Rajatiedon Yhteistyö ry

32. Hengen ja Tiedon messut järjestettiin Helsingin Suomalaisella Yhteiskoululla 11.-12.10.2014, teemalla “Kultainen Aikakausi”, joka oli pohjana monipuoliselle yleisöluento-, tietoisku-, ja seminaariohjelmalle. Messut esittivät noin 200 näytteilleasettajan voimin poikkileikkauksen koko rajatiedon kentästä: mm. nykyajan henkisiä opetuksia, idän ja lännen elämänviisautta, luonnon salattuja voimia, vaihtoehtoista terveydenhoitoa, joogaa ja meditaatiota, parapsykologiaa, ufotutkimusta, luomutuotteita, alan kirjallisuutta, äänitteitä ja taidetta.

Maksuttomassa messulehdessä esiteltiin syksyn messujen näytteilleasettajat, luennoitsijat ja seminaarien vetäjät. Lehdessä oli myös muita rajatietoon liittyviä artikkeleita. Messulehdestä oli jaossa myös nettiversio. Painettua lehteä jaettiin aiempia vuosia harvemmassa paikassa.

MESSUJEN JUHLASALIOHJELMA LAUANTAI 11.10

11.00-11.10 Messujen avaussanat
Rajatiedon Yhteistyö ry

11.10-11.20 Musiikkiesitys
Äänitaideryhmä Juurisähkö

11.20-12.50 Äitijumala Sofian johdolla Kultaiseen Aikakauteen
IsisSofia ja Äitijumala Sofia

13.00-13.50 Henkisyys ilmiöiden takana: erottelukyvyn merkitys planetaarisessa heräämisessä
Leena Heinämäki ja Hans Christian Hansen

14.00-14.50
Mikä muuttuu matkalla Kultaiseen aikakauteen?
Marko Palojärvi

15.00-15.50
Sisäinen sateenkaaresi – avain Kultaiseen aikaan
Marjut Moisala

16.00-16.25 Musiikkiesitys
Äänitaideryhmä Juurisähkö

16.30-16.40 Tanssiesitys – Musta tuli enkeli
Saara Sutinen

16.50-18.50 Kultainen Aikakausi -paneeli
Keskusteluun osallistuvat: Jaakko Närvä, Erja Kalenius, Susanna Aarnio, Sauli Siekkinen

MESSUJEN JUHLASALIOHJELMA SUNNUNTAI 12.10

11.00-11.05 Päivän avaussanat
Rajatiedon Yhteistyö ry

11.05-11.25 Musiikkiesitys
Musiikkiryhmä Jeremy Qvick ja joukko muita esiintyjiä

11.25-11.50 Rajatiedon stipendien jako
Rajatiedon Yhteistyö ry/ Stipendilautakunta

12.00-12.50 Ufoilmiöiden merkitys Kultaisen aikakauden saapumisessa
Jaakko Närvä

13.00-13.50 Kultainen Aikakausi mitä voit tehdä jo nyt?
Kalevi Riikonen

14.00-14.50 Valkoinen ja Kultainen portti johtavat kohti maapallon uusia ulottuvuuksia
Maria Zavou

15.00-15.50 Mestareiden opetuksia uuden ajan kynnyksellä
Tero Lahdes

16.00-16.50 Aavetutkimuksia
Ghost Investigations Finland

17.00-17.50 Anastasia – aikamme profeetta
Sara Tompuri

NÄYTTEILLEASETTAJAT: HAKEMISTO MESSUOSASTOITTAIN

Luokan tai käytäväpaikan ensimmäinen numero viittaa kerrokseen, esim paikka 112 on 1. kerroksessa, luokka 28 on 2. kerroksessa, jne. Näytteilleasettajien yhteystiedot ja toiminnan kuvaus ovat heidän itsensä antamia, joten messujärjestäjä, Rajatiedon Yhteistyö ry ei vastaa niistä. HUOM: osa yhteystiedoista voi olla vanhentuneita.

Narikka

Enäkoti ry
Kari Nykänen
050 302 0913
kari.nytky (at) kolumbus.fi

Näytteilleasettajien ja messuvieraiden vartioidut vaatesäilytyspalvelyt tuottaa teille Enäkoti ry.

1. kerros – Luokkahuoneet

Luokka 11
Kansanperinteen taitajat

Luokka 12
Rajatiedon Yhteistyö ry / messutoimisto

Rajatiedon Yhteistyö ry / Rajatiedon Keskus
Uudenmaankatu 33, 00120 Hki
puh / faksi 09-612 1114
postiosoite: PL 284, 00121 Hki
rajatiedon.keskus at rajatiedonyhteistyo.fi, www.rajatieto.fi

Uskonnollisesti, ideologisesti ja poliittisesti sitoutumaton yhdistys, joka järjestää Hengen ja Tiedon messuja Helsingissä ja Tampereella sekä pitää yllä Rajatiedon Auttavaa Puhelinta sekä rajatiedon kirjastoa.

Luokka 1B

Näytteilleasettajien tietoiskut (vapaa pääsy)

LAUANTAI

11.00-11.50 Urantia-seura ry:n kirjaesittely

SUNNUNTAI

11.00-11.50 Urantia-seura ry:n kirjaesittely

Miniseminaarit (maksullisia)

LAUANTAI

12.00-13.45 Sinustako selvänäkijä?
Christiina Walli

14.00-15.45 Sinustako selvänäkijä?
Christiina Walli

16.00-17.45 Pelosta rakkauteen, henkiopas Adamon
Marjut Moisala

SUNNUNTAI

12.00-13.45 Sinustako selvänäkijä?
Christiina Walli

14.00-15.45 Kultainen aikakausi Mitä voit tehdä jo nyt?
Kalevi Riikonen

16.00-17.45 Mestarit ja käytännön toiminta
Tero Lahdes

Luokka 1G

Näytteilleasettajien tietoiskut
la klo 11.00 – 18.00
su klo 11.00 – 17.00

LAUANTAI

11.00-11.50 Kuinka voimme työskennellä enkelien kanssa?
Helsingin Summit Lighthouse

12.00-12.50 Steven Halpernin ja Tony O´Connorin musiikin terapeuttisista vaikutuksista, soittonäytteitä.
Ritva Honkanen, Vegaset Oy

13.00-13.50 Ajatusten avulla mielen tyyneyteen
Terttu Seppänen, Via-Akatemia

14.00-14.50 Kuinka työskennellä enkeleiden kanssa
Sami Ahonen

15.00-15.50 Kria-jooga
SRF-piiri

16.00-16.50 Kristalli-Reiki – uusi tehokas hoitomuoto
Kaia-Liisa Reinut, Sisäisen Viisauden Koulu Universus

17.00-17.50 ViisasVapaus – Unelma luokattomasta yhteiskunnasta
IsisSofia

SUNNUNTAI

12.00-12.50 Voimaa väreistä – elämyksellinen matka chakran väreihin
Marja Launis

13.00-13.50 Mikä on sielu ja miten se herätetään joogan menetelmin?
Jooga- ja Tantrakoulu Natha

Luokka 1H

Jalokivigalleria

Luokka 1K

1 Suomen Astrologinen Seura ry
Ruusulankatu 7, 00260 Helsinki
044 043 3403
sas.hallitus (at) gmail.com
www.suomenastrologinenseura.fi

Astrologian harrastajien seura. Järjestämme esitelmiä, kursseja, pienryhmiä, kesäpäivät. Oma kirjasto, jäsenlehti, facebook.

