Markku Siltala (s. 1964) on psykoterapeuttina ja pappina kohdannut monia kertomuksia kuolleiden kohtaamisista. Hienovaraiset, kauniit ja vaietutkin kokemukset ovat johdattaneet hänet tekemään ensimmäisenä suomalaisena aiheesta teologian väitöskirjan Jälleenkohtaamisia. Väitöskirjaan perustuva tietokirja ”Hän oli siinä” julkaistiin keväällä 2019. Siltala on perehtynyt monen eri ammatin näkökulmasta kuoleman mysteeriin, häntä on aina kiehtonut elämän ja kuoleman rajapinnat sekä niiden odotetut ja yllättävät kosketuskohdat. Hänen erityisosaamistaan on olla läsnä menetysten, surun ja kuoleman läheisyydessä.
Työssään psykoterapeuttina Markku on kannustanut surevaa – aikuista, nuorta, lasta – elämään surua omannäköisesti. Keskustelut ovat antaneet surevalle välineitä surun käsittelemiseen ja avanneet voimavaroja elää arkea surun aikana. Pappina Markun sanat ovat lohduttaneet ja kannatelleet surussa sekä avanneet toivoa eteenpäin, uusiin näköaloihin.
Teologina ja uskontotieteilijänä Markun rohkeus ja ennakkoluulottomuus ovat johdattaneet hänet tekemään väitöstutkimuksen kokemuksista kuolleen läsnäolosta. Väitöskirja ja siihen pohjautuva Hän oli siinä -kirja avaavat surevalle uusia, lohdullisia näkymiä kuolemasta sekä siitä, että yhteys läheiseen voi jatkua kuoleman jälkeenkin.
Hän oli siinä -kirjan 2.painos ilmestyy 22.11.2021. Tilaa itsellesi tai lahjaksi kirja tästä, jolloin saat kirjan heti sen ilmestyttyä. Uusi suruun liittyvä kirja ilmestyy 2022.
Yksi vastaus
Kun Isäni kuoli näin mustan “hahmon”tai puolet siitä joka vilahti kun itkin olohuoneen sohvalla lapsuuden kodissani,samaan aikaan käteni tuoksuivat voimakkaasti Isältäni ja tuoksu katosi pian.Isä kuoli silloin edellisenä aamuna syliini.Kun palasin Lahteen heräsin yksi aamu aivankuin Isäni olisi pari kertaa hieronut hartioistani taakkaa pois.Tunne oli erittäin voimakas.Päivää ennen hautajaisia tuli 3sähkökatkosta lapsuuden kodissani myös,naapureissa ei ollut niitä.Tein silloin lämpimiä voileipiä Äidille.Sanoin Isä se oli.Ikävä on kova.Kylpylässä istuin infrapuna saunassa niin Vesa M Loiri tuli kiittämään minua miten olen auttanut minun vanhempiani.En nähnyt häntä mutta hän puhui minulle kauan.Kuullostaa täysin hullulta mutta tämä on totta ja olen ihan täysjärkinen lastenhoitaja…Äitini ei ole saanut mitään merkkejä ja se tuntuu hänestä pahalta