Brahma Kumaris meditaatiokoulu

Brahma Kumaris on maailmanlaajuinen henkinen liike, joka on omistautunut sekä henkilökohtaisen transformaation, että maailman uudistamisen tehtävälle. Brahma Kumaris on perustettu Intiassa 1937, josta se on levinnyt yli 110 maahan, kaikkiin maanosiin. Brahma Kumaris on vaikuttanut laajasti monilla sektoreilla kansainvälisenä kansalaisjärjestönä, mm. YK:ssa. Kuitenkin heidän todellinen päämääränsä on auttaa yksilöitä muuttamaan materiaalinen maailmankatsomus henkiseksi. Brahma Kumaris tukee syvällistä, yhteistä tietoisuutta rauhasta, sekä jokaisen sielun arvokkuuden kehittämistä.

Opiskelijat ovat eri ikäisiä ja erilaisista taustoista lähtöisin olevia yksilöitä, jotka opiskelevat henkistä tietoa, joka kunnioittaa kaikkien uskontojen perinteitä. Tieto selittää johdonmukaisesti sielun, Korkeimman, ajan ja karman luonteen sekä henkisen elämäntavan. He harjoittavat ja opettavat mieltä rauhoittavaa meditaatiota, joka tuo terveen tasapainon ulkoisen ja sisäisen maailman välille.

Säännöllistä toimintaa järjestetään Helsingissä. Suomessa järjestetään henkisen hyvinvoinnin luentoja, meditaatiokursseja ja retriittejä, joita järjestetään myös verkossa. Ne soveltuvat kaikille itsetutkiskelusta ja meditaatiosta kiinnostuneille. Toimintaa pyöritetään vapaaehtoisvoimin ja kaikkiin ohjelmiin on vapaa pääsy.

Mitä tarjoamme?

Tarjoamme puitteet kokemukselle, joka muuttaa elämän. Tutkimalla ja paneutumalla kaikkein olennaisimpaan kysymykseen “Kuka minä olen?”, kehitämme ymmärrystä itsemme mestaruudesta, jonka avulla voimme pitää elämämme ohjakset käsissämme. Syyttely loppuu. Syvenevä henkinen tietoisuus avaa pikkuhiljaa illuusioiden häkit. Otamme jälleen vastuun oman elämämme luomisesta. Nykyhetkestä tulee todellinen lahja.

Teemme tämän tulemalla kokeneiksi neljällä opiskelun osa-alueella.

Henkisen tiedon opiskelu

Universaalit totuudet sielun luonteesta, Jumalasta sekä näiden kahden välisen läheisen suhteen vaikutukset, luovat taustan henkisille ponnisteluillemme. Tämä ymmärrys auttaa meitä hallitsemaan kokemuksiamme, joita kutsumme elämäksi.

Rajajooga –meditaation harjoittaminen

Askel kerrallaan prosessi auttaa meitä keskittymään syvään sisäiseen voimaamme sekä potentiaaliimme, joka sitten voi alkaa kukoistaa ja laajeta. Ajattelemalla vähemmän ja voimakkaammin, alamme kokea omaa suuruuttamme.

Tässä meditaatiossa näemme, kuinka hiljaisuus on todellinen portti tyytyväisyyteen. Hiljaisuus vie meidät tyyneyden maailmaan, kuin painaisimme hetkeksi tauko-nappulaa elämämme elokuvassa. Se auttaa meitä hallitsemaan aikaa. Mitä enemmän annan aikaa hiljaisuudelle, sitä enemmän hiljaisuus antaa minulle aikaa.

Hyveiden tietoinen omaksuminen

Ymmärrämme henkisyyden merkitsevän sitä, että voimme harjoittaa hyveitä hankalissakin tilanteissa. Tämä parantaa itsekunnioitustamme. Opimme hallitsemaan ja ymmärtämään rakkauden energiaa – antamisessa, ei ottamisessa. Keskitymme luonnollisesti niin omiin kuin muidenkin hyveisiin, heikkouksien sijaan. Suhteet paranevat.

Muiden henkinen palveleminen

Luonnollinen seuraus henkisten totuuksien ymmärtämisestä, rajajooga –meditaation harjoittamisesta sekä hyveiden omaksumisesta on halu palvella muita. Muiden henkinen palvelus tarkoittaa, että heitä autetaan seisomaan omilla jaloillaan ja tekemään omat päätöksensä. Sen avulla voimaannutetaan muita, jotta hekin näkevät rauhan, rakkauden ja onnellisuuden todellisina aarteinaan sisäisen ja ulkoisen maailman luomisessa.

Yhteystiedot p. 0400 454049, 040 9106245

Valon Sydän

Valon Sydän on Porvoossa sijaitseva henkisen kasvun keskus. Päämääränämme on opastaa ihmisiä löytämään sisäisen rauhansa ja ilonsa lähde auttamalla heitä työstämään ajatusmallejaan ja energiakenttäänsä.

Auravalokuvausta + selvänäköinen tulkinta, teemalukemuksia, tarot- ja numerologista konsultointia, energiahoitoa. Tutustu kurssi- ym. tarjontaamme kotisivuillamme!

Via-Akatemia – Kirjeopisto Via

Rajajoogan (ajatusjoogan) opetusta lähi- ja etäopetuksena. Uusi Safiiri -lehtiä ja kirjoja – Tuula Uusitalo, Hyvyyden voimien palveluksessa – Tyyne Matilaisen esoteerinen filosofia ja sen inspiroimia välähdyksiä – UUTUUS! Tyyne Matilainen ja Mirja Salonen, Kirjeopisto Vian rajajoogan kurssi. Kymmenen opetuskirjettä. Toimittanut Terttu Seppänen. Kaukalinna ja Kaukalinnan kyläkappeli Kodinjuhlat – Kokoukset – Kurssit – Majoitus

Kirjeopisto Via, Savonlinna, 050 567 9630, terttu.seppanen@via.fi 
Via-Akatemia, Kerimäki, (015) 543 112, via.akatemia@via.fiuusi.safiiri@via.fi
www.via.fiwww.facebook.com/via.akatemia

HealthyLife

Ph-tuotteet, tietoa happo-emästasapainosta.

