistä (koin vakavan hermoromahduksen juuri 21-vuotiaana), seuraavat kolme jaksoa 42-vuotiaaksi niistä parantumista. 41-vuotiaana (2007) koin merkittävän kuolemanrajakokemuksen. Ja kolme päivää 42. syntymäpäiväni jälkeen koin eräänlaisen uudestisyntyminen rebirthing-sessiossa. Pari vuotta myöhemmin aloin itse vetää hengitysterapiaa.

Vuoden 2005 jälkeen en ole käyttänyt mitään terveydenhoidon palveluita tai lääkkeitä masennuksen hoitoon, enkä viimeisen 10 vuoden aikana julkista terveydenhoitoa muutenkaan juuri ollenkaan. Tätä myötä sekä fyysinen että psyykkinen terveyteni on merkittävästi parantunut – olen ottanut itse vastuun terveydestäni. Tarvittaessa olen joskus käyttänyt energiahoitoja, homeopatiaa tai muita täydentäviä hoitomuotoja.

Itselleni viime vuosien “pakkomedikalisaatio” on näyttäytynyt pyrkimyksenä heikentää ja hallita ihmisten terveyttä, sen hoitamisen sijaan. Kehoni on temppeli ja minä itse temppelin ylipappi. Keskeisintä omassa terveydenhoidossa on mielestäni elementtien tasapainon tunnistaminen ja korjaaminen: Maa-Vesi-Ilma-Tuli – Sydän. Tähän liittyvät sellaiset asiat kuin ruokavalio, uni, liikunta, luontoyhteys, ihmissuhteet.

Sisäisen parantumisen myötä ja sydäntietoisuuteen aukeamisen myötä psyykkiset kykyni ovat vahvistuneet. Olen tehnyt selvänäköisiä tulkintoja vuodesta 2008 lähtien, mutta vuonna 2022 johdatus on vienyt tekemään näitä sekä hengitysterapiaa entistä enemmän.

Valmistuin musiikkipedagogiksi Jyväskylän ammattikorkeakoulusta syksyllä 2020. Olen viime vuosina tuonut musiikkia selkeämmin osaksi myös henkistä koulutustoimintaani.

Seppo Tanhua

Seppo Tanhua on suomalaisten hyvin tuntema astrologi. Hän harjoittaa astrologiaa 30 vuoden kokemuksella ja ylläpitää www.astro.fi sivustoa yhdessä muun astrotiimin kanssa.

Minä olen Seppo Tanhua. Olen toiminut ammattiastrologina jo yli 30 vuotta. Ylläpidän astro.fi-sivustoa ja teen sen lisäksi astrologisia livetulkintoja. Tulkinnassa käsittelen lähinnä karttasi karmallisia aspekteja, jotka kertovat tämänkertaisen elämäsi suurimmista henkisistä lahjoistasi ja niitä mahdollisesti rajoittavista uskomuksista, joista vapautuminen on helpompaa, kun tiedostaa edellisten elämien takaa vaikuttavia tekijöitä. Karttatulkinnan lisäksi astrologisessa istunnossa käsitellään aikaa ja sen syklejä henkilökohtaisella kartallasi noin kolme vuotta eteenpäin. Kyse ei ole ennustamisesta, vaan ennemmin aikamatkustuksesta tulevaisuuteen, joka helpottaa omien ideoiden ja suunnitelmien kohdistamista etukäteen sellaisiin juttuihin, jotka tällä hetkellä tuntuvat kiehtovilta.

Astrologia itsessään on yksi ikivanhoista esoteerisista opeista, jotka kaikki perustuvat pyhään geometriaan ja symboliikkaan. Kartan tutkiminen ei ole pelkkää tekniikkaa, vaan ennemmin kartan symboliikan yhdistämistä tulkittavan persoonaan ja olemukseen. Teen tulkinnat aina enemmän intuitioon kuin tekniikkaan perustuen, mutta kunnioitan samalla pyhän geometrian viisautta. Astrologinen tulkinta on tulkitsijan ja tulkittavan yhteinen matka elämän syvempään todellisuuteen, jota ei voi tieteellisesti todistaa oikeaksi eikä vääräksi. Ainoa tulkittavalle jäävä totuus on se minkä hän itse ymmärtää ja omaksuu tulkinnan aikana. Samalla tavalla jokaiselle jää itselle ratkaistavaksi, millä tavalla käyttää saamaansa ajankuvaa hyväkseen

Jussi Pajuniemi

Traumahäpeän synty ja kohtaaminen valmennuksessa

Traumahäpeän rakentuminen lapsuudessa liittyy selkeän kaltoinkohtelun, laiminlyönnin ja hyväksikäytön lisäksi kohtuuttomalta tuntuneeseen kritiikkiin, hylätyksi tulemisen tunteeseen ja torjuntaan. Se on lopulta meihin kokonaisvaltaisesti liittyvä arvio siitä, keitä me olemme hyväksikäyttävän, laiminlyövän, kaltoinkohtelevan, kriittisen, häpäisevän ja torjuvan kasvattajan näkökulmasta. Traumahäpeä ei tarkoita samaa kuin normaali häpeän tunne, joka ohjaa sosiaalista liittymistä ja siihen liittyvä hierarkian rakentumista. Normaali häpeää ohjaa meitä löytämään paikkamme yhteisöissä ja sosiaalisessa maailmassa (Boehm, 2012; Gilbert 1989). Me yritämme olla häpeän tunnistamisen avulla hyväksyttäviä ja tietoisia käyttäytymistavoistamme, jotka eivät ole hyväksyttäviä. Jos me kuitenkin koimme lapsuudessamme jatkuvaa arvottomuuden tunnetta esim. kohtuuttoman syyllistämisen, häpäisyn ja kritiikin kautta, me muodostimme kasvattajiin kohdistuvia selviytymisstrategioita, joista tuli osa meidän kiintymyssuhdettamme. Meille kehittyy silloin sisäinen ristiriita suhteessa tarpeisiimme, joista tulee sekä välttämättömiä että hävettäviä; meistä tulee traumahäpeään kiintyneitä. Me kaipaamme rakkautta, lohtua ja hoivaamista, mutta häpeämme tarvitsevuuttamme lapsuuden kokemustemme takia.

Traumahäpeämme aktivoituu normaaleissa vuorovaikutustilanteissa, joissa me olemme sosiaalisen arvion kohteena; esiintymistilanteissa, työhaastatteluissa, parisuhdekriiseissä, pääsykokeissa, asiakaskohtaamisissa, virastokäynneissä tai lääkärin vastaanotolla. Me kuulemme usein voimakkaan kriittisen äänen, joka yrittää estää toimintamme. Traumahäpeän syntyminen ja kiinnittyminen persoonallisuuteemme paljastuu parhaiten aina kriittisten ja vihaisten suojaosiemme toiminnan kautta, joiden tarkoitus on suojella ja piilotella traumatisoituneita lapsiosiamme. Traumalta suojaavien osien toiminta on usein niin tiedostamatonta, että me emme edes tunnista häpeän tunnetta tai kuule kriittistä ääntä. Meissä on selittämätön tunne viallisuudesta ja kelpaamattomuudesta. Siksi me pyrimme kaikin keinoin salaamaan häpeämme. Me häpeämme häpeäämme ja vahvistamme persoonallisuutemme suojaosien avulla sen piiloutumista. Me triggeröidymme (myös oletetusta) torjunnasta, kritiikistä tai rajattomuudesta, kun me emme tiedä vastausta kaikkeen, osaa jotakin välittömästi, tai jos me emme osaa kohdata toista ihmistä. Traumalaukeamisen takia me emme löydä oikeita sanoja eri tilanteissa ja meidän voi olla vaikeaa puhua.