Tietoisku: la klo 12.00-12.50 luokka 1P 1. krs. Vapaa pääsy!

2 Maire Seutu

Luokka 1L

1 Spiraaliportti Oy
Malmin raitti 19, 1. korttelitupa, 00700 Helsinki
050 400 8333
enkeltenportti (at) gmail.com
www.spiraaliportti.fi

Maria Zavoun kurssit, kirjat, taulut ja kristallimaljat, vihityt kristallit, Uuden Atlantiksen ajan Kristallihoito-koulutus sekä kristallipyramidit.

Miniseminaari: su klo 15.00-16.45 luokka 4T 4. krs. Liput 15 €
Maria Zavou: (aihe ilmoitetaan myöhemmin)

2 Medi-Sound Ky / Suomen Peter Hess Aketemia
Medi-Sound / Spiraaliportti
Malmin raitti 19, 1. korttelitupa, 00700 Helsinki
040 754 7462
info (at) medi-sound.fi
www.medi-sound.fi

Peter Hess metodin mukaisen äänimaljahieronnan ja sointukylpyjen ammattilaisten kouluttaja ja erityisten hoitavien äänimaljojen maahantuoja.

Hoitohuone Luokka 1M

1 Yulan Niu

3 Teija Saloranta oy

4 Duangjai Vongwai

5 Lokoisia paikkoja

6-7 Suomen Energiahoitajat

8 Energiahuone Marianne

9 Keijo Kajander

Luokka 1P

Näytteilleasettajien tietoiskut
la klo 11.00 – 18.00
su klo 11.00 – 17.00

LAUANTAI

11.00-11.50 Yhteys henkimaailmaan on mahdollinen jokaiselle.
Suomen Spiritualistinen Seura ry

12.00-12.50
Suomen Astrologinen Seura ry

13.00-13.50 Buddha puhuu rakkaudesta. “Osaatko antaa rakkautta?”
Hiroko Palmunen, Happy Science Finland

14.00-14.50 Pyhän Hengen parantava voima – luento ja demo
Juha Kärnä, Healing Rooms Finland

15.00-15.50 Teiden yhdistämisestä
Johannes Nefastos, Viides Askel ry

16.00-16.50 Happo-emäs -tasapaino ja painon hallinta
Liisa Kinnunen, Liisan luomu ja kaneustuotteet

11.00-11.50 How to sense and work with Spiritual Guides & Angels
Ingrid Kokot

12.00-12.50 Buddha puhuu rakkaudesta. “Osaatko antaa rakkautta?”
Hiroko Palmunen, Happy Science Finland

13.00-13.50 Kvanttiajan hoitomuodot (TFT, Matrix ja Amega) – nopea apu moneen vaivaan
Annina Kyrklund, Valon Sydän- henkisen kasvun keskus ry

15.00-15.50 Happo-emäs -tasapaino ja painon hallinta
Liisa Kinnunen, Liisan luomu ja kaneustuotteet

1. kerros – Käytäväpaikat

100 Juha Tulkki / Keskiyönaurinko hyvinvointipalvelut
Paavontie 6, 94830 Kemi
0400 890 051
juhatulkki (at) hotmail.com
www.keskiyonaurinko.fi

Kukkaterapia. Henkilökohtaiset sekoitukset yli 200 aineen joukosta. Erikoissekoitukset. Henkilökohtaiset meditaatio CD:t. Elämäntapakonsultaatiot.

101-106 Esoteeriset Alkemistit ry
Poikkikuja 4, 34800 Virrat
janmikaelmaros (at) gmail.com
www.esoteerisetalkemistit.fi

Energiatukosten, sairaustilojen selvänäkötutkimusta. Seminaareja.
Löydä sisäinen loisteesi – jalokivi sinussa. Henkilökohtainen vastaanotto Virroilla.

Miniseminari su klo 13.00-14.45 luokka 2C 2. krs. Liput 15 €

107-108 Skepsis ry
Tieteidentalo, Kirkkokatu 6, 00170 Helsinki
info (at) skepsis.fi
www.skepsis.fi

Skepsis ry on 1987 perustettu yhdistys, tarkoituksena edistää paranormaaleja ilmiöitä koskevien väitteiden objektiivista ja puolueetonta tieteellistä tutkimusta.

112 Eedenin puutarha

113-114 Inkuto Int. oy

115-116 Orgonisaatio
040 311 2093
jayadaga (at) gmail.com
www.orgonisaatio.fi

Orgon-laitteita kodin, yksilön ja ympäristön energian harmonisointiin ja yleiseen energisoimiseen.

117-121 Kotipellontila Terho Tapaninaho
Sonasundintie 144, 10210 Inkoo
040 766 3198
terhok.tapaninaho (at) gmail.com

Monipuolista luomuruokaa

122-124 Luttu oy

125-136 ULTRA-lehti
Salojärventie 36, 17950 Kylämä
tilaukset ät ultra-lehti.com
www.ultra-lehti.com

Ultra on tunnetuin ja ensimmäinen rajatiedon aikakaus-lehti.
12 numeroa vuodessa. Osastolta myös uutuuskirjat, CD:t, DVD:t ja tarotit.

137-139 Glass Design Seija Auvinen
Kiesitie 3, 15540 Villähde
050 536 7948
info (at) glassdesign.fi
www.glassdesign.fi

Enkelienergiaa: Käsintehtynä lasista Arkki-, energia- ja chakraenkelit, vaikuttavat korut, korusetit, chakrakorut 3/5-ulotteiset sekä taulut.

140-145 Biokustannus Oy
Mannerheimintie 79, 00270 Helsinki
09 637 248
www.biokustannus.com
Avoinna: ma-pe 15-17, la 11-14

Uusia ja käytettyjä kirjoja: elämisen taito, henkinen kasvu, astrologia, buddhalaisuus, teosofia. Tiibet-tuotteita. Suitsukkeita.

146-148 Elonpyörä ry
Vilhonvuorenkuja 20, 00500 Helsinki
09 637 248
www.elonpyora.net

Kirjakauppa ja lainasto. Avoinna to 16-18, la 11-14
Suomen vanhin esoteerinen kirjakauppa.
Asiantuntevaa palvelua vuodesta 1970.