Toiminnan tarkoitus on ihmisten kouluttaminen käyttämään heidän luonnollisia kykyjään olla terve ja hyvinvoiva ruuan, juoman, liikunnan, levon ja ajatusten kautta. Keskitymme etsimään ja tutkimaan tietoa siitä, miten ihminen voi olla terve luonnollisesti ja kokea maailman tarjoaman luonnollisen runsauden kaikkialla elämässään.

Tule kuuntelemaan ja kokemaan lisää tietoa ihmisen ja luonnon normaalista terveydestä luennoilta ja kursseilta.

Jokaisen ihmisen perusoikeus on olla terve ja hyvinvoiva. Puhdas ruoka, juoma, liikunta, lepo ja ajatukset saattavat kehoa kohti sen luonnollista terveyttä. Me tuemme sinua matkallasi kohti hyvinvointia. Etsimme ja tutkimme jatkuvasti parhaita menetelmiä, tuotteita ja toimintatapoja, jotka auttavat sinua kohti pysyviä positiivisia muutoksia. Suurin nautintomme on nähdä sinun kukoistavan, juuri sillä tavoin kuin juuri sinä voit.

Mairen putikki

Jokioisista kotoisin oleva Maire Seutu on toiminut kivi- ja korumyyjänä jo 20 vuotta, ensin verkostomarkkinointiyritys Cabouchossa ja sittemmin omalla toiminimellä. Hänen myyntikojunsa on käynyt tutuksi lukuisissa erilaisissa tapahtumissa sekä messuilla. Eläkkeelle jäätyään hän päätti toteuttaa pitkäaikaisen haaveensa omasta korumallistosta.

Parantavat kivet ja kristallit. Kivien ja korujen lisäksi laajan valikoiman lahjatavararoita, lasiesineitä, kristallia sekä antiikkia. Mairen korut mallistossa on Mairen tekemiä koruja ja sormuksia.

Sielunpeili-lehti

Sielunpeili -lehti tarjoaa konkreettisia työkaluja sisäisen kasvusi tueksi. Lehti avaa polun sisäiseen maailmaasi ja Sielunpeilistä löydät tietoa kasvaaksesi ihmisenä kohti tasapainoa ja sisäistä rauhaa. Lehden punaisena lankana on ajatus, että maailma ja ihmiset peilaavat meille sieluamme. Sielunpeilin aihealueina ovat yksilön sisäinen kasvu, ajatuksenvoima, myönteinen ajattelu, tunteiden kohtaaminen, antautuminen rakkaudelle sekä itsensä hyväksyminen.

Sielunpeili -lehti tarjoaa konkreettisia työkaluja sisäisen kasvusi tueksi. Kahdeksan kertaa vuodessa ilmestyvän Sielunpeilin aihealueina ovat yksilön sisäinen kasvu, ajatuksenvoima, myönteinen ajattelu, tunteiden kohtaaminen, antautuminen rakkaudelle sekä itsensä hyväksyminen.

Tarja Sahari

Tarja Sahari on maamme tunnetuimpia selvänäkijöitä ja tarot-tulkitsijoita. Hän opiskeli ADL-instituutissa pastoriksi ja terapeutiksi, jonka jälkeen hän kävi Suomessa Reiki-master koulutuksen ja regressioterapeutiksi. Hyvinvointiin erikoistuneena näkijänä hän on kursseillaan ohjannut oppilataan poistamaan stressiä, jännityksiä ja työpaineita sekä auttanut heitä löytämään työmotivaation uudelleen. Työssään hän on välittää viestejä myös poismenneiltä. Palvelua puhelimitse ja vastaanotolla, sillä selvänäön kanssa työskennellessä etäisyys ei ole este.

Tarot-tulkinnat
Tarot-korteilla katson ensiksi ajatus- ja tunne-elämän tasoa, jonka jälkeen katsomme tätä hetkeä ja menneitä tulevaan vaikuttavia asioita. Tulevaisuudesta näkyy vuosi tai kaksi eteenpäin. Negatiiviset asiat  kuten kuolema eivät kuulu mukaan tarot-tulkintaan. Liian pitkälle ei kannata katsoa, koska vuodessa jo tapahtuu paljon erilaisia asioita ja itse teemme myös omilla valinnoillamme tulevaisuuden. Lue lisää.

Selvänäkö
Selvänäkijän istuntoon asiakas voi varata ajan ja yhdessä käymme asiakkaan kanssa läpi asioita, mitä istunnon aikana selviää hänen tulevaisuudestaan ja menneestä. Välillä istunnon aikana tulee myös rakkaita henkimaailmasta antamaan tervehdyksiään ja neuvojaan. Selvänäkijänä voin “nähdä”, “kuulla” tai “tuntea” asiakkaalle jo tapahtuneita tai tapahtuvia asioita. Asiakas tosin itse päättää, kuunteleeko varoitusta tai kehotusta ja tekee siten omat valintansa.

Kaukoparannus
Reiki on universaalia energiaa, joka ei tunne ajan ja paikan lainalaisuuksia. Reiki vähentää stressiä ja rentouttaa syvällisesti, lisää energiaa, luovuutta, terveyttä ja hyvää oloa. Reiki kehittää tietoisuutta ja intuitiota. Reiki on rakkauden voimaa  ja se lievittää fyysisiä ja sielullisia kipuja. Reiki-energiaa voi antaa asiakkaalle vastaanotolla hoitona  tai puhelimitse kaukoparannuksena. Reiki-hoito menee kolmelle tasolle, mielen, sielun ja kehon tasolle.

