Rajatiedon Yhteistyö ry

Harun Löf

Modernia mystiikkaa suufilaisen Naqshbandi-Haqqani linjan nimeämältä Sheikiltä eli suufi-mestarilta.

Mestari Harun on mestarin vihkimyksen sekä Naqshbandi-Haqqani suufi -perinteen Sheikin (suufi mestari/opettaja) nimityksen saanut tavallinen 38 -vuotias mies Suomesta ja mystikko sekä hänen työnsä ympärille syntyneen, henkistä opetusta ja koulutusta tarjoavan KASVUALUSTAN pääopettaja.

Harunin elämän kantava teema on pienestä pojasta lähtien ollut uteliaisuus elämän perimmäistä luonnetta kohtaan. Lapsuuden muistot siitä, että todellisuus oli aiemmin täydempi, saivat hänet perustamaan ensimmäisen henkisiä asioita tutkivan ryhmän jo teini-iässä.

”Muistelen, että äitini toi minulle henkisiä kirjoja kirjastosta jo ala-asteella.”

2008 vuosi oli Harunille käännekohta. 25 -vuotias nuori mies toimi tuolloin 250 henkisen yhtiön omistajana ja etäisyys itseen oli niin voimakas, että se johti romahdukseen. Tämä kokonaisvaltainen psykofyysinen rentoutuminen paljasti jälleen sen todellisuuden, joka oli aina kiehtonut häntä.

Muutaman kuukauden kestänyt avartunut tietoisuudentila puhutteli Harunia niin syvästi, että sen äärellä pysyminen ja sinne takaisin löytäminen muotoutuivat hänen elämänsä ensisijaiseksi asiaksi.

Kamppailulajit, ravitsemus, kiinalainen lääketiede, elämäntaidon valmennus, energiahoidot, parisuhde neuvonta, terapia, chi qong, uskonnot, tantra ja jooga ehtivät kaikki olla osa Harunin tutkimusmatkaa ennen kuin hän löysi johdonmukaisen ja todellisuutta ymmärtävän henkisen opetuksen äärelle vuonna 2012.

Vuosi 2012 avasi hänelle oven Diamond Approach nimisen henkisen opetuksen äärelle. Suufilaisuus avasi pian sen jälkeen uuden oven. Diamond Approach, suufilaisuus sekä kristillinen mystiikka ovat toimineet ja toimivat yhä tukena hänen henkiselle avartumiselle, ihmisenä kasvamiselle, sekä työlle ihmisten kanssa.

Vuodet 2008-2012 olivat Harunille etsikkoaikaa työn saralla. Vasta 2013 vuonna alkanut pitkäjänteinen työskentely itsensä tuntemisesta kiinnostuneiden ihmisten kanssa, alkoi paljastaa hänelle sen paikan, joka hänellä maailmassa voisi olla.

”Ihmistä voi tukea vain niissä asioissa, jotka jo itsessään tuntee.”

Vuodet 2018 – 2020 olivat kysymysten aikaa. Näinä vuosina Harun kyseenalaisti työnsä tulokset. Tuottiko työ itsensä oivaltaneita ihmisiä? Päästäessään irti suunnitelmista sekä asemastaan oppaana, hänelle näytettiin selkeämmin aiempina vuosina tehdyn työn merkitys, annettiin selkeys omasta tehtävästä, sekä kysyttiin pysyvää sitoumusta tähän tehtävään toimia ja kasvaa toimimaan sen tien edustajana, jota pitkin hän on kulkenut itsensä luo.

2021 vuosi käynnisti jälleen uuden vaiheen niin Harunin kuin hänen työnsä osalta, kun hän saapui vuoden 2021 lopulla tilaan, jota kutsutaan Mestaruudeksi ja hänet nimitettiin vuoden 2022 keväällä myös Naqshbandi-Haqqani suufi -linjan Sheikiksi (suufi mestari/opettaja).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

TUTUSTU MYÖS
Harun Löf

aarolof@me.com

Loading

Menossa mukana

Rajatiedon Yhteistyö Ry
– kumppanisi henkisen kehityksen tiellä

Rajatiedon yhteistyö ry kokoaa henkisyydestä ja tietoudesta kiinnostuneet saman katon alle. Yhdistyksen toiminta-ajatuksena on tarkastella inhimillisen tiedon raja-aluetta sekä edistää alan yhteisöjen ja ihmisten välistä yhteistyötä.

› Hengen ja Tiedon messut

Rajatiedon yhteistyö ry on vuodesta 1983 lähtien järjestänyt vuosittain Hengen ja Tiedon messut, jotka ovat Suomen vanhimmat ja tunnetuimmat rajatiedon messut. 

› Studio Rajatieto ja rajatiedon erikoiskirjasto

StudioRajatieto on rajatiedon ystävien kohtauspaikka Helsingin Malminkartanossa, osoitteessa Luutnantinpolku 7. Tiloistamme löytyy henkisyyteen, esoteriaan ja paranormaaliin erikoistunut kirjasto, jonka kokoelmissa on lähes 3000 lainattavaa teosta sekä laajaa audioaineistoa. 

› Tilat

Tilojamme on mahdollista myös vuokrata esim. kurssitoimintaan. StudioRajatiedon tiloihin mahtuu 15-20 henkilöä. Tilat soveltuvat parhaiten pöydän ääressä tapahtuvaan työskentelyyn. Katso lisätiedot tai tule tutustumaan paikan päälle!

› Ääretön lehti

Laaja-alainen ja raikas rajatiedon julkaisu, joka ilmestyy 4 kertaa vuodessa. Mukana tunnettuja ja vähemmän tunnettuja rajatiedon ihmisten kirjoittamia artikkeleita. Voitt ilata lehden painettuna kotiisi  tai lukea verkkoversiota veloituksetta. 

› Rajatiedon auttava puhelin

Auttaa ihmisiä, jotka ovat rajatiedon ilmiöiden vuoksi joutuneet kokemaan pelkoa, ahdistusta tai pahimmassa tapauskessa joutuneet kriisiin. Päivystysajat numerossa 040 913 1038. Puhelut maksavat normaalin puhelumaksun verran ja soittaja voi pysyä nimettömänä. 

› Stipendit

Rajatiedon Yhteistyö ry on jakanut vuosittain enintään 2000 euron edestä stipendejä rajatiedon tutkimustoimintaa varten. Stipendejä ovat voineet hakea sekä yksityshenkilöt että yhteisöt. Luettelon aiemmat jaetuista stipendeistä sekä hakuohjeet löydät kotisivuiltamme.

0