Näytteilleasettajille

Tietoa näytteilleasettajille

40 vuotta Hengen ja Tiedon messuja – paikkamyynti vuoden 2023 Hengen ja Tiedon messuille on avautunut 1.4.2023

Rajatiedon Yhteistyö ry järjestää seuraavat Hengen ja Tiedon messut 14.-15. lokakuuta 2023 perinteisellä messupaikalla, Etelä-Haagassa sijaitsevalla Helsingin Suomalaisella Yhteiskoululla. Rakentava, elämänmyönteinen henkisyys ja aatteellisuus ovat messuilla ensi sijalla. Messut ovat keskinäistä kunnioitusta, luottamusta ja ihmisenä kasvua edistävä koko perheen tapahtuma. Vuoden 2023 messujen paikkamyynti tapahtuu verkkokaupan kautta. Messuille ilmoittautuminen ja ilmoitusaineiston lähettäminen kannattaa tehdä tietokoneella tai tabletilla – tarvittaessa messujärjestäjä voi pientä lisämaksua vastaan koota ja toimittaa ilmoituksen asiakkaan puolesta.

Paikkavarauksissa on joka vuosi etusija vanhoilla kanta-asiakkailla ja heidän paikkavarauksillaan, jotka ovat pääsääntöisesti kestotilauksia. Paikkojen ennakkomyynti on avautunut huhtikuun alussa niiden paikkojen osalta, joihin ei kohdistu ennakkovarauksia vanhoilta asiakkailta tai kanta-asiakkailta. Paikkoja vapautuu lisää myyntiin touko-kesäkuun aikana, sitä mukaa kun edellisen messutapahtumaan osallistuneet ilmoittautuneet näytteilleasettajat joko vahvistivat viime vuoden paikkavarauksensa uusimisen tai jättivät paikkavarauksensa uusimatta.

Toivotamme Teidät tervetulleeksi ilmoittautumaan näytteilleasettajaksi verkkosivumme kautta. Jäsenille tarjoamme messutilaukset -15% alennettuun hintaan – Rajatiedon Yhteistyön jäseneksi voi liittyä tästä. 

Tämän sivun lopusta löytyvällä näytteilleasettajien ilmoitusaineiston kirjoituspohjalla voitte ilmoittaa tietonne messulehteen ja verkkosivujen näytteilleasettajagalleriaan, mikäli ette ole täyttänyt ilmoitusaineistoon vaadittavia kohtia tilauksen tekemisen tai uusimisen ja maksamisen yhteydessä, tai jos aiemmin julkaistu ilmoitusaineistonne on joiltain osin vanhentunut/puutteellinen. Ilmoitukset koostuvat esittelyistä ja sitä täydentävästä aineistosta sekä hakutermeistä.

Voitte myös korostaa ilmoitusta messulehdessä värillisellä taustalla ja ilmoitukseen liitettävällä otsikkokuvalla (logolla) hintaan 40 euroa.

Tästä voitte tutustua tarkempiin ohjeisiin oman messuosaston varaamiseen
Tästä voitte lukea ohjeet näytteilleasettajan ilmoitusaineiston lähettämiseen

Messuinfo 2023

Tarjoamme messukaupassamme ensimmäisen kerroksen vilkkaita aulapaikkoja, tunnelmallisia käytäväpaikkoja, leppoisampia päätypaikkoja, tilavampia loosheja ja kokonaisia luokkatiloja, toisen kerroksen vastaavia aulapaikkoja, käytäväpakkoja, päätypaikkoja, tulkintapaikkoja, loosheja ja kokonaisia luokkatiloja sekä kolmannen kerroksen pöytäpaikkoja, taidebasaarin paikkoja, loosheja ja kokonaisia luokkatiloja oman messuosaston käyttöön. Varattuja paikkoja voi myös jonottaa. Voitte myös tilata verkkokaupastamme lisäkulkulippuja edustajillenne, mikäli messupaikkaan sisältyvien kulkulippujen määrä ei riitä. Voitte myös koota asiakkaistanne ryhmän ja ostaa heille ryhmäliput edullisempaan hintaan, sisältäen vapaaliput ryhmänvetäjälle ja kuljettajalle.

Yksityiskohtaiset pöytäpaikkojen, luokkapaikkojen sekä messutuotteiden ja -palveluiden hinnastot, tiedot messutilauksia koskevista alennuksistaluettelon viimeisimmistä ilmoitetuista messupaikkojen muutoksista, uusimmat kerroskartat, lomakkeet messuosaston esittelylle ja ohjelma-ajoille sekä viimeisimmän messupaketin voitte tilata käyttöönne messutoimistosta puhelimitse tai sähköpostitse, ja tähän aineistoon voi tutustua myös näillä sivuilla sitä mukaa kun se vuosittain julkaistaan. Sivullemme on myös päivitetty lippujen ja paikoituspalvelun hinnasto vuodelle 2023. Messupaikkaa valitessa näytteilleasettajan on hyvä tutustua huolella vuoden 2023 messuinformaatioon.