Unien tulkinta
Unien tulkintaa puhelimitse linjalla. Mikä viesti unellasi on alitajunnallesi. Ihminen ajattelee myös nukkuessaan ja varautuu tuleviin haasteisiin. Symboliikkaa avaamalla alitajunnan viesti tulee myös päivätajunnan käyttöön. Unissa esiintyvät perikuvat, symboolit, ovat muovautuneet vuosituhansien aikana. Eri kulttuureissa symbolit tosin merkitsevät eri asioita.
Regressioterapia
Regressioterapiassa perehdytään edellisiin elämiin.Regressioterapiassa poistetaan jo ehkä kauan sinua vaivanneet ongelmat. Asioita voi nousta lapsuudesta tai vieläkin kauempaa edellisistä elämistä. Jos tunne-elämän tasolla on jotakin negatiivista jäänyt vaivaamaan, se muutetaan positiivisiksi muistoksi, joka helpottaa tässä elämässä olemista ja itsensä ja läheistensä hyväksymistä. 

Kivihoidot 
Kivihoidoissa erilaiset kivet ja kristallit vaikuttavat energiakentän eri osiin eheyttäen ne ja parantaen. Kiviä ja kristalleja asetellaan hoitajan intuition viitoittamiin kohtiin mm. käsiin ja chakrojen eli energiakeskusten päälle, sinne missä ongelmia on. Hoito kestää 50 min. Kivi- ja äänirautahoitoja voi yhdistää keskenään, jolloin hoitojen teho voimistuu. 

Äänirautahoidot 
Joka energiakeskuksella (chakralla) on oma värähtelytaajuutensa. Elämän kriisitilanteissa värähtelytaajuus voi mennä epätasapainoon, jolloin ääniraudoilla tasapainotetaan energiakeskuksia. Hoidon jälkeen olo on todella miellyttävä ja energinen. 

Meedio 
Saan yhteyden henkimaailmaan ja sieltä tulee viestejä poismenneiltä.

.

Virtuaalinen infopiste

Hengen ja Tiedon messut järjestetään 15.-16. lokakuuta 2022 Helsingin Suomalaisella Yhteiskoululla (Isonnevantie 8, Hki). Messut järjestää Rajatiedon Yhteistyö ry. Jos messut eivät ole ennalta tutut, alla olevista linkeistä löydät kattavasti tietoja Rajatiedon Yhteistyöstä, messutapahtumastamme sekä muusta toiminnastamme. Tämä virtuaalinen infopiste on osa näytteilleasettajagalleriaksi nimettyä kokonaisuutta, jonka avulla vieraamme voivat tutkia helposti vuoden 2022 messuosastojen tarjontaa ja löytää etsimänsä. Myös virtuaaliset näytteilleasettajat ovat tervetulleita mukaan, yhdessä voimme olla mukana luomassa monipuolisinta ja kattavinta hakemistoa rajatiedon alueen toiminnasta!

Alempaa voit lukea tietoja ja ohjeita, joita virtuaalinen infopisteemme tarjoaa Sinulle voidaksesi hyödyntää näytteilleasettajagalleriaa messuosastojen tarjonnan tutkimiseen tai muokataksesi oman messuosastosi sivua (koekäytössä oleva ominaisuus). Voit tutustua tältä sivulta myös rajatietoa koskeviin asiasanoihin. Näytteilleasettajaksi ilmoittautumisesta ja näytteilleasettajagalleriaan liittymisestä löytyy lisätietoja toisaalta verkkosivuiltamme. Asiakaspalvelun saat kiinni messutoimistosta.

Mikä on näytteilleasettajagalleria?

Hengen ja Tiedon messujen näytteilleasettajagalleria pyrkii kokoamaan yhteen helppohakuiseen muotoon rajatiedon alueen toimijoita, koskipa esittely fyysisiltä messuilta löytyvää messuosastoa tai pelkästään verkosta löytyvää olevaa virtuaalista messuosastoa. Muiden messujulkaisujen tavoin se on avoimesti luettavissa ympäri vuoden.

Näytteilleasettajagalleriasta löytyvien virtuaalisten messuosastojen sivut sisältävät ainutlaatuisen monipuolista ja kattavaa tietoa alan toimijoista, jonka tarjoamassa konseptissa yhtenä inspiraation lähteenä sivujen rakentamisessa ovat toimineet vuosina 1983-2002 julkaistut legendaariset messuoppaat. Se jatkaa jo vuonna 1975 Rajatiedon Yhteistyöryhmän perustamisen myötä alkanutta työtä rajatiedon alueen toiminnan kartoittamiseksi.

Jos olet näytteilleasettaja, alempaa sivulta löydät ohjeet oman virtuaalisen messuosaston sisällön luomiseen ja hoitamiseen liittyen.

Jokaisen virtuaalisen messuosaston sivut sisältävät näytteilleasettajan nimen tai nimet (myös mahdolliset lyhenteet) sekä kuvauksen messuosastoon liittyvästä toiminnasta ja tarjonnasta. Kuvaus voi olla verrattain lyhyt tiivistelmä tai laajempi kattaus tietoa näytteilleasettajasta ja kuvauksessa voi olla tekstin lisäksi näytteilleasettajan valitsemaa kuvitusta, videoita, tekstilaatikoita, painikkeita ja muita elementtejä messuosastolle ominaisella tavalla järjestettynä. Monilla messuosastoilla on myös näkyvillä taustatietoja kuten aukioloajat, yhteyshenkilö, postiosoite, puhelinnumero(t), sähköpostiosoite, julkaisuja sekä kattojärjestö tai muu yhteistyöelin. Messuosaston linkit sisältävät usein varsinaisten verkkosivujen lisäksi verkkokaupan WWW-osoitteen ja näytteilleasettajan sosiaalisen median sivuja.