Traumahäpeä on katkennut suhde itseemme ja toiseen

Traumahäpeän tunne on siis mielen osien ja kehon välisten suhteiden katkos. Se saa meidän katseemme kääntymään ja välttelemään kontaktia toiseen. Me saatamme kyyristyä tai me peitämme kasvomme käsillä. Me voimme punastua ja puheemme voi hidastua. Meitä voi kuvottaa tai me voimme tuntea heikotusta. Osa meistä kokee kehonsa raskaaksi ja vatsanpohjan tunne saattaa olla kivulias tai painava. Vireystila voi laskea tai nousta riippuen meidän eri suojaosien aktivoitumisesta. Jotkut meistä kokevat valtavaa väsymystä tai jopa irtaantuvat omasta kehostaan. Traumahäpeä on katkos kehon ja mielen välissä ja saa meidän ajatustemme laadun muuttumaan negatiiviseksi.

Persoonallisuuden osien todentumattomuus vaikeuttaa jatkuvasti meidän arkista olemista. Me leikimme (some, fantasiointi, unelmointi, työn välttely) mieluummin kuin teemme työtä tai joudumme haastavaan tilanteeseen, kun me joudumme tekemään jotain, joka muistuttaa traumasta. Traumahäpen suojeleminen aktivoituu usein myös addiktiivisuutena tai toisten ihmisten välttelynä. Traumahäpeän suojeleminen on keskeinen syy traumatilanteiden todentumattomuudelle ja persoonallisuuden osien väliselle polarisaatiolle. Siksi traumahäpeän tunnistaminen, todentaminen ja siitä eheytyminen ovat koko integraation ideaali.

Traumahäpeän hoitaminen

Oma valmennustyö on paljastanut, ettei traumahäpeä sulje pois ainoastaan myönteisiä tunnekokemuksia, vaan mitä tahansa tunteita, ajatuksia, uskomuksia, tai käyttäytymistä, joilla saattaa olla vaikutus siihen miten muut ihmiset ympärillä hyväksyvät nämä kokemukset. Kun meidän traumahäpeän suojaamisesta tulee kroonista ja se vaikuttaa patologiselta, se kietoututuu usein yhteen sisäisen kokemuksen fobian kanssa. Meissä on jotain sellaista niin väärää, ettemme halua paljastua sen tunteen kanssa kenellekään; emme edes itsellemme. Kaikki tapahtumat, tunteet ja ajatukset, jotka saattavat ohjata meidän traumahäpeään hillitään, estetään tai kritisoidaaan suojaosien avulla. 

Traumahäpeästä ei voi selviytyä nopeasti tai kertaluontoisella työskentelyllä. Me emme usein usko vakuutteluja siitä, että emme ole syyllisiä tai että meissä on rakkaus. Lähestymistapa on useimmiten tehoton ja meitä turhauttava. Me saatamme kokea olevamme vielä enemmän väärässä ja vääränlaisia, kun yksinkertaiset ohjeet häpeän sivuuttamisesta eivät meidän kohdalla toimikaan. Traumahäpeää lähestyttäessä meidän on seurattava yksinkertaista ohjenuoraa: ensin me todennamme asiaa kognitiivisella pintatasolla, jossa me tunnistamme ja todennamme traumahäpeään ja sen kokemiseen liittyviä arkisia merkkejä sekä kehollisesti että mielellisesti.

Toiseksi me luomme hitaasti ja myötätuntoisesti suhteen suojaosiin ja kolmannessa vaiheessa me pääsemme suojaosien avustuksella sisäisen lapsen kokemuksiin, joiden uudelleenelämisen ja tunteiden vapauttamisen kautta me voimme vähitellen irrottaa arvottomuuden ja yksinjäämisen tunteen otteesta. Meidän on otettava traumahäpeän käsittely osaksi koko inhimillistä kokemusmaailmaamme. Meidän tulee todentaa suojaosamme, viipyä niiden profiilien parissa ja saada lopulta yhteys sisäisen lapsen häpeästä, menetyksistä ja surusta koostuneeseen kokemusmaailmaan. Traumahäpeän normaalistaminen on tärkein osa valmennusta tai terapiaa. Meille on äärettömän tärkeää kuulla, ettemme me ole ainoita, jotka kamppailevat jatkuvan arvottomuuden ja kelpaamattomuuden tunteiden kanssa.

Jasmin Ahonen

Valovoimainen energiahoitaja ja Sinun Valo -valmentaja, joka tekee sydämensä työtä. Elämäntehtävänä kanavoida valon auttajien energiaa ja informaatiota ihmisille. 

Olen kulkenut henkisellä valon polulla nyt tietoisesti yli 10 vuoden ajan ja saanut jo nuorena luotua voimakkaan yhteyden taivaallisiin auttajiini. Olen saanut käytännön tasolla nähdä, miten upea vaikutus sillä on elämään, kun ottaa omat valon auttajat avuksi ja avaa sydämensä ja elämänsä sille valolle ja rakkaudelle, jota meille halutaan tuoda.

Niinpä haluan auttaa muita ihmisiä saamaan saman kokemuksen. Elämästä ei katoa haasteet, eikä tunteiden kirjon epämiellyttävämpi puoli. Ne kuuluvat elämään. Mutta kyky oppia haasteista ja valita suurimman osan ajasta ne tunteet, joita haluamme tuntea enemmän on mahdollista.

Tapahtumieni ja valmennukseni ajatuksena on antaa ihmisille työkaluja ja kokemuksia, jotka auttavat luomaan henkilökohtaisen yhteyden omaan sisäiseen Valon ja Rakkauden lähteeseen, sekä kyvyn ottaa elämään apua, energiaa ja ohjausta omilta valon auttajilta. Lisäksi luon tilan kohdata ja tulla kohdatuksi saman henkisten ihmisten kanssa, sekä latautua ja saada voimaa ryhmämeditaatioiden ja hoitojen kautta.

Joskus vahvan ja selkeän kommunikoinnin saavuttaminen vie aikaa, eikä se välttämättä ole tarpeen tai edes kaikkien tavoitteena. On myös paljon tapoja ottaa apua vastaan ilman vahvaa ja tietoista henkilökohtaista yhteyttä auttajiin. Esimerkiksi Askeleet Henkisen Heräämisen Hetkellä -kanavoinnit, jotka käyn messuilla läpi, ovat yksi työkalu, jolla ottaa apua vastaan.