Kalusteita messuosastolle on mahdollista lainata maksutta koko messuviikonlopun ajaksi Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun luokkatiloista. Lainaaminen on mahdollista toteuttaa näytteilleasettajille jaettavalla tositteella, johon merkitään etukäteen tai paikan päällä ilmoitettu määrä kalusteita (vanhojen tuttujen kesken monesti lainaamisesta sovitaan suullisesti). Pulpetit ovat pääsääntöisesti kooltaan 49x70cm, joitakin pidempiäkin pöytiä on jonkin verran saatavilla – tuolien koko on noin 45x45cm. Tarvittaessa messuille voi vuokrata lisäkalusteita kuten sermejä, taitettavia pöytiä ja valaisimiaSähköt ovat saatavilla messupaikoille lisämaksusta. Sähkölaitteiden käyttöön on varattava omat jatkojohdot.

Messujen opastuksen ja kerroskarttojen sivulta löydät tarkempaa tietoa erityyppisten näytteilleasettajapaikkojen sijainneista, sähkörasioiden paikoista, messupalveluiden sijoittumisesta, messupaikan kalusteiden saatavuudesta, yleisötiloista ja kulkuväylistä. Kartat löytyvät myös tämän sivun lopusta.

Näytteilleasettajien omat ohjelmat ja ilmoitukset

Näytteilleasettajilla ja muilla messuasiakkailla on mahdollisuus ostaa ohjelma-aikaa ensimmäisen kerroksen luokissa 1G (35 min) ja 1P (45 min) sekä kolmannen kerroksen workshop-tilassa 3G (120 min). Messut päättyvät la klo 18.00, su klo 17.00. Ohjelma-ajan hinnat ovat 47 € / 35 min, 60 € / 45 min ja 125 € / 120 min sekä jäsenhinnat 39,95 € / 35 min, 51 € / 45 min ja 106,25 € / 120 min.

Ohjelma-aikojen varaukset on mahdollista verkkokaupastamme, jossa on myös sähköinen kirjoituspohja ohjelma-ajan/esityksen sisältöä ja esiintyjää/esiintyjiä koskevan ilmoitusaineiston lähettämiseen jos et ilmoita tietoja jo verkkokaupan kassalla. Jokaisen ohjelma-ajan hinta sisältää ohjelmatietojen julkaisun sekä ilmoitustilan yhdelle esiintyjälle verkkosivuillamme ja messulehdessä, johon voi myös ostaa em. lisänäkyvyyttä korostamalla messulehden ilmoitusta taustavärityksellä ja (kasvo)kuvalla. Jos järjestämässänne yhdessä tai useammassa ohjelmassa on useita esiintyjiä ja haluatte huomioida kaikki esiintyjät tasapuolisesti, voitte varata omaa ilmoitustilaa näillekin esiintyjille ostamalla sivuiltamme ilmoituskampanjan esiintyjälle.

Kokonaisen luokkahuoneen, looshin tai tilavan pöytäpaikan varanneet näytteilleasettajat voivat järjestää oman messuosaston ohjelmaa maksutta. Näytteilleasettajapaikan hinta ei kuitenkaan sisällä automaattisesti ilmoitustilaa ohjelmalle. Jos haluatte esiintyjän ja hänen ohjelmansa tiedot markkinointimateriaaleihin kotisivuillemme sekä messulehteen julkaistavaksi, olkaa hyvä ja ostakaa sivuiltamme ilmoituskampanja esiintyjälle. Voitte myös ostaa lisänäkyvyyttä kampanjalle, jolloin messulehden ilmoitusta korostetaan taustavärityksellä ja kuvalla

Näytteilleasettajat ja muut alan toimijat voivat myös ostaa ilmoitustilaa toimintaansa liittyville mainoksille messulehdestä. Messulehden ilmoitushinnasto ja aineistojen toimittamisen takarajat löytyvät mediakortista. Voitte myös hieman huokeampaan hintaan teille parhaiten soveltuvan ilmoituskampanjan, johon sisältyy ilmoitustilaa messulehdessä ja verkkosivuilla.