Jokaiselta virtuaalisen messuosaston sivulta löydät lisäksi vaihtelevassa määrin erilaisia niiden luokitteluun käytettäviä hakutermejä ja -lukuja, hakemisto-otsakkeita sekä muita tunnisteita, jotka muodostavat kukin sivuillamme oman taksonomiansa. Nämä tunnisteet eli tägit helpottavat aineiston hakua, sillä kutakin yksittäistä tägiä klikkaamalla pääset luetteloon, jossa näet kaikki näytteilleasettajat, jotka on merkitty kyseisellä tägillä. Jokaisten tägien pääsivulta pääset tarkastelemaan kaikkia kyseistä asiaa koskevaa tägiä.

Yhtenä täginä sivuilla ovat esimerkiksi perustamisvuodet eli näytteilleasettajan messuosaston sivuilla olevaa perustamisvuotta klikkaamalla pääset sivulle, josta näet kaikki samana vuonna perustetut näytteilleasettajat (jotka ovat ilmoittaneet tämän perustamisvuoden) – perustamisvuosien pääsivulta saat näkyville luettelon, josta voit klikata mitä tahansa käytössä olevaa perustamisvuotta. Perustamisvuosien rinnalla voi näytteilleasettaja käyttää myös virallista rekisteröintivuotta, jos sillä on heille merkitystä.

Tärkeimmät tägit ovat messuosaston tarjontaa kuvaavia ja määrittäviä asiasanoja, joiden määrä vaihtelee noin kymmenen ja jopa sadan välillä toiminnan sekä sitä koskevan aihepiirin laajuudesta riippuen. Lisäksi messuosastoja voi tarkastella järjestettynä kielitaidon/asiointikielien, toimialueen tai eri toimialojen mukaan. Messupaikalla palvelevia näytteilleasettajia voi hakea myös messuosaston numeron tai tunnuksen perusteella tai mahdollisen ohjelmanumeron esitystilan perusteella. Myös tarjolla olevia maksutapoja on tulossa yhdeksi tällaiseksi tägisi.

Rajatiedon Yhteistyö ry voi luoda messuosastoista erilaisia luetteloita, jotka ovat esimerkiksi aakkosellisessa järjestyksessä nimen, tietyn hakutermin tai muun kuvailutiedon alkukirjaimen mukaan. Luettelot voivat sisältää saman näytteilleasettajan tiedot myös useampaan kertaan, jos siinä ovat mukana myös kyseisen kuvailutiedon vaihtoehtoiset kirjoitusasut tai jopa vieraskieliset nimet.

Kuvailuissa esiintyviä sanoja voi hakea kätevästi vapaamuotoisilla hakutermeillä sivustomme hakuominaisuutta käyttämällä. Sisältöjen esittämisessä käytettäviä hierarkisia rakenteita, hakuominaisuuksia, hakutermejä sekä yhteenvetosivuja hiotaan ja kehitetään kaiken aikaa – myös edistyneitä hakuominaisuuksia on tulossa käyttöön. Aineiston esitystavoissa pyritään huomioimaan tasapuolisesti asiakkaidemme tarpeet, helppokäyttöisyys ja saavutettavuus.

Opastus messuosastojen hakemiseen

Haun käyttäminen messuosastojen etsimiseen: Hakulaatikon löydät sivun otsikkopalkista (ylävalikon alapuolelta) jos käytät sivuja tietokoneella. Mobiiliversiossa hakupalkki voi olla piilotettuna ja tulla näkyville vain suurennuslasi-symbolia klikkaamalla. Haulla pystyt etsimään artikkelin otsikon ja runkotekstin sisältöjä.

Tägien käyttäminen messuosastojen tarkastelemiseen: Virtuaaliset messuosastot käyttävät sisältöjensä luokittelemiseen taksonomioita, joihin kuuluvat asiasanat, toimiala tai toimialat, messuosasto numero tai tunnus, esityspaikka messulla, maksutapa, perustamisvuosi tai -vuodet, rekisteröimisvuosi sekä kielitaito. Niihin kuuluvia tägejä klikkaamalla pääsee tarkastelemaan hakemistoa, jossa messuosastot ovat näkyvillä luokiteltuna juuri klikkaamasi asiasanan, toimialan, messuosaston sijainnin, mahdollisten ohjelmanumeroiden esityspaikan, perustamisvuoden, rekisteröimisvuoden, maksutavan tai kielen perusteella (esim. toimialaa klikkaamalla pääsee sivulle, josta näkyvät muut saman toimialan ilmoittaneet messuosastot ja josta voi hakea muiden toimialojen messuosastoja). Voit hakea taksonomoihin sisältyviä termejä ja tunnisteita myös tämän kappaleen lopusta.

Lisäksi joitakin kuvaukseen kuuluvia sisältöjä kuten mahdollista sivuille sisällytettyä videoesittelyä voi hakea parhaiten Googlen kaltaisten hakupalveluden avulla. Esimerkiksi käänteisellä kuvahaulla voit hakea sivun kansikuvaa tai muuta kuvitusta. Näytteilleasettajagalleriaan tulossa olevat edistyneet hakuominaisuudet soveltuvat puolestaan parhaiten alaotsikon, aukioloajat, yhteyshenkilön, postiosoitteen, puhelinnumeron, sähköpostiosoitteen, verkkosivujen tai verkkokaupan linkin sekä sosiaalisen median, mainoslauseen, julkaisuluettelon, tai suositusten kaltaisten sisältöjen hakemiseen.