Tällä hetkellä toimin Helsingin ja Vantaan alueella Intuitiivisena energiahoitajana, Äänimaljahoitajana, Sinun Valo -valmentajana ja tapahtumien järjestäjänä. Hoitoja ja valmennusta on mahdollista vastaanottaa myös videoyhteyden kautta. Olen kiitollinen, että saan olla ja toimia näiden ihanien valo-olentojen kanssa ihmisten hyväksi.

Energiahoidot on mahdollista vastaanottaa Vantaalla kotonani hoitohuoneessa Paimenenkatu 23 A 4(kissa- ja koiratalous), etänä videoyhteyden kautta tai Helsingissä Kehon ja Mielen Voiman Hyvinvointitilassa Pohjois-Haagassa, Kuparitie 16e.

Ajanvaraus Vantaa: https://calendly.com/luontosivoima/energiahoito?month=2022-09

Ajanvaraus Helsinki: https://www.kehon-ja-mielen-voima.com/ajanvarauskalenteri/

Kuvat © Mia Järvisalo
Kuvat © Mia Järvisalo

Brahma Kumaris meditaatiokoulu

Brahma Kumaris on maailmanlaajuinen henkinen liike, joka on omistautunut sekä henkilökohtaisen transformaation, että maailman uudistamisen tehtävälle. Brahma Kumaris on perustettu Intiassa 1937, josta se on levinnyt yli 110 maahan, kaikkiin maanosiin. Brahma Kumaris on vaikuttanut laajasti monilla sektoreilla kansainvälisenä kansalaisjärjestönä, mm. YK:ssa. Kuitenkin heidän todellinen päämääränsä on auttaa yksilöitä muuttamaan materiaalinen maailmankatsomus henkiseksi. Brahma Kumaris tukee syvällistä, yhteistä tietoisuutta rauhasta, sekä jokaisen sielun arvokkuuden kehittämistä.

Opiskelijat ovat eri ikäisiä ja erilaisista taustoista lähtöisin olevia yksilöitä, jotka opiskelevat henkistä tietoa, joka kunnioittaa kaikkien uskontojen perinteitä. Tieto selittää johdonmukaisesti sielun, Korkeimman, ajan ja karman luonteen sekä henkisen elämäntavan. He harjoittavat ja opettavat mieltä rauhoittavaa meditaatiota, joka tuo terveen tasapainon ulkoisen ja sisäisen maailman välille.

Säännöllistä toimintaa järjestetään Helsingissä. Suomessa järjestetään henkisen hyvinvoinnin luentoja, meditaatiokursseja ja retriittejä, joita järjestetään myös verkossa. Ne soveltuvat kaikille itsetutkiskelusta ja meditaatiosta kiinnostuneille. Toimintaa pyöritetään vapaaehtoisvoimin ja kaikkiin ohjelmiin on vapaa pääsy.

Mitä tarjoamme?

Tarjoamme puitteet kokemukselle, joka muuttaa elämän. Tutkimalla ja paneutumalla kaikkein olennaisimpaan kysymykseen “Kuka minä olen?”, kehitämme ymmärrystä itsemme mestaruudesta, jonka avulla voimme pitää elämämme ohjakset käsissämme. Syyttely loppuu. Syvenevä henkinen tietoisuus avaa pikkuhiljaa illuusioiden häkit. Otamme jälleen vastuun oman elämämme luomisesta. Nykyhetkestä tulee todellinen lahja.

Teemme tämän tulemalla kokeneiksi neljällä opiskelun osa-alueella.

Henkisen tiedon opiskelu

Universaalit totuudet sielun luonteesta, Jumalasta sekä näiden kahden välisen läheisen suhteen vaikutukset, luovat taustan henkisille ponnisteluillemme. Tämä ymmärrys auttaa meitä hallitsemaan kokemuksiamme, joita kutsumme elämäksi.

Rajajooga –meditaation harjoittaminen

Askel kerrallaan prosessi auttaa meitä keskittymään syvään sisäiseen voimaamme sekä potentiaaliimme, joka sitten voi alkaa kukoistaa ja laajeta. Ajattelemalla vähemmän ja voimakkaammin, alamme kokea omaa suuruuttamme.

Tässä meditaatiossa näemme, kuinka hiljaisuus on todellinen portti tyytyväisyyteen. Hiljaisuus vie meidät tyyneyden maailmaan, kuin painaisimme hetkeksi tauko-nappulaa elämämme elokuvassa. Se auttaa meitä hallitsemaan aikaa. Mitä enemmän annan aikaa hiljaisuudelle, sitä enemmän hiljaisuus antaa minulle aikaa.

Hyveiden tietoinen omaksuminen

Ymmärrämme henkisyyden merkitsevän sitä, että voimme harjoittaa hyveitä hankalissakin tilanteissa. Tämä parantaa itsekunnioitustamme. Opimme hallitsemaan ja ymmärtämään rakkauden energiaa – antamisessa, ei ottamisessa. Keskitymme luonnollisesti niin omiin kuin muidenkin hyveisiin, heikkouksien sijaan. Suhteet paranevat.

Muiden henkinen palveleminen

Luonnollinen seuraus henkisten totuuksien ymmärtämisestä, rajajooga –meditaation harjoittamisesta sekä hyveiden omaksumisesta on halu palvella muita. Muiden henkinen palvelus tarkoittaa, että heitä autetaan seisomaan omilla jaloillaan ja tekemään omat päätöksensä. Sen avulla voimaannutetaan muita, jotta hekin näkevät rauhan, rakkauden ja onnellisuuden todellisina aarteinaan sisäisen ja ulkoisen maailman luomisessa.

Yhteystiedot p. 0400 454049, 040 9106245

Tea Holm

Tea Holm, FT, TM on tietokirjailija, joka on tutkinut spiritualismia noin 15 vuoden ajan. Teosofiasta ja muista esoteerisista virtauksista hän on vastikään kiinnostunut, ja niistä onkin tekeillä kolmas tietokirja. Ensimmäinen tietokirja ”Perhosvaikutus” käsittelee spiritualismia, toinen ”Magian lumo” psyykillistä tutkimusta ja kolmas ”Valoa kohti” esoterian historiaa. Holm toimii uskonnonopettajana Helsingin kaupungilla.

Onko jo mahdollista tehdä johtopäätöksiä tuonpuoleisesta akateemisten tutkimusten pohjalta? Tätä kysymystä FT, TM Tea Holm on pohtinut tutkimuksissaan. Elämä itsessään on mysteeri, eikä siitä selville pääseminen ole mikään kevyt projekti. Se on kuitenkin niin tavattoman mielenkiintoinen projekti, että on tutkittava – ei vain hutkittava.

Alkuperäänsä tutkiva ja pohtiva ihminen uskaltaa kysyä ja etsiä vastaustaan omakohtaisesti. Tätä kutsutaan nykyään uskonnollisuuden sijasta henkisyydeksi tai henkiseksi etsinnäksi. Holm on uskonnonopettaja, jonka mielestä ajattelun taidot ovat yksi tärkein asia, jonka toiselle voi opettaa.

Informaatiotulva on valtava. Tietoa on saatavilla datan muodossa. Mutta onkin eri asia sitten tulkita tuo data ja ymmärtää, mitä se merkitsee tai mikä on relevanttia dataa. Omissa tietokirjoissaan Holm on käsitellyt spiritualismin ja teosofian ilmiöitä sekä niihin liittyvää psyykillistä tutkimusta: sieluntutkimusta.