Voitte valita teille parhaiten sopivan kampanjan kahdeksasta erityyppisestä vaihtoehdosta, joihin sisältyy edellä mainittujen lisäksi:
  • Tarjouskampanja (62€) sisältää kampanjasivulle ja kauppapaikkaamme perustettavan virtuaalisen myyntipisteen, josta kävijämme ohjataan sivuillenne ostamaan valitsemaanne myyntiartikkelia. Kampanjaan sisältyy määräaikainen enintään 2 kuukautta voimassa oleva tarjoushinta ja kauppapaikalla julkaistava mahdollinen tarjouksen kampanjakoodi, jolla tarjouksen voi lunastaa. Voitte lisäksi kohdentaa erikoistarjouksen Rajatiedon Yhteistyön jäsenille ja itse valitsemallenne omalle kohderyhmälle erillisellä kampanjakoodilla, joka voi olla voimassa vaikka ympäri vuoden.
  • Kohdennettu tarjouskampanja (62€ + 403€) sisältää laajennetun ilmoitustilan messulehteen ja messusivuille sekä kampanjasivulle ja kauppapaikkaamme perustettavan virtuaalisen myyntipisteen, josta kävijämme ohjataan sivuillenne ostamaan valitsemaanne myyntiartikkelia. Kampanjaan sisältyy määräaikainen enintään 2 kuukautta voimassa oleva tarjoushinta ja mahdollinen tarjouksen kampanjakoodi, jolla tarjouksen voi lunastaa. Voimme lisäksi osana asiakkaillemme kohdennettua viestintäkampanjointia lisätä asiakasviesteihimme erillisen kampanjakoodi, jolla erikoishinta on lunastettavissa sen voimassaoloaikana ja tieto siitä ketkä voivat erikoishinnan lunastaa, jos se on saatavilla myös omalle kohderyhmällenne. Viestintäkampanja tavoittaa vuosittain noin 800-2000 henkilöä.
  • Promokampanja (62€) sisältää kampanjasivulle ja tapahtumakalenteriimme avattavan tapahtumasivun, jossa voitte tarjota tietoa ja ennakkolippuja promokampanjaan valitsemanne esiintyjän ohjelmasta.
  • Kohdennettu promokampanja (62€ + 403€) sisältää laajennetun ilmoitustilan messulehteen ja messusivuille sekä kampanjasivulle ja tapahtumakalenteriimme perustettavan tapahtumasivun, jossa voitte tarjota tietoa ja ennakkolippuja promokampanjaan valitsemanne esiintyjän ohjelmasta. Lisäksi saatte messulehdestämme ilmoitustilan ohjelmakaavion julkaisemista varten, jossa voitte mainostaa järjestämäänne ohjelmaa koko viikonlopulta.
  • Henkilökampanja tai myyntikampanja mainoksella (31€) on huokeampi vaihtoehto sisältäen ilmoitustilaa mainokselle, kuvitukselle ja muulle ilmoitusaineistolle.
  • Messuasiakkaan ilmoituskampanja (20€ + messupaikan hinta) tarjoaa mahdollisuuden yhdistää kiteytetyn mainoskampanjan messupaikan tai ohjelma-ajan tilaukseen, sisältäen laajennetun ilmoitustilan messulehteen ja messusivuille.
  • Laajennettu ilmoituskampanja (62€ + 20€) tarjoaa mahdollisuuden yhdistää kahden ilmoituskampanjan ominaisuudet yhteen pakettiin (promokampanja mainoksella tai tarjouskampanja mainoksella), sisältäen laajennetun ilmoitustilan messulehteen ja messusivuille.
Voitte lisäksi saada kampanjallenne lisänäkyvyyttä korostuksella erikoishintaan:
  • Messuosasto korostuksella (Messuosaston hinta + 40€) sisältää lisänäkyvyyttä messulehdessä julkaistavalle kampanjan rivi-ilmoitukselle korostamalla se värillisellä taustalla sekä otsikkokuvalla (logolla tai kasvokuvalla). Korostus koskee vain messupaikan tilaajaa, mahdollisten muiden samalle messupaikalle tulevien näytteilleasettajien messuosastojen korostusta voi kysyä erikseen messutoimistosta.
  • Ilmoituskampanja korostuksella (31€-62€ + 40€) sisältää lisänäkyvyyttä messulehdessä julkaistavalle kampanjan rivi-ilmoitukselle korostamalla se värillisellä taustalla sekä otsikkokuvalla (logolla tai kasvokuvalla).
  • Laajennettu ilmoituskampanja korostuksella (62€ + 20€ + 40€) tarjoaa mahdollisuuden yhdistää kahden ilmoituskampanjan ominaisuudet yhteen pakettiin sekä lisänäkyvyyden korostamalla messulehdessä julkaistavan rivi-ilmoituksen värillisellä taustalla ja otsikkokuvalla, sisältäen laajennetun ilmoitustilan messulehteen ja verkkosivuille.
  • Kohdennettu ilmoituskampanja korostuksella (62€ + 403€ + 40€) tarjoaa mahdollisuuden lisätä kohdennetun tarjouskampanjan tai promokampanjan näkyvyyttä korostamalla messulehdessä julkaistavaa rivi-ilmoitusta värillisellä taustalla ja otsikkokuvalla, sisältäen laajennetun ilmoitustilan messulehteen ja verkkosivuille.