Opastus asiasanojen käyttöön tiedon hakemisessa

Asiasanat noudattavat määrättyä standardia, jotta kaikki samaa asiaa kuvaavat sisällöt löytyisivät samaa sanaa ja sanamuotoa käyttämällä. Ilman tällaista standardia käsitteisiin saatettaisiin viitata useilla eri sanoilla, kuten samaa tarkoittavilla synonyymeilla tai vaihtelevasti sanan monikkoa ja yksikköä käyttäen. Tiedon tehokas hakeminen on mahdollista vain, jos sisältö on täsmällisesti ja oikein kuvattu.

Meidän sivuillamme käytettävän standardin pohjana ovat Kansalliskirjaston kehittämät Yleinen Suomalainen Ontologia (Yleinen suomalainen asiasanasto), KOKO-ontologia, YSO-paikat sekä pieneltä osin YSO-ehdotukset, joita täydentävät muutamat yksityiset asiasanastot ja ontologiat sekä Yhdysvaltain kongressin kirjaston, Tukholman kuninkaallisen kirjaston ja WikiDatan asiasanojen suomenkieliset käännökset.

Eritysalojen asiasanat kootaan tyypillisesti asiasanastoihin ja laajempaa metatietoa sisältäviin ontologioihin. Rajatiedon Yhteistyön kohdalla alaa koskevat asiasanat on koottu Rajatiedon asiasanaluetteloksi, jossa on yli 5500 asiasanaa joita käytetään aineiston sisällönkuvailussa. Niiden lisäksi luettelossa on joitakin tuhansia ns. ohjaustermejä, jotka ovat varsinaisen päätermin eli asiasanan synonyymejä tai melkein samaa tarkoittavia hakutermejä. Jokaisen ohjaustermin kohdalla kuvataan sitä koskevaa asiaa kuvaava asiasana. Näillä ohjaustermeillä on käytännön hyötyä vain hakujärjestelmissä, johon ohjaustermit ja niiden muunnokset on integroitu sillä tavalla, että kun niitä käytetään tiedon hakemiseen, kävijä saa automaattisesti varsinaisen päätermin eli asiasanan hakutulokset. Meidän palvelumme ei kuitenkaan niin kehittynyt vielä ole, joten siksi käyttäjän pitää tarvittaessa tietää, mikä on oikea asiasana ja sanamuoto kyseiselle käsitteelle ja Rajatiedon asiasanaluettelo on tarkoitettu sisällönkuvailutyön ohella auttamaan kiinnostuneita henkilöitä esimerkiksi oikean asiasanan tarkistamisessa.

Virtuaalisen messuosaston luominen ja päivittäminen

Hengen ja Tiedon messujen näytteilleasettajagallerian sisältämät virtuaalisten messuosastojen kuvaukset täydentävät fyysisten messujen tarjontaa. Virtuaalisten messuosastojen sivut ovat mahdollisuuksiltaan huomattavasti laajempia kuin aiempi messulehdessä ja verkkosivuilla julkaistu näytteilleasettajaluettelon kuvaus.

Olemme julkaisseet sivuillamme ohjeet messujen ilmoitusaineiston lähettämiseksi, jotka kattavat niin messulehdessä kuin näytteilleasettajagalleriassakin ja muualla verkossa julkaistavat sisällöt. Seuraamalla näitä ohjeita helpotatte Hengen ja Tiedon messujen messuorganisaation työtä näiden messujulkaisujen toimittamisessa. Suosittelemme vahvasti hoitamaan tietojen lähettämisen tietokoneella tai tabletilla. Ohjeet käyvät läpi ilmoitusaineiston lähettämisen yksityiskohtaisesti kohta kohdalta – voitte ystävällisesti tutustua vain niihin kohtiin, jotka koskettavat teidän messuosastoanne.

Virtuaalisen messuosaston kuvauksen perustiedot sisältävät messuosaston nimen, yhteystiedot ja www-osoitteen, jotka julkaistaan myös messulehdessä. Kuvauksen introna käytetään noin 10 sanan pituista lyhyttä messulehden esittelyä, joka ei näy varsinaisella messuosaston sivulla, mutta joka voidaan esittää yhdessä messuosaston kansikuvan erilaisissa luetteloissa ja yhteenvedoissa muualla verkkosivuillamme. Perustiedot sisältävät lisäksi alaotsikon sekä mahdollisen kattojärjestön ja yhteyshenkilön nimen, jotka voidaan julkaista myös messulehdessä osana laajennettua ilmoitusta. Perustietojen varsinainen runkoteksti sisältää mahdollisen ingressin sekä maksimissaan noin 7000 merkin esittelyartikkelin, johon voidaan asetella erilaisia tekstilaatikkoja. Esittelyn alle on mahdollista sijoittaa myös julkaisuluettelo sekä esittelyvideo.

Erilaisia näytteilleasettajaluetteloita ja kävijöiden omia hakuja varten voit käyttää kuvauksen luokittelemiseen asiasanoa, toimialoja, messuosaston numeroita tai tunnuksia, mahdollista esityspaikkaa messulla, perustamisvuotta tai -vuosia sekä kielitaitoa, joita klikkaamalla kävijä pääsee tarkastelemaan hakemistoa, josta löytyy muita samalla tavalla tägättyjä virtuaalisia messuosastoja.

Perustietojen ja luokitteluun käytettävien tunnisteiden lisäksi kuvaus voi sisältää kansikuvan, alaotsikon, aukioloajat, sosiaalisen median linkit, verkkokaupan linkin, kattojärjestön linkillä sekä suosituksia tai siteerauksia. Kuvauksen alle on mahdollista saada myös postituslistan liittymislomake erillistä lisämaksua vastaan.

