Ruusu-Risti ry.

Teosofiseen liikkeeseen tukeutuva Ruusu-Risti perustettiin Helsingissä marraskuun 14. päivänä 1920. Pekka Ervastin perustaman järjestön nimi on suomennos saksalaisesta nimestä Rosen-Kreutz, joka viittaa historialliseen ruusuristiläisyyteen, erääseen länsimaisen okkultismin muotoon.

Järjestön tarkoitus selviää seuraavasta ohjelmasta:

Ruusu-Risti on totuudenetsijäin järjestö, jonka jäsenet tunnustaen kaikkien ihmisten veljeyden katsomatta rotuun, ihonväriin, kansallisuuteen, uskontunnustukseen, yhteiskunnalliseen asemaan, sukupuoleen tai muihin ulkonaisiin rajoituksiin, osoittavat toisilleen mitä suurinta suvaitsevaisuutta ja ymmärrystä sekä pitävät totuutta korkeampana kaikkia uskontoja.

Ruusu-Risti on vapaan ajattelun pyhäkkö, jonka jäsenet etsivät totuuden ydintä, salaista jumalviisautta, mikä piilee kaikkien aikojen uskonnoissa, mytologioissa sekä filosofisissa ja tieteellisissä järjestelmissä.

Ruusu-Risti on renkaana ihmisten näkymättömässä veljeskunnassa ja sen jäsenet etsivät ikuiseen elämään vievää tietä, joka kasvattaa ja kehittää ihmisessä veljeyden henkeä.

Ruusu-risti on itsenäinen järjestö, ohjelmansa nojalla se kuuluu H.P. Blavatskyn vuonna 1875 alullepanemaan teosofiseen liikkeeseen.

Kirjallisuusseura tukee Ruusu-Ristin työtä kirjallisella alalla. Yhdistys julkaisee Ruusu-Risti -lehteä.

Osoite: Merimiehenkatu 31, 00150 Helsinki

Ruusu on elämän ja ilon, onnen ja rakkauden vertauskuva, jota vastoin risti kuvaa kuolemaa ja kärsimystä, tuskaa ja taakkaa. Elämänymmärryksemme on yksipuolinen, jos se on paljastaan “maallismielinen”, suruton ja huoleton, jos se vain etsii aistillisia nautintoja ja kammolla ajattelee kuolemaa; mutta se on myös yhtä yksipuolinen, jos se pitää maallista elämää surun ja murheen laaksona, vihaa sen viattomia iloja ja vaanii syntiä sen kauneimmissa tunteissa. Edellisessä tapauksessa se pyytää elämän ruusuja, mutta ei elämän okaita, jälkimmäisessä taas se ei tahdo nähdä muuta kuin kuolon ristiä kaikkialla.

Rosenkreutsilainen maailmankatsomus pyrkii yhdistämään kahta äärimmäisyyttä, liittää yhteen ristin ja ruusun, hakee kultaisen keskitien ilon ja surun rajoilta, nousee ilon ja surun yli siihen rauhaan, joka maailman voittaa. Rosenkreutsilaisyys on hengen renessanssia. Se ei kannata katolisen kirkon munkki-askeesia, mutta ei liioin maailmanihmisten materialismia. Se ei etsi iloa eikä pakene kärsimystä, mutta tervehtii molempia elämän luonnollisina antimina.

Esoteerisesti se tulkitsee ruusuristin vertauskuvaa näin: kun ihminen ottaa ristinsä (sekä ulkonaisen että sisäisen kohtalonsa) kantaakseen — ja kantaakseen nurkumatta, jopa ilomielin, silloin ristissä puhkeaa ruusu, rakkauden ruusu, joka tuo rauhan ja autuuden hänen elämäänsä. Ruusu on silloin muodostunut hänen sydänverestään. Ja veri on Kristuksen verta, joka on vuotanut hänen sydämestään, kun risti miekkana on pistetty siihen.

Pekka Ervast, Ruusu-Risti 1921

Tähtitieto ry

Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja tukea kansalaisten omaehtoista, tervettä elämäntapaa ja positiivisia asenteita kaikkea elollista kohtaan, sekä koota itsestään vastuunsa kantavat harrastajat yhteiseen toimintaan. Henkisten arvojen ja henkisen kehityksen nostaminen on perustavoitteemme. Periaatteitamme on myös luontoa, ympäristöä ja kestävää kulutusta edistävä tilannekohtainen toiminta jokaisen omakohtaista vilpitöntä elämänkatsomusta ja vakaumusta kunnioittaen. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää kokoontumisia, keskustelu-, opetus- ja neuvontatilaisuuksia sekä seminaareja, luentoja ja kursseja.

Tähtitieto jatkaa Kalevi Riikosen elämäntyön yli 30 vuotta sitten avaamaa ”tuoda teoriaa käytäntöön” – linjaa universaalihenkisyyden lähestymistavan tehotoimintalinjaa.

https://tahtitieto.fi

Aika ajoin meidän on hetki katsoa taaksemme ja suunnitella tulevaisuuden täsmennyksiä maalliseen matkaamme Uuden Tietoisuuden Virrassa, omaa arvomaailmaamme silmällä pitäen. Kaiken aikaa muutosten tuulet puhaltavat koko solaarisessa järjestelmässämme. Erityisesti koemme sen paineena Maa-planeetallamme. Entinen ”tuttu ja turvallinen” aikansa ollut energiavoima ei enää kanna. Tulevaisuutemme yksilönä ja kansakuntana, on enemmän tai vähemmän määrittelemätöntä. Ainoastaan oma sisäinen intuitiomme ja henkinen vahvuutemme tulee olemaan varmin tapa selviytyä monenmoisesta ”puun takaa” tulevista yllätyksistämme elämässämme. Monet jo toimivatkin Korkeimman Itsensä ohjauksen virrassa Sieluunsa ja ovat persoonatasollakin valmiit kuuntelemaan AJATTOMAN AJAN VIISAUTTA. Jokaisella meillä ja myös Sinullakin (mielipiteistäsi huolimatta) ON jotakin erityistä tietotaitoa annettavanaan aikamme ihmiskunnalle! Tule siis rohkeasti joukkoomme luomaan YHDISTYVÄN VOIMAN KENTÄSSÄ, Uuden Tietoisuuden Virtaa, aikakauden yhteisessä tehtävässämme, hädässään olevalle planeettajärjestelmällemme. Tehkäämme YHTEISEN NOSTEEN VOIMASSA kaikki se, mitä ajallisena, rajallisena ja vajavaisena Maan kehossa olevana sieluna voimme toteuttaa.