151 Komdial

152 Marja Hollo

154-155 Regina S

156 Logos klubi

157-158 Anu ja Pentti Harju

160-162 Sisäisen Viisauden Koulu Universus
Kaia-Liisa ja Andres Reinut
Niine 9, Tallinna
+372 524 7227
info (at) universus.ee
www.universus.ee

Kristallia-Reiki ja kristalli-hoidon kurssit. Kristallien ja hoitovälineiden myynti ja neuvonta.

Tietoisku: la klo 16.00-16.50 luokka 1G 1. krs. Vapaa pääsy!
Kaia-Liisa Reinut: Kristalli-Reiki – uusi tehokas hoitomuoto

163-169 Aki Tenhunen
Jelmusantie 6 B, 01750 Vantaa
050 401 0343 Karen Seija
seijakit (at) elisanet.fi
Hoitavat terapiakivet, fengshui-modulit ja -patsaat, hierontapallot, luonnon saippuat, kaula- ja korvakorut sekä paljon erikoiskiviä. Lisäksi oman pesän hunaja!

170-171 Petit Moulin

172-177 Rajatieteen Instituutti
PL 20, 02241 Espoo
09 884 2655
040 5011 242
m.ollila (at) elisanet.fi

Puolueeton raja-alueen ilmiöiden tutkimuselin. Kirlian-kuvauksia yli 40 vuoden kokemuksella. Messuilla kirlian-kuvauksia sormista + koko kehosta tietokoneella ja polaroid-kameralla. Ota kurssiesite!

182-185 Reetan Ruutu
Tammitie 2, 04480 Haarajoki
0400 858 615
reetan.ruutu (at) kolumbus.fi
www.enkelikeidas.fi

188-190 Katja A.

191-194 Timo Toikka
Passinkuja 2A, 09120 Karjalohja
040 522 4970
timo.toikka (at) me.com

Messujen edullisimmat divarikirjat. kts. myös paikka 238-241 2. krs aulassa.

195 Stella Thelén
Lasitie 17, 15820 Lahti
050 344 1033
tiinathelen (at) hotmail.com
www.mennyt-tuleva-stella.webs.com

Voimaannuttavaa Tarot-tulkintaa ja Energiaa. Myös tietoa Edellisistä elämistä. Olet lämpimästi tervetullut!

197-198 Rarissima

10-12 Tuija Saloranta

15-17 Happy Science Finland
Oikokatu 6 A, 00170 Helsinki
finland (at) happy-science.org
www.happy-science.org

Happy Science on japanilainen buddhismiin perustuva uskonnon järjestö, jonka tehtävänä on edistää maailman ihmisten onnellisuutta.

Tietoisku la klo 13.00-13.50 luokka 1P 1. krs. Vapaa pääsy!
Hiroko Palmunen: Buddha puhuu rakkaudesta.
“Osaatko antaa rakkautta?”

Tietoisku su klo 12.00-12.50 luokka 1P 1. krs. Vapaa pääsy!
Hiroko Palmunen: Buddha puhuu rakkaudesta.
“Osaatko antaa rakkautta?”

2. kerros – Luokkahuoneet

Luokka 23

1 Tähtitieto / Vesiriikonen
Kankaanpääntie 94, 04500 Kellokoski
(09) 291 7075, 0400 468 207
starinfo (at) dlc.fi
kalevi (at) vesiriikonen.fi
www.tahtitieto.fi, www.vesiriikonen.fi

Grander- vedenkäsittelylaitteet, Fit Line- ja L-Arginiini ravintolisät, Health Angel- fotoniresonanssiterapiat, erilaiset kurssit, alan kirjallisuus, lehtiä. Tutustu kotisivuihimme!

2 SynerKi

Kellosaarenkatu 4 A, 00180 Helsinki
041 510 1771
mail (at) SynerKi.fi
www.SynerKi.fi, www.BobBeck.info

Tohtori Beckin itsehoitolaitteet. Monroe Instituutin Hemi-Sync® musiikkiäänitteet: rentoutukseen, keskittymiseen, uneen, meditointiin ja tietoisuuden kehittämiseen. Superfoods.

Luokka 24

Kelttikorut 925
040 510 4053
www.kelttikorut.com

Upeat historialliset kelttikorut parhaasta 925 hopeasta ja pronssista.

Luokka 25

1 Valon Sydän- henkisen kasvun keskus ry
Lundinkatu 7 C 26, 06100 Porvoo
050 5344 643 (varm.ark. 15-18)
valonsydan (at) gmail.com
www.valonsydan.fi

Auravalokuvausta + selvänäköinen tulkinta, teemalukemuksia, tarot- ja numerologista konsultointia, energiahoitoa (myös TFT ja Matrix). “Amega”- kvanttiajan itsehoitotuotteet. Tutustu kurssi- ym. tarjontaamme kotisivuillamme!

Miniseminari la klo 17.00-18.45 luokka 2C 2. krs. Liput 15 €
Annina Kyrklund: Numerologia kuvastaa henkistä kasvuamme

Tietoisku su klo 13.00-13.50 luokka 1P 1. krs. Vapaa pääsy!
Valon sydän: Kvanttiajan hoitomuodot (TFT, Matrix, Amega) – nopea apu moneen vaivaan!

2 Suomen Quantum Touch
0400 764 910
www.kvanttikosketus.com

Stop kipu! ”Kvanttikosketus edustaa läpimurtoa energiahoidon alalla”, kirjoitti huomattava vaihtoehtoisen lääketieteen lehti, Alternative Medicine magazine. Nyt saat hoidon messuhintaan 20 euroa. Tervetuloa!

Luokka 26

1 Ihmeiden oppikurssi

3 Ilona A.

4-5 Maria Perälä

Luokka 27

Vasra

Luokka 28

Esko Jalkanen – Luonnonvoimat Yhdistys ry
Saariniemienkatu 3, 00530 Helsinki
toimisto (at) eskojalkanen.net
www.eskojalkanen.net

Luokka 28: Luokassa maksuttomia yliaistillisia mittauksia.
Paikat 204-208: Lapin voima-aineita, varpuja, tetraedrejä sekä Tiina Lindholmin ja Esko Jalkasen kirjoja.

Luokka 2C

Miniseminaarit (maksullisia) la klo 11.00-18.45 ja su klo 11.00 – 16.45

Tietoiskuajat (vapaa pääsy)
su klo 17.00-17.50.