Myös  virtuaalinen infopiste tarjoaa mielellään lisätietoja messuasiakkaille
Tutustuttehan käytännön ohjeisiin messuasiakkaille (pystytys, purku ym)


SYKin kerroskartat vuoden 2023 messuille (klikkaa isommaksi)

Tallenna

Paikkamyynti 50. Hengen ja Tiedon messuille on avautunut 1.4.2022

Rajatiedon Yhteistyö ry järjestää seuraavat Hengen ja Tiedon messut 15.-16. lokakuuta 2022 perinteisellä messupaikalla, Etelä-Haagassa sijaitsevalla Helsingin Suomalaisella Yhteiskoululla. Rakentava, elämänmyönteinen henkisyys ja aatteellisuus ovat messuilla ensi sijalla. Messut ovat keskinäistä kunnioitusta, luottamusta ja ihmisenä kasvua edistävä koko perheen tapahtuma. Vuoden 2022 messujen paikkamyynti tapahtuu verkkokaupan kautta. Messuille ilmoittautuminen ja ilmoitusaineiston lähettäminen kannattaa tehdä tietokoneella tai tabletilla – tarvittaessa messujärjestäjä voi pientä lisämaksua vastaan koota ja toimittaa valtaosan tästä aineistosta puolestanne.

Paikkavarauksissa on joka vuosi etusija vanhoilla kanta-asiakkailla ja heidän paikkavarauksillaan, jotka ovat pääsääntöisesti kestotilauksia. Paikkojen ennakkomyynti on avautunut huhtikuun alussa niiden paikkojen osalta, joihin ei kohdistu ennakkovarauksia vanhoilta asiakkailta tai kanta-asiakkailta. Paikkoja vapautui lisää myyntiin kesäkuun aikana, sitä mukaa kun edellisen messutapahtumaan osallistuneet sekä 2020-2021 ilmoittautuneet näytteilleasettajat joko vahvistivat viime vuoden paikkavarauksensa uusimisen tai jättivät paikkavarauksensa uusimatta.

Toivotamme Teidät tervetulleeksi ilmoittautumaan näytteilleasettajaksi verkkosivumme kautta. Jäsenille tarjoamme messutilaukset -15% alennettuun hintaan – Rajatiedon Yhteistyön jäseneksi voi liittyä tästä. 

Tämän sivun lopusta löytyvällä näytteilleasettajien ilmoitusaineiston kirjoituspohjalla voitte ilmoittaa tietonne messulehteen ja verkkosivujen näytteilleasettajagalleriaan, mikäli ette ole täyttänyt ilmoitusaineistoon vaadittavia kohtia tilauksen tekemisen tai uusimisen ja maksamisen yhteydessä, tai jos aiemmin julkaistu ilmoitusaineistonne on joiltain osin vanhentunut/puutteellinen. Ilmoitukset koostuvat esittelyistä ja sitä täydentävästä aineistosta sekä hakutermeistä.

Voitte myös korostaa ilmoitusta messulehdessä värillisellä taustalla ja ilmoitukseen liitettävällä otsikkokuvalla (logolla) hintaan 30 euroa + ALV 24% (ilmoituskampanjan ostajille tarjoushintaan 27€ + ALV 24%)). Kaupan päälle messuosaston korostuksen ostajille tarjoamme 2022 asiakkaillemme mahdollisuuden asettaa näkyville postituslistan liittymislomakkeen näytteilleasettajagalleriaan sekä logonne messujen etusivujen yhteyteen.

Tästä voitte tutustua tarkempiin ohjeisiin oman messuosaston varaamiseen
Tästä voitte lukea ohjeet näytteilleasettajan ilmoitusaineiston lähettämiseen

Messuinfo 2022

Tarjoamme messukaupassamme ensimmäisen kerroksen vilkkaita aulapaikkoja, tunnelmallisia käytäväpaikkoja, leppoisampia päätypaikkoja, tilavampia loosheja ja kokonaisia luokkatiloja, toisen kerroksen vastaavia aulapaikkoja, käytäväpakkoja, päätypaikkoja, tulkintapaikkoja, loosheja ja kokonaisia luokkatiloja sekä kolmannen kerroksen pöytäpaikkoja, taidebasaarin paikkoja, loosheja ja kokonaisia luokkatiloja oman messuosaston käyttöön. Varattuja paikkoja voi myös jonottaa. Voitte myös tilata verkkokaupastamme lisäkulkulippuja edustajillenne, mikäli messupaikkaan sisältyvien kulkulippujen määrä ei riitä. Voitte myös koota asiakkaistanne ryhmän ja ostaa heille ryhmäliput edullisempaan hintaan, sisältäen vapaaliput ryhmänvetäjälle ja kuljettajalle.