Tarvitsemme lisäksi virtuaalisen messuosaston kansikuvaa varten värillisen valokuvan, joka esittää logoanne tai soveltuu muutoin otsikkokuvaksi eri yhteyksiin. Otsikkokuva/logo näkyy kävijälle julkaisuissamme pääsääntöisesti melko pienikokoisena, joten on kuvan valinnassa hyvä huomioida, etteivät pienet yksityiskohdat välttämättä siitä erotu. Kuvan tulisi olla mahdollisimman hyvällä resoluutiolla (suositus 300 dpi) ja mielellään leveyssuunnassa hieman suurempi kuin korkeussuunnassa (400×550-750px). Verkkosivuilla kuvan reunoista saattaa rajautua sisältöä pois osalle kävijöistä, jos logonne on kovin neliömäinen tai sitä kapeampi, joten toivoisimme teidän tarvittaessa valmiiksi leventävän kuvan sisältöä tyhjillä reunamarginaaleilla.

Näytteilleasettajagalleriaan on kehitteillä mahdollisuus muokata verkkokaupan käyttäjätunnusten avulla oman messuosaston sivun tietoja, jotka menevät ylläpidon hyväksyttäväksi ennen muutosten julkaisemista. Jotta messuosaston tiedot olisivat mahdollisimman helposti sitä tai senkaltaista tarjontaa etsivien asiakkaiden löydettävissä näytteilleasettajagalleriasta tehtävän tiedonhaun yhteydessä, on tärkeää että messuosaston kuvauksen tiedot ovat mahdollisimman kattavasti ja täsmällisesti. Kuvauksen tulee myös sisältää tiedot mahdollisella fyysisellä messuosastolla tapahtuvasta toiminnasta.

Saat oman virtuaalisen messuosastosi näytteilleasettajagalleriaan varaamalla Hengen ja Tiedon messujen messupaikan itsellesi tai ostamalla ilmoituskampanjan.

Lue tästä tarkempia ohjeita näytteilleasettajagallerian ilmoitusaineiston lähettämiseksi

Kehystetyllä messuosaston esittelyllä voit heijastella omaa olemustasi ja toimintaasi juuri sinulle resonoivaan tyyliin. Sivut on myös optimoitu erikseen mobiilinäkymälle. Fonttien kokoa ja väriä, kuvauksen tekstien taustaa ja sijoitteluja sekä muuta ulkoasua on mahdollista editoida monipuolisesti. Yleiskuvauksen yhteyteen voi upottaa lisäkuvia ja -videoita, taulukoita, listoja, lainauksia ja nostoja, tekstisarakkeita sekä esimerkiksi sosiaalisen median painikkeita ja sivulle upotettuja verkkojulkaisujen sisältöjä.

Esimerkkejä kuvaustekstin ulkoasun luomiseen

KUVAUKSEN ALKUUN KANNATTAA LIITTÄÄ LYHYT INGRESSITEKSTI VAHVENNETULLA FONTILLA, JOSTA ILMENEVÄT LYHYESTI TÄRKEIMMÄT TIEDOT
TYHJIEN ALUEIDEN VÄLTTÄMISEKSI ESITTELYTEKSTIN OLISI HYVÄ OLLA MUUTAMAA SANAA TAI LAUSETTA PIDEMPI – SITÄ KATTAVAMPI, MITÄ ENEMMÄN KUVAILUUN ON KÄYTETTY REUNAPALKISSA JULKAISTAVIA ASIASANOJA
MESSUOSASTON KUVAUKSESSA ON HYVÄ KÄYTTÄÄ KUVITUSTA, YKSINKERTAISIN TAPA ON LIITTÄÄ TEKSTIIN KOKOLEVEÄ KUVA
KUVAN MITTASUHTEET ON TÄRKEÄ ASETTAA OIKEIN, JOTTA SE ASETTUU HYVIN HALUTTUUN KOHTAAN NIIN KANNETTAVALLA KUIN MOBIILINÄKYMÄSSÄ – HELPOIMPIA OVAT TÄLTÄ KANNALTA LEVEÄT KUVAT KUTEN BANNERIT
TOINEN TAPA KÄYTTÄÄ KUVAUKSEN YHTEYDESSÄ KUVITUSTA ON LIITTÄÄ KUVASARAKE TEKSTIN TAI TEKSTIN OSAN (ESIM. INGRESSIN) RINNALLE- HUOMAATHAN ETTÄ RESPONSIIVISESSA MOBIILINÄKYMÄSSÄ SARAKKEET NÄKYVÄT PERÄKKÄIN
VOIT KÄYTTÄÄ KUVASARAKKEITA ESIMERKIKSI PIKKUMAINOKSIIN
KUVITUKSENA VOI KÄYTTÄÄ MYÖS KUVAGALLERIAA ELI USEIDEN KUVIEN KOKOELMIA
VOIMME TARVITTAESSA LISÄTÄ MYÖS NÄKYMÄN VIDEOKANAVASTASI SIVUN YHTEYTEEN
TEKSTIN VOI MYÖS JAKAA SARAKKEISIIN JA TEKSTIN TAUSTALLE VOI LIITTÄÄ SIVUN TAUSTAVÄRISTÄ TOISEEN VÄRIIN LIUKUVAN TAUSTAVÄRIN (TAI EROTTUVAMMAN TAUSTAVÄRIN, JOS HALUAT TEHDÄ TEKSTISTÄ LAATIKON)
TEKSTIKAPPALEISTA JA SARAKKEISTA VOI TEHDÄ MYÖS LAATIKOITA KÄYTTÄMÄLLÄ JOKAISELLE SARAKKEELLE OMAA TAUSTAVÄRITYSTÄ (LIUKUVAA TAI YKSIVÄRISTÄ)
SARAKKEET SISÄLTÄVÄLLE KAPPALEELLE JA YKSITTÄISELLE SARAKKEELLE VOI LUODA SAMANAIKAISESTI ERILLISET TAUSTAT LIUKUVALLA TAI YKSIVÄRISELLÄ TAUSTAVÄRILLÄ
LEIPÄTEKSTIN YHTEYTEEN VOI LISÄTÄ MYÖS MYÖS TAULUKKOJA
VERKKOJULKAISUJEN UPOTTAMINEN SIVUNÄKYMÄÄN ON HELPPOA, OHJEITA SISÄLTÖJEN UPOTTAMISEEN LÖYTYY USEIMMILTA ALUSTOILTA
TEKSTIÄ VOI KOROSTAA MONIN TAVOIN, ERITYISESTI LUOMALLA SITEERAUKSIA JA NOSTOJA – JOS ASIASANAPALKISSA OLETUKSENA OLEVAT SOSIAALISEN MEDIAN PAINIKKEET EIVÄ RIITÄ, VOIT MYÖS LUODA KÄTEVÄSTI ERILLISIÄ PAINKKEITA TEKSTIOSION YHTEYTEEN
TEKSTIN LIITETTÄVIÄ KUVIA, KUVAGALLERIOITA, SARAKKEITA, KUVASARAKKEITA, PAINIKKEITA JA LAINAUKSIA LÖYDÄT VASEMMASTA LAIDASTA AVAUTUVASTA TYÖKALUPAKISTA SAATUASI VALTUUDET TEHDÄ SIVULLESI OMIA MUOKKAUKSIA

