Julia Kuu

Oi, ihana ahdistus! Se on tullut kertomaan minulle, että nyt on vihdoinkin purettava pahoinvointia tuottava malli sisältäni. Elämän aarteet eivät aina näytä lahjoilta saapuessaan, vaan vasta kun opimme ymmärtämään niiden sisältämän viestin, jonka rakkaudellinen elämänvoima yrittää meille kertoa. Kivuliaat kokemukset on mahdollista muuttaa kullaksi oikealla tulkinnalla ja hyväksynnällä. Yhtäkkiä voikin huomata olevansa niistä kiitollinen. Kovimman paineen alla syntyvät kirkkaimmat timantit.

“Onko tämä universumi ystävällinen paikka?” Einstein kehotti ihmisiä kysymään itseltään. Minussa oli nuorena niin suuret määrät arvottomuutta ja rakkaudettomuutta, että 21-vuotiaana olin syvimmässä mustassani ja yritin tehdä itsemurhan yhden sellaisen päivän jälkeen, jolloin silloinen aviomieheni oli pahoinpidellyt minut. Nykyään näen tuon päähän potkimisen yhtenä elämäni parhaista tapahtumista. Se on suuri timantti, josta olen kiitollinen, sillä se herätti minut henkisesti. Tuon täydellisen periksiantamisen eli antautumisen jälkeen alkoi muutaman vuoden mystisten rakkautta ja ykseyttä värähtelevien kokemusten sarja, joka hyvin selkeiden johdatuksellisten tapahtumien lisäksi sai minut luottamaan elämään. Sen jälkeen minä olen aina tiennyt eläväni rakastavassa universumisssa, joka pyrkii ohjaamaan ihmistä kasvamaan, avaamaan sydäntään ja toimimaan sen mukaisesti.

Kasvu tarkoittaa eritoten vääristyneiden toimintamallien, uskomusten ja tunnelukkojen purkamista. Olemme täynnä ohjelmointeja ja niitä laatikoita rikki räjäyttelemällä onni, rauha, rakkaus, ilo, turva ja luottamus meissä kasvavat.

Mutta ei se helppoa ole. Oman rujoutensa näkeminen. Omaan paskaansa uppoaminen, jotta sitä saa puhdistautua. Ei, siksi välttelemme sitä. Vastustamme, näemme viat ja pahoinvoinnin syyt muissa ja yhteiskunnassa. Ylennämme ja alennamme itseämme. Miellytämme tai olemme kovia ja epämiellyttäviä. Väistelemme tunteitamme riippuvuuksiin. Vajoamme ahdistukseen ja syömme siihen päällimmäistä tuskaa poistavia lääkkeitä, muttemme kajoa juurisyihin.

Se, että hyväksymme kulloisenkin olotilamme ja kasvukohtamme. Sen, että “Jaahas, nyt minä taas kuvittelin olevani parempi tai pidemmällä kuin tuo toinen, onpas mulla vielä henkistä egoa murskattavana.” Että uskallamme katsoa syvälle itseemme ja keskeneräisyyteemme ja hyväksymme, että “tässä kohtaa minä nyt olen ja annan itselleni siihen luvan” jo pelkästään itsessään muuntaa asiaa. Pelkkä tiedostamisen valo, jota laitamme pimeyteemme, alkaa vaikuttaa.

Vielä kun ymmärrämme, miksi tämä vääristynyt malli on ollut meissä, mitä se on meille opettanut, se kova tapa elää alkaa alkemistisesti sulaa kullaksi. Alamme tuntea kiitollisuutta, joka on hyvin korkeavärähteinen tunne. Esimerkiksi itsensä esille tuomisen tarve, joka on kummunnut arvottomuudesta ja hyväksytyksi tulemisen pohjattomasta tarpeesta, on voinut auttaa ihmistä opettelemaan esiintymistaitoja. Hänellä ei ehkä muuten olisi tullut niin suurta tarvetta opetella niitä. Näitä taitoja voi myöhemmin elämässä käyttää puhtaasta sydämestä ja puhtaista tarkoitusperistä hyvän tekemiseen.

Toiset ihmiset ovat paras peilimme. Ensimmäinen avioliittoni toi minulle hyvin selväksi sen, että minun on todellakin aloitettava siirtyminen rajattomuudesta rajojen asettamiseen. Rajaton myös sen lisäksi, että ottaa itse vastaan huonoa kohtelua, usein myös kävelee surutta toisten rajojen yli tavalla tai toisella huomaamatta sitä, sillä hänellä ei ole rajan näkemisen kykyä. Ymmärsin myös, että minun on opeteltava itsearvostusta ja itsensä rakastamista. Sillä samalla tiellä olen edelleen kuten jokainen meistä.

Väkivaltainen suhde on ääriesimerkki. Kuitenkin jokainen ihmiskohtaaminen on yhteinen kasvun paikka samalla kun se on mahdollisuus nauttia ihmisten välisestä sydänyhteydestä ja jakamisesta, ravita toinen toisiamme. Olemme valtavan hyviä peilejä toisillemme. Se, mikä toisessa ärsyttää, se on useimmiten itsessämme se kohta, jota meidän on vaikea katsoa.

Oma tulkintamme tapahtumista vaikuttaa syvällisesti siihen, millainen elämämme todella on ja miten koemme maailman. Omasta tarinastaan ja omasta tämän hetkisestä elämästään ja omista tunteistaan vastuun ottaminen on oman voiman löytämistä ja itsensä rakastamista. Meillä on mahdollisuus nähdä tarinamme traumatisoituneen uhrin kärsimysnäytelmänä tai sitten monipuolisia rikastuttavia kokemuksia täynnä olevana löytöretkenä.

Matkana, jossa Rakkaus ohjaa meitä laajentumaan, kasvamaan, kuoriutumaan ulos nahastamme ja uskaltamaan kokea elämää herkkänä ja voimakkaana ihmisenä, jolla on jalkojen juuret vahvasti syvällä maassa ja laaja latvusto korkealla taivaassa. Joka osaa tuoda Henkeä Lihaksi elävässä elämässä muiden ihmisten parissa nähden oman ja toisten inhimilllisen kauneuden ja rujouden. Joka ymmärtää, että sen lisäksi, että tämä on rakastava universumi, tämä on myös universumi, joka pyrkii jatkuvasti laajentamaan kokemistamme niin kipeällä pimeydellä kuin autuaallisella onnella, rakkaudella ja rauhallakin.

Minä saan omalla varjojen ja valojen leikin matkallani paljon iloa ja nautintoa muun muassa maalaamisesta, runojen ja tekstien kirjoittamisesta, elämäni jakamisesta erilaisten ihmisten kanssa, tanssimisesta, laulamisesta, rummuttelusta, uuden soittimeni ukulelen rämpyttelystä sekä äärimmäisen paljon luonnosta. Kuopukseni muutti juuri loppukeväästä pois kotoa ja minä samalla hyvin vapaaseen, luonnonläheiseen ja liikkuvaan elämään asuntoautoon. Välillä vierailen Pyhtäällä Stockforsissa Kasvajat ry:llä, jossa saa tehdä hyvää eli hyvinvointiin liittyviä vapaaehtoistöitä hyvässä porukassa ja katsoa itseään peiliin kunnolla rehellisesti ja myötätuntoisesti.

Messuilla myyntipöydästäni löytyy yhteystietojeni ja minun lisäkseni voimaannuttavia maalauksiani, puolijalokiviä yms., jotka kaikki ovat vahvassa messualessa, sillä tosiaan asun kokoaikaisesti asuntoautossa ja mieluusti tyhjennän varastoani.