Rajatiedon Yhteistyö ry

Traumahäpeän synty ja kohtaaminen valmennuksessa

Traumahäpeän rakentuminen lapsuudessa liittyy selkeän kaltoinkohtelun, laiminlyönnin ja hyväksikäytön lisäksi kohtuuttomalta tuntuneeseen kritiikkiin, hylätyksi tulemisen tunteeseen ja torjuntaan. Se on lopulta meihin kokonaisvaltaisesti liittyvä arvio siitä, keitä me olemme hyväksikäyttävän, laiminlyövän, kaltoinkohtelevan, kriittisen, häpäisevän ja torjuvan kasvattajan näkökulmasta. Traumahäpeä ei tarkoita samaa kuin normaali häpeän tunne, joka ohjaa sosiaalista liittymistä ja siihen liittyvä hierarkian rakentumista. Normaali häpeää ohjaa meitä löytämään paikkamme yhteisöissä ja sosiaalisessa maailmassa (Boehm, 2012; Gilbert 1989). Me yritämme olla häpeän tunnistamisen avulla hyväksyttäviä ja tietoisia käyttäytymistavoistamme, jotka eivät ole hyväksyttäviä. Jos me kuitenkin koimme lapsuudessamme jatkuvaa arvottomuuden tunnetta esim. kohtuuttoman syyllistämisen, häpäisyn ja kritiikin kautta, me muodostimme kasvattajiin kohdistuvia selviytymisstrategioita, joista tuli osa meidän kiintymyssuhdettamme. Meille kehittyy silloin sisäinen ristiriita suhteessa tarpeisiimme, joista tulee sekä välttämättömiä että hävettäviä; meistä tulee traumahäpeään kiintyneitä. Me kaipaamme rakkautta, lohtua ja hoivaamista, mutta häpeämme tarvitsevuuttamme lapsuuden kokemustemme takia.

Traumahäpeämme aktivoituu normaaleissa vuorovaikutustilanteissa, joissa me olemme sosiaalisen arvion kohteena; esiintymistilanteissa, työhaastatteluissa, parisuhdekriiseissä, pääsykokeissa, asiakaskohtaamisissa, virastokäynneissä tai lääkärin vastaanotolla. Me kuulemme usein voimakkaan kriittisen äänen, joka yrittää estää toimintamme. Traumahäpeän syntyminen ja kiinnittyminen persoonallisuuteemme paljastuu parhaiten aina kriittisten ja vihaisten suojaosiemme toiminnan kautta, joiden tarkoitus on suojella ja piilotella traumatisoituneita lapsiosiamme. Traumalta suojaavien osien toiminta on usein niin tiedostamatonta, että me emme edes tunnista häpeän tunnetta tai kuule kriittistä ääntä. Meissä on selittämätön tunne viallisuudesta ja kelpaamattomuudesta. Siksi me pyrimme kaikin keinoin salaamaan häpeämme. Me häpeämme häpeäämme ja vahvistamme persoonallisuutemme suojaosien avulla sen piiloutumista. Me triggeröidymme (myös oletetusta) torjunnasta, kritiikistä tai rajattomuudesta, kun me emme tiedä vastausta kaikkeen, osaa jotakin välittömästi, tai jos me emme osaa kohdata toista ihmistä. Traumalaukeamisen takia me emme löydä oikeita sanoja eri tilanteissa ja meidän voi olla vaikeaa puhua.

Traumahäpeä on katkennut suhde itseemme ja toiseen

Traumahäpeän tunne on siis mielen osien ja kehon välisten suhteiden katkos. Se saa meidän katseemme kääntymään ja välttelemään kontaktia toiseen. Me saatamme kyyristyä tai me peitämme kasvomme käsillä. Me voimme punastua ja puheemme voi hidastua. Meitä voi kuvottaa tai me voimme tuntea heikotusta. Osa meistä kokee kehonsa raskaaksi ja vatsanpohjan tunne saattaa olla kivulias tai painava. Vireystila voi laskea tai nousta riippuen meidän eri suojaosien aktivoitumisesta. Jotkut meistä kokevat valtavaa väsymystä tai jopa irtaantuvat omasta kehostaan. Traumahäpeä on katkos kehon ja mielen välissä ja saa meidän ajatustemme laadun muuttumaan negatiiviseksi.