Miniseminaarit (maksullisia)

LAUANTAI

11.00-12.45 Aivoaaltovärähtelyt
Pirkko Appelberg

13.00-14.45 Vapaudu stressistä ja rajoittavista uskomuksista Paranemisen avaimen avulla
Miia Huitti

15.00-16.45 Loving awareness – rakkaudellisen läsnäolon meditaation merkitys tasapainoisessa tietoisuuden heräämisessä.
Leena Heinämäki & Hans Hansen

17.00-18.45 Numerologia kuvastaa henkistä kasvuamme
Annina Kyrklund, Valon Sydän – henkisen kasvun keskus ry

SUNNUNTAI

11.00-12.45 Sallitko pyhyytesi ilmentyä
Kari Leinonen

13.00-14.45 Tantra seksuaalisuudella puhdistautumista
Jan-Mikael Maros, Esoteeriset Alkemistit ry

15.00-16.45 Kasvisruoka hoitomenetelmänä
Kari Viherlahti, Solar Health Oy

2. kerros – Käytäväpaikat

204-208 Esko Jalkanen – Luonnonvoimat Yhdistys ry
Saariniemienkatu 3, 00530 Helsinki
toimisto (at) eskojalkanen.net
www.eskojalkanen.net

Luokka 28: Luokassa maksuttomia yliaistillisia mittauksia.
Paikat 204-208: Lapin voima-aineita, varpuja, tetraedrejä sekä Tiina Lindholmin ja Esko Jalkasen kirjoja.

222 Viides Askel ry
PL 181, 15101 Lahti
mail (at) viidesaskel.fi
www.viidesaskel.fi

Viides Askel on ei-kaupallisista lähtökohdista toimiva kustannusyhdistys, jonka tarkoituksena edistää pyrkimystä vastakkaisina nähtyjen maailmankatsomusten yhdistämiseen.

Tietoisku La klo 15.00-15-50 luokka 1P 1. krs. Vapaa pääsy!
Johannes Nefastos : Teiden yhdistämisestä

223-225 Sari Tolonen
Itämerenatu 18 B 28, 00180 Helsinki
050 408 0991
sariaino.tolonen (at) gmail.com
www.sielunkuva.fi

Sielunkuvamaalauksia, mehiläisvahamaalauksia + demostraatioita sekä valmiita tuoteita myynnissä.

226-228 Fineuropol Ky
Tilhentie 9, 76850 Naarajärvi
0400 574 845

Enkeli- ja Feng-Shui -tuotteet, kivi- ja puukoruja,
hyvinvointituotteita.

229-230 Luonnon aarreaitta
Riikka Levonen
050 374 2743
luonnonaarreaitta (at) gmail.com
www.luonnonaarreaitta.fi

Korkealaatuiset kotimaiset, lisäaineettomat luonnontuotteet pihkasta, tervasta, turpeesta ja mehiläisvahasta sekä luonnonyrttiteet, shampoot ja saippuat.

233-235 Mirjami Kosonen

Henkisesti voimaannuttava tarot-tulkinta. Myös ravintoneuvonta. Sydämellisesti tervetuloa!

238-241 Timo Toikka
Passinkuja 2A, 09120 Karjalohja
040 522 4970
timo.toikka (at) me.com

Messujen edullisimmat divarikirjat. kts. myös paikka 191-194 1. krs.

242-248 Era Nova Bookshop Oy
Kasarminkatu 2, 00140 Helsinki
09 632 500
eranova (at) eranova.fi
www.eranova.fi

Jo vuodesta 1983 kirjallisuutta henkiseen kasvuun ja syvempään ihmiskäsitykseen sekä kokonaisvaltaiseen terveydenhoitoon. Musiikkia rauhoittumiseen, intuitiokortteja, kiviä, DVD:itä ym. tykötarpeita.

Rajatiedon Yhteistyö ry – 2. krs. Messuinfo

Hengen ja Tiedon messujen info palvelee messuasiakkaita myös toisen kerroksen aulatilassa aivan juhlasalin oven vieressä.

2. kerroksen aula

IsisSofia ja Lucille de Polar

IsisSofia luennoi lauantaina Hengen ja Tiedon messuilla. Tutustu hänen maalauksiinsa 2. kerroksen aulan teltassa. Tervetuloa!

249-255 Aatma Kirjakauppa ja Antikvariaatti
Eteläinen Rautatiekatu 16, 00100 Helsinki
09 693 3339
info (at) aatma.fi
www.aatma.fi

Filosofia, idän uskonnot, jooga, henkinen kasvu, psykologia, teosofia, kansanperinne, kivet, kristallit, tarot, DVD:t, korut, suitsukkeet, nettikauppa ja kustantamo.

266-269 Basam Books Oy
Hämeentie 155, 00560 Helsinki
09 7579 3839
bs (at) basambooks.fi
www.basambooks.fi

Basam Books on helsinkiläinen kirjakustantamo, joka julkaisee mm. Viisas elämä -sarjaa ja tarjoaa teoksia niin ammatti- kuin yksityiskäyttöön.

271-274 Sielunpeili-lehti
Vanha Turuntie 371, 03150 Huhmari
09 413 97 300
marja.naukkarinen (at) karprint.fi
www.sielunpeili-lehti.fi

8 kertaa vuodessa ilmestyvän Sielunpeilin aiheina ovat sisäinen kasvu, ajatuksen voima, myönteinen ajattelu, tunteiden kohtaaminen ja itsensä hyväksyminen.

276-278 Kirjeopisto Via
Terttu Seppänen
050 567 9630
terttu.seppanen (at) via.fi

Rajajoogan opetusta luonteen jalostamiseksi ajatusjoogakoulussa.

Tietoisku: la klo 13.00-13.50 luokka 1G 1. krs. Vapaa pääsy!
Terttu Seppänen: Ajatusten avulla mielen tyyneyteen.

Via-Akatemia / Uusi Safiiri
Kerimäki
015 543 112
via.akatemia (at) via.fi
uusi.safiiri (at) via.fi
www.via.fi, www.facebook.com/via.akatemia

Integraalihenkisyyden Aikakauskirja

282-285 Kristosofinen Kirjallisuusseura ry
Tampere
kannel (at) kristosofia.fi
www.kristosofia.fi
www.kristosofi.fi

H. P. Blavatskyn julistaman teosofisen sanoman ja Pekka Ervastin mieliimme palauttaman Vuorisaarnan pohjalle rakentuva aseeton elämänymmärrys.

292-293 Helsingin Self-Realization Fellowship
(SRF) mietiskelypiiri
045 132 6242
mietiskely (at) gmail.com
www.yogananda.fi

Tietoisku La klo 15.00-15-50 luokka 1G 1. krs. Vapaa pääsy!
SRF-piiri: Kria-jooga

294-295 Mehubaari

296-297 Polar Health Oy

Miniseminaari su klo 15.00-16.45 luokka 2C 2. krs. Liput 15 €
Kari Viherlahti: Kasvisruoka hoitomenetelmänä

298-299 Vegaset Oy
Helsingintie 6 A, 02700 Kauniainen
0500 110 005
ritva (at) vegaset.net
www.vegaset.net

Tony O´Connorin lumoava luonto- ja rentoutumismusiikki sekä Steven Halpernin ”healing”-musiikkia. Myös Karunesh ja delfiinit.

