Tarot-Tuula

Näkijä, tv-juontaja ja tarot-tulkitsija Tuula Huhtala on kotoisin Paraisten saaristosta jossa hän vieläkin asuu kesät. Hän on lähinnä tarot tulkitsijana, mutta toki muitakin taitoja löytyy, unet, enteet, etiäiset, esineiden löytäminen. Hän käyttää myös riimuja jotka ovat viikinkiajan aakkosia, ja erittäin aikaa vievää tulkintaa, koska niiden tarina aina riippuu siitä miten kivi asettuu pöydälle. Uutuutena jos näin voidaan sanoa hänellä on kulkenut mukana jo muutaman vuoden ns. Merirumpu, jonka sisällä on helmiä ja oikein liikuttamalla saamme esim. meditointi tilaisuuksiin merellistä rauhoittavaa aaltojen loisketta, liplatusta.

Tarot-tulkintoihin liittyvät yhteydenotot ja ajanvaraukset p. 041 707 1920

Tuula Huhtala esiintyy lauantaina 16.10 klo 13.00 Hengen ja Tiedon messujen Facebook-sivujen livessä, joka on nähtävissä Hengen ja Tiedon messujen ystäville maksutta. Riimujen ja merirummun esittelyn lisäksi hän kertoo myös teille miten juuri sinusta voi tulla Tarot Tulkitsija, miten käytät intuitiota, värejä, symboleja jne.. Mikä on käänteinen Tarot?
Tulkaa mukaan jo heti lauantaina klo 13.00 suoraan lähetykseen!

Parapsykologian instituutti

Suomen parapsykologian instituutti on perustettu harjoittamaan ja edistämään ihmismielen syvimpien kerrosten, varsinkin parapsykologisten ilmiöiden alkuperän sekä ilmenemismuotojen tutkimusta ja ymmärtämystä. Lisäksi sen pyrkimyksiin kuuluu tehdä tunnetuksi alaansa koskevaa tutkimusta ja ylläpitää sitä koskevia kansainvälisiä suhteita. Yhdistyksen on perustanut vuonna 1965 parapsykologi Jarl Fahler ja se edustaa Parapsychology Foundation -säätiötä Suomessa.

Toiminnan lähtökohtana on, että parapsykologisia kokemuksia ja niiden taustalla olevia ilmiöitä voidaan lähestyä kokeellisesta sekä kenttätutkimustyön lähtökohdista, hyödyntäen eri tieteenalojen menetelmiä, ottamatta tutkimusta edeltävää kantaa ns. paranormaalien ilmiöiden olemassaoloon tai niiden luonteeseen. Empiirisen tutkimuksen lisäksi pyrimme kerryttämään tilastollista tietoa parapsykologisista kokemuksista, koska siitä kertyvää aineistoa voidaan hyödyntää muillakin eri tieteenaloilla. Kuten historiallisesti parapsykologiassa, suurin kiinnostuksemme kohdistuu ns. psi-tekijän olemassaoloon ja piirteisiin. On hyvä painottaa ettei instituutin tarkoituksena ole pyrkiä todistamaan paranormaalin olemassaoloa, vaan pelkästään harjoittaa edellä mainittua toimintaa, ja tarkastella mihin todistusaineisto meitä johdattaa.

Instituutin perustaja Jarl Fahler oli alkanut kiinnostua parapsykologiasta jo nuorena miehenä ja liittyi Sällskapet för Psykisk Forskning -seuran jäseneksi 1940-luvun lopulla, jolloin hän vielä opiskeli Helsingin yliopistossa psykologiaa. Vuodesta 1951 alkaen hän veti yhdistyksen telepatiatyöryhmää, pitkään telepatiaa telepatiaa vuosikymmeniä tutkineen Severin Tigerstedtin jalanjäljissä, jonka elämäntyöstä esitelmöitiin 1954 hänen kuolemansa jälkeen juuri Fahlerin toimesta. Fahler valmistui valtiotieteen maisteriksi Helsingin yliopistosta vuonna 1953 ja seuraavana vuonna hänet valittiin Sällskapet för Psykisk Forskning -seuran puheenjohtajaksi. Tämän jälkeen Sällskapet för Psykisk Forskning ryhtyi pitämään aktiivisesti yhteyksiä parapsykologeihin Duken yliopistossa Yhdysvaltoissa, jossa toimi J.B. Rhinen perustama parapsykologian laboratorio, sekä ruotsalaiseen parapsykologiin John Björkhemiin ja saksalaiseen parapsykologiin Gerda Waltheriin.