Persoonallisuuden osien todentumattomuus vaikeuttaa jatkuvasti meidän arkista olemista. Me leikimme (some, fantasiointi, unelmointi, työn välttely) mieluummin kuin teemme työtä tai joudumme haastavaan tilanteeseen, kun me joudumme tekemään jotain, joka muistuttaa traumasta. Traumahäpen suojeleminen aktivoituu usein myös addiktiivisuutena tai toisten ihmisten välttelynä. Traumahäpeän suojeleminen on keskeinen syy traumatilanteiden todentumattomuudelle ja persoonallisuuden osien väliselle polarisaatiolle. Siksi traumahäpeän tunnistaminen, todentaminen ja siitä eheytyminen ovat koko integraation ideaali.

Traumahäpeän hoitaminen

Oma valmennustyö on paljastanut, ettei traumahäpeä sulje pois ainoastaan myönteisiä tunnekokemuksia, vaan mitä tahansa tunteita, ajatuksia, uskomuksia, tai käyttäytymistä, joilla saattaa olla vaikutus siihen miten muut ihmiset ympärillä hyväksyvät nämä kokemukset. Kun meidän traumahäpeän suojaamisesta tulee kroonista ja se vaikuttaa patologiselta, se kietoututuu usein yhteen sisäisen kokemuksen fobian kanssa. Meissä on jotain sellaista niin väärää, ettemme halua paljastua sen tunteen kanssa kenellekään; emme edes itsellemme. Kaikki tapahtumat, tunteet ja ajatukset, jotka saattavat ohjata meidän traumahäpeään hillitään, estetään tai kritisoidaaan suojaosien avulla. 

Traumahäpeästä ei voi selviytyä nopeasti tai kertaluontoisella työskentelyllä. Me emme usein usko vakuutteluja siitä, että emme ole syyllisiä tai että meissä on rakkaus. Lähestymistapa on useimmiten tehoton ja meitä turhauttava. Me saatamme kokea olevamme vielä enemmän väärässä ja vääränlaisia, kun yksinkertaiset ohjeet häpeän sivuuttamisesta eivät meidän kohdalla toimikaan. Traumahäpeää lähestyttäessä meidän on seurattava yksinkertaista ohjenuoraa: ensin me todennamme asiaa kognitiivisella pintatasolla, jossa me tunnistamme ja todennamme traumahäpeään ja sen kokemiseen liittyviä arkisia merkkejä sekä kehollisesti että mielellisesti.

Toiseksi me luomme hitaasti ja myötätuntoisesti suhteen suojaosiin ja kolmannessa vaiheessa me pääsemme suojaosien avustuksella sisäisen lapsen kokemuksiin, joiden uudelleenelämisen ja tunteiden vapauttamisen kautta me voimme vähitellen irrottaa arvottomuuden ja yksinjäämisen tunteen otteesta. Meidän on otettava traumahäpeän käsittely osaksi koko inhimillistä kokemusmaailmaamme. Meidän tulee todentaa suojaosamme, viipyä niiden profiilien parissa ja saada lopulta yhteys sisäisen lapsen häpeästä, menetyksistä ja surusta koostuneeseen kokemusmaailmaan. Traumahäpeän normaalistaminen on tärkein osa valmennusta tai terapiaa. Meille on äärettömän tärkeää kuulla, ettemme me ole ainoita, jotka kamppailevat jatkuvan arvottomuuden ja kelpaamattomuuden tunteiden kanssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Loading
0

Your Cart