Tietoisku la klo 12.00-12.50 luokka 1G 1. krs. Vapaa pääsy!
Ritva Honkanen: Steven Halpernin ja Tony O´Connorin musiikin terapeuttisista vaikutuksista, soittonäytteitä.

2A-2C Farfalla / Auringosta itään, Kuusta länteen
Fredrikinkatu 19, 00120 Helsinki
09 621 7001
info (at) auringostaitaan.fi
www.auringostaitaan.fi, www.farfalla.fi

Tyylikäs lifestyle-liike Helsingin Viiskulmassa. Ihana vaatemallisto, josta osa luomua. Farfallan laadukasta luonnonkosmetiikkaa.

2E-2H Amritam
Mariankatu 17, 00170 Helsinki
0400 465 891 ja 040 412 4888
ebhutia (at) welho.com
www.amritam.fi

Soivia kulhoja, tingshoja, buddhalaista taidetta, musiikkia, koruja, patsaita, mattoja, vanhoja tiibetiläisiä kaappeja, vaatteita Intiasta ja Nepalista.

2R-2S Suomen Amma-keskus ry
c/o Jarmo Tupamäki, Torivoudintie 12 B 8, 00640 Helsinki
044 547 7048
ammacenter (at) amma.fi
www.amma.fi

Tietoa Äiti Amman opetuksista ja hyväntekeväisyydestä sekä toiminnasta Suomessa. Myynnissä kirjoja, videoita, musiikkia, koruja, suitsukkeita yms.

2V-2X Enkelten Koti-koulu
040 738 7648
posti (at) enkeltenkoti.com
www.enkeltenkoti.com

21-22 Stella Helne

23-26 OnenessSuomi

3. kerros – Luokkahuoneet

Luokka 31

Osa 1

1 Päivi Kaskimäki
Tampere
040 500 0050
paivikaskimaki (at) gmail.com
www.paivikaskimaki.com

Selvänäkijä, maya-astrologi, kurssit, teemamatkat, vastaanotto Tampereella ja eri kaupungeissa sekä puhelintulkinnat.

Osa 2

1 Candellight Oy
Ruusulankatu 18, Helsinki; Pärnu mnt 154, Tallinn
+358449685257 +37256210563
Facebook: CandleLightOy

CandleLight on virolainen perheyritys, joka valmistaa käsityönä kauniita, koristeellisia kynttilöitä. Meiltä löydät kynttilät jokaiseen vuodenaikaan ja jokaiseen tunnetilaan. Hemmottele itseäsi tai anna lahjaksi kynttilänvaloa ympäri vuoden.

Paikka 2
Sirkka Länsiluoto

Paikka 4
Teija Hallenberg

Luokka 32

1 Aito Käsityö Janina Hurkala Tmi
Majamäentie 18, 04500 Kellokoski
050 327 1062
info (at) aitokasityo.com
www.aitokasityo.com

Pehmeän linjan sisustusatresaani. Luonnonmateriaaleja, korut (lasi, emali, jalokivet, puu), hiekkapuhallettuja laseja, posliinimaalaus, kortit, käsityöt.

3 Tmi Biotar / Elina Tarnanen
Petäjävuori 30, 02540 Kylmälä
0500 639 709
elna.tarnanen (at) kolumbus.fi
www.biotar.palvelee.fi

Suomalainen luomu, luonnonkosmetiikka ja lisäravinteet.
*) Ihoanalyysit, *) Maistelua, *) Tarjouksia

4 Olli Kalajoki
Kirkkonummi
0400 763 307
olli.kalajoki (at) saunalahti.fi

Selvänäkijä, meedio, psykometrikko ja regressioterapeutti

5 Tarja Laurila 040 703 4404

Luomutuotteiden myyntiä, lyhyt tulkintoja elämän kriisitilanteissa, parantavat kädet.

6-7 Tarja Sahari & Stiina Sahari
www.tarjasahari.fi

Selvänäkijä, tarot-tulkintoja, regressioterapia, kurssitusta.

Tarja Sahari
040 515 1554 (ajanvaraukset)
0700 9-3008 (2,32 eur/min + ppm)
tarjasahari (at) gmail.com

Stiina Sahari
040 515 0213 (ajanvaraukset)
0700-9-3009 (2,32 eur/min + ppm)

Luokka 33

1 Healing Rooms Finland ry
PL 86, 02601 Espoo
info (at) healingrooms.fi
www.healingrooms.fi

Healing Rooms tarjoaa ilmaista rukousta parantumisen puolesta kristilliseltä pohjalta. Tule kohtaamaan Pyhä Henki!

Tietoisku la klo 14.00-14.50 luokka 1P 1. krs. Vapaa pääsy!
Juha Kärnä: Pyhän Hengen parantava voima – luento ja demo

2 Open Sky Cafe
openskycafe (at) gmail.com
www.openskyglobal.com

Luokka 35

1 Oneness

3 Marja Saarinen ja Iris Hallankukka

4 Pranic Healing

Luokka 36

1-2 Liisan Luomu ja Kauneustuotteet
Pitkänsillanranta 15, 00530 Helsinki
040 550 5872
www.liisakinnunen.net

Bemer-magneettihoidot 10 euroa. Näytehoitoja. Liisan Luontais- ja Kauneustuottet.

Tietoisku: la klo 16.00-16.50 luokka 1P 1. krs. Vapaa pääsy!
Liisa Kinnunen: Happo-emäs -tasapaino ja painon hallinta

Tietoisku: su klo 15.00-15.50 luokka 1P 1. krs. Vapaa pääsy!
Liisa Kinnunen: Happo-emäs -tasapaino ja painon hallinta

3 Suomen Fengshui

4 Reetta Appelblom

6 Cardia Inner Beauty

Luokka 37

1-2 Hawajilainen hieronta

3 Energiavalmentamo Marianne Manner

4 Arja Juottonen

5-6 Eila Hankinson
Osteopaatti-hieroja, meditaatio-ohjaaja
Käpylänk. 3-5 C 28, 48600 Kotka
0400 976 924
www.eilahankinson.com

Meedioistunnot, healing, osteopatia, intialaisia tuotteita, ruotsalaiset piikkimatot.

Luokka 38

Oneness Finland
info.onenesssuomi (at) gmail.com
www.onenesssuomi.ning.com

OnenessSuomi edistää Suomessa ja koko maailmassa tapahtuvaa tietoisuuden avautumista korkeammilel tasoille; mielen ohjauksesta sydämen ohjaukseen.

Messuilla dikshan antamista 2. kerroksen käytävän päässä olevassa tilassa lapsiparkinvieressä. Tule tutustumaan!

Miniseminaari su klo 11.00-12.45 luokka 4T 4. krs. Liput 15 €
Yhteyden vahvistaminen omaan Jumaluuteen

Luokka 39

Jooga- ja Tantrakoulu Natha
Mäkelänkatu 56, 00510 Helsinki
09 685 4488
jooga (at) natha.fi
www.natha.fi

Laaja perinteisen joogan kurssi. Syvällinen teoriaopetus! Tantrakursseja, meditaatiokursseja, Kashmirin Sivaismi.