Yleisimpiä asiasanoja messuosastojen löytämiseen

elinkeinonharjoittajat
auttaminen
tiedotus
hoitomenetelmät
henkiset tapahtumat
kurssit
neuvonta
tuotteet
julkaisut
kirjallisuus
henkinen kasvu
henkisyys
Helsinki
luennot
energiahoidot
mietiskely
Kirjat
ajanvaraus
tulkinta
tietoisuus
selvänäkö
hyvinvointipalvelut
yritykset
parantajat
verkkokauppa
luennoitsijat
selvänäkijät
hyvinvointi
osakeyhtiöt
meediot
blogit
järjestöt
käsityöt
kirjailijat
puhelinpalvelut
chakrat
hyvinvointiyritykset
verkko-opetus
henkimaailma
kustantajat
energia (esoteria)
työpajat
käsintehdyt tuotteet
vähittäiskauppa
elämäntaito
tarot
terveys
voimaantuminen
kouluttajat
rentoutus

tallenteet
korut
rakkaus
kanavointi (spiritualismi)
itsehoito
Enkelit
kokoustilat
henkiset harjoitteet
henkioppaat
sielu
organisaatiot
itsetuntemus
reiki
luonnontuotteet
itsekasvatus
paranormaalit ilmiöt
taiteilijat
mielenrauha
luennat
Espoo
kivituotteet
uskonnollinen kirjallisuus
henkiset lahjat
tapahtumat
vaihtoehtolääkintä
taideteokset
esoterismi
karma
harmonia
henkinen tasapaino
elämänmuutokset
myymälät
rajatieto
luontaishoito
korkeampi tietoisuus
jooga
astrologia
videoblogit
holistinen terveys
Taide
aikakauslehdet
seanssit
ykseys
ennustukset
ennustuskortit
kivet
henget
tietoinen läsnäolo
henkiset lehdet
luonto

Brahma Kumaris Finland

Brahma Kumaris rantautui Suomeen 1970-luvun alussa ja uudelleen vuonna 1999. Se on rekisteröity uskonnolliseksi yhdyskunnaksi Suomessa joulukuussa 2013. Liikkeen perusti 1930-luvulla intialainen Dada Lekh Raj (1876-1969). Liikkeellä on noin 8500 meditaatiokeskusta 130 maassa, joista yksi sijaitsee Helsingissä Bulevardilla. Osana toimintaa Brahma Kumaris järjestää erilaisia kursseja meditaation, positiivisen ajattelun, terveen itsetunnon ja stressistä vapautumisen tiimoilta.

Brahma Kumaris on henkilökohtaisen transformaation sekä maailman uudistamisen tehtävälle omistautunut maailmanlaajuinen henkinen liike, joka on vaikuttanut laajasti monilla sektoreilla kansainvälisenä kansalaisjärjestönä, mm. YK:ssa. Kuitenkin liikkeen todellinen päämäärä on auttaa yksilöitä muuttamaan materiaalinen maailmankatsomus henkiseksi. Brahma Kumaris tukee syvällistä, yhteistä tietoisuutta rauhasta, sekä jokaisen sielun arvokkuuden kehittämistä.

Brahma Kumariksen vetämä meditaatio sunnuntaina 17.10 klo 16.00

Esko Jalkanen – Luonnonvoimat Yhdistys ry.

Esko Jalkasen elämäntyötä tunnetuksi tekevä yhdistys, jonka toimisto sijaitsee Helsingissä. Esko Jalkanen (1921-2007) oli metsänhoitaja, luonnontutkija ja kuuluisa suomalainen mystikko ja avunvälittäjä. THM Tiina Lindholm vie nykyisin eteenpäin Esko Jalkasen elämäntyötä pitäen viikonloppuisin erikoiskursseja ja esitelmiä luonnon salaisista voimista ja niiden käytöstä.

Yliaistillisia mittauksia kotienergioista ja opastusta henkiseksi auttajaksi. Kursseja ja tallenteita sekä Tiina Lindholmin ja Esko Jalkasen kirjoja luonnon salaisista voimista ja niiden käytöstä, Lapin uutteita, varpuja ja Tetraedrejä. Saatavilla myös verkkokaupan kautta. Hanki elämäsi ehkä tärkein kirja: UUSI AJATUS LÖYTYY METSÄSTÄ -Pikaopas luonnon salaisista voimista ja niiden käytöstä (19€). Tiesithän, että sinustakin voisi tulla avunvälittäjä tämän kirjan avulla!