Monet tunnetut tiedemiehet (tutkijat olivat siihen maailmanaikaan lähes poikkeuksetta miehiä) alkoivat 1880-luvulla tutkia sielun olemassaoloa akateemisella otteella. Tarkoituksena oli – ei enempää eikä vähempää – saada selville sielun olemassaolo. Holm kertoo, mitä sielusta saatiin selville.

Holmin omat akateemiset tutkimukset käynnistyivät 2000-luvun puolivälissä, kun hän osallistui Suomen Spiritualistisen Seuran meediotilaisuuteen, jossa hän sai vastaanottaa viestin Alina-isoäidiltään. Niin ainakin viestin välittänyt meedio antoi ymmärtää ja kuvaili osuvasti isoäidin ulkonäköä. Kenties merkittävin seikka oli se, että meedio lausui isoäidin nimen kerralla oikein.

Kyse ei ollut vain arvailusta. Hyvät osumat eivät selittäneet muitakaan tietoja. Tieto tuli tuntemattomasta lähteestä. Saman asian totesi aikoinaan Harvardin yliopiston psykologian professori William James meedio Leonora Piperista: tieto oli yksityiskohtaista ja tarkkaa. Mutta sen lähde oli arvoitus.

Elämä itsessään on arvoitus, mutta niin on kuolemakin. Kolikolla on aina kaksi puolta. Tämän päivän ihminen ajattelee itse, omilla aivoillaan, eikä tyydy traditionaalisiin eli perinteisiin ratkaisuihin.

Tarja Senne

Tarjan henkiset kyvyt puhkesivat toimintaan jo aivan lapsuudesta. Hän on meedio, transsimeedio, selvännäkijä, energia-henki-kaukohoitaja, transsitaiteilija, kaukokatsoja, taidemaalari ja kuvittaja sekä henkisen tien kulkija. Hän välittää viestejä henkimaailmasta symbolien kautta ja viestein – enkelit, auttajat ja valonmestarit ovat tilaisuuksissa läsnä.

Tarja on lähtöisin Lapin läänistä ja syvät, kaukaiset juuret myös metsäsaamelaisuuteen. Tarja asuu tällä hetkellä kauniissa Vesijärven maisemissa Vääksyssä. Matkaa Helsinkiin taittuu sieltä puolessatoista tunnissa. Hänellä on myös vastaanotto Vääksyssä sekä eri paikkakunnilla (www.valoilorakkaus.com) kuten Porvoossa, Helsingissä, Jyväskylässä. Tarjalla on Vääksyssä tsakrahoitopeti Brasilian Casasta johon hän on saanut myös henkien siunauksen.

Hänellä on kehostairtaantumiskokemuksia ja useita rajakokemuksia kuten kuolemankokemus sydänleikkauksen yhteydessä lapsena. Enkelin saattamana hän palasi omaan kehoonsa.

YLEISÖTILAISUUDET: Tarjan yhteydet henkimaailmaan syntyvät transsin aikana. Häntä auttaa ihana enkeli, joka kauniisti ohjaa tilaisuutta, jonka jälkeen häneen kehollistuu Valoa ja Kristusenergian Pyhää korkeinta tunnustavia henkiä. Selvännäkijänä hän saa yhteyden oppaisiin, enkeleihin, edellisiin elämiin, sekä omiin Rakkaisiin. Useat ulottuvuudet avautuvat katsomisen kautta ja yksityisistunnot muotoutuu kunkin henkilön energian ja värähtelyn mukaan. Näin myös yleisötilaisuudessa. Henkiparannus, energiahoito on myös lähellä Tarjan sydäntä. Tarja “skannaa” asiakkaan. Kehosta erottuu heikot kehon-osat joihin henkimaailma kohdistaa energiaansa. Henkimaailman auttajat ovat läsnä ja Tarja toimiikin myös hoidossa heidän ohjaamana ja opastamana. Kaikki tapahtuu korkeimman ja jokaisen sielunsuunnitelman mukaan. Tarja ei paranna vaan toimii Jumalan kanavana.

Tarja on myös kaukokatsoja ja ns. kaukoparantaja. Useasti pyydetään katsomaan hyvin laajasti maan ja taivaan väliltä ja eri kosmisista ulottuvuuksista. Tarjalle avautuu YKSITYISistunnoissa symbolit, joita hän katsoo ja tulkitsee viestein.

Tarja tunnetaan myös taidemaalarina, kuvittajana, graafikkona. Hän on myös transsitaiteilija. Hänet tunnetaan ihanista enkeleistä sekä jouluisista tontuista kortteina ja servetteinä. Hän on suunnitellut lähes neljäkymmentä vuotta suomen suurimmille eri kustantajille sekä hyväntekeväisyysjärjestöille ympäri suomen, Baltian ja ulkomaat. Tarjasta on kirjoitettu kirja, joka kertoo hänen henkisestä tiestään, ihmeellisistä näyistään ja kokemuksistaan. Se kertoo ja opastaa kauniisti henkisen tien kulkijaa.

Kirja: Tarja Senne : “Toinen jalka taivaassa” Kirjoittaja: Juhani Senne

Puh: 0600 – 303066 ( 2.28 min + pvm. )
Arkisin klo. 10 – 12 ja 17 – 20 parhaiten

Seppo Laaksonen

Seppo Laaksonen on onnellinen mies joka elää rakkaudessa ja rakkaudesta. Hän on läsnä aina ja hyväksyy kaiken, mutta puuttuu vääryyteen , kuitenkin niin ettei itse poistu tasapainosta. Hän on oivaltanut, että rakastamalla itseään hän auttaa parhainten muita auttamaan itseään. Mieli on hänelle sydämen apuri ei pomo.

Seppo on uuden ajan rakkauden shamaani, joka kunnioitaa kaikkia ja kaikkea. Ja tietää, että kaikki on hänessä. Jos hänen mielensä on vapaa ja hänen sydämensä energia virtaa vapaasti, on hänessä kaikki tietous, kaikki jumaluus, koska hän on rakkaus, ykseys.

Kaikki sielut ovat hänelle yhtä tärkeitä ja samanarvoisia. Hän tietää vaikka hän on mitätön palaa tätä maailmankaikkeutta, niin hän kuitenkin samalla se tärkein pala, koska ilman häntä kaikki ei olisi yhtä ja täydellistä. Kaikessa on kyse siis hänestä. Koska Sepolle Seppo on tärkein, vain näin hän voi antaa rakkauden virrata kauttaan vapaasti ympäristöönsä.

Mutta samalla hän muistaa (ainakin yhä useammin), että Seppo asuu sydämessä, ei mielessä.
Ja aina, kun hän tippuu pois tasapainostaan eli menee mieleensä, hän hyväksyy sen ja antaa anteeksi itselleen ja mielelleen, yhä uudestaan ja uudestaan.