Tietoisku su klo 13.00-13.50 luokka 1G 1. krs. Vapaa pääsy!
Natha: Mikä on sielu ja miten se herätetään joogan menetelmin?

LAUANTAI

11.00-11.30 Luento
Askeleita Sydäntietoisuuden Herättämiseen – Vastuullisuus ja oman elämän tarkoitus

12.00-12.30 Meditaatio
Vastuullisen toiminnan tila

13.00-13.30 Luento
Pyyteetön toiminta, auttaminen, karmajooga

14.00-14.30 Meditaatio
Pyyteettömän toiminnan tila

15.00-15.30 Luento
Sydämellisyyden herättäminen, affektiivisuus

16.00-16.30 Meditaatio
Sydämellisyyden tila

17.00-17.30 Luento
Tietoisuuden siirtyminen kohti todellista keskustaamme

18.00-18.30 Meditaatio yang-spiraalissa
Sydäntietoisuuden tila

SUNNUNTAI

12.00-12.30 Luento
Pyyteetön toiminta, auttaminen, karmajooga

13.00-13.30 Meditaatio
Pyyteettömän toiminnan tila

14.00-14.30 Luento
Sydämellisyyden herättäminen, affektiivisuus

15.00-15.30 Meditaatio
Sydämellisyyden tila

16.00-16.30 Luento
Tietoisuuden siirtyminen kohti todellista keskustaamme

17.00-17.30 Meditaatio yang-spiraalissa
Sydäntietoisuuden tila

Luokan 39 tilaisuuksiin on vapaa pääsy.

Luokka 3A

1 Sähkö- ja magneettisäteily

2 Harriet Väänänen

3 Ennustaja Raili
Ennustusta ja selvänäköä
0700 701 313 (huom! erikoismaksullinen numero)
040 591 5880 (ajanvaraus klo 19-21)

4 Ingrid Kokot ja Petra Blomqvist

Tulkintoja molempina päivinä.

Ingrid Kokot
Vanha Tampereentie 235, 20380 Turku
ingridung (at) hotmail.com

Petra Blomqvist
050 591 0041
www.sacredcircles.fi

5 Selvänäkijä Päivi Alanen
Aleksis Kiven katu 20 A, 33210 Tampere
045 129 6806
0700-81888 (2,37e/min+pvm)
www.reikihoitola.net

6 Ull-Britt Nordin
041 458 3068

Selvänäkijä, astrologi. Tarot-tulkintoja ja selvänäköä messuilla.
Yhteyden saa myös 0700-381 737 (2,29 €/min + ppm).
Astrologia- ja tarot-tulkintoja myös ajanvarauksella.

Luokka 3B

Somsola
Kalevankatu 9, 00100 Helsinki
040 595 7124
info.somsola (at) gmail.com
www.somsola.com

Suomen laajimpia valikoimia kiviä, kivikoruja, kivisisustusesineitä: energiatyöskentelyyn, sisustukseen, taskuun, iloksi, lahjaksi. Aurachakrakuvausta ja tulkintaa.

Sari McGlinn´in kivikurssit ja kirjat. Myös laaja verkkokauppa. Harmoniahuone, Sari McGlinn, kurssit Somsolan kautta. Kurssien tiedot: www.harmoniahuone.com. Sisäisen hyvinvoinnin ohjaus, regressio, reiki, läsnäoloa rakkaudessa ja ykseydessä meditaatio-illat, kivillä hoitamisen kurssit.

Luokka 3C

Nouseva Aurinko
Henkisen uudistumisen keskus
Korppaanmäentie 6, 00300 Helsinki
09 458 4764
nouseva (at) aurinko.fi
www.aurinko.fi

Auravalokuvausta tulkintoineen, selvänäköisiä minilukemuksia, Auramed-analyysejä, oheistuotteita ym. Tervetuloa tulemaan tutustumaan toimintaamme!

Luokka 3D

1 Sukyo Mahikari Sverige

2 Happy pH Oy
Kivihaankuja 2, 00310 Helsinki
045 20 20 280
info (at) happyph.fi
www.happyph.fi

Toimintamme perustuu kehon ja mielen uudelleen ravitsemiseen ja pH-tasapainoajatukseen. pH-tasapaino on yksi luonnon syy-seuraus-ilmiö.

Luokka 3F
Helsingin Summit Lighthouse ry
PL 146, 00511 Helsinki
050 354 2307
summit.lighthouse (at) kolumbus.fi
www.summitfin.fi

Suuren valkoisen veljeskunnan opetuksia violettiliekistä, ylösnousemuksen polusta, enkeleistä.

Tietoisku la klo 14.00-14.50 luokka 1G 1. krs. Vapaa pääsy!
Sami Ahonen: Kuinka työskennellä enkeleiden kanssa.

Luokka 3G

Suomen Falun Dafa yhdistys ry
Klanettitie 9 B 25, 00420 Helsinki
040 358 3621
sinikkasuontakanen (at) gmail.com
www.falundafa.org

Falun Dafa, toiselta nimeltä Falun Gong, on yksinkertainen ja tehokas gigong-menetelmä. Sillä on hyvä vaikutus kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

LAUANTAI

10.30 alkaen – 18.30 asti
Falun Dafa liikesarjojen ohjaus (toimii non-stop)

SUNNUNTAI

10.30 alkaen – 17.30 asti
Falun Dafa liikesarjojen ohjaus (toimii non-stop)

Luokan 3G tilaisuuksiin on vapaa pääsy.
Voit tulla milloin vain kokeilemaan liikkeitä.
Vetäjinä: Anna Kokkonen, Heikki Reponen, Lin Meijuan ja Lan Lihua

Luokka 3H

Kansainvälinen Yhteis- Vapaamuurarijärjestö LE DROIT HUMAIN Suomen Liitto ry

Uudenmaankatu 23 B 10, 00120 Helsinki
yhteisvapaamuurarit (at) yhteisvapaamuurarit.fi
www.yhteisvapaamuurarit.fi
Vapaamuurariudessa oppii syvemmin tuntemaan itseään ja elämää yksilöllisen harjaantumisen kautta.

LAUANTAI

11.00-11.30
Vapaamuurarius ajankohtaisempi kuin koskaan

14.00-14.30
Vapaamuurarius – yllätysten tie

SUNNUNTAI

11.00-11.30
Hyvän työn tekemisen taito

14.00-14.30
Yksilöllinen harjaantuminen

Luokan 3H tilaisuuksiin on vapaa pääsy.

Luokka 3K

Teosofinen Seura ry
Vironkatu 7 C 2, 00170 Helsinki
09 135 6205
teosofinen.seura (at) netti.fi
www.teosofinenseura.fi

Teosofinen seura on totuuden etsijäin vapaa yhtymä, joka edistää veljeyttä ja pyrkii palvelemaan ihmiskuntaa.

