Mairen putikki

Jokioisista kotoisin oleva Maire Seutu on toiminut kivi- ja korumyyjänä jo 20 vuotta, ensin verkostomarkkinointiyritys Cabouchossa ja sittemmin omalla toiminimellä. Hänen myyntikojunsa on käynyt tutuksi lukuisissa erilaisissa tapahtumissa sekä messuilla. Eläkkeelle jäätyään hän päätti toteuttaa pitkäaikaisen haaveensa omasta korumallistosta.

Parantavat kivet ja kristallit. Kivien ja korujen lisäksi laajan valikoiman lahjatavararoita, lasiesineitä, kristallia sekä antiikkia. Mairen korut mallistossa on Mairen tekemiä koruja ja sormuksia.

Eco tehdas

Eco Tehdas myy pitkäikäisiä ja ekologisia tuotteita, kuten Carita Cosmetiikan kosmetiikka ja metalli/lasi -pillit. Mukana myös kotikosmetiikan lasiset pakkaustuotteet kuten lasi suihku-, pumppu- ja piepettipullot eri kokoisina sekä voidepakkaukset. Eco Tehtaan on perustanut hypnoterapeutti ja energiahoitaja Mari Pelander.

Arkemme on kaunista ja suojelemisen arvoista – tee hyviä valintoja, myös tuleville sukupolville. Maailma pursuaa kertakäyttöisiä, maatumattomia, myrkyllisiä tai muuten maapalloa kuormittavia tuotteita. Haluamme tarjota luontoystävällisiä tuotteita, joilla on pitkä käyttöikä, hyvä maatuvuuskyky tai kierrätettävyys, näin kuormitamme luontoa ja kehoamme mahdollisimman vähän.

Luontoystävällisellä kustannuksella ei kuitenkaan tarvitse unohtaa tuotteiden kauneutta ja hyvää muotoilua. Kauneus ympärillämme, luo hyvää oloa. Tilauspakkauksissa pyrimme mahdollisuuksien mukaan käyttämään kierrätysmateriaaleja kuten sanomalehtiä jne.

Kiitos, että osallistut arjen hyviin valintoihin!

puh. +358 45 141 3439, WhatsApp +358 45 141 3439 tai FB ecoehdas (messenger)

Glass Design Seija Auvinen

Käsintehtyä kotimaista taidelasia. Tervetuloa kokemaan ihanat energiat. Saatavana vahvoja arkkienkeleitä, energia- ja chakraenkeleitä, 12 sädettä, vahvat chakrakorut, tauluja, koristeita ym. Sulatus- ja Tiffanytekniikalla valmistetut uniikit lasityöt kotia ilahduttamaan, lahjaksi ystävälle tai vaikkapa pukin konttiin. Saatavilla tapahtumissa ja työhuoneella Villähteellä. Myös tilaustöitä asiakkaiden toiveiden mukaan. Ota yhteys sähköpostitse tai puhelimella, niin keskustellaan lisää.

Aito käsityö Janina Hurkala Tmi

Vuonna 2007 valmistunut pehmeän linjan sisustustuoteartesaani, joka tekee tuotteet alusta lähtien käsityönä luonnonmateriaaleja käyttäen. Tuotevalikoimaan kuuluvat erilaiset korut ja kortit, enkelit, maalattu posliini, käsinvärjäys (villa ja muut luonnonkuidut), silkkihuivit, kuivakukkataulut, asetelmat, kranssit ja parafiinikynttilät sekä tilaustyöt.

Sisustustuoteartesaani. Valmistus/suunnittelu. Hyvän energian luonnonkivikorut, enkelit, posliinimaalaus, kirjonta, silkkihuivit, kudonta, horoskooppikortit, oman horoskoopin tuoksun (luonnonöljy), hiekkapuhalluslasi, tuoksupussit/aromaterapiaöljyt.

Tuotteiden tekemiseen käytän monipuolisesti erilaisia tekniikoita: risti- ja pistokirjontaa, askartelua, silkkimaalausta (höyrykiinnittyvät värit), lankatekniikoita (koukkaaminen, virkkaus, neulonta, kudonta), neula- ja märkähuovutusta sekä lasitekniikoita (hiekkapuhallus, tiffanylasi). Kanssani voi myös asioida puolaksi, venäjäksi ja viittomakielellä.