Sola Voima

Sola Voima on Christiana Aro-Harlen ’mehiläispesä’. Shamaani Christiana Harle on työskennellyt shamanismin parissa ja opettanut vuodesta 1994 lähtien, asuen useaan otteeseen Siperiassa Tuvan tasavallassa shamaanien keskuudessa, joiden perinteisiin hänet on vihitty. Hän on toiminut antropologina, englanninopettajana, taidekasvattajana sekä työskentelee lisäksi musiikkiterapeuttina. Sola Voiman tunnettujen saippuoiden valmistus on siirtynyt uudelle yrittäjälle.

’Sola’ tulee auringosta. Hänen paisteensa luo valoa pimeisiin paikkoihin. Hän loistaa auttaakseen kasvussa. Sun, Sol, Saule, Saul, Päivätär – Mehiläinen; lentävä ja pistävä hunajainen aurinko. Kerätä ja kerääntyä yhteen, elää ja olla osa Elämän ja Muutoksen kehää.

Sola, solfeggion laulu ja ääni. So- ja la- kontrapunktissa, mahdollisuus siirtyä toiseen sävellajiin, muuntua musiikkina. Kaikki laulavat.

Sola, pieni kylä Polvijärvellä, jossa Sola Voima syntyi.

Sola, kapea maaväylä kahden veden välissä. Siellä kapea ja toisinaan kiemurteleva polku voi johdattaa toiselle puolen, halki näennäisesti läpäisemättömien esteiden.

Voima – kaikenkattava kannattelun, virtaavuuden, leikkaamisen, punomisen, yhteenkutomisen ja käsillä luomisen ilmentymä. Syvällinen ja merkittävä, sisäistetty ymmärrys käsillä tekemisestä (Kraft).

Voima on siellä, missä kaikki istuvat yhdessä piirissä tulen ympärillä ja näkevät toistensa kasvoilla tanssivat heijastukset. Kaikki tanssivat.

Voima on Äiti Maahan juurtuneet jalat. Voima on kädet, jotka kohotetaan rauhan nimissä ja iloiten yhteydestä Elämään.

Sola Voima on Äiti Maata ja kaikkia hänen menneitä, nykyisiä ja tulevia asukkaitaan varten.

Christiana Harle avasi Hengen ja Tiedon messujen virtuaalitapahtuman shamanistisella seremonialla lauantaina klo 10:30-11:00.

Ruusu-Risti ry.

Teosofiseen liikkeeseen tukeutuva Ruusu-Risti perustettiin Helsingissä marraskuun 14. päivänä 1920. Pekka Ervastin perustaman järjestön nimi on suomennos saksalaisesta nimestä Rosen-Kreutz, joka viittaa historialliseen ruusuristiläisyyteen, erääseen länsimaisen okkultismin muotoon.

Järjestön tarkoitus selviää seuraavasta ohjelmasta:

Ruusu-Risti on totuudenetsijäin järjestö, jonka jäsenet tunnustaen kaikkien ihmisten veljeyden katsomatta rotuun, ihonväriin, kansallisuuteen, uskontunnustukseen, yhteiskunnalliseen asemaan, sukupuoleen tai muihin ulkonaisiin rajoituksiin, osoittavat toisilleen mitä suurinta suvaitsevaisuutta ja ymmärrystä sekä pitävät totuutta korkeampana kaikkia uskontoja.

Ruusu-Risti on vapaan ajattelun pyhäkkö, jonka jäsenet etsivät totuuden ydintä, salaista jumalviisautta, mikä piilee kaikkien aikojen uskonnoissa, mytologioissa sekä filosofisissa ja tieteellisissä järjestelmissä.

Ruusu-Risti on renkaana ihmisten näkymättömässä veljeskunnassa ja sen jäsenet etsivät ikuiseen elämään vievää tietä, joka kasvattaa ja kehittää ihmisessä veljeyden henkeä.

Ruusu-risti on itsenäinen järjestö, ohjelmansa nojalla se kuuluu H.P. Blavatskyn vuonna 1875 alullepanemaan teosofiseen liikkeeseen.

Kirjallisuusseura tukee Ruusu-Ristin työtä kirjallisella alalla. Yhdistys julkaisee Ruusu-Risti -lehteä.

Osoite: Merimiehenkatu 31, 00150 Helsinki

Ruusu on elämän ja ilon, onnen ja rakkauden vertauskuva, jota vastoin risti kuvaa kuolemaa ja kärsimystä, tuskaa ja taakkaa. Elämänymmärryksemme on yksipuolinen, jos se on paljastaan “maallismielinen”, suruton ja huoleton, jos se vain etsii aistillisia nautintoja ja kammolla ajattelee kuolemaa; mutta se on myös yhtä yksipuolinen, jos se pitää maallista elämää surun ja murheen laaksona, vihaa sen viattomia iloja ja vaanii syntiä sen kauneimmissa tunteissa. Edellisessä tapauksessa se pyytää elämän ruusuja, mutta ei elämän okaita, jälkimmäisessä taas se ei tahdo nähdä muuta kuin kuolon ristiä kaikkialla.

Rosenkreutsilainen maailmankatsomus pyrkii yhdistämään kahta äärimmäisyyttä, liittää yhteen ristin ja ruusun, hakee kultaisen keskitien ilon ja surun rajoilta, nousee ilon ja surun yli siihen rauhaan, joka maailman voittaa. Rosenkreutsilaisyys on hengen renessanssia. Se ei kannata katolisen kirkon munkki-askeesia, mutta ei liioin maailmanihmisten materialismia. Se ei etsi iloa eikä pakene kärsimystä, mutta tervehtii molempia elämän luonnollisina antimina.

Esoteerisesti se tulkitsee ruusuristin vertauskuvaa näin: kun ihminen ottaa ristinsä (sekä ulkonaisen että sisäisen kohtalonsa) kantaakseen — ja kantaakseen nurkumatta, jopa ilomielin, silloin ristissä puhkeaa ruusu, rakkauden ruusu, joka tuo rauhan ja autuuden hänen elämäänsä. Ruusu on silloin muodostunut hänen sydänverestään. Ja veri on Kristuksen verta, joka on vuotanut hänen sydämestään, kun risti miekkana on pistetty siihen.

Pekka Ervast, Ruusu-Risti 1921