LAUANTAI

12.00-13.00 Luento
Mirjami Milleus-Lemettinen
Lukuhetki “Korkeahenkisen elämän lait”

14.00-15.00 Luento
Tapio Rätt-Seule
Mikä meitä puhuttaa etsijän tiellä?

15.00-16.00 Luento
Mirjami Milleus-Lemettinen
Lukuhetki “Korkeahenkisen elämän lait”

16.00-17.00 Luento
Janne Lemettinen
Miten saavuttaa valaistuminen?

SUNNUNTAI

12.00-13.00 Luento
Tarja Pursi
Lukuhetki “Korkeahenkisen elämän lait”

14.00-15.00 Luento
Erja Lahdenperä
Hyvän elämän koostumus teosofian ja uusimpien psykologisten tutkimusten mukaan

15.00-16.00 Luento
Tarja Pursi
Lukuhetki “Korkeahenkisen elämän lait”

16.00-17.00 Luento
Hannu Vienonen
Tietämättömyys viisauden esteenä

Luokan 3K tilaisuuksiin on vapaa pääsy.

Luokka 3L

1-2 Inka Wasi

3-4 Finnish Fairytale Shop (Mai Niemi Design House)
Katariinankatu 4 B, Senaattitori, 00170 Helsinki

Finnis Fairytale Shop on kestävän ja tietoisen muodin kauppa Helsingin sydämessä. Uuden maailman muotikoodi, jossa on läsnä pyhä naiseus ja luonnon voima.

5 Jaana Rusi

7 Suomen Kinesiologinen seura

Luokka 3M

1 Suvituulia Tuppurainen
040 7307 555

Intuitiivisia tarot-tulkintoja käyttäen apunaan Crowleyn Toth-pakkaa.

2 Reetta Appelblom
www.kultakannel.fi

Intuitiivista sielukartoitusta. Sisältää sieluun yhdistyminen, kanavointi/hoito palvellen nyt -hetken tarpeita.

3 Anne Kreivi ja Jaana Rajahalme

Eloisa / Anne Kreivi
Museokatu 44, 00100 Helsinki
050 355 0552
eloisainfo (at) gmail.com
www.eloisa.fi

Eloisa on monipuolinen hyvänolon luontaishoitola. Eloisa tarjoaa viihtyisät puitteet hoidoille, jotka suunnitellaan jokaisen yksilölliset tarpeet huomioiden.

Kauneus- ja luontaishoitola La Beaute de Gaia / Jaana Rajahalme
Kalevankatu 55 / Hoitola ValleanpunaisiaUnelmia, Helsinki
044 999 8080
jaanarjhlm (at) gmail.com
www.facebook.com/www.labeautedegaia

Ayurveda- , vyöhyketerapia- ja Metamorfinen terapia -hoitoja sekä luonnonmukaisia kasvohoitoja luonnolliseen hyvinvointiin ja kauneuteen.

Luokka 3N

Kirologi Vieno Puustjärvi
Aleksantaerinkatu 20, 00170 Helsinki
050 566 5704
vieno.puustjarvi (at) kolumbus.fi
www.kolumbus.fi/vienopuustjarvi

Universaalinen koodi järjestelmä ihmisen persoonallisuuteen ja elämän suuntaan.

Luokka 3S

Ananda Seva ry
Damaskuksentie 9, 00560 Helsinki
050 584 6896
sarasvatima (at) anandaseva.fi
www.anandaseva.fi

Meditaatio-opetusta, retriittejä, jooga- ja meditaatio-ohjaaja’koulutusta’, henkistä kirjallisuutta.

3. kerros – Käytäväpaikat

300-301 Ananda Seva ry

Katso muu toiminta luokan 3S tiedoista. (hieman yläempän)

302 Jooga- ja Tantrakoulu Natha
Kts. Luokka 39

304-305 Marja Launis
0400 466 142
marja.launis (at) hotmail.com

Käsinmaalattuja silkkejä chakran ja sateenkaaren väreissä.

Tietoisku su klo 12.00-12.50 luokka 1G 1. krs. Vapaa pääsy!
Marja Launis: Voimaa väreistä – sakravärit tekstiileissä

308 Ritva Mahlanen

Energiahoidot ja ravinto

309 Arja-Liisa Landen

318-319 Magnakoru
magnakoru (at) gmail.com
www.magneettiterapia.net

Kaikkia magneettiterapiatuotteita: korut, ihomagneetit, polvi-, selkä-, nilkka- ja rannetuet. Myös koirille: kaulapannat ja takit.

323a-b Reuel Tmi / Arje Sakari Silander, Outi-Margit Kilpijärvi
Helsinki
045 634 9000
arjesakari (at) gmail.com
www.reuel.name

Nimianalyysit, oman Enkelinimen kanavointi, kristallilaitteet. Järjestämme rummutukset, enkeli-illat, energiahoidot, DNA-ohjelmointi, ryhmien ohjaukset ja luennot. Varaa jo nyt aika nimianalyysiin tai tilaa netistä.

Katso myös Reuel Tmi paikka 364 3. kerroksen Taidekahvila – basaarista.

327-328 Karatas-Seura ry
It. pitkäkatu 37 B 29, 20700 Turku
karatas-seura (at) mail.com
www.karatas-seura.net

Seura edistää G. I. Gurdjieffin opetuksiin liittyvän aineiston säilymistä, tallentamista ja tutkimusta, sekä julkaisee alan suomenkielistä kirjallisuutta.

331-332 Päivi Lahtinen
040 533 4368

Selvänäkijä

341-343 Yläkuu kustannus
Anne Pöyhönen
050 535 3321
anne.poyhonen (at) ylakuu.com
www.ylakuu.com

Kuun vaikutus- kirjat, Wanhan ajan Kuukalenteri 2014, riimusauva- kalenterit, uusia kirjoja.

350-352 Armon Kirjat
www.armonkirjat.fi

Hengelliset kirjat, kortit ja lastenkirjat.

354 Kaarina Korhonen

362-363 Maya-astrologi Esa Hyppönen
Ravilankuja 4 A 1, 40600 Jyväskylä
esa.hypponen (at) elisanet.fi
www.valovedet.com, www.maya-aurinko.com

Maya-astrologi Esa Hyppönen, maya-astrologiset tulkinnat, valovesien värähtelyuutteet, auralukemukset. Kirjaesittely: Juha Korhonen, Ihmisen kirja

3. kerros – Taidekahvila – basaari

364 Reuel Tmi / Arje Sakari Silander, Outi-Margit Kilpijärvi
Helsinki
045 634 9000
arjesakari (at) gmail.com
www.reuel.name

Nimianalyysit, oman Enkelinimen kanavointi, kristallilaitteet. Järjestämme rummutukset, enkeli-illat, energiahoidot, DNA-ohjelmointi, ryhmien ohjaukset ja luennot. Varaa jo nyt aika nimianalyysiin tai tilaa netistä.