Sepon mielen on kovin usein niin vaikeaa muistaa olevansa täydellinen ja siksi se pyrkii hallitsemaan tilanteita sotkien vapaan energian virtauksen. Sepon mielessä asuu pelko, joka patoamaan virtauksen, mutta onneksi asian tiedostamalla on virtaus helppo vapauttaa.

Slim Mill

Milad Dehghan eli Slim Mill on suomessa syntynyt Iranilaistaustainen somevaikuttaja, poliitikko, sekä rap-artisti joka tunnetaan parhaiten humoristisista rap-kappaleistaan. Hänen suosituin kappaleensa “kebab” on kerännyt lähes neljä miljoonaa näyttökertaa youtubessa.

Slim Milliltä löytyy kolme Youtube -kanavaa (Slim Mill, Leveli, Leveli 2) jonka yhteistilaajamäärä ylittävät 100 000 tilaajaa. Slim Mill toimii juontajana suomenkielisessä podcast ohjelmassa nimeltä LEVELI, jossa käsitellään politiikkaa, esoteerisuutta, mystiikkaa sekä henkisyyttä. Slim Mill valittiin Vantaan kaupunginvaltuustoon vuoden 2021 kuntavaaleissa. Slim Millin ensimmäinen luento Hengen ja Tiedon messuilla 2021 nimeltä Elämän salaisuudet on kerännyt Youtubessa yli 20 000 näyttökertaa. Tällä kertaa hän pitää luennon suosikki aiheestaan: Kolmannen silmän salaisuuksista ja mahdollisuuksista!

Marko Manninen

Olen ruusuristiläinen totuuden etsijä, esoteeristen traditioiden ja modernin tieteen rajapinnan itsenäinen tutkija. Kiinnostuin teininä kamppailulajeista, itämaisesta filosofista, meditaatiosta ja teosofiasta, jotka ovat olleet kantavia aiheita läpi elämäni. Ammatillisen polkuni olen kulkenut multimediasisällöntuottajana, webohjelmistokehittäjänä ja ohjelmoijana.

Esoteria on minulle ennakkoluulottoman totuuden etsijän jatkuvaa hiontaa ja siltojen rakentamista sisäisten harjoitusten, eettisen itsekasvatuksen, tiedollisten ja taiteellisten pyrkimysten, symbolisen seremonian sekä yhteisöllisen toiminnan kautta. Se on ikuinen oppimisen tie, varmana olemisen välttämistä ja itsestä luopumista mietiskelyn ja palvelun kautta. Esoteristin on opeteltava seisomaan lopulta omilla jaloillaan tyhjyyttä hipoen ilman ideologisia kainalosauvoja. Mutta on hienoa, jos matkalla kohtaa ihmisiä, joiden kanssa voi jakaa kokemuksia ja auttaa vuoroin toisiaan hankalissa elämän kurveissa.

Esiinnyn siis keskeneräisenä ja vajavaisena. Minulla ei ole tarjota valmista mallia eikä oppia esittämistäni asioista. Sen sijaan jaan esityksissäni jonkinlaisen vapaasti seilailevan, pohdiskelevan matkan tutkimustuloksiini ja oivalluksiini totuuden etsijän, viisauden rakastajan, sekä luonnon filosofisten ilmiöiden tutkijan lähtökohdista.

Olen kirjoittanut kuluneen vuosikymmenen aikana kymmenkunta esseetä, tutkielmia ja omakustannekirjoja, säveltänyt, musisoinut sekä toteuttanut monia haastatteluja mesokosmos podcast-ohjelmassani. Niissä käsittelemiini aiheisiin palaan tavalla tai toisella julkisissa esityksissäni.

Maria Zavou

Olen Maria Zavou, Ateenasta, Kreikasta.

Työskentelen opettajana, kirjoitan kirjoja ja maalaan. Minulla on poikkeuksellinen kyky olla yhteyksissä taivaallisiin opettajiin, enkeleihin ja se on kulkenut mukanani jo yli 35 vuoden ajan. Tänä aikana olen tutkinut, opiskellut, maalannut sekä kirjoittanut aiheesta, luennoinut tuhansille ja tuhansille ihmisille sen tuomasta mahdollisuudesta eheytymiseen ja syvään itsetuntemukseen.

Opetusfilosofiani keskiössä on teoria linnunratojen ulottuvuuksista, muinaisesta osaamisesta ja vaihtoehtolääketiede. Näiden avulla on tavoitteena herättää meissä asuva jumalallinen viisaus, henkilökohtainen kehitys ja eheytyminen.

Eräs erikoisuuteni on kanavoidut Henkikirurgiat. Näissä tapahtumissa tulevat taivaalliset erityisosaajajoukot auttamaan ja puhdistavat psyykkisten ja fyysisten sairauksien syyt. Tähän tarkoitukseen on myös luotu Kristallipeti Helsingissä, johon voit varata henkilökohtaisen hoitoajan.

Kauttani koulutuksen saaneet oppilaat onnistuvat

  • herättämään muistin jumalallisesta kipinästä sydämessä.
  • muuttamaan ajattelemisen tavat, näkemyksen ja lähestymisen elämän tosiasioille, sekä katsomaan ja käsittelemään niitä ilman negatiivisia tunteita.
  • huomaamaan, että sielussa on mahdollisesti kykyjä horroksessa, jotka voidaan herättää jumalallisten valoenkelien, arkkienkelien ja Kristuksen viidennen ja kuudennen ulottuvuuden hierarkian mestareiden avulla. Ohjauksessani oppilaat yhdessä henkilökohtaisen itsetietoisuuden kanssa asteittain :
  • vapautuvat karmisista sopimuksista.
  • löytävät todellisen itsensä.
  • oppivat rakastamaan, kunnioittamaan ja uskomaan.
  • lopettavat pelkäämisen, katkaisevat riippuvuudet ja epäilykset, sekä poistavat esteet,
    jotka ovat kontrolloineet elämää.
  • rakentavat uuden todellisuuden, joka sopii sielun todellisiin tarpeisiin ja toiveisiin.

Maria Zavou maalaa myös tilauksesta Sielukehon, Kaksoisliekin ja Taivaallisten vanhempien maalauksia.

Klaus Rahikainen

Klaus Rahikainen on pitkän linjan elämäntutkija, kirjailija, ihmettelijä sekä historian maisteri. Hän on vuodesta 1988 lähtien julkaissut yhteensä 18 omaa teosta, joista viimeisimmän ”Ilo on elämän tarkoitus” keväällä 2022 hänen oman IamBooks kustantamonsa kautta.