Yksityiskohtaiset pöytäpaikkojen, luokkapaikkojen sekä messutuotteiden ja -palveluiden hinnastot, tiedot messutilauksia koskevista alennuksistaluettelon viimeisimmistä ilmoitetuista messupaikkojen muutoksista, uusimmat kerroskartat, lomakkeet messuosaston esittelylle ja ohjelma-ajoille sekä viimeisimmän messupaketin voitte tilata käyttöönne messutoimistosta puhelimitse tai sähköpostitse, ja tähän aineistoon voi tutustua myös näillä sivuilla sitä mukaa kun se vuosittain julkaistaan. Sivullemme on myös päivitetty lippujen ja paikoituspalvelun hinnasto vuodelle 2022. Messupaikkaa valitessa näytteilleasettajan on hyvä tutustua huolella vuoden 2022 messuinformaatioon.

Kalusteita messuosastolle on mahdollista lainata maksutta koko messuviikonlopun ajaksi Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun luokkatiloista. Lainaaminen on mahdollista toteuttaa näytteilleasettajille jaettavalla tositteella, johon merkitään etukäteen tai paikan päällä ilmoitettu määrä kalusteita (vanhojen tuttujen kesken monesti lainaamisesta sovitaan suullisesti). Pulpetit ovat pääsääntöisesti kooltaan 49x70cm, joitakin pidempiäkin pöytiä on jonkin verran saatavilla – tuolien koko on noin 45x45cm. Tarvittaessa messuille voi vuokrata lisäkalusteita kuten sermejä, taitettavia pöytiä ja valaisimiaSähköt ovat saatavilla messupaikoille lisämaksusta. Sähkölaitteiden käyttöön on varattava omat jatkojohdot.

Messujen opastuksen ja kerroskarttojen sivulta löydät tarkempaa tietoa erityyppisten näytteilleasettajapaikkojen sijainneista, sähkörasioiden paikoista, messupalveluiden sijoittumisesta, messupaikan kalusteiden saatavuudesta, yleisötiloista ja kulkuväylistä. Kartat löytyvät myös tämän sivun lopusta.

Näytteilleasettajien omat ohjelmat ja ilmoitukset

Näytteilleasettajilla ja muilla messuasiakkailla on mahdollisuus ostaa ohjelma-aikaa ensimmäisen kerroksen luokissa 1G (35 min) ja 1P (45 min) sekä kolmannen kerroksen workshop-tilassa 3G (120 min). Messut päättyvät la klo 18.00, su klo 17.00. Ohjelma-ajan hinnat ovat 39 € / 35 min, 50 € / 45 min ja 115 € / 120 min sekä jäsenhinnat 33,15 € / 35 min, 42,5 € / 45 min ja 93,5 € / 120 min.

Ohjelma-aikojen varaukset on mahdollista verkkokaupastamme, jossa on myös sähköinen kirjoituspohja ohjelma-ajan/esityksen sisältöä ja esiintyjää/esiintyjiä koskevan ilmoitusaineiston lähettämiseen jos et ilmoita tietoja jo verkkokaupan kassalla. Jokaisen ohjelma-ajan hinta sisältää ohjelmatietojen julkaisun sekä ilmoitustilan yhdelle esiintyjälle verkkosivuillamme ja messulehdessä, johon voi myös ostaa em. lisänäkyvyyttä korostamalla messulehden ilmoitusta taustavärityksellä ja (kasvo)kuvalla. Jos järjestämässänne yhdessä tai useammassa ohjelmassa on useita esiintyjiä ja haluatte huomioida kaikki esiintyjät tasapuolisesti, voitte varata omaa ilmoitustilaa näillekin esiintyjille ostamalla sivuiltamme ilmoituskampanjan esiintyjälle.

Kokonaisen luokkahuoneen, looshin tai tilavan pöytäpaikan varanneet näytteilleasettajat voivat järjestää oman messuosaston ohjelmaa maksutta. Näytteilleasettajapaikan hinta ei kuitenkaan sisällä automaattisesti ilmoitustilaa ohjelmalle. Jos haluatte esiintyjän ja hänen ohjelmansa tiedot markkinointimateriaaleihin kotisivuillemme sekä messulehteen julkaistavaksi, olkaa hyvä ja ostakaa sivuiltamme ilmoituskampanja esiintyjälle. Voitte myös ostaa lisänäkyvyyttä kampanjalle, jolloin messulehden ilmoitusta korostetaan taustavärityksellä ja kuvalla

Näytteilleasettajat ja muut alan toimijat voivat myös ostaa ilmoitustilaa toimintaansa liittyville mainoksille messulehdestä. Messulehden ilmoitushinnasto ja aineistojen toimittamisen takarajat löytyvät mediakortista. Voitte myös hieman huokeampaan hintaan teille parhaiten soveltuvan ilmoituskampanjan, johon sisältyy ilmoitustilaa messulehdessä ja verkkosivuilla.