Katso myös Reual Tmi paikka 323a-b 3. kerroksen käytävältä.

Miniseminaari: la klo 13.00-14.50 luokka 4T 4. krs. Liput 15 €
Arje Sakari Silander: Sydäntietoisuus ja itsen eheytyminen

370-371 Jaakko Muhonen / Selfcon
Sumeliuksenkuja 4 H, 02450 Sundsberg
045 631 3316
jaakko.muhonen (at) selfcon.fi
www.selfcon.fi

Sydäntietoisuus, ykseystietoisuus, vuosikurssit, kirjat ja CD-levyt.

372-374 Suomen Urantia-seura ry
Sivurinne 1 A, 01800 Klaukkala
09 879 4351
urantia-saatio (at) urantia.fi
saatio.urantia.fi

Seura on Urantia-kirjan lukijoiden muodostama järjestö tehtävänään lukijapalvelu. Kirja on haastava ainutlaatuisen sisältönsä vuoksi.

Tietoisku: la klo 11.00-11.50 luokka 1B 1. krs. Vapaa pääsy!
Urantia-seura ry:n kirjaesittely

Tietoisku: su klo 11.00-11.50 luokka 1B 1. krs. Vapaa pääsy!
Urantia-seura ry:n kirjaesittely

381-383 Suomen Spiritualistinen Seura ry
Karjalankatu 2 A 2. krs., 00520 Helsinki
044 770 0695 (päivystys ke klo 16-18)
hespiri (at) gmail.com
www.henkinenkehitys.fi

Seuran toiminnan tarkoitusena on tukea henkistä kehitystä jokapäiväisessä elämässä auttamalla ihmisiä tiedostamaan henkisyytensä ja sen kehittämismahdollisuudet.

Tietoisku: la klo 11.00-11.50 luokka 1P 1. krs. Vapaa pääsy!
Suomen Spiritualistinen Seura ry: Yhteys henkimaailmaan on mahdollinen jokaiselle.

385-386 Raija Luukkonen
Petäjävedentie 2178, 41800 Korpilahti
040 738 0584

Savesta tehdyt ikonit ja enkelit, myös lasia.

390 Telos Finland ry
Itäinen Harjutie 4, 07900 Loviisa
040 718 4760
telosfinland (at) me.com
www.telosfinland.fi

Edustamme viidennettä ulottuvuutta ja Uuden Lemurian esiintuloa. Telos kirjat ovat meillä myynnissä. Tervetuloa tutustumaan!

3A-3B Aspirus Oy / Inari Kunnas
Sahaajankatu 20-22 E 3. krs., 00880 Helsinki
040 743 1077
tiina (at) aspirus.fi
toimisto (at) aspirus.fi
www.aspirus.fi

Aspirus on alati uusiutuva elämän talo. Vuokraamme hoito-, kurssi- ja taidenäytteilytiloja.

3C Miia Huitti

3J Marja-Leena Fagerström / Healthangel
040 572 3850
nice2flow (at) gmail.com

Numerologinen tulkinta syntymäkellonajasta, syntymäpäivästä tai etunimestä. Teemat vuosille 2015-2016. Kysy myös muita tulkintoja!

3. kerros – Taidenäytteily

T3K Tuomas Valo
Liusketie 3 F 141, 00710 Helsinki
044 047 1474
tuomas.valo (at) pp1.inet.fi

Myyn ja lahjoitan tähtimäisiä, värikkäitä mandala-maalauksia sekä taide/geometria -sanakirjoja ja -kortteja.

T3L-T3M Paula Ruotsalainen

4. kerros

Luokka 4T

Miniseminaarit (maksullisia jos alla ei toisin ilmoiteta)
la klo 11.00-18.45 ja su klo 11.00 – 16.45

Tietoiskuajat (vapaa pääsy)
su klo 17.00-17.50.

Miniseminaarit (maksullisia jos alla ei toisin ilmoiteta)

LAUANTAI

11.00-12.45
Jan Asp, Mystica-ryhmä

13.00-14.45 Avaudu kultaiselle ajallesi
Arje Sakari Silander

15.00-16.45 Paremman tulevaisuuden luominen
IsisSofia ja Sofia Light

17.00-18.45 Mikael Kosmos musiikkiesitys

SUNNUNTAI

11.00-12.45 Oneness – tietoisuuden heräämiselle, mielestä sydämeen
OnenessSuomi

13.00-14.45 Ufot ja uuden henkisen aikakauden saapuminen
Jaakko Närvä

15.00-16.45 Kristalliset äänivärähtelyt puhdistavat, uudistavat ja vahvistavat meitä ja maapalloamme
Maria Zavou, Spiraaliportti

Tutustu vuoden 2014 messulehteen.
Tutustu vuoden 2014 messujen verkkosivuihin
Messulehtiarkisto (2003-2019)
Kaikki vanhat messutapahtumat

Rajatiedon Yhteistyö ry järjesti Hengen ja Tiedon messut toisen kerran Tampere-talolla 26.-27. huhtikuuta 2014 yhteistyössä Ultra-lehden ja Tampereen Astrologisen Seuran kanssa. Messuilla oli kymmeniä ohjelmavaihtoehtoja mm. yleisöluennot ja miniseminaarit sekä yli 100 näytteilleasettajaa ja toista tuhatta kävijää.

Tampereen messut laajenivat ja monipuolistuivat edelliseen vuoteen verrattuna. Messujen pääesitykset tapahtuivat Tampere-talon 450 hengen pienessä juhlasalissa. Lauantaina messuohjelman jälkeen järjestettiin Äiti Maata juhlistava konsertti, jonka avauksessa Äiti Sekhmet, Isä Ptah, Äiti Maria, Äiti Maa, Tuula Jaatisen kanavoimana ja Isis ja Osiris Sofian tukemana, esittivät Pohjolan Valon voimauttavan Äiti Maan AUM-mantran. Musiikkiesityksistä vastasivat äänihoitajat, moni-instrumentalisti Kailash Kokopelli ja mantralaulaja Satyadev Barman. Lopuksi Aulikki ja Seppo Plaami toivat gaala­illan toisen osan aikana mediaalisin keinoin esiintyjiä henki­maailmasta.

VUODEN 2014 TAMPEREEN HENGEN JA TIEDON MESSUJEN OHJELMA

VUODEN 2014 TAMPEREEN HENGEN JA TIEDON MESSUJEN MESSUINFOLEHTI

Tutustu vuoden 2014 Tampereen messujen messuinfoon ja ohjelmaan.
Tutustu vuoden 2014 Tampereen messujen alkuperäisiin verkkosivuihin.
Messulehtiarkisto (2003-2019)
Kaikki vanhat messutapahtumat

0

Your Cart