Hän kutsuu itseään myös Samavika-Rahikaiseksi, sillä hän tunnistaa itsessään kaikki mahdolliset ihmisyyden kiroukset ja taakat samoin kuin siunaukset ja pyhyydenkin. Hän on jo nuorena miehenä haastanut Kaikkeuden näyttämään hänelle kaiken mahdollisen, sillä hän tietää että hänen on ihmisenä mahdollista kohdata kaikki mahdollinen ja mahdotonkin inhimillisyys. Hänen mottonsa on ”Tunne itsesi” ja sitä hän on käyttänyt paljastaessaan itsestään yhä uusia vanhojen pelkojen varjoja, joiden luhistuessa läsnäolon kirkkaudessa hän on aina saanut kokea Elämän ihmeen ilon, joka näin on yhä enemmän vapautunut käymään ja laulamaan myös hänen kauttaan. Maistuis varmaan sullekin 🙂

Viime vuosina maailman ulkoisten pelon peittojen kasvaessa yhä paksummiksi, Rahikaisen omat pelot ovat tulleet paljastetuiksi yhä tiivistyvään tahtiin. Näistä aiheista hän julkaisi vuonna 2020 vuonna kaksi kirjaa, joiden nimet yhdessä paljastavat kaiken: ”Pelon tuolla puolen”, ”Olet rakkaus jota kaipaat”. Tätä Rahikainen elää omallakin kohdallaan todeksi, mistä on näkyvänä osoituksena uusimman kirjan huipennuksena hänellekin aivan puskista syntyvä syvän syyllisyyden kohtaaminen ja siitä irtautuminen. Eli tutkimusmatka jatkuu edelleen!

Rahikainen kertoo Pyhästä Graalin maljasta, jonka hän lopulta löysi itsestään. Me olemme turhaan etsineet tuota ihmeitä tekevää astiaa maailmalta, vaikka se on koko ajan ollut piilossa meissä itsessämme. Graalin malja on meidän oma pyhä mielemme, jossa kantamamme ajatukset ja tunteet toteutuvat automaattisesti meidän maailmassamme ja kokemuksissamme. Ja koska olemme kätkeneet tuohon pyhään mieleemme paljon vanhaa ja pelottavaa kamaa ja paskaa, se tuottaa juuri sitä, vaikka kuinka koettaisimme tietoisesti luoda jotain kaunista ja merkityksellistäkin. Meidän on kunkin kohdattava omassa pyhyydessämme kantamamme varjot, pelot ja inhimilliset roolit, jotta lopulta vapautuisimme luomaa pyhästi, kauniisti, viattomasti ja rakastavastikin. Tästä pyhästä luomisvoimasta kerron, siitä joka sinussakin odottaa heräämistään.

Jozsef Strausz

Unkarissa syntynyt, 1973 Suomeen opiskelemaan tullut, Otaniemessä diplomi-insirööriksi opiskellut, yrittäjänä toiminut ufotutkija.

Viisikymmentä vuotta sitten, kaksikymmentävuotiaana lähdin Unkarista Suomeen stipendiaattina valloittamaan maailmaa. Kahden kuukauden tehokielikurssin avulla piti aloittaa opiskelut Teknillisessä Korkeakoulussa Otaniemessä.

Alkuvaikeuksien ja vuoden kielikylvyn jälkeen pystyin suoriutumaan suomen kielellä joistakin peruskursseista.

Vuonna 1982 valmistuin Otaniemestä Puun mekaanisen teknologian, Teollisuustalouden, sekä Atk alan pää- ja sivuaineista. Samana vuonna presidentti Mauno Koivisto signeerasi Suomen kansalaisuustodistukseni.

Valmistumiseni jälkeen perustin teknisen alan yrityksen ja olen toiminut yrittäjänä siitä lähtien. Olen osallistunut Nokian nousukiitoon alihankkijana, parhaimillaan 50 softa-insinöörin työnantajana.

Kiinnostukseni ufoihin alkoi heti Suomeen tullessani, kun käteeni joutui Frank Edwardsin kirja ”Lentävien lautasten arvoitus”. Se oli menoa saman tien. Tiesin heti, että löysin jotain joka tulisi vaikuttamaan elämääni ja ajatteluuni suuresti.

Ateisti taustaisena maahan laskeutuvat jumalat, sekä uskontojen alku sai järkevän selityksen vieraiden sivilisaatioiden ja avaruusaluksien olemassaolojen kautta.

Unkarin vapautumisen jälkeen seurasin satelliittilähetysten kautta, mitä siellä puhuttiin ufoista ja vieraista sivilisaatioista. Aihe oli paljon vapaampi, kuin Suomessa useampi TV kanava käsitteli aihetta viikottain. Ufo-aiheisia julkaisujakin oli useampia saatavilla.

Vierailessani Budapestin ufokongressissa, tutustuin unkarilaisiin ufotutkijoihin ja kirjailijoihin. Liityin myös Suomen Ufotutkijat ry:n jäseneksi ja myöhemmin, kun tulin SUTin hallituksen jäseneksi, kontaktit unkarilaisiin tutkijoihin loi mahdollisuuden yhteistyön luomiseen.

Suurin muutos kehityksessäni tapahtui, kun tutustuin István Élesin reinkarnaatiotutkimuksiin. Hän on tutkinut yli kaksikymmentä vuotta ihmisten edelliset- sekä tulevat elämät valveuni tilassa. Hän sai silmäni avautumaan henkiselle ulottuvuudelle ja tällä hetkellä voin kuvailla itseäni ”Jumalaan uskovaksi ateistiksi”. Michael Newtonin kirja ”Sielujen Matka” teki myös suuren vaikutuksen ajatteluuni.

Pari vuotta sitten tutustuin puheenjohtajamme Heikki Kuljun kautta Gosian Youtube videoihin ”Cosmic Agency” nimellä. Kanavalla on tällä hetkellä yli kolmesataa videota todella laajoilta alueilta, historiasta, fysiikkaan, kemiaan, avaruustieteeseen, henkimaailmaan- ja avaruusolioihin. Ufotutkijana tämä tietolähde on kullanarvoinen. Pinnallinen tutustuminen videoihin ei välttämättä riitä, mutta mitä enemmän näihin asioihin tutustuu, sitä varmemmaksi tulee asian aitoudesta.

Tiina Sara-aho

Tiina Sara-aho on ohjannut ja esittänyt Pyhää tanssia kymmenen vuotta. Hänellä on klassisen baletin koulutus, tanssinopettajan pätevyys (TEAK-täydennyskoulutus).

Vanhempani olivat luterilaisen kirkon jäseniä ja minä sen myötä. Kirkossa emme käyneet edes jouluna. Rippikouluiässä menin mieluummin balettikursseille kuin rippikouluun, joten sen kävin vasta aikuisena teologian opintojeni yhteydessä. Lapsuudenkotini ilmapiirin täytti äitini myötä rauha ja rakkaudellisuus. Isäni puolelta sain henkiseksi ravinnokseni hersyvää hyväntuulisuutta, rentoutta ja luottamusta. Viisilapsisen perheen toiseksi nuorimmaisena oli turvallista kasvaa. Turhat särmät hioutuivat vapaissa pihaleikeissä vuokrakerrostalojen pihoilla ja metsiköissä. Iltaisin kotien ikkunoista kaikuivat kutsuhuudot, kun jotkut lapsista olivat unohtuneet ulos leikkeihinsä.

”Kerran elämässä -kokemus” minulle oli Atlantin ylitys edestakaisin ja puolen vuoden purjehdus Karibialla omalla veneellämme.  Australian ja Uuden-Seelannin matka lentoteitse ja autolla oli puolestaan matka eksotiikkaan, uusiin kulttuureihin ja huikeisiin maisemiin. Näillä matkoilla koin olevani vapaa kokemaan uusia asioita ja elämään kaikilla aisteillani. Vapauden tunne onkin ollut paras kaverini lapsuudesta lähtien. Vapauden elementti on minulle ensiarvoisen tärkeä myös hengellisyydessä.