Vuonna 1956 Fahler siirtyi kahden kuukauden ajaksi työskentelemään Ütrehctin yliopistoon parapsykologian professorin Wilhelm Tenhaeffin alaisuudessa. Seuraavana vuonna hän lähti vierailevaksi tutkijaksi Duken yliopiston parapsykologian laboratorioon, jossa hän osallistui 1,5 vuoden ajan laboratoriossa tehtyihin, telepatiaan ja telekinesiaan liittyviin testeihin. Hän toimi tämän jälkeen vapaaehtoisena myöskin Yhdysvalloissa toimivassa Parapsykologian Säätiössä.

Palattuaan Suomeen hän kirjoitti teoksensa Parapsykologia, jonka ensimmäinen painos ilmestyi 1961. Tuohon aikaan vuosina 1960-1962 hän työskenteli ulkomaalaishallinnossa toimistosihteerinä. Lisäksi hän hän teki vuosina 1959-1962 kokeita myös LSD:n parissa, jotka hän lopetti havahduttuaan ilmeisesti aineen käyttöön liittyviin vaaroihin, jatkaen kokeita hypnoosin parissa. Parapsykologian tutkimusten pariin hän palasi aktiivisemmin hieman ennen parapsykologian instituutin perustamista. Häneltä ilmestyi vuosien 1957-1975 välillä kansainvälisissä parapsykologian julkaisuissa noin 10 parapsykologiaa koskevaa tutkimusta. Lisäksi Fahler popularisoi aihetta ahkerasti artikkeleissaan ja kymmenissä luennoissaan.

Fahler perusti Suomen Parapsykologian Instituutin pyrkimyksenään edesauttaa Suomessa toteutettavia parapsykologian tutkimusprojekteja yhteistyössä yhdysvaltalaisten parapsykologian tutkijoiden kanssa. Sääntöihin tämä merkittiin tavoitteena “harjoittaa ja edistää ihmismielen syvimpien kerrosten ja varsinkin parapsykologisten ilmiöiden alkuperän ja ilmenemismuotojen tutkimusta ja ymmärtämystä, edistää tutkimustulosten tunnetuksi tekemistä, harjoittaa julkaisutoimintaa sekä solmia ja ylläpitää alaansa koskevia kansainvälisiä suhteita”. Instituutti pitikin 60-luvun lopulla säännöllisiä yhteyksiä ulkomaille ja Fahler kävi edustamassa Suomea ainakin kahdessa kansainvälisessä parapsykologian konferenssissa. Muita instituutin perustajia olivat hänen vaimonsa Astrid Fahler, taiteilija Orvo Raippamaa sekä Gustaf Gabriel Enebäck, joka oli instituutin toiminnan jatkumisen mahdollistanut henkilö 2000-luvulla.

Instituutin taustaa

Suomen Parapsykologian Instituutin perustamisen innoittajana oli Yhdysvalloissa samana vuonna perustettu Parapsykologian instituutti, nykyiseltä nimeltään Rhine-instituutti, joka toimi vuonna 1935 perustetun Duken yliopiston parapsykologian laboratorion seuraajana J.B Rhinen jäätyä eläkkeelle. Rhine-instituutin keskeisenä rahoittajana toimi Foundation for Research on the Nature of Man -säätiö, jonka pääoma oli muodostettu mm. Xeroxin perustajan Chester Carlsonin tuella vuonna 1962.

