Julkaistu Jätä kommentti

Totuus kummituksista ja hengistä – Tiina Lindholm

totuus-kummituksista-ja-hengista-tiina-lindholm-www.rajatieto.fi

Tänään kirjaesittelyssä on Tiina Lindholmin kirja Totuus kummituksista ja hengistä, joka on julkaistu vuonna 2017.

Näkymättömän maailman rasitteisiin ja niistä johtuvien ongelmien ja häiriöiden ratkaisemiseksi on vaikea saada yliaistillista tietoa ja siksi kirjan tekeminen on ollut hyvin haastavaa ja se on vaatinut aimo annoksen suomalaista sisua, joka on kirjoittajalla kehittynyt lähes 20 vuotisen henkisen auttamistyön aikana.

Olen huomannut, että tiedossani on paljon sellaista henkimaailman tietoa, josta tulee olemaan paljon hyötyä ja apua muillekin henkisen polun kulkijoille.

Tiina Lindolm – Totuus kummituksista ja hengistä

Kirjassa kerrotaan, mikä rauhattomia taloja ja rakennuksia todellisuudessa vaivaa. Samalla otetaan esille reilut 80 tapausta, jotka yksinkertaisella tavalla kuvaavat asioiden yleistä henkistä luonnetta ja kertovat muun muassa miksi terapeutit ja muut herkät henkilöt väsyvät esimerkiksi vainajasielujen läsnäolosta. 

Kirja on siten kurkistus syvemmälle, verhon toiselle puolelle, erityisesti henkien, vainajien ja kummitusten maailmaan.

Kun suuri joukko vainajahenkiä löytyy kotipiiristä, kertoo se samalla asujan valtavasta valovoimasta.

Tiina Lindholm – Totuus kummituksista ja hengistä

Kirjan sanoma on myös, ettei henkiä, vainajia ja kummituksia missään nimessä kuitenkaan tarvitse pelätä. Samalla saamme paremman käsityksen siitä, miten tilanteet on yliaistillisesti, henkisin voimin korjattu.

Kirja on myös kutsu auttamistyöhön kaikille niille herkille, jotka kuulevat sydämessään tämän kutsun. Kirjan edetessä saadaan samalla lisää tietoa näkymättömän maailman ikuisista lainalaisuuksista.

Totuus kummituksista ja hengistä on valtavan kattava, yksityiskohtainen ja informatiivinen teos maan läheisistä vainajista ja kummituksista ja siitä kuinka heidät voidaan ohjata kohti kotia ja valoa.

Tule lainaamaan tämä mielenkiintoinen teos Rajatiedon erikoiskirjaston laajasta valikoimasta Helsingin Malminkartanosta. Tervetuloa!

Lisätietoa Rajatiedon erikoiskirjastosta löydät täältä.

Tiina Lindholmin kirjoja voi ostaa täältä.

Katso esittelyvideo tästä kirjasta