Vanhemmiltani olen saanut vahvan luottamuksen omiin voimiini. Innostuneen temperamenttini kautta olen hakeutunut aina uusiin haasteisiin, kun niiden aika on ollut. Elämän tai ihmisten tönäisemänä olen pudonnut kuin kissa, aina jaloilleni -elämänvoimia on riittänyt asioista selviytymiseen.

Keski-iässä löysin itseni polvillani rukoilemassa syli märkänä kyynelistä. Se hetki on ollut yksi taitekohdista hengellisellä polullani. Olin kyllä jo aiemmin elämässäni huomannut olevani tilanteissa, joissa apua ei löydy vain puhumalla läheisille ihmisille, joskin siitäkin on aina ollut apua. Menin neulansilmän läpi. Elämä ei lykännyt yhtä, vaan seitsemän suureksi kutsuttua elämän kriisiä parin vuoden aikavälillä. Soudin ja soudin valoa kohti. Vuosien kuluttua ruhjeet paranivat niin hyvin kuin mahdollista ja nuolin haavani. Elämä tarjosi vastalahjana muun muassa kyvyn olla läsnä tässä ja nyt sekä unelma-ammatin Meditatiivisen pyhän tanssin ohjaajana. Työni kautta tapaan ihmisiä, joiden kanssa voin kohdata kauneutta ja pyhyyttä. Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla.

Hannu Hyttinen

Hannu Hyttinen on maagi, tietäjä-parantaja, terapeutti, kouluttaja ja meditaatio-ohjaaja, joka on ottanut selvää laaja-alaisesti kaikesta, millä on tärkeää merkitystä henkisessä kehityksessä tai parantamisessa. Sitä tietoa hän käyttää hoidoissaan. Hänellä on yli 15 vuoden laaja kokemus parantamisesta, meditaatioista ja henkisyydestä.

Hän on tutkinut menetelmiä kiinalaisesta lääketieteestä, taolaisuudesta, joogasta, shamanismista, energiahoidoista, musiikista ja kvanttifysiikasta sekä pyhää geometriaa yli 15 vuoden ajan. Tiedon hankkiminen ja tehokkaiden menetelmien ymmärtäminen ja osaaminen ovat auttaneet häntä tulemaan yhä tietoisemmaksi omasta sieluolemuksestaan ja niistä tarkoituksista, miksi hän on tässä elämässä juuri tänä aikana. Elämme suuria muutoksen aikoja ja indigo-ihmiset ovat inkarnoituneet opettamaan henkistä viisautta ja auttamaan kaikkia vapautumaan menneisyyden rajoitteista ja nostamaan värähtelyään ja tietoisuuttaan.

Tutkittuaan menetelmiä kirjallisuudesta hän on alkanut kokeilemaan ja selvittämään toimivatko ne myös käytännössä, sillä vasta sitten jollain tiedolla on käytännön vaikutusta. Sama ajatus koskee myös kaikkea henkistä kehitystä: ensin tullaan tietoiseksi jostain asiasta, sitten tehdään tietoinen valinta ottaa se tieto käyttöön tai unohtaa. Vasta sitten, kun jokin henkinen tieto tai viisaus on käytössä myös jokapäiväisessä elämässä, se on todellista. On todella tärkeää nykyään myös osata erottaa, mikä tieto on totta ja mikä valeuutinen. Ihmisiin pyritään vaikuttamaan monin tavoin ja saamaan hallintaan esimerkiksi peloilla. 

Tässä ajassa ja oman henkisen kehityksen kannalta on olennaisen tärkeää sydämen ja intuition eli sielunohjauksen kuunteleminen ja valintojen tekeminen sen perusteella. Eli meneminen siihen suuntaan, mikä tuntuu hyvältä ja tarkoitukselliselta. Sillä kukaan muu ei tiedä paremmin, mitä kehitystä ja asioita kunkin elämässä on tarkoituksellista tapahtua, kuin oma sielu. Se on meidän ydinolemus, joka säilyy elämästä toiseen ja muistaa kaiken. Se on myös suunnitellut valmiiksi monia asioita tapahtumaan tässä elämässä oikeaan aikaan, jotta ne kaikki tarkoitukset ja elämäntehtävät voivat toteutua. Oma voima on tärkeää pitää itsellä.

Hannun yleisimmin tekemä hoitomuoto on henkiparannus eli healing, josta hän käyttää nimeä Tietäjäenergiahoito. Sitä voi soveltaa ja käyttää lähes mihin vaan ongelmaan, olipa sitten fyysinen, tunnetason, mielen tason, energiatason tai henkimaailmaan liittyvä. Usein fyysisessä todellisuudessa ilmenevä ongelma on saanut alkunsa noilta muilta tasoilta ja siksi on etsittävä alkusyyt sieltä ja korjattava ne. Viime vuosina yhä enemmän on syy löytynyt myös ulkopuolisten henkiolentojen vaikutuksesta (ET, demonit, eksyneet sielut, elementaalit) sekä geeni-injektioiden haittavaikutuksista. Nuokin olennot on mahdollista poistaa vaikuttamasta energiakentästä tai rakennuksista, jolloin tila korjaantuu välittömästi.

Hän on käynyt myös koulutuksia useisiin hoitomenetelmiin, jotta voi hoitaa laajasti melkein mitä vaan. On selvää, että esimerkiksi voimakkaiden negatiivisten henkiolentojen poistamiseen tarvitaan monenlaista osaamista ja myös valovoimaa. Ilman niitä se olisi tekijälle vaarallista. Sitä varten ja ollakseen mahdollisimman puhdas kanava energian ja tiedon välityksessä, Hannu on hoitanut itsestään vapaaksi kaikki tämän ja muidenkin elämien haittaa aiheuttaneet vaikutukset. On tärkeää myös vahvistaa itseään joka päivä valoenergialla.

Hannu pitää useilla paikkakunnilla ja etänä hoitovaikutteisia meditaatioiltoja, jotka vaikuttavat tietoisuuden laajentumista, vapautumista menneisyydestä ja jopa fyysistäkin parantumista. Hänellä on kyky olla useissa ulottuvuuksissa samaan aikaan ja tuoda korkeammista ulottuvuuksista tarkoituksellista ja hetkeen sopivaa energiaa, tietoa ja tietoisuutta. Hannu on myös Reiki master opettaja ja on pitänyt reikikursseja vuodesta 2006. Reikikurssien käyminen asiansa osaavalla opettajalla voi laajentaa tietoisuutta ja kykyä välittää valoenergiaa jopa 8x.

Julia Kuu

Oi, ihana ahdistus! Se on tullut kertomaan minulle, että nyt on vihdoinkin purettava pahoinvointia tuottava malli sisältäni. Elämän aarteet eivät aina näytä lahjoilta saapuessaan, vaan vasta kun opimme ymmärtämään niiden sisältämän viestin, jonka rakkaudellinen elämänvoima yrittää meille kertoa. Kivuliaat kokemukset on mahdollista muuttaa kullaksi oikealla tulkinnalla ja hyväksynnällä. Yhtäkkiä voikin huomata olevansa niistä kiitollinen. Kovimman paineen alla syntyvät kirkkaimmat timantit.