Fahlerin aloitettua uransa parapsykologina 1950-luvulla, akateemisissa piireissä oli vielä merkittävää kiinnostusta parapsykologiaan ja parapsykologian harrastajien keskuudessa oli toiveita akateemisen parapsykologian vakiinnuttamiseksi Suomessa. Sällskapet för Psykisk Forskning lisäsi vuonna 1950 sääntöihinsä kohdan, jonka mukaan yhtenä tavoitteena oli saada Suomeen parapsykologian professuuri.

Helsingin yliopistossa tutkittiin 25. tammikuuta 1950 meedio Lilly Åkerblomin psykometrisia yhteistyössä rikostutkimuskeskuksen kanssa. Pöytäkirjan mukaan tutkimukseen osallistuivat mm. professori Kai von Fieandt, professori ja entinen Jyväskylän yliopiston rehtori Erik Ahlman, psykologi ja myöhempi Jyväskylän yliopiston rehtori Martti Takala, aiemmin mainittu Severin Tigerstedt ja Jarl Fahler. Vuonna 1953 poliisi käytti Kyllikki Saaren murhan tutkinnassa apuna Åkerblomia, jonka välittämien vihjeiden myötä ruumis lopulta löydettiin.

Talvella 1952-1953 sekä keväällä 1960 Suomessa järjestettiin radion ja television kautta julkiset telepatiakokeet, jotka herättivät kiinnostusta ulkomaillakin. Näiden kokeiden järjestämisessä olivat mukana tohtori ja kokeiden ideoija Reino Tuokko, professori Kai von Fieandt, professori Alvar Wilska, Jarl Fahler sekä Gösta Lindholm, joka vuonna 1967 teki kokeista väitöskirjan Fehlerquellen der sog ASW-Versuche (virhelähteitä ns. ESP-kokeissa). Näiden kokeiden synnyttämän polemiikin myötä akateeminen maailma Suomessa alkoi suhtautua parapsykologiaa aiempaa vakavammin 1950-luvun kuluessa. Julkisuudessa myötämielisiä lausuntoja parapsykologiaa kohtaan tuli Helsingin yliopiston rehtorilta Erik Lönnrothilta asti.

Radiossa 1952-1953 järjestetyt telepatiakokeet sisälsivät 12 neljän vaihtoehdon yritystä ja tuottivat yleisöltä peräti 84.000 vastausta, joiden tulokset noudattivat karkeasti matemaattisia todennäköisyyksiä, mutta parhaan tuloksen saaneita oli noin 10% odotusarvoa enemmän. Ensimmäisellä kierroksella pärjänneet parhaat 250 henkilöä valittiin jatkokierrokselle ja heidän lisäkseen 250 odotusarvon mukaisesti arvannutta sekä 250 henkilöä, jotka olivat arvanneet kaikki väärin. Ensimmäisellä kierroksella parhaiten pärjänneet pärjäsivät parhaiten toisellakin kierroksella, vaikka ero olikin varsin pieni – parhaan 20 henkilön joukossakin tulos poikkesi odotusarvosta keskimäärin vain noin kaksi prosenttiyksikköä. Kolmannella kierroksella tulokset poikkesivat tilastollisesti selvästi enemmän odotusarvosta. Reino Tuokon mukaan nämä tulokset puolsivat telepatian olemassaoloa.

