Minä Olen – Uuden aikakauden lehti

Minä Olen -lehti käsittelee erilaisia maailmankuvia, kehittyvää elämänymmärrystä, henkisyyttä ja henkistä kasvua, terveyttä, luontaishoitoja ja –terapioita. Järjestää keväisin helmikuussa Minä Olen -messut.

Liity mukaan yhteisöön, missä käsittelemme henkistä kasvua, erilaisia maailmankuvia, uskontoja, filosofioita, taiteita, ympäristöarvoja, kehittyvää elämän ymmärrystä, terveyttä, luontaishoitoja, terapioita – ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Tällä hetkellä on myynnissä Suomen suurin kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja henkisen kasvun luento paketti.​ Minä Olen 2021 tarjoaa lähes 40 inspiroivaa luentoa tämän hetken mielenkiintoisimmilta luennoitsijoilta.

Sanni Nevalainen

Sanni Nevalainen on KTM, hyvinvointiyrittäjä, kouluttaja, hypnoosiohjaaja, kirjailija, esiintyjä ja taiteilija (mm. Intuitio- ja Ilon kortit). Hän nauttii intuitiivisesta energiamaalaamisesta yhdessä enkeleiden ja valon maailman kanssa. Hän on ollut muun muassa päätaidenäyttelyn pitäjänä Hengen ja Tiedon messuilla. Hän tunnetaan enkelikurssien ja enkelihoitajakoulutusten vetäjänä. Häneltä ovat ilmestyneet kirjat Enkeleiden matkassa, Enkelit arjessa ja Enkelit ystävinä. Lisäksi häneltä on julkaistu jo kuusi meditaatioäänitettä.

Teen tulkintoja ja myyn Valon maailman kanssa maalattuja taulujani, sekä öljyvärimaalauksia että ns. “Taiteilijavedoksia.” Lisäksi myyn kirjojani Enkeleiden matkassa, Enkelit arjessa sekä muistikirjaani Rakkauden polulla, Intuitio-kortteja ja Tie Runsauteen meditaatioitani. Tule tutustumaan seuraaviin koulutuksiin ja hoitoihin: 

  • Regressio-kurssit ja Regressio-ohjaajan koulutus 
  • Enkelikurssit ja Enkelihoitajakoulutus
  • Maalaa enkeleiden kanssa -kurssit
  • Enkelihoidot ryhmäkaukohoitoina
  • Elämäntehtävä ja Sielunsuunnitelma – kurssit
  • Reiki ja Karuna -kurssit
  • Voimapaikkojen Suojelija koulutukset
  • Retriitit ja matkat.

Lämpimästi tervetuloa toivottaa Sanni.

Hengen ja Tiedon messujen virtuaalisessa juhlatapahtumassa Sanni Nevalaisen vetämä rakkausmeditaatio enkeleiden kanssa lauantaina 16.10 klo 13.00. Tapahtuman ulkoista puolta valloittaa viikonlopun ajan hänen Paraneminen-taulunsa.

Ananda Seva ry

Ananda Seva on Ananda Margasta vuonna 1996 irtaantunut kansainvälinen liike, joka rekisteröitiin Suomessa 15.7.1998. Ananda merkitsee henkistä onnea ja Seva viittaa kaikkien elollisten pyyteettömään palveluun sekä auttamiseen. Järjestön toiminnassa sydämen asiana on edistää ihmisen henkistä kehitystä joogan, meditaation sekä henkisen ja yhteiskunnallisen filosofian opetuksen avulla. Ananda Seva tukee yhteiskunnan ekologisen, eettisen ja henkisen ulottuvuuden kehittymistä sellaiseen suuntaan, joka huolehtii kaikkien ihmisten, eläinten, kasvien ja muun luonnon hyvinvoinnista.

Myynnissä henkistä kirjallisuutta, myös maailmantilanteeseen kantaa ottavia kirjoja. Ohjatut meditaatiomme auttavat sinua hiljentymään. Jooga- ja meditaatio-opettajiemme kanssa voit tulla tilaisuusiimme keskustelemaan esimerkiksi oman meditaation syventämisestä ja vakiinnuttamisesta ja muista henkiseen kasvuun liittyvistä asioista. Opetusten perustana ovat intialaisen Shrii Shrii Anandamurtin antamat henkiset harjoitukset, filosofiset opetukset, teoriat ja ajatukset. Sydämellisesti tervetuloa maksuttomiin ohjelmiimme!

Elämän kantava Voima

Ahdistaako kiire ja aina vain kasvavat vaatimukset? Tunnetko olevasi jatkuvasti väärässä paikassa väärään aikaan? Onko liiallinen kiltteys vienyt elämänilosi ja innostuksesi? Tuntuuko tutulle? Tämä oli oma tilanteeni, kunnes ”sattumalta” lähdin oman elämäni eheytymisen tielle.

Elämän kantava Voima järjestää elämänhallinnan koulutuksia ja auttaa ihmisiä eheyttämään elämänsä niin, että olet taas oman elämäsi hallitsija ja haltija ja tunnet, että elät sinun elämääsi tasapainoisesti, huolimatta siitä mitä ulkopuolellasi tapahtuu. Siis usko itseesi, elämääsi ja siihen, että elämä kantaa, antaa rakennuspuut oman elämäsi horjumattoman kivijalan rakentamiseen.

Elämän kantava Voima (y-tunnus 2750806-6) järjestää mm. eriaiheisia yleisötilaisuuksia ja erillisiä työpajoja nettiharjoitteluineen. Nämä Elämänhallinnan koulutukset eivät ole sitoutuneita mihinkään uskontoon, vaan antavat uskoa ja luottamusta itseen ja oman elämän kantavaan voimaan.

Enemmän tietoa yleisötilaisuuksista ja työpajoista ym. näet kotisivuilta osoitteesta https://www.evakoulutus.com

Ilolla Pirjo Väyrynen, Elämänhallinnan Kouluttaja