“Onko tämä universumi ystävällinen paikka?” Einstein kehotti ihmisiä kysymään itseltään. Minussa oli nuorena niin suuret määrät arvottomuutta ja rakkaudettomuutta, että 21-vuotiaana olin syvimmässä mustassani ja yritin tehdä itsemurhan yhden sellaisen päivän jälkeen, jolloin silloinen aviomieheni oli pahoinpidellyt minut. Nykyään näen tuon päähän potkimisen yhtenä elämäni parhaista tapahtumista. Se on suuri timantti, josta olen kiitollinen, sillä se herätti minut henkisesti. Tuon täydellisen periksiantamisen eli antautumisen jälkeen alkoi muutaman vuoden mystisten rakkautta ja ykseyttä värähtelevien kokemusten sarja, joka hyvin selkeiden johdatuksellisten tapahtumien lisäksi sai minut luottamaan elämään. Sen jälkeen minä olen aina tiennyt eläväni rakastavassa universumisssa, joka pyrkii ohjaamaan ihmistä kasvamaan, avaamaan sydäntään ja toimimaan sen mukaisesti.

Kasvu tarkoittaa eritoten vääristyneiden toimintamallien, uskomusten ja tunnelukkojen purkamista. Olemme täynnä ohjelmointeja ja niitä laatikoita rikki räjäyttelemällä onni, rauha, rakkaus, ilo, turva ja luottamus meissä kasvavat.

Mutta ei se helppoa ole. Oman rujoutensa näkeminen. Omaan paskaansa uppoaminen, jotta sitä saa puhdistautua. Ei, siksi välttelemme sitä. Vastustamme, näemme viat ja pahoinvoinnin syyt muissa ja yhteiskunnassa. Ylennämme ja alennamme itseämme. Miellytämme tai olemme kovia ja epämiellyttäviä. Väistelemme tunteitamme riippuvuuksiin. Vajoamme ahdistukseen ja syömme siihen päällimmäistä tuskaa poistavia lääkkeitä, muttemme kajoa juurisyihin.

Se, että hyväksymme kulloisenkin olotilamme ja kasvukohtamme. Sen, että “Jaahas, nyt minä taas kuvittelin olevani parempi tai pidemmällä kuin tuo toinen, onpas mulla vielä henkistä egoa murskattavana.” Että uskallamme katsoa syvälle itseemme ja keskeneräisyyteemme ja hyväksymme, että “tässä kohtaa minä nyt olen ja annan itselleni siihen luvan” jo pelkästään itsessään muuntaa asiaa. Pelkkä tiedostamisen valo, jota laitamme pimeyteemme, alkaa vaikuttaa.

Vielä kun ymmärrämme, miksi tämä vääristynyt malli on ollut meissä, mitä se on meille opettanut, se kova tapa elää alkaa alkemistisesti sulaa kullaksi. Alamme tuntea kiitollisuutta, joka on hyvin korkeavärähteinen tunne. Esimerkiksi itsensä esille tuomisen tarve, joka on kummunnut arvottomuudesta ja hyväksytyksi tulemisen pohjattomasta tarpeesta, on voinut auttaa ihmistä opettelemaan esiintymistaitoja. Hänellä ei ehkä muuten olisi tullut niin suurta tarvetta opetella niitä. Näitä taitoja voi myöhemmin elämässä käyttää puhtaasta sydämestä ja puhtaista tarkoitusperistä hyvän tekemiseen.

Toiset ihmiset ovat paras peilimme. Ensimmäinen avioliittoni toi minulle hyvin selväksi sen, että minun on todellakin aloitettava siirtyminen rajattomuudesta rajojen asettamiseen. Rajaton myös sen lisäksi, että ottaa itse vastaan huonoa kohtelua, usein myös kävelee surutta toisten rajojen yli tavalla tai toisella huomaamatta sitä, sillä hänellä ei ole rajan näkemisen kykyä. Ymmärsin myös, että minun on opeteltava itsearvostusta ja itsensä rakastamista. Sillä samalla tiellä olen edelleen kuten jokainen meistä.

Väkivaltainen suhde on ääriesimerkki. Kuitenkin jokainen ihmiskohtaaminen on yhteinen kasvun paikka samalla kun se on mahdollisuus nauttia ihmisten välisestä sydänyhteydestä ja jakamisesta, ravita toinen toisiamme. Olemme valtavan hyviä peilejä toisillemme. Se, mikä toisessa ärsyttää, se on useimmiten itsessämme se kohta, jota meidän on vaikea katsoa.

Oma tulkintamme tapahtumista vaikuttaa syvällisesti siihen, millainen elämämme todella on ja miten koemme maailman. Omasta tarinastaan ja omasta tämän hetkisestä elämästään ja omista tunteistaan vastuun ottaminen on oman voiman löytämistä ja itsensä rakastamista. Meillä on mahdollisuus nähdä tarinamme traumatisoituneen uhrin kärsimysnäytelmänä tai sitten monipuolisia rikastuttavia kokemuksia täynnä olevana löytöretkenä.

Matkana, jossa Rakkaus ohjaa meitä laajentumaan, kasvamaan, kuoriutumaan ulos nahastamme ja uskaltamaan kokea elämää herkkänä ja voimakkaana ihmisenä, jolla on jalkojen juuret vahvasti syvällä maassa ja laaja latvusto korkealla taivaassa. Joka osaa tuoda Henkeä Lihaksi elävässä elämässä muiden ihmisten parissa nähden oman ja toisten inhimilllisen kauneuden ja rujouden. Joka ymmärtää, että sen lisäksi, että tämä on rakastava universumi, tämä on myös universumi, joka pyrkii jatkuvasti laajentamaan kokemistamme niin kipeällä pimeydellä kuin autuaallisella onnella, rakkaudella ja rauhallakin.

Minä saan omalla varjojen ja valojen leikin matkallani paljon iloa ja nautintoa muun muassa maalaamisesta, runojen ja tekstien kirjoittamisesta, elämäni jakamisesta erilaisten ihmisten kanssa, tanssimisesta, laulamisesta, rummuttelusta, uuden soittimeni ukulelen rämpyttelystä sekä äärimmäisen paljon luonnosta. Kuopukseni muutti juuri loppukeväästä pois kotoa ja minä samalla hyvin vapaaseen, luonnonläheiseen ja liikkuvaan elämään asuntoautoon. Välillä vierailen Pyhtäällä Stockforsissa Kasvajat ry:llä, jossa saa tehdä hyvää eli hyvinvointiin liittyviä vapaaehtoistöitä hyvässä porukassa ja katsoa itseään peiliin kunnolla rehellisesti ja myötätuntoisesti.

Messuilla myyntipöydästäni löytyy yhteystietojeni ja minun lisäkseni voimaannuttavia maalauksiani, puolijalokiviä yms., jotka kaikki ovat vahvassa messualessa, sillä tosiaan asun kokoaikaisesti asuntoautossa ja mieluusti tyhjennän varastoani.