Aiempien lupaavien tulosten innoittamat televisioidut telepatiakokeet vuonna 1960 käyttivät viisi vaihtoehtoa sisältävää Zener-korttipakkaa ja näitä kokeita järjestettiin kaksi, joissa kummassakin oli 25 yritystä. Kunkin yrityksen aikana kokeenjohtaja näytti TV-studiossa telepatiakortin selkää ja piti samanaikaisesti toisessa kädessään yrityksen järjestysnumeroa. Kokeeseen osallistuneet täyttivät lomakkeen, jossa kysyttiin lisäksi heidän uskoaan vastausten oikeellisuuteen ja asennettaan telepatian olemassaoloon. Ensimmäisellä kierroksella vastaajia oli 1040, joista 450 valittiin toiselle kierrokselle. Ensimmäisellä kierroksella tulokset poikkesivat odotusarvosta hieman heikompaan suuntaan ja toisella kierroksella tulos osumia oli selvästi odotusarvoa paremmin, mutta tulokset eivät ollut vieläkään tilastollisesti merkitsevä. Jatkotutkimuksille ne antoivat kuitenkin edelleen aihetta.

Vuonna 1954 Helsingin yliopistolle perustettiin hypnoosilaboratorio, jossa järjestettiin kolmen vuoden aikana parapsykologisia kokeita Uno Remitzin ja professori Kai von Fieandtin johdolla. Näissä kokeissa pyrittiin selvittämään, kykeneekö hypnotisoitu koehenkilö eläytymään hänen tuntoaistinsa siirtämiseen vesilasiin ja jos niin reagoiko hän tilanteeseen, jossa vesilasia pistetään neulalla, silloin kun kaikki normaalit sensoriset tietolähteet on huolella poissuljettu. Remitz oli Jarl Fahlerin edeltäjä Sällskapet för Psykisk Forskning -seuran puheenjohtajana vuosina 1948-1953 ja hän oli toteuttanut vastaavia kokeita jo aiemmin edustamansa seuran puitteissa. Remitzin mukaan kokeet tuottivat positiivisen tuloksen kun taas von Fieandt piti tuloksia liian alustavina johtopäätösten tekemiseen. Kai von Fieandtin assistentti Johan von Wright puolestaan piti tuloksia negatiivisina eräässä tällaisessa kokeessa ilmenneen puutteen takia, vaikka tämä aukko korjattiinkin myöhempiin kokeisiin. Rahoituksen puutteessa kokeita yliopistolla ei jatkettu, ja jatkokokeiden järjestäminen siirtyi lopulta Jarl Fahlerin vastuulle. 1960-luvun puolellakin tehtiin kuitenkin vielä muita parapsykologisia kokeita Helsingin yliopistolla.

Ei olekaan yllättävää, että perustaessaan Suomen Parapsykologian Instituuttia vuonna 1965 Jarl Fahler elätteli toiveita löytää rahoitusta suomalaiselle parapsykologialle rahoitusta, samaan tapaan kuin Yhdysvalloissa. Hän hakikin rahoitusta hyvin ahkerasti ja sai hankkeelleen tukea mm. tulevilta kansanedustajilta Ilkka Taipaleelta ja Antti-Veikko Perheentuvalta, mutta joutui kuitenkin pettymään raskaasti toiveissaan. Helsingin yliopistolla ei suoritettu enää parapsykologisia kokeita vuoden 1963 jälkeen ja akateeminen keskustelu oli kääntymässä parapsykologialle epäedulliseksi.

Lopullinen käännekohta oli vuonna 1967 julkaistu Gösta Lindholmin väitöskirja, joka Fahlerin mukaan esitti “erittäin puutteellisen ja vieläpä väärin ymmärretyn ja selvästi valikoidun tiedon perusteella .. parapsykologiasta väitteitä, jotka eivät pidä paikkaansa”. Lindholmia suomittiin erityisesti parapsykologian kytkemisestä animismiin, joka väite muutenkin kuului uskontotieteen eikä psykologian alaan. Yhtä kaikki, akateemisissa piireissä kiinnostus kuitenkin hiipui ja huomio siirtyi tutkimusten virhelähteisiin, esimerkiksi aiemmin mainittu professori Kai von Fieandt analysoi osaltaan vuonna 1969 parapsykologian virhelähteitä Nordisk Psykologi -tiedelehdessä.