  • Esko Jalkanen – Luonnonvoimat Yhdistyksen toiminnan ohjenuorana on ihmisen vapaan tahdon kunnioittaminen sekä korkea eettinen ja moraalinen eetos. Yhdistys kunnioittaa luonnon järjestystä ja luonnonmukaisuutta luontoa koskevassa tutkimustoiminnassaan ja luonnon antimia hyödyntämisessä terveyteen, ravintoon ja kaikkinaiseen hyvinvointiin liittyen. Yhdistys toimii tarpeen mukaan yhteistyössä eri alojen järjestöjen ja muiden tahojen kanssa.
  • Vuonna 2021 tulee kuluneeksi 100 vuotta metsänhoitaja, luonnontutkija ja mystikko Esko Jalkasen syntymästä, jonka tiimoilta järjestetään Esko Jalkasen syntymän 100-vuotisjuhlatilaisuus Tuusulan Onnelassa 04.06.2022 klo 10-17. Osallistumismaksu suoritetaan yhdistyksen tilille tai maksa suoraan Stripen kautta, kotisivuilta löytyvät tarkat toimintaohjeet!
  • Yhdistyksen toimisto palvelee ja neuvoo henkiseen kasvuun liittyvissä asioissa kaikkia asiasta kiinnostuneita sekä välittää maksutta apua päivittäin toimistolle sähköpostitse tulleisiin kuntoutuspyyntöihin. Myös kirjamyyntiä. Yhteystiedot: Saariniemenkatu 3, Helsinki / toimisto@eskojalkanen.net / Goodset oy info@goodset.fi

AiriHelena Tmi

AiriHelena on suomalainen asusteisiin ja vaatteisiin erikoistunut pienyritys. Yritys on toiminut v. 1996 alkaen. Yritys myy Airi Pylväinen-Virtasen suunnittelemia ja valmistamia naisten hattuja, villaisia viittatakkeja, hatukkeita, ponchoja ja muita asusteita. Suurin osa markkinoinnista tapahtuu messuilla ja erikoistapahtumissa. Raision toimitilassa on myös työhuonekauppa, joka on avoinna sovittaessa.

Hatut, huivit, käsineet eri materiaaleista. Käsinvärjätyt harsopellava-asusteet, huivit, ponchot, keepit, viitat ihanissa mielen ja kehon värimaailmoissa. Materiaaleina käytetään luonnonkuituja kuten villaa, pellavaa, puuvillasamettia ja puuvillaa. AiriHelenasta saat joustavan ja yksilöllisen asiakaspalvelun. Lämpimästi tervetuloa tutustumaan kokoelmiimme!

Tähtitieto ry

Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja tukea kansalaisten omaehtoista, tervettä elämäntapaa ja positiivisia asenteita kaikkea elollista kohtaan, sekä koota itsestään vastuunsa kantavat harrastajat yhteiseen toimintaan. Henkisten arvojen ja henkisen kehityksen nostaminen on perustavoitteemme. Periaatteitamme on myös luontoa, ympäristöä ja kestävää kulutusta edistävä tilannekohtainen toiminta jokaisen omakohtaista vilpitöntä elämänkatsomusta ja vakaumusta kunnioittaen. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää kokoontumisia, keskustelu-, opetus- ja neuvontatilaisuuksia sekä seminaareja, luentoja ja kursseja.

Tähtitieto jatkaa Kalevi Riikosen elämäntyön yli 30 vuotta sitten avaamaa ”tuoda teoriaa käytäntöön” – linjaa universaalihenkisyyden lähestymistavan tehotoimintalinjaa.

https://tahtitieto.fi

Aika ajoin meidän on hetki katsoa taaksemme ja suunnitella tulevaisuuden täsmennyksiä maalliseen matkaamme Uuden Tietoisuuden Virrassa, omaa arvomaailmaamme silmällä pitäen. Kaiken aikaa muutosten tuulet puhaltavat koko solaarisessa järjestelmässämme. Erityisesti koemme sen paineena Maa-planeetallamme. Entinen ”tuttu ja turvallinen” aikansa ollut energiavoima ei enää kanna. Tulevaisuutemme yksilönä ja kansakuntana, on enemmän tai vähemmän määrittelemätöntä. Ainoastaan oma sisäinen intuitiomme ja henkinen vahvuutemme tulee olemaan varmin tapa selviytyä monenmoisesta ”puun takaa” tulevista yllätyksistämme elämässämme. Monet jo toimivatkin Korkeimman Itsensä ohjauksen virrassa Sieluunsa ja ovat persoonatasollakin valmiit kuuntelemaan AJATTOMAN AJAN VIISAUTTA. Jokaisella meillä ja myös Sinullakin (mielipiteistäsi huolimatta) ON jotakin erityistä tietotaitoa annettavanaan aikamme ihmiskunnalle! Tule siis rohkeasti joukkoomme luomaan YHDISTYVÄN VOIMAN KENTÄSSÄ, Uuden Tietoisuuden Virtaa, aikakauden yhteisessä tehtävässämme, hädässään olevalle planeettajärjestelmällemme. Tehkäämme YHTEISEN NOSTEEN VOIMASSA kaikki se, mitä ajallisena, rajallisena ja vajavaisena Maan kehossa olevana sieluna voimme toteuttaa.

Marja-Leena Fagerström

Kiinnostukseni numerologiaan on herännyt n. 35 vuotta sitten astrologian harrastuksen myötä. Sittemmin olen valmistunut mm. Rosen- ja vyöhyketerapeutiksi. Tällä hetkellä olen toiminut pääasiassa messuilla.

Numerologista tulkintaa syntymäajasta, teema 2021. Astrologia tulkinnoissa mukana! Myös korttitulkintaa ja healinghoitoa!

040 572 3850, nice2flow@gmail.com