Voitte valita teille parhaiten sopivan kampanjan kahdeksasta erityyppisestä vaihtoehdosta, joihin sisältyy edellä mainittujen lisäksi:
  • Tarjouskampanja (21,77€ + ALV 24%) sisältää kampanjasivulle ja kauppapaikkaamme perustettavan virtuaalisen myyntipisteen, josta kävijämme ohjataan sivuillenne ostamaan valitsemaanne myyntiartikkelia. Kampanjaan sisältyy määräaikainen enintään 2 kuukautta voimassa oleva tarjoushinta ja kauppapaikalla julkaistava mahdollinen tarjouksen kampanjakoodi, jolla tarjouksen voi lunastaa. Voitte lisäksi kohdentaa erikoistarjouksen Rajatiedon Yhteistyön jäsenille ja itse valitsemallenne omalle kohderyhmälle erillisellä kampanjakoodilla, joka voi olla voimassa vaikka ympäri vuoden.
  • Kohdennettu tarjouskampanja (21,77€ + 250€ + ALV 24%) sisältää laajennetun ilmoitustilan messulehteen ja messusivuille sekä kampanjasivulle ja kauppapaikkaamme perustettavan virtuaalisen myyntipisteen, josta kävijämme ohjataan sivuillenne ostamaan valitsemaanne myyntiartikkelia. Kampanjaan sisältyy määräaikainen enintään 2 kuukautta voimassa oleva tarjoushinta ja mahdollinen tarjouksen kampanjakoodi, jolla tarjouksen voi lunastaa. Voimme lisäksi osana asiakkaillemme kohdennettua viestintäkampanjointia lisätä asiakasviesteihimme erillisen kampanjakoodi, jolla erikoishinta on lunastettavissa sen voimassaoloaikana ja tieto siitä ketkä voivat erikoishinnan lunastaa, jos se on saatavilla myös omalle kohderyhmällenne. Viestintäkampanja tavoittaa vuosittain noin 800-2000 henkilöä.
  • Promokampanja (21,77€ + ALV 24%) sisältää kampanjasivulle ja tapahtumakalenteriimme avattavan tapahtumasivun, jossa voitte tarjota tietoa ja ennakkolippuja promokampanjaan valitsemanne esiintyjän ohjelmasta.
  • Kohdennettu promokampanja (21,77€ + 250€ + ALV 24%) sisältää laajennetun ilmoitustilan messulehteen ja messusivuille sekä kampanjasivulle ja tapahtumakalenteriimme perustettavan tapahtumasivun, jossa voitte tarjota tietoa ja ennakkolippuja promokampanjaan valitsemanne esiintyjän ohjelmasta. Lisäksi saatte messulehdestämme ilmoitustilan ohjelmakaavion julkaisemista varten, jossa voitte mainostaa järjestämäänne ohjelmaa koko viikonlopulta.
  • Henkilökampanja tai myyntikampanja mainoksella (15,32€ + ALV 24%) on huokeampi vaihtoehto sisältäen ilmoitustilaa mainokselle, kuvitukselle ja muulle ilmoitusaineistolle.
  • Messuasiakkaan ilmoituskampanja (12,5€ + messupaikan veroton hinta + ALV 24%) tarjoaa mahdollisuuden yhdistää kiteytetyn mainoskampanjan messupaikan tai ohjelma-ajan tilaukseen, sisältäen laajennetun ilmoitustilan messulehteen ja messusivuille. Saatte kaupan päälle myös logonne messujen etusivujen yhteyteen.
  • Laajennettu ilmoituskampanja (21,77€ + 12,5€ + ALV 24%) tarjoaa mahdollisuuden yhdistää kahden ilmoituskampanjan ominaisuudet yhteen pakettiin (promokampanja mainoksella tai tarjouskampanja mainoksella), sisältäen laajennetun ilmoitustilan messulehteen ja messusivuille.
Voitte lisäksi saada kampanjallenne lisänäkyvyyttä korostuksella erikoishintaan:
  • Messuosasto korostuksella (Messuosaston veroton hinta + 30€ + ALV 24%) sisältää lisänäkyvyyttä messulehdessä julkaistavalle kampanjan rivi-ilmoitukselle korostamalla se värillisellä taustalla sekä otsikkokuvalla (logolla tai kasvokuvalla). Korostus koskee vain messupaikan tilaajaa, mahdollisten muiden samalle messupaikalle tulevien näytteilleasettajien messuosastojen korostusta voi kysyä erikseen messutoimistosta. Kaupan päälle korostuksen ostajille tarjoamme 2022 asiakkaillemme mahdollisuuden asettaa näkyville postituslistan liittymislomakkeen näytteilleasettajagalleriaan sekä logonne messujen etusivujen yhteyteen.
  • Ilmoituskampanja korostuksella (15,32€-21,77€ + 27€ + ALV 24%) sisältää lisänäkyvyyttä messulehdessä julkaistavalle kampanjan rivi-ilmoitukselle korostamalla se värillisellä taustalla sekä otsikkokuvalla (logolla tai kasvokuvalla). Kaupan päälle korostuksen ostajille tarjoamme 2022 asiakkaillemme mahdollisuuden asettaa näkyville postituslistan liittymislomakkeen näytteilleasettajagalleriaan tai henkilögalleriaan sekä logonne messujen etusivujen yhteyteen.
  • Laajennettu ilmoituskampanja korostuksella (21,77€ + 12,5€ + 27€ + ALV 24%) tarjoaa mahdollisuuden yhdistää kahden ilmoituskampanjan ominaisuudet yhteen pakettiin sekä lisänäkyvyyden korostamalla messulehdessä julkaistavan rivi-ilmoituksen värillisellä taustalla ja otsikkokuvalla, sisältäen laajennetun ilmoitustilan messulehteen ja verkkosivuille. Kaupan päälle korostuksen ostajille tarjoamme 2022 asiakkaillemme mahdollisuuden asettaa näkyville postituslistan liittymislomakkeen näytteilleasettajagalleriaan tai henkilögalleriaan sekä logonne messujen etusivujen yhteyteen.
  • Kohdennettu ilmoituskampanja korostuksella (21,77€ + 250€ + 27€ + ALV 24%) tarjoaa mahdollisuuden lisätä kohdennetun tarjouskampanjan tai promokampanjan näkyvyyttä korostamalla messulehdessä julkaistavaa rivi-ilmoitusta värillisellä taustalla ja otsikkokuvalla, sisältäen laajennetun ilmoitustilan messulehteen ja verkkosivuille. Kaupan päälle korostuksen ostajille tarjoamme 2022 asiakkaillemme mahdollisuuden asettaa näkyville postituslistan liittymislomakkeen näytteilleasettajagalleriaan tai henkilögalleriaan sekä logonne messujen etusivujen yhteyteen.