Eräs taho, josta Fahler haki rahoitusta, oli vuonna 1959 Åbo Akademin yhteyteen perustettu Donner-instituutti, joka pyrki “tieteellisiä periaatteita noudattamalla edistämään uskontojen ja kulttuurihistorian tieteellistä tutkimusta”. Se perustettiin suomalaisen antroposofian mesenaattien Uno ja Olly Donnerin testamentin turvin, jonka arvo oli noin 400 miljoonan silloisen Suomen markkaa. Fahler katsoi tämän testamenttilahjoituksen hengen sellaiseksi, jonka pitäisi edesauttaa myöskin parapsykologian tutkimusta. Hän luultavasti haki avustusta kulttuurihistoriallista näkökulmaa sisältävään tutkimukseen, mutta ei kuitenkaan onnistunut parapsykologiaa sitäkään kautta edistämään. Toisaalta Donner-instituutin yhteyteen perustettiin kuitenkin Steiner-kirjasto, joka sisältää edelleen verraten kattavat kokoelmat myöskin parapsykologiaa käsittelevää kirjallisuutta.

Myöskään Psykisk Forskning -yhdistyksen tavoitteet alan vakiintumisesta ja professuurin perustamisesta eivät lopulta kantaneet riittävän pitkälle. Tosin julkisen parapsykologiaa koskevan keskustelun käydessä kuumimmillaan 1970-luvun lopulla, tällaista professuuria alettiinkin julkisuudessa ajamaan Åbo Akademiin, ehdottivatpa jotkut professoriksi adressin voimin itseään Rauni-Leena Luukasta – hanke johti kuitenkin vain siihen, että parapsykologia tuli huomioiduksi Nils G. Holmin vetämän kurssin muodossa. Professuuriasia nousi uudelleen esille vielä 2000-luvulla, jolloin käynnistettiin ParaNetin ja instituutin vetämänä uusi adressihanke, jolla oli kaksi vaihtoehtoista tai toisiaan täydentävää tavoitetta – Anomalistisen psykologian ja tajunnantutkimuksen professuurin perustaminen sekä paranormaalia käsittelevän tutkimusohjelman käynnistäminen Turun yliopistossa. Nimiä kerättiin tuossa yhteydessä kaikkiaan noin 5000, ja tällä kertaa aloitetta seurasi tajunnantutkimuksen professorinnimitys sekä Suomen akatemian rahoittama Mieli ja toinen -hanke. Kantavana ajatuksena olleet toiveet rahoituksesta Parapsykologian instituutille etenivät kuitenkin varsin nihkeästi tälläkin kertaa.

Koska Fahler koki epäonnistuneensa rahoituksen hakemisessa tutkimustyölleen, Suomen Parapsykologian Instituutin toiminta päättyi kaikessa hiljaisuudessa ja jäi pitkälle tauolle vuonna 1970. Samalla Fahlerin ura parapsykologina pitkälti päättyi, vaikkakin hän teki myöhemminkin vierailuja kansainvälisiin konferensseihin ja julkaisi vuonna 1975 vielä yhden tutkimuksen, tapaus Nina Kulaginaa käsitelleen artikkelin yhdessä Jürgen Keilin kanssa.

Uusi tuleminen

Vaikka Fahlerin tutkimustoiminta loppuikin 70-luvulla, tämä ei tarkoittanut kuitenkaan kokeellisen parapsykologian loppua Suomessa. Duken yliopiston innoittamat menetelmät olivat juurtuneet Suomeen ja paraseurojen puitteissa järjestettiin testejä alan harrastajien toimesta pitkälle 80-luvulle, joskin melko satunnaisesti. Tuolloin Sällskapet för Psykisk Forsking -seurassa tutkittiin telekinesiaa insinööri Birger Waseniuksen toimesta, jota varten hän oli rakentanut tätä varten elektronisen satunnaislukugenerattorin Helmut Schmidtin innoittamana. Suomen Parapsykologisen Tutkimusseuran puitteissa puolestaan viimeisimmät testit käsittelivät luultavasti Kirlian-ilmiötä, jota tutkittiin Suomessa vuosituhannen vaihteeseen saakka.

