Hengen ja Tiedon messut 2019

Kiitämme 2019 tapahtumaan osallistuneita, seuraavat messut ovat 2021!

Rajatiedon Yhteistyö ry. järjesti 12.-13.10.2019 Suomen vanhimmat rajatiedon messut Helsingin Suomalaisella Yhteiskoululla jo 37. kerran. Alan kattavimmaksi ja monipuolisimmaksi luonnehdittu tapahtuma kokosivat lähes 4000 kävijää, joita kehon, mielen ja sielun harmoniaan liittyvät asiat puhuttelevat. Vuoden 2019 messut olivat myös auki tavallista pidempäänNäytteilleasettajat tarjosivat monipuolisen poikkileikkauksen messujen tarjontaan liittyvästä toiminnasta, tuotteista ja palveluista kolmessa eri kerroksessa. Messuravintolasta sai perinteisesti kasvispainotteista tarjoilua. Lapsiparkki siirtyi 2019 kolmanteen kerrokseen luokkaan 3U, taide-basaarin viereen.

Jo vuosien ajan näytteilleasettajien määrä on vakiintunut noin kahteen sataan, tällä kertaa näytteilleasettajia oli hieman yli 220Messuosastoilla oli tarjolla mm. henkisiä opetuksia ja harjoituksia, astrologiaa, idän ja lännen elämänviisautta, luonnon salattuja voimia, terapioita ja täydentäviä hoitomuotoja, joogaa ja meditaatiota, bioenergiamittauksia, parapsykologiaa, ufotutkimusta, luomutuotteita, ekoyhteisöjä, jalo- ja korukiviä, runsaasti kirjallisuutta, äänitteitä, taidetta ja käsitöitä. 

Tutustu vuoden 2019 messujen näytteilleasettajiin

Messujen pääohjelma
Vasemmalta oikealle Camilla Elfving, Antti Heikkilä, Remi Kanai ja Aaro Löf

Tutustu vuoden 2019 messujen ohjelmatarjontaan

Messuilla nähtiin ennennäkemättömän monipuolinen esiintyjäkaarti, mm. lääkäri Antti Heikkilä (Saksa), psykologi Tony Dunderfelt, astrologi Seppo Tanhua, professori Krista Lagus, meedio Camilla Elfving (Ruotsi), meedio Remi Kanai (Japani), kouluttaja Erkki Lehtiranta, ohjaaja Jussi Parviainen, dosentti Pauliina Aarva, TT, pappi ja psykoterapeutti Markku Siltala, henkinen valmentaja Aaro Löf, shamaani Johannes Setälä, Aaveiden jäljillä -ohjelmasta tuttu Aavedata, arkkitehti Maria Nordin, muusikko ja kouluttaja Veli Martin Keitel, ihmisyyden tutkija Anup Takarautio (Hollanti), professori Marja-Liisa Honkasalo, esoteerinen opettaja Maria Zavou (Kreikka), shamaani Zhannabelle (Saksa), rehtori Antti Pietiäinen, emeritusprofessori Erkki Lähde ja tietoisuuden tutkija Jeremy Qvick. 

Eva Garcian ja Kupariketun juontamassa juhlasaliohjelmassa kuultiin mielenkiintoisia esitelmiä, koettiin mukaansatempaavia keskusteluja, henkistä musiikkia, harjoituksia, pyhiä tansseja jne. Rajatiedon kehitys- ja tutkimustoimintaan jaettiin stipendeinä 2200 euroa. Juhlasaliohjelmaa täydensivät suositut esitykset ensimmäisen kerroksen seminaaritilassa, jonka juonsi messuemäntä Anuirmeli Sallamo. Pienimuotoisempaa ohjelmatarjontaa oli toisen kerroksen pikkusalissa ja meediotilaisuuksia neljännen kerroksen isossa tilassa, joka on nimetty taivassaliksi. Messuilla järjestettiin myös useita miniseminaareja ja työpajoja. 

Näytteilleasettajat järjestivät omia tietoiskujaan ja ohjelmanumeroitaan ensimmäisen kerroksen luokissa 1G ja 1P sekä kolmannen kerroksen workshop-tilassa 3G. Näiden ohjelmanumeroiden lisäksi jotkut luokan vuokranneet näytteilleasettajat pitivät ohjelmallisia tilaisuuksia luokissaan ja messuosastojensa yhteydessä. Messuilla palasi myös yli 20 vuoden tauon jälkeen odotettu hiljentymishuone, jossa tarjottiin koko messujen ajan ohjattuja meditaatioita ja johon saattoi mennä myös milloin tahansa hiljentymään ohjattujen meditaatioiden ulkopuolella. Aiempina vuosina hiljentymismahdollisuuksia oli tarjottu muun ohjelman ohessa.

Lataa tästä tulostettava pääohjelma 
Lataa tästä muut ohjelmatiedot
Tutustu vuoden 2019 messujen kuvagalleriaan


Kuvat: Marko Palojärvi

Tutustu vuoden 2019 messulehteen

Kuukautta ennen tapahtumaa julkaistiin perinteinen Hengen ja Tiedon messujen messulehti, jota oli saatavilla kymmenissä paikoissa ympäri maan sekä oheisena verkkopainoksena.

Messulehtiarkisto (2003-2019)
Kaikki vanhat messutapahtumat