Hyvänolonkeskus Sinun Tilasi

Me tarvitsemme stressireaktiota joka päivä, useaan kertaan. Mikäli stressireaktiosta tulee kehossamme jatkuva, johtaa se ajan kanssa kehon epätasapainoon.

Stressin syynä on harvoin vain yksi tekijä, ja sen vuoksi aiheuttajia voi olla vaikea tunnistaa ja erotella. Yksi syy johtaa usein toiseen, ja lopulta ongelmat kasautuvat ja seurauksena on oravanpyöräilmiö.

Stressiä ja sen aiheuttamia oireita on mahdollista hoitaa käytössäni olevilla hoitomenetelmillä. Varaa aika niin yhdessä voimme valita sinulle hoidon joka parhaiten tukee sinun kehon ja mielen hyvinvointia

Selvänäkökatselmus Tuula Bech, Köpenhavn

Tuula Bech on syntynyt ja kasvanut Itä-Suomessa, Karjalassa parantajana tunnetun isoäitinsä rakkaudessa ja hoivassa. Lapsuudenkodissaan hän oppi jo pienestä pitäen käyttämään selvänäköä ja henkisiä kykyjään. Elämä kuljetti hänet Tanskaan, jossa hän on työskennellyt selvänäkijänä, refleksologina, hierojana ja parantajana.

Henkimaailman tietoa ja opastusta Sinulle. Mahdollisuus ennakkovaraukseen.

SELVÄNÄKÖ – henkinen ohjaus. Oletko joutunut elämäntilanteeseen, jossa sinusta tuntuu, että et voi jatkaa eteenpäin, elämä on altistanut sinut shokille tai menettänyt ihmisen toiselle puolelle tms? Selvänäkijäistunto, jossa rakastava ja lempeä tapa saada tietoa, inspiraatiota ja ymmärrystä tilanteesta.

HOIDOT – Auttaa palauttamaan rauhan. Tasapainota energiasi ja luo harmoniaa. Hyvinvointia keholle ja sielulle.

KVANTTIHYPNOOSI (QHHT) – Kvanttihypnoosi on tehokas työkalu, jonka avulla voit käyttää alitajuntaasi ja korkeampaa tietoisuuttasi. Meillä kaikilla on sisällämme suuri tietopankki.

Tarot-Tuula

Näkijä, tv-juontaja ja tarot-tulkitsija Tuula Huhtala on kotoisin Paraisten saaristosta jossa hän vieläkin asuu kesät. Hän on lähinnä tarot tulkitsijana, mutta toki muitakin taitoja löytyy, unet, enteet, etiäiset, esineiden löytäminen. Hän käyttää myös riimuja jotka ovat viikinkiajan aakkosia, ja erittäin aikaa vievää tulkintaa, koska niiden tarina aina riippuu siitä miten kivi asettuu pöydälle. Uutuutena jos näin voidaan sanoa hänellä on kulkenut mukana jo muutaman vuoden ns. Merirumpu, jonka sisällä on helmiä ja oikein liikuttamalla saamme esim. meditointitilaisuuksiin merellistä rauhoittavaa aaltojen loisketta, liplatusta.

Tarot-tulkintoihin liittyvät yhteydenotot ja ajanvaraukset p. 041 707 1920

Tuula Huhtala esiintyy lauantaina 16.10 klo 13.00 Hengen ja Tiedon messujen Facebook-sivujen livessä, joka on nähtävissä Hengen ja Tiedon messujen ystäville maksutta. Riimujen ja merirummun esittelyn lisäksi hän kertoo myös teille miten juuri sinusta voi tulla Tarot Tulkitsija, miten käytät intuitiota, värejä, symboleja jne.. Mikä on käänteinen Tarot?
Tulkaa mukaan jo heti lauantaina klo 13.00 suoraan lähetykseen!

Valon Sydän

Valon Sydän on Porvoossa sijaitseva henkisen kasvun keskus. Päämääränämme on opastaa ihmisiä löytämään sisäisen rauhansa ja ilonsa lähde auttamalla heitä työstämään ajatusmallejaan ja energiakenttäänsä.

Auravalokuvausta + selvänäköinen tulkinta, teemalukemuksia, tarot- ja numerologista konsultointia, energiahoitoa. Tutustu kurssi- ym. tarjontaamme kotisivuillamme!

Tasapainon tie

Seppo Laaksonen

Walo (Way of Love) retriitit ja valmennukset. Rakkauden tiellä kohti tasapainoista elämää. Sielun Walo – korut personoidaan käyttäjänsä sen hetkisen tilanteen mukaan. Mukaan tulee lyhyt tulkinta ja haiku-runo. Korut tilauksesta.

Tasapainon tie (WAB) on mielen ja Rakkauden tie (WaLo) sydämen avoimuutta. Uuden ajan eli rakkauden shamanismi luo yhteyden itseen ja ympäristöön. Keskitymme arjessa rakkauteen ei pelkoon. Elämä ei ole mielekästä, se on mieletöntä.

Seppo Laaksonen vetää sunnuntaina 17.10.2021 aamun meditaation klo 10.30. Hän on entinen mainostoimiston omistaja ja nykyinen rakkauden shamaani, joka tietää vastauksen löytyvän sisältä. Seppo Laaksonen on energiaa, rakkaus, ykseys. Hän elää ilossa ja luottamuksessa, sillä kaikki on hyvin, vaikka mieli yrittäisikin väittää toista. Sepon maailmankuva koostuu intuitiosta ja intentiosta, jotka tulisi tunnistaa ja hyväksyä. Hänet tunnetaan myös Rajatiedon Auttavan Puhelimen vetäjänä.