Fahlerin kuoltua 1991 parapsykologiaan liittyvät luennot vetivät vielä salit täyteen yleisöä, mutta alan tutkimustoiminnassa elettiin murroskautta. Sällskapet för Psykisk Forskning oli jo lopettanut toimintansa kun se sai yllättäen testamenttilahjoituksen yli 10 vuotta aiemmin kuolleelta entiseltä puheenjohtajaltaan Atle Blomqvistilta, joka tuli perikunan käsiteltäväksi hänen vaimonsa kuoltua. Koomaan vaipuneen yhdistyksen keinotekoinen henkiin herättäminen johti kuitenkin lopulta rahojen katoamiseen ja myöhemmin 2002 yhdistyskin katosi kartalta, viisi vuotta ennen satavuotispäiväänsä. Suomen Parapsykologisen Tutkimusseuran toiminta oli 1990-luvulla vielä varsin huomattavaa, mutta tutkimustoimintaa sillä ei ollut.

Alan tutkimustoiminta näki kuitenkin uuden nousun yliopistoissa 1990-luvun loppupuolella, josta oli näkynyt merkkejä jo 1980-luvulla. Suomen politiikka opinnäytetöiden suhteen alkoi olla vapaampaa ja ensimmäiset parapsykologiaan liittyvät gradut ilmestyivät 1980-luvulla. Vuosituhannen vaihteeseen mennessä näitä graduja oli ilmestynyt jo useita ja useita gradututkimuksia oli tekeillä. Vuosituhannen vaihteen jälkeen on ilmestynyt myöskin jo liki kymmenen parapsykologiaa tai anomalistista psykologiaa koskevaa väitöskirjaa, useiden eri tieteenalojen näkökulmasta. Samalla arvostelu on kasvanut väitöskirjojen määrän funktiona ja eräs tohtorinhattu on jo joutunut hyllylle, kun Skepsiksen taholta esitettyjen syytösten vuoksi parapsykologiaan liittyvä väitöskirja Spontaneous movements of hands in gradients of weak VHF electromagnetic fields otettiin väitöstilaisuuden jälkeen uuteen tarkastukseen ja sai tulokseksi hylätyn. Tavanomaisemmissa aiheissa heikkotasoisiksi syytetyt väitöskirjat ovat kuitenkin valitettavasti läpäisseet seulan ilman uusintatarkistuksia, mikä viittaa siihen että hylkäämisprosessiin se valikoitui aihevalinnan eikä niinkään tutkimuksen tason takia.

Paranormaaliin liittyvän akateemisen kiinnostuksen noustua uuteen kukoistukseen, että vuonna 1998 perustettiin Paranormaalin tieteellinen tutkijaverkosto ParaNet, jonka puitteissa tehtiin helmikuussa 1999 aloite parapsykologisen instituutin perustamiseksi Suomeen. Tämä toteutuikin keväällä  2002, jolloin sai Turussa alkunsa nykyisen instituutin edeltäjä, Psykobiofysiikan instituutti. Nimi valikoitui toisaalta siksi, että psykobiofysiikka soveltui keskeisten toimijoiden mielestä terminä paremmin toiminnan varsin tekniseen ja kliiniseen luonteeseen kuin helposti vääränlaisia mielikuvia aiheuttava parapsykologia, ja toisaalta se kattoi myös biologiset anomaliat sekä tietoisuuden tutkimuksen. Lisäksi mm. RuotsissaSaksassa, Italiassa, Argentiinassa ja Brasiliassa oli jo aiemmin perustettu muutamia vastaavia tutkimusyksikköjä, joten tämän tradition jatkaminen oli siksikin luontevaa. Erityisesti aiempi vastaava toiminta Tukholmassa oli vaikuttanut tähän nimivalintaan.