Myös  virtuaalinen infopiste tarjoaa mielellään lisätietoja messuasiakkaille
Tutustuttehan käytännön ohjeisiin messuasiakkaille (pystytys, purku ym)


SYKin kerroskartat vuoden 2022 messuille (klikkaa isommaksi)

Tallenna

TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ

2.-30.5.2022 Vanhojen asiakkaiden paikkavarausten ennakkomaksujen erääntyminen, jonka jälkeen paikkavarauksia koskevat maksamattomat kestotilaukset voidaan sopimusehtojen mukaisesti purkaa kahden viikon kuluttua maksun erääntymisestä. Vuonna 2022 vanhojen asiakkaiden maksamattomat paikkavaraukset purkautuvat 16.6.2022, ellei tilaukselle ole pyydetty lisämaksuaikaa kesäkuun toisen viikon loppuun mennessä. Huom: Mahdollisesta vahvistetun paikkavarauksen perumisesta pyydetään 10 euron käsittelymaksu, mikäli peruutus tapahtuu  yli 7 päivää varauksen uusimisesta kuluvan vuoden messuille – paikkavarauksen vahvistamiseksi käy ennakkomaksun osuuden maksaminen paikan hinnasta tai suullinen vahvistus osana lisämaksuajan pyytämistä.
10.6.2022 Ääretön-lehti 2/2022 ilmestyy. Rajatiedon Yhteistyö ry:n edellisen vuoden stipendiaateilta julkaistavat artikkelit pyydetään ensisijaisesti tähän numeroon.
15.6.2022 Vanhojen messuasiakkaiden erääntyneiden jäsenmaksujen viimeinen maksupäivä. Messupaikat ovat Rajatiedon Yhteistyö ry:n jäsenille -15% edullisempia, jos jäsenhinta kyetään huomioimaan ennen messulaskujen erääntymistä. Vuosittaisten jäsenetujen toimittaminen tapahtuu lähtökohtaisesti kun erääntynyt jäsenmaksu on maksettu, vaikka tästä voidaankin jäsenen omasta pyynnöstä poiketa silloin kun jäsenetua ei käytännössä voida jälkikäteen enää huomioida.
16.6.2022 Viimeinen päivä kun kuluvan vuoden messukarttoja voidaan oleellisesti päivittää.
30.6.2022 Kutsuttujen esiintyjien kirjoituspohjien viimeinen palautuspäivä, johon saa tarvittaessa 2 viikkoa lisäaikaa.
15.7.2022 Vanhojen näytteilleasettajien ilmoitusaineiston aineistopäivä, johon saa tarvittaessa kaksi viikkoa lisäaikaa.
1.8.2022 Kaikkien messulehdessä julkaistavaksi tarkoitettujen aineistojen lähettäminen viimeistään tähän päivään mennessä. Suosittelemme vanhoja näytteilleasettajia lähettämään samassa yhteydessä myös näytteilleasettajagalleriaan tulevan muun lisäaineiston, jota ei messulehdessä julkaista. Tämän päivämäärän jälkeen ilmoittautuvien uusien näytteilleasettajien pitäisi lähettää ainakin messuosaston nimi ja lyhyt noin 10 sanan esittely seitsemän päivän sisällä paikkavarauksesta (suosittelemme lähettämään samassa yhteydessä muunkin ilmoitusaineiston). Jos messuihin on enää alle 30 päivää, tällöin messuosaston nimi ja lyhyt esittely (sekä mielellään samalla muu ilmoitusaineisto) tulisi lähettää messujärjestäjälle heti tilauksen tekemisen yhteydessä. Tarvittavat tiedot pyydetään tilauksen viimeistelyn yhteydessä kätevästi verkkokaupan kassan tilauslomakkeella. Kaikki messulehteä koskevat tiedustelut tulisi suunnata messulehden toimitukseen, ensisijaisesti sähköpostitse.