Instituutti toimi ensin Torninkadulla Turun keskustassa, ja vuokraisännän irtisanottua tilat taloyhtiön käyttöön syksystä 2003 lähtien, toiminta jatkui joidenkin mutkien kautta Turun Isoheikkilänkadulla. Instituutin johdossa toimi aluksi inkeriläis-suomalainen fyysikko ja Parapsychological Associationin jäsen Alex Kaivarainen, jonka jälkeen johtotehtävät siirtyivät lyhyeksi aikaa tohtori Arsi Ikoselle. Instituutin taustalla vaikutti tuolloin noin 20 avustajaa ja tutkimustoiminnalle pyrittiin hakemaan systemaattisesti rahoitusta, samalla kun instituutti harjoitti tutkimustoimintaa työllistettyjen ja useiden vapaaehtoisten voimin. Tutkimustoiminta oli kuitenkin erittäin aktiivista ja uusia suunnitelmia kehiteltiin koko ajan. Parhaimmillaan instituutilla oli yksi kokopäiväinen työntekijä ja yksi osa-aikainen. Lisäksi eräs eläkeputkessa ollut vapaaehtoinen työskenteli puolipäiväisesti rakentaakseen laitteita parapsykologian tutkimusta varten.

Toimittuaan parisen vuotta Turussa, instituutti joutui lopulta luopumaan tiloistaan keväällä 2004 kun yksityishenkilöiltä tullut rahoitus, vähäiset apurahat eikä ParaNetin voimavarat enää riittäneet tutkimuksen pyörittämiseen. Turun yliopiston kulttuurien tutkimuksen laitos oli noin puoli vuotta aiemmin siirtänyt vetovastuun 2002 alkaneessa poltergeist-tutkimushankkeessa ParaNetille, vaikka Hannu Lauerma oli ollut siinä aloitteellinen ja saanut puhuttua yliopiston mukaan hankkeeseen. Tässä tilanteessa Psykobiofysiikan instituutille kävi samoin kuin 50 vuotta aiemmin Helsingin yliopiston hypnoosilaboratorion parapsykologisille kokeille: Aika ei riittänyt tutkimusprojektin loppuun suorittamiseen ja tulokset jäivät vain alustaviksi, eikä niitä näin ollen julkaistu. Instituutti oli saanut yksityisten sponsorien ja lahjoitusten lisäksi toimintaansa varten apurahan, mutta se ei lopulta riittänyt kasvaneiden vuokrakustannusten takia. Vuonna 2004 myöskin ParaNetin toiminta alkoi näyttämään hiipumisen merkkejä.

ParaNetin toiminnan päätyttyä vuonna 2007, Psyobiofysiikan instituutin seuraajaksi herätettiin henkiin rekisteröity yhdistys Parapsykologian Instituutti Suomessa. Toiminnan käynnistyminen merkittiin yhdistysrekisteriin 17. huhtikuuta 2008, yli 35 vuotta alkuperäisen Parapsykologian instituutin toiminnan hiipumisen jälkeen.

Instituutti pyrkii jatkamaan Jarl Fahlerin jalanjäljillä ja ylläpitää modernin parapsykologian perinteitä Suomessa. Aktiivisemmin toiminta käynnistyi kuitenkin vasta loppuvuonna 2014. Tammikuussa 2015 instituutin aktiivisen tiedotustoiminnan ansiosta kansainvälisen Parapsykologian Säätiön järjestämälle kurssille osallistui peräti 45 suomalaista. Tammikuun lopussa Parapsykologian instituutti luovutti Opetus- ja Kulttuuriministeriölle 5000 nimen adressin parapsykologian tutkimuksen edistämiseksi Suomessa, jonka yhteydessä instituutti jätti 57-sivuisen avustushakemuksen, jotta Jarl Fahlerin haave alan rahoituksesta lopulta liikahtaisi eteenpäin. Tämäkään hanke ei kuitenkaan tältä osin tuottanut tulosta, vaikka taustalla adressin sivutavoitteet alkoivatkin toteutua jo nimienkeräyksen aikana.