8.8.2022 Näytteilleasettajagalleriaan ja messulehteen lähetetyn aineiston julkaisua ei ole enää mahdollista peruuttaa. Tämän jälkeen lähetettävien näytteilleasettajagallerian ilmoitusaineistojen mahdollinen peruuttaminen on tehtävä viimeistään seitsemän päivän sisällä siitä päivästä kun aineisto on viimeistään toimitettava (hyvä huomioida erityisesti jos aineisto toimitetaan meille myöhässä). Huomoithan, että näytteilleasettajapaikan hintaan sisältyy mahdollisuus muuttaa näytteilleasettajagallerian ns. virtuaalisen messuosaston sisältöä kerran vuodessa, ylimääräisistä muutoskerroista peritään pieni lisämaksu (ellei muutostarve johdu ylläpidon virheestä). 
16.8.2022 Yli 500 euron arvoisten tilausten viimeinen maksupäivä, jonka jälkeen uudet yli 500 euron arvoiset tilaukset tulee maksaa kokonaisuudessaan 7 päivän sisällä tilauksesta.
Viikko 35: Sähköisen ja painetun messulehden julkaisu.
31.8.2022 mennessä tehdyt messutilaukset voi maksaa kahdessa osassa, ensin 14 päivän sisällä laskussa ilmoitettu ennakkomaksu ja 15.9 mennessä loput tilauksen hinnasta.
5.9.2022 Vanhojen asiakkaiden peruuttaessa paikkavarauksensa, paikan hinnasta hyvitetään vain puolet kun messuihin on aikaa 15-40 päivää.
9.9.2022 Tästä päivästä lähtien tehtävät kaikki uudet tilaukset tulee maksaa kokonaisuudessaan 7 päivän sisällä tilauksesta.
10.9.2022 Ääretön-lehti 3/2022 ilmestyy. Messuasiakkaat saavat messulehdessä julkaistavaan mainokseen kaupan päälle saman mainoksen syksyn Äärettömään.
11.9.2022 Rajatiedon Yhteistyö ry:lle osoitettavat stipendihakemukset tulee lähettää viimeistään tähän päivään mennessä.
15.9.2022 Messuasiakkaiden peruuttaessa paikkavarauksensa, paikan hinnasta hyvitetään sopimusehtojen mukaisesti vain puolet kun messuihin on aikaa 15-30 päivää.
23.9.2022 mennessä tehtyjen tilausten ilmoitusaineisto ehtii vielä verkkosivuille julkaistavaksi ennen messuviikonloppua.
30.9.2022 Näytteilleasettajagalleriaan julkaistavaksi tarkoitettu aineisto tulee ohjeistuksen mukaisesti lähettää viimeistään tähän mennessä. Jälki-ilmoittautuneet 1.10-31.12 saavat lähettämänsä ilmoitusaineiston vasta seuraavan vuoden messulehteen ja verkkosivuille vasta messujen jälkeen. 1.10-7.10 tehtävät näytteilleasettajagallerian päivitykset huomioidaan mahdollisuuksien mukaan.
1.10.2022 Luokka- ja pöytäpaikkojen hintaa ei peruutustilanteissa enää normaalisti hyvitetä kun messuihin on jäljellä 14 päivää. Myös messukauppa palvelee viimeiset 2 viikkoa normaalia rajoitetummalla valikoimalla.
13.10.2022 Viimeinen päivä kun messutoimisto palvelee Malminkartanossa, klo 15.00 saakka. Messutoimisto on tämän jälkeen tavoitettavissa vain puhelimitse sekä messupaikalla.
15.-16.10.2022 Hengen ja Tiedon messut. Näytteilleasettajat pääsevät sisään lauantaina klo 8.15 ja sunnuntaina klo 9.00. Messujen purku alkaa sunnuntaina klo 17.00.